Friday, March 18, 2011

London calling!

Saimme hetki sitten mieheni kanssa tietää, että meillä on molemmilla samanaikaisesti kaksi päivää peräkkäin vapaata ensi viikolla. Tämä on meille melkoinen harvinaisuus, täten päätimme tehdä jotain repäisevää ja suunnata pienelle minilomalle.
Olimme karsineet vaihtoehdot joko Lontooseen tai Madridiin. Molemmissa olen käynyt, mutta siitä on joko pidemmän aikaa tai sitten olemme joutuneet vain nopeasti kaupungeissa piipahtamaan, milloin kaupungit eivät ole tulleet kovin tutuiksi.



Eilen kuitenkin sitten päätettiin, että kohde on Lontoo! London baby!!

Siksi tarvitsisin siellä ruuudun toisella puolella olevien Lontoo experttien apua.
Jos sinulla on kokemusta kaupungista, osaatko neuvoa hyvää hotellia? (lokaatio on tärkeä - pitäisi olla mahdollisimman lähellä keskustaa, kauppoja ja ravintoloita. Olemme vain 2 päivää reissussa, joten kaiken tulisi olla hyvin lähellä) Hotelli buukattiinkin jo, siitä sitten kokemuksia matkan jälkeen. 

Mitä nähtävyyksiä ehdottomasti suosittelet? (superturistina katsastan varmasti Canon kaulassa London Bridgen, Buckingham Palacen ja Big Benin)
Mitä ravintoloita suosittelisit?
Mitä kauppoja ehdottomasti suosittelisit? (oon muuten pomminvarmasti taas niiden muiden turistien tavoin Harrod'sin hyllyjen välissä lähellä sekoamispistettä)
Muita vinkkejä? Vaikkapa millainen sää siellä on ollut ja mitä kannattaa pakata mukaan?

Kiitos jo etukäteen teille kaikille avustanne!:)

40 comments:

  1. Kävin tammikuussa Lontoossa ja ajattelin suositella yhtä ravintolaa. Joka päivä etsittiin uusi ravintola paitsi tuossa käytiin 2 kertaa, kun ruoka oli vaan niiin hyvää !

    Elikkä sellainen kuin Bibimbap Soho. Sijaitsee ihan keskustan vieressä ja on korealainen ravintola.

    Ruoka on yksinkertaista ja terveellistä, tarjoillaan kuumissa kiviastioissa :) Niin hyvää <3
    Tuossa vielä linkki jos kiinnostaa
    http://bibimbapuk.com/

    ReplyDelete
  2. Kaupoista suosittelen Westfieldin ostoskeskusta: http://uk.westfield.com/london/
    Merkkejä löytyy laidasta laitaan, harmi vaan, ettei koko ostaria jaksa edes käydä läpi.
    Hirveen hyviä ruokakokemuksia itselläni ei ole ollut, joten en valitettavasti osaa suositella.

    ReplyDelete
  3. Kensington alueena ihana. Rauhallisempi kuin Oxford/Bond Street, jos haluaa shoppailla. Harvey Nichols ehdottomasti parempi tavaratalo kuin Harrods :)Kannattaa käydä, ehkä teillä onkin hotelli sieltä päin?

    ReplyDelete
  4. Hmm. tosiaan en tiedä missä päin maailmaa tällä hetkellä asustat, mutta näin Suomesta käsin adapteri on kyllä ehdottomasti sellanen asia, mitä siellä tarvitsee!

    Ja ainakin Trafalgar Squaren suihkulähteet ja jellonat kannattaa katsastaa. Ai että, tulee ihan oma toissasyksyinen Lontoo-reissu mieleen, kun popsittiin Tesco-eväät aina siinä T-squaren portailla ja ihmeteltiin kaupungin menoa:)

    ReplyDelete
  5. Mutta etkös sä asu Briteissä? ;)

    ReplyDelete
  6. Jos haluatte lähteä Lontoon ulkopuolelle. Waterloosta juna Windsoriin aivan mieletön kaunis ja lämmin paikka!

