Tuesday, August 11, 2009

Meet my Bosu

Esittelenpä teille nyt treenikaverini.
Herra Bosun.
Hänen kanssaan pystyn tekemään liudan erillaisia lihaskuntoani edistäviä liikkeitä.
Minun entinen personal trainer tutustutti minut tähän erinomaiseen välineeseen. Huomasin että salilla tein suurimman osan liikkeistäni tämän välineen avulla ja se oli kaikista hauskin osio aina siellä käydessäni. Täten ostin itselleni oman kotiin. Ei enää mene aikaa salilla juoksemiseen kun kaiken voi tehdä oman olohuoneen mukavuudessa.
Omani ostin Ison Omenan Satsista. Heillä oli ollut ennen tarjolla tunteja kyseisen välineen kanssa, mutta nyt kun ne olivat peruttu, möivät he omansa pois edullisesti. Omastani taisin maksaa n.50 euroa?


Bosu tulee lauseesta both side utilized (tai both sides up), mikä jo kertoo paljon Bosun käytöstä. Voit käyttää välinettä molemmin päin saadaksesi kaiken irti kuntoiluhetkestäsi.
Bosu soveltuu erityisesti tasapainoharjoitteluun, milloin pääset käyttämään koko kroppaasi. Kun pidät kroppaasi koko ajan jännityksessä, pääsee hurja määrä pieniä ja suuria lihaksia treeniin mukaan.

Näin verkkokauppa Origoshop kuvaa Bosua:

BOSU® Balance Training on uusi ja ainutlaatuinen harjoitusmetodi, joka yhdistää aerobisen, lihaskunnon ja keskivartalon harjoittelun. BOSUssa® käytetään puolipallon muotoista ilmatäytteistä BOSU® Balance Traineria, joka on markkinoiden tehokkain fitness-tuote. BOSUn® teho pohjautuu liikunnan, fysioterapian ja lääketieteen viimeisiin tutkimustuloksiin. Nimi BOSU® on lyhenne sanoista "Both Sides Up" ja viittaa harjoitusvälineen monimuotoisiin käyttömahdollisuuksiin. BOSU® on uutuustuote ryhmäliikuntaan, kuntosalille ja kuntoutuskäyttöön.
BOSU®-treeni koostuu aerobista kuntoa kehittävistä askelluksista, tehokkaista kehonhallinta- ja lihaskuntoliikkeistä sekä venyttelyistä. BOSU® yhdistää haastavasti sekä staattisen että dynaamisen harjoittelun aktivoiden kehon kokonaisvaltaisesti. Pelkkä seisominen puolipallon joustavalla pinnalla vaatii lihasten jatkuvaa yhteistyötä.
BOSU® on funktionaalista harjoittelua, jossa keskitytään systemaattisesti kehon eri kunto-ominaisuuksien käyttöön ja kehittämiseen. Treeni on tietoista "oman vartalon opiskelua". Tunneilla opittu kehontuntemus on mahdollista siirtää päivittäiseen käyttöön itse liikuntasuorituksen ulkopuolellekin.


Minä käytän Bosua monessa eri lihaskunto liikkeessä. Koska lattialla liikkeiden tekeminen sattuu minua, tuo Bosu siihenkin mukaan mukavuuden lisätehonsa rinnalla kun joudut samalla hieman tasapainottelemaan.



Kaikkia näitä eri lihasryhmien liikkeitä on suuri määrä. Itse teen vaihdellen kymmeniä erilaisia vatsalihasliikkeitä, ylä- ja alaselkiä, ulko-ja sisäreisiä yms. Bosulla on keinot kaikkeen ja monella eri tavalla. Koska oletan että kauhean monella ei ole Bosua kotona, niin en mene yksityiskohtiin liikkeissä joita on satoja.

Toivottavasti tämä pieni tieto miten minä hoidan lihaskuntoni (ainakin osaksi) antoi lisäpotkua ainakin jollekin!:)

Treeni iloa!:)

20 comments:

  1. mm, täytyy harkita itsellekin! Varsinkin vatsojen tekeminen lattialla sattuu selkänikamiin, joten tuo olisi loistava apu :D
    täytyy jostain saada tuollainen käsiini. Ja laita vain lisää kuvia liikkeistä, erilaisia vatsalihasliikkeitä kenties? - ja miten harjoitat reisi,-pakaralihaksia? :) :) Kiitos, kun jaksat pitää näin ihanaa blogia!

