Tuesday, February 8, 2011

Muotilehtiä

Kun nousin viime viikolla lentokoneeseen, olin taas varannut mukaan matkaviihdettä...



Vaikka seuraan monia blogeja ja ne ovatkin suureksi osaksi korvanneet lehtien kulutukseni, on perinteisen lehden selailu jotenkin vain niin nautinnollista. Tietokoneella tulee muutenkin käytettyä niin paljon aikaa, että on ihana istahtaa alas mukavalle tuolille, nojata taaksepäin ja lähteä nauttimaan kauniisti koottujen lehtien annista.




Ulkomaisiin suosikkeihini naisten lehdistä kuuluu ehdottomasti Vogue, Elle seka Marie Claire. Suomalaisia lemppareitani ovat taas suomalainen Elle, Olivia sekä Trendi. Kyseisistä lehdistä pidän niiden tyylikkään toteuksen sekä hyvien artikkelien vuoksi. Marie Clairissa erityisesti törmään mielenkiintoisiin todellisuuden kertomuksiin. Suurin syy näiden lehtien kulutukseeni on kuitenkin muotikuvat. Upeita stailauksia sekä inspiroivia kuvia, jotka veihättävät kovin kaltaistani esteetikkoa.






Brittiläinen helmikuun Vogue, jonka kannesta löytyy kaunistakin kauniimpi Cheryl Cole, ei taaskaan pettänyt. Neitokaisen haastattelu sekä seitsemäntoista aukeaman pituinen Elle Fashion February osio oli todellista silmänruokaa.






Mites te muut?
Tuleeko vielä ostettua naistenlehtiä?
Ja mitä te tarkalleen niistä etsitte?


Niin ja yksi ystävällinen lukija vinkkasi tästä iltalehden pukukoodit-jutusta... Näyttääkö teidänkin mielestänne tutulta? :D Onhan siinä jonkin verran yhteistä tämän postaukseni kanssa muutaman viikon takaa?

22 comments:

  1. Uusi banneri on ihan tosi suloinen : ) Ja täältä ainakin löytyy yksi, joka on ihan koukussa naisten lehtiin/muotilehtiin ja aika iso osa mun opiskelijabudjetista kuluukin niihin. Britticosmo, Company, Elle ja Instyle löytyy turhan usein ostoskorista, ainakin lompakko on sitä mieltä : )

    ReplyDelete
  2. Suosittelen lämpimästi amerikan Harperz Bazaarin lukemista. Olen jatkanut tilausta nyt 3. vuotta. M a h t a v i a muotikuvia maineikkaiden valokuvaajien ottamina!

    esim. http://fashiongonerogue.com/ruby-aldridge-norbet-schoerner-harpers-bazaar-uk-february-2011/#more-44215

    ReplyDelete
  3. Hah!
    Iltalehtihän on ihan suoraan kopioinut sun idean, esimerkkeineen kaikkineen. Jopa lopusta löytyy erikseen pieni osio miten häihin kannattaa pukeutua, mikä löytyi sunkin postauksesta samasta kohdasta. Aika törkeetä. Voisi edes mainita sitten tietolähteensä.

    ReplyDelete
  4. Siis Cheryl Cole on vaan niin käsittämättömän kaunis nainen! Ihan uskomattomat kasvot ja kroppa -koko paketti siis. En yhtään ihmettele, että se miellyttää miesten silmää, kun tällainen pesunkestävä heterokin tapittaa sen kuvia silmät pyöreinä :D

    Musta oli aika yllätäävää kuulla, että pidät Olivia- ja Trendi-lehdistä. Itse kategoroin Olivia-lehden "vanhusten" lehdeksi, enkä itse löydä siitä mitään mielenkiintoista luettavaa (enkä juuri katsottavaakaan). Trendiä en oo enää vuosiin ostanunt, koska lopetin sen aikoinaan heidän surkeiden artikkelien takia. Ehkä taso on nyt parantunut..?

    Ja vielä tosta iltalehden artikkelista. Tollasta kopiointia, ILMAN LÄHTEEN MAINITSEMISTA voi vaan odottaa tollaisilta ö-luokan roskalehdiltä. Uskomatonta. Vaadi niiltä korvauksia ;)

    -Milla

    ReplyDelete
  5. Aika törkeä temppu mielestäni iltalehdeltä. Varsinkin kun tuosta huomaa ihan selvästi,että sun postaus on ollut heidän tietolähteenään ja silloin se kyllä pitäisi mainita. Itse kyllä valittaisin tuosta asiasta.