    ReplyDelete
  7. Ehdottomasti kannattaa käydä katsastamassa London Eye! erityisen hieno auringonlaskun aikaan, samalla reissulla näkee Lontoon päivä- ja iltamaisemat yläilmoista käsin. Suosittelen kanssa tuota Westfieldiä! Ja tietysti Primark, todella halpaa ja hintaansa nähden laadukasta tavaraa, saumat ei mene vinoiksi pesussa.

    Nähtävyyksiin kannattaa mennä aamulla, vähän ennen avaamisaikaa, silloin ei tarvitse jonottaa lähes ollenkaan.

    ReplyDelete
  8. Asuin pari vuotta sitten Englannissa neljän vuoden ajan jolloin vierailin jonkin verran Lontoossakin joten täältä saattaisi irrota jonkin verran vinkkejä. :) Turistikohteista suosittelen ehdottomasti London Eye:ta (lippuja pystyy muistaakseni ostamaan netistä, välttää jonot), sieltä ylhäältä näkee ison osan Lontoon ydinkeskustaa, näkee kuuluisia rakennuksia hyvin sekä hahmottaa vähän missä mikin paikka on kun metrolla matkustaessa usein katoaa paikantaju. Lontoossa on myös monia ihania puistoja joissa on rentouttavaa käydä kävelemässä välissä, kannattaa ehdottamasti tsekata! Esim. St. Jamesin puisto on Ellun palatsin vieressä (jos haluaa käydä kurkkimassa näkyykö sitä ja niitä hassuja vartiomiehiä) ja sieltä voi bongata eksoottisempiakin lintuja (mm. pelikaaneja).

    Lisäksi suosittelen lämpimästi käymään katsomassa teatteria tai musikaalia, Lontoo on kuuluisa niistä ja valinnanvaraa löytyy tuhottomasti! Netistä saa myös varattua näihin liput etukäteen.

    Shoppailuista Harrods tietty, Oxford Streetiltä löytyy kaikki halvemmat vaateketjut plus Selfridges mistä löytyy designer-tavaraa myös, Covent Gardenissa kannattaa myös käydä, ihania putiikkeja ja kiva tunnelma! Westfield taitaa olla sen verran kauempana ja niin iso että en välttämättä menisi sinne kun teillä on vain kaksi päivää aikaa.

    ReplyDelete
  9. Oi miten ihanaa!!! :)) Lontoo on oma lemppari paikkani <3
    Täällä on taas niin paljon ihania postauksia ja kuvissa sinä häikäisevän kauniina!
    Postaus isoäidistäsi kosketti todella paljon ja saikin kyyneleet silmiin. Ihanaa miten on saanut toisesta ihmisestä paljon arvokkaita muistoja elämän varrella <3 Äidit ja isoäidit osaavat koskettaa tätä elämää erityisen vahvasti ja jakavat voimaa ja uskoa matkan varrella.

    IHANAA MATKAA ja nauttikaa Lontoosta!! :)
    Mä en osaa sanoa mitään suositteluja, kun Lontoo on sinänsä niin ihana, pelkästään siellä päivän vierailu saa jo niin hyvälle mielelle <3

    ReplyDelete
  10. Lontoossa on tullut asuttua. Koska olet kiinnostunut tyylistä, suosittelisin ehdottomasti Victoria & Albert- museota, jossa on esillä lifestyle-kamaa vuosisatojen varrelta. Sinne tarvitsee kyllä päivän tutkiskeluun, mutta voi tietysti valita vain itseään kiinnostavat alueet vaikka jo etukäteen. http://www.vam.ac.uk/collections/index.html
    Ja muistaakseni siellä oli viime kerralla myös kuuluisia designer-asuja vuosien varrelta tyyliin Coco Chanelin jakut jne. Todella upea museo.

    Bond Street on designer-mekka ja itse asiassa huippumuotia löytyy koko Mayfair-alueelta kovasti. Siellä viihtyisit varmasti. High Street-muotia löytyykin sitten Oxford-Streetiltä.

