Wednesday, September 15, 2010

Chanel Classic Flap Bag

Lempilaukkuni on tällä hetkellä ehdottomasti Chanelin klassinen 2.55 musta jumbo. Se kun menee kaiken kanssa ja juuri kaikki tarpeellinen mahtuu menoon mukaan.

Niinkuin rakkaalla lapsella on monta nimeä, on tällä laukulla monet kasvot.
Seuraavaksi Stockholm Streetstyle sivulta pomittuja kauniita kuvia kyseisistä laukuista ja heidän kantajistaan.
Koska minulta usein kysytään Chanel laukkujeni koosta, matreiaalista jne, kerron minä kuvien lomassa sen pienen mitä tiedän tästä klassisesta laukusta.



1920-luvulla Coco Chanel turhautui kannattelemaan laukkuja käsissään ja tästä johtuen nainen suunnitteli laukun, joka salli hänen käyttää käsiään vapaasti. Inspiraatio syntyi sotilaiden tikatuista laukuista, mutta vaikutteita hän sai myös orpokotivuosistaan. Esimerkiksi laukun kannatinketju sai ideansa orpokodin huoltajien avainketjuista, tosin alkuperäisessä flap bag mallissa ketju oli ilman nahkaista osiota välissä. Burgundyn värinen sisävuori (ei tosin nykyään kaikissa malleissa) sai taas vaiktuksensa uniformuista, mitä hän joutui käyttämään muiden lasten tavoin ollessaan orpokodissa/luostarissa. 



Nimi 2.55 juontaa juurensa laukun julkaisuajankohdasta, mikä oli helmikuussa vuonna 1955. Vasta vuonna 1980 Karl Lagerfeld suunnitteli vanhan mademoiselle lukon (neliskulmainen peruslukko) tilalle laukun silmää hivelevän yksityiskohdan, CC- lukon, Coco Chanelin mukaan.



Laukun läpän vetoketjullisessa sisäosiossa Coco Chanel säilytti rakkauskirjeitään.



Classista Chanel Flap Bagia voi ostaa pääasiassa kolmessa eri koossa. S, M ja L kokoina. L kokoa sanotaan myös jenkeissä Jumboksi. Tosin eri sesonkeina Chanel on saattanut julkaista erikokoisia erikoismalleja, esim X-Large malleja. Oma valkoiseni on esimerkki tästä.



Laukun hinta ei riipu ainoastaan laukun koosta, mutta myös materiaalista. Perus materiaalit ovat Caviar- (eli lehmännahkaa) ja lampaannahasta tehnyt laukut. Toki sesonkeina saattaa tulla erikoismalleja eri materiaaleilla.



Caviar nahka on kiiltävämpi, kovempi, kestävämpi ja edullisempi. Oma valkoiseni on esimerkiksi Caviaria, sillä minua varoiteltiin käyttämästä valkoista lampaannahkalaukkua farkkujen kanssa, sillä ne saattaisivat värjätä valkoista laukkua pikkuhiljaa sinisempään sävyyn...
Lampaannahka laukku on hieman hintavampi, mikä minun mielestäni on hassua sillä materiaali itsessään on arempi ja täten pienet naarmut näkyvät nahan pinnassa herkemmin kuin Caviar-nahassa.
Lampaannahka on tosin kyllä paljon pehmeämpi ja minusta miellyttävämmän näköinen.



Oma isompi mustani on large kokoa lampaannahalla. Kaapissa on myös pienempi musta, medium kokoinen caviar-nahalla, joka pienen kokonsa takia sopii vaan tilanteisiin kun mukaan ei paljoa tarvitse (tyyliin: avaimet, kännykkä ja pieni lompakko). Valkoinen laukkuni on Caviar-nahalla ja koko on X-large, mikä oli kesän 2009 special edition, ainakin myyjän mukaan. 