    ReplyDelete
  2. Ihana postaus!!:) Ihan tavallinen fittballkin on kiva ja tehokas treeni kaveri. Ootko sitä kokeillu kans?:)

    ReplyDelete
  3. Voi vitsi, tosta jos olis tiennyt! Olisin heti ostanut moisen. Ne kun muuten maksaa muutamankin sataa euroa. Itse kävin vuosituhannen alkupuolella treenaamassa Satsissa ja tykkäsin tosi paljon bosutunneista. Nyt mieskin on alkanut treenata sillä kuntosalilla. Jumppapallo meillä kotona jo on mutta toi ois mahtava lisä. Kivointa olis käydä bosutunneilla, mutta ei niitä tietenkään missään yliopistoliikunnassa tarjota ja varsinkaan jos niitä ei enää Satsinkaan tuntivalikoimaan kuulu

    Siitä on varmaan jo pidempi aika kun noita myytiin pois?

    ReplyDelete
  4. Oon aina salilla ihmetellyt tuota puoliympyrää, mutta BOSU:han se :D Vaikuttaa kovin tehokkaalta systeemiltä, joten ens salikerralla taidankin tota koklata. Kiitos inspiksestä muru, tästä saan taas puhtia mun liikuntaani (joka on kesällä ollut kyllä törkeän huonolla tolalla:D). Ja laita ihmeessä vaan lisää liikkeitä, mua ainakin kiinnostaisi kovasti:)

    ReplyDelete
  5. tollasta olen katsellut kun omaan pikkukotiin ei ihan kuntosalivehkeitä mahdu ja salille ei jaksa aina raahautua pitkien päivien päätteeksi.

    Kiitos tästä postauksesta! Pitää harkita tätä kotiin.

    ReplyDelete
  6. Ton päällä voi myös hyppiä ja sehän on tietysti näin lapsenmieliselle huippukivaa :) Myös lantionnostot on tosi käteviä tuolla.

    ReplyDelete
  7. Tuohan vaikuttaa kätevältä! Stockan salilta jossa käyn ei bosua löydy, mutta samankaltainen pienempi tasapainoiluun tarkoitettu vehje kylläkin. Pitääpä kokeilla jos siitä olis muuhunkin kuin tasapainoiluun. Minulla tuo tasapainolauta on ollut ehdoton lempiosio treenissä, joten voiko bosun päällä tasapainoilla seisten?

    ReplyDelete
  8. Kiitos hyvästä vinkistä!

    Mä olenkin salilla ihmetellyt, että mihin tarkoitukseen toi on oikeen tarkoitettu :D Olen vaan kerran nähnyt sen käytössä, kun joku mies HYPPI sen päällä (siis samalla tavalla kuin trampoliinilla..)Silloin päätin, että minähän en ainakaan tohon kehtaa mennä pomppimaan! :D

    Taidanpa seuraavalla salikäynnillä kokeilla tuolla ainakin vatsoja, selkää ja jalkoja :)

    Ja laita ihmeessä lisää liikkeitä, täältä ainakin löytyy kiinnostusta!

    ReplyDelete
  9. Vitsi toi bosu kuulostaa kivalta! :)

    Treenailen kotona Bellagion hehkuttaman Jari Loven kanssa ja toi vois olla siinä kiva kaveri. Hinta vaan taitaa kyllä olla aika kova...

    Mut ois kyllä kans kiva nähdä kuvia vielä muistakin liikkeistä joita teet bosulla niin voi sit vaikka salilla tehdä.

    Tosi kiva postaus! :)

    ReplyDelete
  10. Itselläni on jumppapallo, tosin Bosua olen monta kertaa katsellut.. Onko kyseinen kapistus kalliskin? :)

    ReplyDelete
  11. Nanna,
    minulla kans tekee kipeää tehdä lihaskuntoa lattialla. Täytyy olla aika paljon pehmustetta ettei satu.
    Ja bosun kanssa se on mukavan lisäksi haukaa kun pitää samalla tasapainotella (ja näin liuta lisää lihaksia joutuu myös treeniin:)) Jos kiinnostusta liittää niin voisin lisätä tänne eri liikkeitä per alue:D
    Kiitos vielä että olet eksynyt tänne ja annat aikaa jutuilleni!:)