    Ruokaostoksille menisin Selfridges-tavaratalon alakertaan, aivan ihania herkkuja vähän tyyliin Stockan herkku mutta enemmän ja erilaisia.

    Sateenvarjo kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan, Englantiin kun olet menossa :)

    ReplyDelete
  11. Tyylistä kiinnostuneena suosittelisin ehdottomasti Victoria & Albert-museota, jossa on esillä lifestyle-juttuja vuosisatojen varrelta. Viimeksi siellä vieraillessani siellä oli esillä huippumuotia eri vuosikymmeniltä, tyyliin Coco Chanelin jakut jne. Siellä menee helposti koko päivä, mutta voit vaikka etukäteen valita, mitkä alueet käyt läpi.
    http://www.vam.ac.uk/collections/index.html
    Aivan upea museo.

    Viihtyisit varmasti myös Bond-Streetillä, jossa on iso huippumuotiliikkeistä. Myös Mayfairissä ja Sloane Streetin alueella on kovasti huippumuotia. Oxford Streetiltä saakin sitten ihan normaalia high street- muotia (kylläkin n. vuoden edellä Suomen muodista).

    Ruokaostoksille menisin Selfridges-tavaratalon alakertaan Oxford Streetillä, jota voisi verrata Stockan herkkuun.

    Sateenvarjo kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan, kun on Lontooseen menossa :)

    ReplyDelete
  12. Menkää kattoo joku musikaali ja käväskää vahakabinetissa! :)

    ReplyDelete
  13. Suosittelen myös Westfield-ostoskeskusta ja Oxford Streetiltä löytyy vaikka mitä kauppoja. Japanilainen ravintola Benihana on hyvä!

    ReplyDelete
  14. Mikäli aikaa löytyisi, Kensingtonissa ja Chelseassa on ihan parhaat shoppailumahdollisuudet. Siellä shoppaillessa todellakin huomaa eron Oxford Streetin turistitungokseen; tyylikkäät ihmiset kiertelevät rauhassa eleganteissa pikkuliikkeissä, ja myös niissä ketjumyymälöissä. Sloane Streetiltä löytyy monien suurten muotitalojen myymälät, kun taas Kings Roadilla on vähän siedettävämmän hintaista tavaraa. Kings roadin päässä on myös mielestäni lontoon paras zara! Mikäli kuitenkin aika on kortilla, suosittelen kiepahtamaan oxford streetin, regent streetin ja bond streetin alueella. Sieltä löytyy kaikki perusketjut ja myös kaikki kalliimmat merkit. Miinuksena tietenkin tungos, mutta siitä huolimatta mielestäni nopein tapa kiertää eri kauppoja. Ja lisäksi pikku vinkki kaupoissaoloon; esimerkiksi primarkin ja topshopin myymälät ovat kirjaimellisesti niin valtavia, että kannattaa asettaa itselleen joku tietty aikaraja (esim 1h) minkä kaupassa saa viettää. Näin ei vietä koko vähäistä aikaa siellä kauppojen seinien sisällä (joilla lähes kaikilla on kuitenkin nettikauppa!) Kannattaa muutenkin tutustua liikkeiden sijaintiin jo etukäteen niin voi suunnitella mahdollista shoppailureittiä.

    Shoppailujen sijaan keskittyisin 2 päivän minilomalla ihan yleiseen lontoon tunnelman haisteluun; kiertelisin ympäriinsä jalkaisin, punaisilla busseilla ja aidolla lontoolaisilla takseilla. Kaksikerroksiset bussit ovat muuten ihan parhaita liikkumiseen; systeemi on selkeä käyttää ja yläkerran suurista ikkunoista piirtyy kaupunki samalla kun jalat lepää. Kaupungin henki hahmottuu ihan eri lailla kuin metrossa maan alla. Suosittelen ehdottomasti käyntiä lontoon keskusta-alueen eri naapurustoissa; Notting Hill, Chelsea, Kensington, City, Covent Garden ja East End ovat kaikki omanhenkisiään alueita.