Ylemmässä kuvassa oleva laukku on Chanel 2.55 reissue malli. Sen erottaa kokometallisesta ketjusta sekä mademoiselle lukosta (neliskulmainen lukko). Tästä mallista lukemani mukaan löytyy enemmän kokovaihtoehtoja.



"A girl should be two things: classy and fabulous."
-Coco Chanel-


Suomessa Chanel laukkuja myy ainoastaan Della Marga Helsingissä.
Tosin heidän hintansa olivat ainakin viime katsomani mukaan jonkin verran korkeammat kuin Chanelin omissa liikkeissä.


Tieto on saatu hujanhajan internetistä sekä Chanelin myyjiä haastattelemalla. Mikäli tiedät lisää tai haluat jotain korjata, mielelläni otan tiedon vastaan!

Näissä nähdyissä kuvissa laukku kertoo hieman kantajastaan. Vaikka laukun malli on sama, asukokonaisuus, tilanne, laukun materiaali ja väri saavat aivan uusia ilmeitä aikaan.

On ne vaan niin kauniita!

14 comments:

  1. No todellakin ovat! Täytyy ihan näin suoraan sanoa että jumalautsi kuinka hyvännäköisiä kuvia ja laukkuja..!! Jos ikinä oon sanonut, etten 4-numeroista lukua tuohon(kaan) laukkuun laita niin nyt tää pää on kyllä käännetty.. ;)

    ReplyDelete
  2. Ihana postaus ja upeita laukkuja :).

    Chanelhan nosti kesäkuussa (olikohan 26. päivä) laukkujensa hintoja huimasti. Esim. caviar classic flap bagin medium/large-koon hinta nousi eniten: 1740e -> 2460e. Hullua! Caviarin ja lambskinin hinnat nousivat molemmat niin, että ne ovat maksavat nykyään saman verran. Onneksi kerkesin hankkia omani ennen hintojen nousua, muuten olisi saattanut jäädä hankinta väliin :).

    Nykyään eri nahkavaihtoehdot, caviar ja lambskin ovat siis samanhintaisia. Lisäksi jumbon hinta on nyt lähempänä tämä klassisen medium/large-koon hintaa, sillä jumbo maksaa nykyään 2550 e, sekä caviar että lambskin. Patent-nahkaisten hinnoista en tiedä, mutta chanelilla on tavoite hinnoitella laukkunsa niin, että laukun koko määrää hinnan, ei nahka.

    ReplyDelete
  3. Tämä on ehdottomasti se laukku joka joku päivä tulee löytymään valikoimistani...
    Mutta miksi on niin paljon koko- ja värivaihtoehtoja? Haluanko että laukku on alusta asti ollut minun vai että sillä on yhteistä taivalta jonkun muun kanssa ennen minua?
    Varmaa on vain että tämä klassikko tulee olemaan jossain vaiheessa yksi lempilaukuistani :)

    ReplyDelete
  4. Char & the city-blogin kautta eksyin blogiisi ja mielenkiintoisia asioita täältä löysin. Mä olen jo kauan himoinnut Chanelin 2.55:ta mutta joudun varmaan tyytymään CK:n kirjekuorilaukkuun. :)

    ReplyDelete
  5. Mun täytyy taas sanoa, että en kauheasti pidä 2.55 laukuista. Tikattu pinta ja mun mielestä vähän tönkkö ulkonäkö ei juurikaan miellytä silmää. Tosin toi vikan kuvan laukku on aika kaunis, mutta siinä ei ole sitä perus "laatikkomaisuutta". Lisäksi mulla on lähiaikoina noussut pintaa asenne, etten pidä tuotteista, joista heti näkee merkin, mallin, hinnan yms. Sinänsä ymmärrän noi sijoituksina, koska ovat varmasti laadukkaita. Silti ostan mieluummin laadukkaita ja persoonallisia laukkuja (Chanelia) edullisempaan hintaan, esimerkiksi Aridza Brossilta.