    Mona,
    tarkoitatko sellaista isoa gym palloa? Sellainenkin meiltä löytyy kotoa, mutta sillä en osaa yhtä paljon liikkeitä ja ne saman lihasryhmien lihakset mitä teem tuntuu tehokkaammin bosulla. Jotenkin se on vaan monipuolisempi minun mielestäni:) Jos nyt gym ball:ia tarkoitit?:)

    Rva Herttainen,
    joo mä metsästin netistä itselleni omaa. Ne tosiaan maksaa uusina aika lailla 160e-240e mitä oon netissä nähnyt. mutta sitten yhen chattisivuston kautta löysin jonkun viestin, missä joku kertoi että sats myy omiaan todella edullisesti pois...Mä soitin siltä istumalta ja hain omani pois:D Hintaa oli joku 50e ja oli kuin uuden veroinen!:) Viime vuoden keväänä (2008) omani ostin...
    Se tosiaan niin monipuolinen!!!:) Meiltäkin löytyy jumppapallo muttamä pidän enemmän tuosta bosusta:)

    lintu,
    se on todella tehokas!:) Millä salilla sellaisia löytyy? Mä olen parilla stadissa käynyt mutta en ole niitä nähnyt. Ne on tosi tehokkaita koska se tasapainottelu ottaa lähs jokaiseen sarjan koko kropan mukaan!:)

    Katwalk,
    ihanaa jos löysit inspiraatiota täältä!:) Minä pidän omastani kovasti! Aivan mainio!:) Tuossa postauksessa onkin linkki verkkokauppaan joka näitä ainakin myy:)

    angela,
    et tiedä mitä kaikkea lapsenhauskaa mä olenkaan tehnyt ton kanssa:D Vaikka mitä pomppuja ja pallon heittoja tasapainotellen yms:D Niin kiva ja monipuolinen pieni lisä!:)

    Heini,
    itse en ole koskaan käyttänyt tasapainolautaa, mutta voisin kuvitela että bosu ajaa ihan samat asiat!:) Sen päällä voi seistä, pomppia ja tasapainottelu on sen yksi tärkeimmistä elementeistä treenatessa:) MAinio vehje! Suosittelen lämpimästi!:)

    S,
    ihanaa kun löytyy mielenkiintoa!:) Katsotaan jos laitan vaikka tarkempia ohjeita... Pitääpä laittaa taas kysely pystyyn!:)
    Jeps. Mä oon pomppinu ja hyppiny ja tasapainotellu yhdellä jalalla ja heitelly palloa samalla. Todella tehokas ja hauska tapa treenata!:) Suosittelen lämpimästi:)

    Petra,
    juu, tuon omani ostin 50eurolla... Mutta tuolla postauksessa linkittämässäni verkkokaupassa se on 160e... Tuo 50e on kyllä minun kohdllani maksanut jo itsensä takaisin kun en salilla käy enää:) Kaiken voin tehdä kotona:)Aerobisen liikunnan saan pitkistä juoksulenkeistä koirien kanssa ja tenniksestä. Tuo on yksi mainio tapa pitää yllä lihaskuntoa:)
    Ihanaa jos pidit tästä postauksesta ja sait jotain irtikin!:) Ehkä myöhemmin teen vielä tarkempia ohjeita eri lihasryhmille!:)

    Dandelion,
    meiltäkin löytyy jumppapallo, mutta en käytä sitä juuri paljoakaan. Bosu on minusta mukavempi ja monipuolisempi:) Omani ostin 50 eurolla käytettynä ja tuossa postauksessa on linkki nettikauppaan joka myy bosua 160eurolla... JOten aika kallis..Kannattaa surffailla netissä ja katsoa jos vaikka onnistaisi ja voisit ostaa käytetyn?:)

    ReplyDelete
  12. Tulipa hyvään aikaan tämä postaus! Eilen kävin ostamassa itselleni samanlaisen bosun ja ohjeet liikkeisiin tuli kuin tilauksesta:) Tuo sinun tekemä tasapainoharjoittelu liike ei suju minulta vielä ollenkaan :D ehkäpä harjoittelu tekee mestarin!

    ReplyDelete
  13. Juu ainaskin nuo punnerukset tuntuu käsissä erittäin hyvin! :) Myöskin jalkakyykkyä olen BOSUN päällä tehnyt, toimii erittäin hyvin jos vaikkapa ottaa vielä puntit painoksi.