    Mutta noihin lehtiin. Suomalaisista lehdistä Elle on ehdoton suosikkini, kun taas ulkomaalaisista juuri samaiset kun sullakin. Ulkomaalaisissa lehdissä pistää silmiin yllätys yllätys kaikki muotikuvat, on ne kumminkin eriluokkaa mitä suomen muotilehdissä. Muuten luen kyllä koko lehden kannesta kanteen :)

    http://www.marjutt.blogspot.com

    ReplyDelete
  6. Näin tuon jutun otsikon Iltalehden sivuilla, ja muistin heti sinun kirjoittamasi postauksen samasta aiheesta. En avannut koko juttua, sillä oli jo lukenut juuri sinulta aiheesta. Hvyä niin, törkeää kopiointia.

    ReplyDelete
  7. Nyt meni Iltalehdeltä uskottavuuden rippeetkin. Ihan suoria pätkiä sulta plagioitu :/

    Itse tykkään Britannian ja Espanjan Glamoureista. Just sopivan hömppää.

    -Lilli

    ReplyDelete
  8. just joo. satuit ehkä iltalehden kanssa samoihin aikoihin kirjoittamaan jutun yleismaailmallisista pukukoodeista. ja tuskin itse edes olet ensimmäinen koko maailmassa, joka ylipäätänsä keksii selitellä pukeutumisnormistoa ja etsiä siitä esimerkkejä. varmasti ainakin sata samanlaista juttua on tehty jo aiemmin eri muotilehdissä, blogeissa jne.

    ReplyDelete
  9. "just joo. satuit ehkä iltalehden kanssa samoihin aikoihin kirjoittamaan jutun yleismaailmallisista pukukoodeista. ja tuskin itse edes olet ensimmäinen koko maailmassa, joka ylipäätänsä keksii selitellä pukeutumisnormistoa ja etsiä siitä esimerkkejä. varmasti ainakin sata samanlaista juttua on tehty jo aiemmin eri muotilehdissä, blogeissa jne."

    Tottakai on aikaisemmin asiasta kirjoitettu ja hyvin yleismaailmallisesta aiheesta on kyse, mutta kummasti samaan aikaan, hyvin samanlailla toteutettu ja vielä loppuun osio hääpukeutumisesta oli vähän liian samanlainen.... Eli kun jostain muualta saadaan ideat ja tieto, tulisi se mainita. Vaikka kuinka yleismaailmallinen on. Tässä on aika selvä vielä että idea on täältä saatu...

    Eihän tässä missään nimessä ole kyse että Mrs.V luulisi olevansa ensimmäinen asiasta kirjoittanut vaan huvittuneena itsekin naureskelee siitä kuinka samaan aikaan Iltalehti on todella samanlaisen jutun tehnyt sivuilleen.

    ReplyDelete
  10. en ole yhtään yllättynyt iltalehden jutusta, törkeetä! Sen takia en myöskään lue koko lehteä koska mielestäni ne aina onnistuu vaan pahoittamaan mieleni tavalla tai toisella :D
    Marie Claire on minunkin suosikki, mielestäni sieltä löytyy aina todella mielenkiintoisia tositarina kertomuksia ja muutenkin paljon muuta kivaa. Kiitos ihanasta ja kauniista blogista!

    ReplyDelete
  11. Minulle muotilehden lukeminen on aina se hetki, kun istahdan alas kupposen teetä kanssa ja olen aivan omassa maailmassani Toinen puoliskoni sanoo aina, että olen ihan jossain muualla kun keskityn tunnin tai kaksi lukemaan lehtiä. Ellet (Britti ja kotimainen) omia suosikkejani, mutta pitää tunnustaa, että etenkin viimeiset viisi päivää kun olen "saanut nauttia" kuumeesta, on tullut luettua jos jonkinmoista naistenlehteä.

    Joten vaikka netistä saa kaikenlaista tietoa, niin kyllä itse ainakin otan itselleni omaa aikaa ihan tavallisen sivua käännettävän lehden kanssa.

    ReplyDelete
  12. Täällä toinen lehtiaddikti. Vogueita ja Britti-Ellen sisustuslehteä säilytän kuin suuria aarteita :)

    ReplyDelete
  13. Seuraan erityisesti suomalaisista lehdistä Elleä sekä Oliviaa. Mikään ei oo parempaa, kun esimerkiksi salitreenin jälkeen istahtaa infrapunasaunaan rentoutumaan ja lueskelemaan upeita muotikuvia pursuilevaa lehteä :) Me likes!

    Aika "hauska" tosiaan tuo iltalehden juttu, mistäköhän ovat löytäneet inspiraationsa :D

    ReplyDelete
  14. Jos et ole itse käyttänyt tarkasti mitään tiettyä lähdettä (esimerkiksi suomentanut suoraan jostain tyyliteoksesta), kyllä tuo Iltalehden juttu on suora sanasanalta-referaatti sinun postauksestasi. :-( Aihe on toki hyvin yleinen, mutta yhdenmukaisuudet eivät mitenkään voi olla selitettävissä sattumalla.