    Ainiin, ja tietenkin lontoon ykköstekeminen on teatterissa käynti! Sitä vaan EI voi missata! Omasta kokemuksestani Billy Elliot on ihan paras, sitä esitetään siinä Victoria Stationin vieressä. Myös Phantom of the Oppera ja Dirty Dancing ovat paljon pidettyjä!

    Ja sori kun taisi tulla aika superpitkä kommentti - Lontoo on vaan ihan mun lempparipaikka!!

    tupu

    ReplyDelete
  15. Käyppäs kurkkaamassa h&m:mmän sivuilla erästä pronssista vyötä joka on samaa mallia kuin tuo guccin. Eihän se sitä korvaa, mutta jos et mahda löytää sitä kultaista niin onhan se parempi kuin ei mitään ;)

    ReplyDelete
  16. hei sori tää ei nyt tähän liity yhtään, mutta aattelin kuitenkin kysyä, ku oon miettiny jo pitkään. kun seurasin joskus blogia, en ihan muista nimeä, mutta sitä piti tyttö/nainen jonka "nimi" oli jessica, ja muistaakseni tunsi sinut, ainakin joissain kuvissa olitte (kai, jos oikein muistan) niin tiedätkö pitääkö hän enään blogia ? kiitos jo etukäteen! ja ps: sulla on ihana tyyli ja blogis on yks mun lemppareista ! :)

    ReplyDelete
  17. hei sori tää ei nyt tähän liity yhtään, mutta aattelin kuitenkin kysyä, ku oon miettiny jo pitkään. kun seurasin joskus blogia, en ihan muista nimeä, mutta sitä piti tyttö/nainen jonka "nimi" oli jessica, ja muistaakseni tunsi sinut, ainakin joissain kuvissa olitte (kai, jos oikein muistan) niin tiedätkö pitääkö hän enään blogia ? kiitos jo etukäteen! ja ps: sulla on ihana tyyli ja blogis on yks mun lemppareista ! :)

    ReplyDelete
  18. Heips!
    Pari kertaa olen Lontoossa käynyt, ja ehdottomasti mieleen on jäänyt nämä paikat:
    -Notting Hill (siellä lähellä on lauantaisin Portobello Road market, ihana! Paljon ostettavaa; vaatteita, antiikkia, koruja...)
    -Camden Town (vähän erilaisempi osa kaupunkia; ihanan värikkäitä taloja, kiva marketti...)
    -Covent Garden (sieltä saa oikeasti maailman parhaimmat muffinit! Muutenkin aivan ihastuttava paikka!)

    Hauskaa matkaa! :--)

    ReplyDelete
  19. Tietty aikataulu (vain kaksi päivää) rajoittaa jonkin verran mut jos lähdetään vaikka ihan basic-jutuista.

    Suosittelen aina ystävilleni/sukulaisilleni thames clipperiin hyppäämistä embankmentilla ja matkustamista aina joko Canary Wharfille tai Greenwichiin saakka. Thamesilta käsin kaupungin näkeminen on helppoa, varsinkin kun matkan varrelle jäävät niin London Eye, Millenium bridge, tate modern, st. paul´s, tower of london & tower bridge, London bridgen alue, cityn kurkkutorni yms rakennukset, Canary wharf ja turistikierroksen voikin päättää sit vaikkapa Greenwichiin, greenwich parkiin jonka kukkuloilla sijaitsee mm. Greenwich Maritime -aikajana sekä National Maritime Museum, puhumattakaan upeista näkymistä Lontoon yli.

    Vicroria & Albert sekä Tate Modern on mun lemppareita, samoin kaikki Lontoon puistot eritoten Regent Park & Primrose Hill.