    ReplyDelete
  6. onneksi oot laittanu tän blogisi uudestaa kaikkien luettavaksi, sillä tykkkään tästä hirmuisesti!

    Oon yrittäny ettiä noista Chanelin laukuista jonkinnäköistä hintatietoa, mutta kun olen tekniikanihmelapsi ( en todellakaan) niin en ole löytänyt tieto joten onko sulla jotai tietoa tai infoa niistä? :)

    ReplyDelete
  7. heini; hintatietoja ei ole missään muualla kuin chanelin liikkeissä. Rohkeasti soittamaan tai emailaamaan niin heiltä tulee hinnat mihin sitten haluatkin. =) euroopassa tosiaan nousi hinnat juhannuksen aikoihin 30%:lla joten onnekkaat varmaan tekivätkin ostokset ennen sitä =)

    ReplyDelete
  8. Anteeksi hieman sopimaton kysymykseni, mutta miksi päätit kertoa Chanelin laukuistasi kun et kuitenkaan halunnut vastata kysymykseeni LV:n laukkujesi malleista? Kysyn tätä ainoastaan mielenkiinnosta ja toivon ettet saanut kysymyksestäni negatiivista kuvaa.

    Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Tätä on ilo lukea! :)

    Rebecka

    ReplyDelete
  9. Rebecca,
    Voi en tietenkään saanut negativista kuvaa!:)
    Itseasiassa sun kysymyksen inspiroimana olen ajatellut tehdä pienen postauksen LV speedyistä:)
    Niin paljon kyselyjä vaan noista chaneleista tullut että tein sen ensimmäiseksi.
    Tässäkin postauksessa kerroin laukuista yleisesti ja sivusin siinä että mitkä mallit minun kaapistani löytyy, samaisella linjalla teen varmaan LV speedy postauksen:)
    Kiitos vielä!:)

    ReplyDelete
  10. Hei, ihana blogi jota alan nyt seurata. Olit valinnut tyylillä kuvat Chaneleista ja kantajista. Itse käytän mustaa lambskin mediumia pikkumustan kanssa illassa, mutta yhdistelen siihen päivällä hulvattomasti vaikka henkkamaukkaa jos siltä tuntuu tai työmenoissa ison mustan salkun. Kun Chanel on mukana, tuntee aina itsensä tyylikkääksi. Ostin omani Lontoon Heathrown kentän Chanel-kaupasta ja nyt himoitsen beigeä 2.55-laukkua jumbona... Mukavaa syksyä! Kirsikka

    ReplyDelete
  11. "Syvä huokaus", blogissasi on ihania laukkuja! :D Kumma, että löysin tämän vasta nyt. Chanelin klassikko olisi kyllä hieno joskus omistaa!

    ReplyDelete
  12. Hei onko tietoa missä maailmoissa hinnat nyt leijailee? Kesällä olisi mahdollisesti osto edessä ellei nyt ihan "älyttömästi" maksa. Opiskelijabudjetilla vähän vaikee ostella mutta säästämällä sen edellisen lv laukunkin sain :)

    ReplyDelete
  13. Onko tietoa minkä suuruiset hinnat nyt on? Opiskelijabudjetilla "pitäis" syksyyn mennessä ostaa. Säästämällä se edellinenkin lv laukku ostettiin :))

    ReplyDelete
  14. Hei, löysin blogisi tänään, ja täytyy sanoa että rakastan blogiasi! Asun itse ulkomailla, ja tänään sain kuulla että olen pian Chanel Classic Flap Bagin omistaja. eksyin blogillesi koska etsin tietoa enemmän tästä herkusta, ja kiitos sinun tiedän nyt paljon enemmän kyseisestä laukusta. Olen myös itse hulluna laukkuihin, LV se tärkein, nyt sitten Chanel. Täytyy kertoa isälleni myös blogistasi, sillä äitilläni on edessä pian synttärit, ja suunnitteilla on ylättää äitini Hermesin Birkin laukulla! kiitos vielä mahtavasta blogista!

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)