    Sinuna ottaisin kyllä yhteyttä Iltalehteen ja vaatisin selvitystä: joku rupuluokan "toimittaja" saa palkkaa sinun tekstistäsi. Ala-asteen kolmasluokkalainenkin osaisi kirjoittaa vastaavanlaisen copy-paste-jutun toisen kirjoittamasta tekstistä.

    ReplyDelete
  15. Oho, onpa Iltalehdessä sattumalta TÄSMÄLLEEN samoja sanavalintoja, esimerkkejä ja jopa lauseita pari. Sinuna ottaisin lehteen yhteyttä ja linkkaisin vaikka oman tekstini ihan varmuuden vuoksi, jotta joku siellä kiinnittää huomion samanlaiseen tekstiin.
    Lainaamisessa ei tosiaan mitään vikaa, JOS se tehdään oikein. On liian paljon sattunut samaa tekstin rakenteen, sanavalintojen, esimerkkien ja lausevalintojen kanssa ollakseen vaan sattumaa, ja varmasti joku päätoimittaja (/tms, joka on vastuussa näistä asioista) huomaa asian, jos ystävällisesti huomautat.

    Char and the city'ltähän oli Gant ottanut kuvan ilman lupaa, ja hän korjasi asian asiallisesti. Suosittelen samaa sinulle :)

    ReplyDelete
  16. Muotilehtin ja muidenkin lehtien lukeminen on ihanaa, kun voi laittaa ajatukset muualle ja keskittyä vain katselemaan kauniita kuvia. Sunnuntaitaisin yritän raivata lehdilleni aikaa ja nautiskella rauhallisista aamuista :)

    No oho! Onpas erikoista! Mutta kukapa ei kirjoituksistasi pitäisi :)

    ReplyDelete
  17. Mä oon ehkä ihan kauhea ihminen (ja menen sen vielä näin yleisesti tunnustamaankin), mutta tärkeintä mulle muotilehdessä ovat ehdottomasti ne kauniit kuvat. Tämä on vähän niinkuin pienenä, kun ei osanut lukea niin katseli niitä aku ankka-lehtiä. Minä ainakin saan aina niin hyvän olon kauniista, hyvin toteutetuista kuvista! Monet kaverini sanovat, että he masentuvat nähdessään niin kauniita malleja ja täydellisiä kroppia. Minulla näin ei kuitenkaan ole, vaikka olenkin kaukana täydellisestä kropasta :D! Mutta joo, kuvien takia yleensä muotilehteni ostan.

    ReplyDelete
  18. Onpa outoo että iltalehti ei osaa itse keksiä omia aiheitaan vaan kopioi ne toisten blogeista.
    mutta toisaalta aika hieno juttu, oot niin hyvä bloggaaja että sun tekstejä kopioidaan :D

    kannattaisiko sun ottaa yhteyttä iltalehteen ja vaatia jotain korvausta tai että tietolähteenä kerroittaisiin sun blogi.

    p.s. sun blogi ihan mielettömän hyvä ja sun puketumistyyli on ihana:)

    ReplyDelete
  19. onpas suora kopio tuosta sinun pukukoodi-postauksesta, säälittävää että jopa kirjoitus tekstissä lähenee omaasi. Oisiko siellä tämä mademoiselle pigalle-blogin irene naakka kirjoittanut tämän? Tai sitten joku muu mielikuvitukseton. Nyt laitat palautteen ilman muuta!

    Antaisin mitä vain, että saisin joskus rauhassa illalla lukea yhden lehden edes kannesta kanteen :D ellet ja cosmot kuuluvat suosikkeihini, mutta harvoin pystyy edes koko lehteä lukemaan kerralla ettei joku häiritsisi :D

    ReplyDelete
  20. Aika paksua jopa iltalehdeltä! Laita ne järjestykseen, eihän tuollainen plagiointi käy päinsä!

    ReplyDelete
  21. Kyllä, kyllä, mä rakastan älyttömästi nimenomaan lehtien lukemista. En usko, että mun kohdalla blogit ja netti tulee oikeita lehtiä koskaan korvaamaan. Lehdissä on kuitenki jotain aidompaa fiilistä.

    Sun blogisi on muuten aivan mahtava :)

    ReplyDelete
  22. En tiedä minkä ikäinen tyyppi sanoi, että Olivia on vanhusten lehti. Olen itse Mrs. V:n ikäinen ja koen, että Olivia on minulle suunnattu.

    Trendi on niin lapsellista, mukahauskaa ja köyhää, etten sitä ole lukenut enää sitten lukiovuosien. Parturissa olen joskus selaillut ja niiden muotijutut menevät niin friikkiyden puolelle, että tyylikkäällä ihmisellä ei niistä ole paljoa ammennettavaa

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)