    Shoppailut menee vähän alueittain - Selfridges (ite tykkään enemmän kuin harrodsista), Harvey Nicks, Liberty... Carnaby Streetin pikkuputiikit, Westfield shopping centre, oxford street (jota kylläkin kammoan viikonloppuisin), Portobello Market, Spitalfields market on aika pitkälti niitä missä yleensä käyn shoppailemassa.

    Ravintoloiksi suosittelen wahacaa, Wagamamaa, Jamie´s Italiania, Carluccio´sia ,Hare&Tortoisea, Brownsia sekä tietenkin pubeja! Drinkit kannattaa käydä juomassa fifty five barissa camdenissa.
    Totaaliöverit ruokien suhteen voi aina tietenkin vetää oxo towerissa, fifteenissa, claridgessa tai vaikkapa savoy grillissä.

    ReplyDelete
  20. no höh, et sää sit varmaan ainakaa siel englannissa asu! yks vaihoehto vähemmän, haha :D ei vaa, minusta on just hyvä et on vähän tälläisiä salaperäisempiäkin bloggaajia mitkä ei kerro ihan kaikkea elämästään netissä.

    ReplyDelete
  21. Piccadilly Circus illalla kun on pimeetä. Ja Hyde Parkissa kannattaa todellakin käydä kävelemässä, vaikka parikin tuntia!:)

    ReplyDelete
  22. Kannattaa ehdottomasti tsekata primark oxford streetillä:) suosittelen myös camden townia lämpimästi, ja itsehän vierailin lontoossa tarkalleen vuosi sitten. Mukavaa ja onnistunutta matkaa sinulle ja miehellesi!:)

    ReplyDelete
  23. Moikka, pari kertaa lontoossa käytyä on tullut joten tässä pari suositusta. Kannattaa käydä London Zoossa, jos pitää eläimistä, eläin tarha on iso ja siellä on paljon eläimiä. Oxford Circus lienee paras shoppailu paikka keskustasta, sieltä löytää kaikki liikkeet. Suosittelen, jos kaipaat jännitystä ja jopa pelkoa käymään picadilly circusissa sijaitsevassa Pasaje del terrorissa. Tässä on linkki paikasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Pasaje_Del_Terror
    Suosittelen käymään paikassa, se varmasti jää mieleen :) tietenkään heikkohermoisille paikka ei sovi. Itselleni paikka jäi mieleen ja seuraavalla lontoon reissulla pakko päästä uudestaan.

    ReplyDelete
  24. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  25. no nyt minullekin nousi kauhea lontoo kuume! kiitos tästä :D mies sanoi lähtevänsä ensiviikolla mutta mulla alkaa olemaan matkustuskielto jo aikalailla :( nauttikaa ihanasta kaupungista ja käykää ehdottomasti katsomassa jokin musikaali! Ja tietysti tsekkaamassa bond street ;)

    ReplyDelete
  26. Kannattaa käydä syömässä Byron Burgerissa!

    ReplyDelete
  27. Ihanaa minilomaa teille!

    En ole käynyt Lontoossa enkä osaa antaa neuvoja. Lontoo on oma seuraava matkakohteeni Barcelonan rinnalla, joten odotan matkakokemuksia innolla! :) Heh ja nauratti tuo "sekoamispisteessä" - tuota termiä tulee käytettyä itsekin aika usein, ja juuri shoppailuun liittyvissä tilanteissa :D

    ReplyDelete
  28. Thames Clipper- jokimatka olisi minunkin mielestäni suositeltava. Greenwichin alue on tosi nätti, ja siinä samalla tulisi nähtyä aika monta nähtävyyttä jo.

    Nähtävyyksistä omia lemppareita ovat London Eye ja Tower of London. Museoista British Museum on ihan huippu. V&A on samantyyppinen museo, ja aivan sen vieressä on myös Natural History Museum jos haluaa dinoja nähdä. Tate Modernin vieressä on kans monia kivoja ruokapaikkoja ja pubeja joista on mahtavat maisemat, varsinkin iltaisin. Madame Tussauds kannattaa skipata...