    Oletko muuten kahvakuulaa testannut? Silläkin on aika kätevä tehdä kotona lihaskuntotreeniä :)

    ReplyDelete
  14. hei, täällä on toinen bosun ystävä! :D itse ihastuin kapistukseen jenkeissä vaihtovuoteni aikana ja suomeen palattuani oli pakko hankkia nettikaupasta oma bosu. toi on todellakin varmaan monipuolisin kuntoilulaite mitä olen käyttänyt ja kun ottaa huomioon vielä sen yksinkertaisuuden, se on ihan loistava :) kiva postaus!

    ReplyDelete
  15. Olipa ihanan innostava postaus, iteltä löytyy vaan se ihan tavallinen jumppapallo. Mut tuon osto täytyy kyllä laittaa harkintaan :)

    ReplyDelete
  16. Juu, just sellast jättipalloa tarkotin:) Se onki vähän "hankalampi" kapistus, mutta siinähä saa kans periaatteessa tehtyy samat liikkeet ku ton bosun kanssa mut hiukan haastavammin. Mut onhan toi bosukin ihan mega tehokas ja ehkä hiukan turvallisenpi. Ohjasin joskus fittball tuntia ja aina neuvoin liikkeistä helpomman ja vähän vaikeamman version. Tunnilla kävi ahkerasti yks 70-v teräs mummo. Hän ei todellakaan ikinä voinut tyytyä niihin helpompiin liikkeisiin ja kappas yks kaunis kerta mukkelismakkelis takaseinää päin ja pelkät mummon koivet näky pallon takaa! Mä olin jo valmiina tyylii soittaa ambulanssii... Mut sielt se sit nousi ja sanos et ohhoh, näytäs uudestaa nyt miten se oikein menikää=DD Noilla palloilla sekä jättipallolla että bosulla kyllä saa tehtyä ihan parhaiten keskivartalon lihakset. Ihanat treenikamut <3 :) Ja tosiaan olis kiva lukea sun vinkkejä mitkä liikkeet sulle on ollu hyviä!:)

    ReplyDelete
  17. Nelli,
    ei oo totta!!:D Vähän hienoa!:D Laita mullekin sitten vihiä lempiliikeistäsi kun alat pääsemään jyvälle!:) Se on yllättävän vaikea:D Mutta parin kerran jälkeen sujuu kuin rasvattu:)

    Madrina,
    ihan totta!:) teen itse kans bosullani ihan kaikenlaista ja todella tehokasta se on ku treenaa koko kroppaa monissa perusliikkeissä!:) Kahvakuula? Never heard!!!:) Valaisethan minua?:)

    anna,
    jee!!!!Täällä on joku joka jakaa rakkauteni tähän välineeseen!!:) Se on tosiaan niin älyttömän monipuolinen!:) en keksi lihasta mitä sillä ei voisi treenata!:D

    sups,
    ihanaa jos pystyin hieman inspiroimaan!:) Mullakin on jumppapallo mutta en tee sen kanssa lähestulkoon mitään bosuumn verrattuna...

    Mona,
    no sulta varmaan sitten saisi ohjeita sille pallolle?:) Mä kun tiedän niin paljon enemmän liikkeitä bosulle ja en keksi miten samat voisi tehdä sillä jumppapallolla? Ihanaa kun saatiin tänne joku "ammattilainen"!!:) Ja aivan sydäntä lämmittävä tarina!:) Oikee teräsmummo!!!::)

    ReplyDelete
  18. Tosi kiva ja mielenkiintonen postaus!!!! kiitti kun kirjottelit treeniohjelmastas:) olis kiva saada lisakuvia erilaisista liikkeista mita teet, kirjoitit etta teet kymmenia eri liikkeita, mulla esim itsella loppuu salilla aina mielikuvitus ja osaan vaan ne ns. perusliikkeet mita aina ekaks opetetaan, kiva ois nahda muitakin! sun blogi on ku iltis, tietaa etta uusia juttuja loytyy melko varmasti joka aamu samaan aikaan:) kurkkailen aina blogia aamukahvin kera! xx

    ReplyDelete
  19. Mä käyn Olarissa salilla ja sieltä sellainen ainakin löytyy! Odotan vaan että saisin nyt vihdoinkin aikaiseksi ostettua sen salikortin niin voisin mennä bosuttelemaan :D

    ReplyDelete
  20. Minäkin kuulun tuohon jumppapalloryhmään..:) Bosusta olen joskus kuullut, mutta ikinä en ole lähtenyt kokeilemaan. Näyttää kuitenkin tehokkaalta ja monipuoliselta välineeltä.

    Jos vaikka joskus lähtisi kokeilemaan..

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)