    Mut ehkä tärkein vinkki jonka voin antaa on että valitse päiväksi aina vaan yksi Lontoon alue, jossa ne haluamasi turistikohteet ja kaupat sijaitsevat ja tutustu alueeseen kunnolla. Matkusteluun paikkojen välillä saattaa tuhlaantua tuntitolkulla aikaa eikä sitä kannata lomalla tehdä!

    ReplyDelete
  29. Mua kiinnostaa aikalailla eri tyyppiset asiat kuin sua, mutta Selfridgesiä suosittelisin mäkin. Soho on täynnä hyviä ruokapaikkoja. Superdrugissa saan kans "tapettua aikaa" aina.. :)

    ReplyDelete
  30. Cos ja Massimo Dutti olivat ainakin itselleni ne must liikkeet viime Lontoon reissulla :)

    ReplyDelete
  31. Ravintoloiden suhteen kannattaa välttää aivan ydin-ydinkeskustan ravintoloita.

    Kuten joku edellinenkin suositteli, Wagamamaan kannattaa menna. Loistava hinta-laatusuhde.

    Shoppaillessa aika menee enemmän kuin hyvin Oxford streetillä, itse aloitan aina Oxford streetin metroasemalta ja hiippailen Marble Archille. Mikäli mieli tekee tutustua yhteen hauskaan juttuun, ko. metroaseman kulmalla puiston puolella on muuten speakers' corner.

    Niin, ja henkilökohtainen mielipiteeni on, että vahakabinettiin ei kannata tuhlata aikaa...

    ReplyDelete
  32. Tsau,

    mielenkiintoiset valinnat. Tulin juuri viime la työmatkalta Lontoosta ja ma kutsuu töiden puolesta Madrid. Ensimmäistä kertaa kommentoin ihanaa blogiasi. Käy tsekkaamassa Westfieldin ostoskeskus, löydät kaiken yhden katon alta, ml.luxury villagen. Westfieldin ravintoloista kannattaa käydä Jamie Oliverin Jamie's Italian ravintolassa, Yo sushissa tai Wagamamassa, vaikka ovatkin ketjukonsepteja. Uusia konsepteja Westfieldissä on mm. A & F:n ainoa Euroopassa oleva alusvaatekonsepti Gilly Hicks. Itse suosittelen myös musikaaleja tai O2 areenan konsertteja. Muista ravintoloista suosittelen Michelin tähden Arbutusta (Frith Street, Soho, hyvä ja kohtuuhintainen bistoruruoka), Gordon Ramsayn Mazea, Gaucho Cityä tai Piccadillyä tai Covent Gardenin Carluccio'sta, La Tascaa tai Wahaca mexican markettia.

    ReplyDelete
  33. Harrods ja London Bridge!

    ReplyDelete
  34. Gordon Ramsay'n Michelin tähden ravintola Maze kannattaa tsekata. Joko Maze Grill tai á la carte puoli.. jälkimmäisellä puolella on vaikea olla törmäämättä seurapiirijulkimoihin.. kannattaa varata pöytä ajoissa netistä!

    ReplyDelete
  35. Edullisempia vaatteita suosittelisin ostamaan ihan Oxford Streetin kaupoista. Hintavimmille vaatteille hyvät shoppailupaikat ovat Dover street market, Browns ja Harvey Nichols.
    Jos haluat ostaa jotain pikku snackiä suosittelen menemään EAT:iin(vaikka se onkin ketju).

    ReplyDelete
  36. Oletko koskaan käynyt Hollannissa? :)

    ReplyDelete
  37. Kävin Lontoossa perheeni kanssa Suomen hiihtolomaviikolla eli viikolla 8. Ilmat olivat suht lämpimät, ainakin Suomen pakkasiin verrattuna! Itselläni oli mukana ohut trenssi, jonka alla oli usein ohut neule. Hyvin pärjäsi, mitä nyt illalla vähän vilpoinen oli, mutta villakangastakki olisi ollut hiukan liikaa. Varsinkin jos aurinko paistoi kuljin jopa takki auki! Jalassa oli silti Uggit koko matkan ajan, nyt varmaan pärjää jo ballerinoissakin!

    En nyt tarkalleen muista kaikkia ravintoloita missä kävimme, mutta erityisesti mieleen jäi hyvä lounas paikka Vapiano, vaikka lounasaikaan ruuhkaa olikin.
    Itse pidin myös paljon Chinatownissa sijaitsevasta sisustukseltaan erittäin japanilaishenkisestä kiinalaisesta ravintolasta, ehkä parasta kiinalaista mitä olen eläessäni syönyt. Tulen vielä ilmoittamaan nimenkin heti kun päähäni saan :)

    Vierailemisen arvoisia vaatekauppoja olivat French Connection, Massimo Dutti ja Urban Outfitters. Käykää ihmeessä myös ihan parhaassa ostoskeskuksessa Westfieldissä, se sijaitsee ihan lähellä ydinkeskustaa, muutaman metropysäkin päässä.
    Sieltä löytyy kauppoja H&M:stä Louis Vuittoniin. Ja ihanat Gilly Hicks ja Hollister!

    Hauskaa matkaa teille!

    ReplyDelete
  38. Tulin tänä aamuna takaisin Lontoosta poikaystävää tapaamasta, ja säät oli kyllä todella upeat! Itse pärjäsin ihan jollain puserolla jonka päälle vetäisin nahkatakin, oli varmasti yli +10 astetta joka päivä, auringon paistaessa vielä enemmän!

    Ruokapuolelta en valitettavasti koskaan muista yksittäisten pikkuravintoloiden nimiä, mutta Wagamamasia ja Vapianoa voin ainakin sydämellisesti suositella!

    Käytiin kans katsastamassa Leijona Kuningas musikaali, joka oli todella hyvä! Tosin muutama vuosi sitten kävin katsomassa Chicagon joka oli vielä parempi :)

    Lauantaina kun oli aivan upea sää, niin vuokrasimme sellaset city-polkupyörät joilla ajeltiin ympäriinsä! Niitä löytyy ympäri kaupunkia ja hauska tapa kierrellä ympäärinsä mikäli säät suosii! Ja maksoi muistaakseni punnan tunnilta, joten ei ole kovin tyyristä touhua :)

    ReplyDelete
  39. Itse palasin juuri kahden viikon UK reissulta, ja poikaystävän kanssa vietettiin viimeiset kolme päivää Lontoossa. Eihän siinä paljon ehtinyt, joten piti valita ne kiinnostavimmat. Kokemusta Lontoosta on myös viikon reissulta viime vuodelta, joten nähtävyyksiin on tullut tutustuttua enemmänkin.
    Sanoisin, että British Museum on aika huikee (ja kaikenlisäksi ilmainen). Tower of Londoniin oltiin pettyneitä. Odotimme enemmän, tuntui ettei siellä ollut sinänsä mitään erityistä ihasteltavaa paitsi kruunun jalokivet... London eye oli ihan jees, mutta mielestäni Lontoo ei ole yhtä kaunis yläilmoista katsottuna kuin esim. Pariisi. Riippuu paljon mistä pidätte. Museot ovat varmasti kaikkein parasta antia.

    Lontoo-shoppailut kannattaa varmaan keskittäää alueelle Oxford Street, New Bond street ja Regent street. Kaikki yhdessä nipussa. Regent streetillä oli vähän enemmän aikuiseen makuun liikkeitä, kun taas Oxford steet menee pintamuodin ja nuorisovaatteiden perässä. Ja muuten vkonloppuna Oxford steet oli aivan tukossa... että jos ei välitä väistellä jokaista vastaantulijaa, kannattaa shoppailut käydä tavarataloissa tai mm. Regent streetilla.

    Hauskaa matkaa! :)

    ReplyDelete
  40. Paras paikka shoppailla, ainakin omasta mielestäni, on ehdottomasti Selfridge's - tavaratalo!

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)