Saturday, June 13, 2009

Cheryl Cole

Minun mielestäni yksi maailman kauneimmista naisista on englantilainen, Girls Aloud-yhtyeen jäsen, Chreyl Cole.
Hän on viime vuoden paininut hieman yksityiselämänsä kanssa, ja luultavasti siitä syystä hän on vieläkin ehkä hitusen verran liian laiha, mutta muuten jumalaisen kaunis.
Hänen tyyliään seuraan paljonkin, ja ilahduin kovasti niinkin pienestä asiasta kuin että näin tuoreessa kuvassa krusifiksiriipuksen hänen kaulassaan.



Tuosta laukusta en itsessään juurikaan pidä, mutta täytyy myöntää että se sopii tähän asuun kuin nykki silmään:)
Olen muuten ennenkin nähnyt hänellä todella pitkiä farkkuja. Voisi luulla että ne menee noin pitkänä nopeasti pilalle? Tai eivät ainakaan valkoisina säily?

8 comments:

  1. Cheryl on kaunis, mutta itse pidän enemmän saman yhtyeen Nadine Coylesta. Hänen tyylinsä on hitusen verran rennompi, hänkin on todella kaunis!

    ReplyDelete
  2. On tosi kaunis nainen kyllä! Samaan aikaan klassisella tavalla naisellinen ja kaunis, mutta myös suloisen tyttömäinen. Noista farkuista en kyllä tiedä, veikkaisinpa että yhden shoppailureissu jäljiltä olis lahkeet aika irvokkaan näköset :/ Hei, kerrothan sitten että kumpaan mekkoon päädyit, punaiseen vai keltaiseen? ;)

    ReplyDelete
  3. Aivan ihana tuo paita! Itse olen hieman enemmän pillifarkkujen käyttäjä, joten olisin itse yhdistänyt ehkä kapeampiin lahkeisiin (harmi ettei kengät näy ;(). Laukusta pitäisin myös todella paljon jos siitä puuttuisi tuo keskellä oleva halkio. :)
    Ja näin muuten niin kiitos todella hyvästä blogista! On mukavaa, kun kirjoitat päivittäin. :)

    ReplyDelete
  4. Kata,
    sen yhtyeen tyttöset kun ovat tosiaan toinen toistaan kauniimpia. Nadyakin on äärimmäisen kaunis ja naisellisen näköinen. Itse en edes tiedä miten hän pukeutuu siviilissä. Pitääpä yrittää bongailla.

    heta,
    hänellä on niin äärimmäisen kauniit kasvot ja hänen hymynsä on kerrassaan valloittava!:)
    mulla veikkaus osuu samaan:D Joo, olen päättänyt (ja hitsi että oli naurettavan vaikea päättää niinkin pikkumaista asiaa:D:D) ja teen siitä postauksen viikonlopun jälkeen, sillä niin moni teistä ihanista kommentoijista yritti auttaa minua eteenpäin, että kuuluhan teidän saada tietää kumpi ja miksi!:)

    BonBon,
    mulla sama. Olen ihan hurahtanut pilleihin ja niissä on ihana että saat vähän esitellä kenkiäsikin:D
    Tosiaan tässä safarimaisessa asussa minun mielestäni tuo pieni leveys lahkeessa sopii.
    Olen todella iloinen, jos tää blogi voi tuoda pientä iloa tai hymyä jonkun päivään. Kiitos kovasti, piristit minua tuolla kommentilla:)

    ReplyDelete
  5. Tollasia ihan samanlaisia riipuksia oli viime kesänä hennesissä...tänä kesänä en kyllä ole nähnyt :(

    ReplyDelete
  6. Toisaalta julkkiksilla tuskin tarvitsee niitä farkkuja toiseen kertaan päälle lyödä, joten haitanneeko tuo mitään. Kiva asu.:)

    Cheryl muuten näyttää aivan sinulta. :)

    ReplyDelete
  7. Mistä tommosia krusifiksejä saa ostettua? Olisi tosi kivan näköinen koruna, mutta en sitten tiedä olisiko oikein käyttää sitä kun en tiedä uskonko jumalaan vai en ja eikö se jotenkin sitä merkitse jos käyttää ristiä? :D

    ReplyDelete
  8. Milla,
    voih, mäkään en tiedä mistä niitä Suomessa saisi? Kuulin kyllä jostain pienestä liikkeestä Eerikinkadulla.

    Marika,
    voipi olla totta. Mutta tuntuu vaan niin hirveältä haaskaukselta.
    Kiitos ihan mielettömästä kohteliaisuudesta. Voi kun näyttäisinkin:D

    Cloe,
    Niitä kuulema saa jostain pienestä liikkeestä Eerikinkadulla (joku ystävällinen kommentoija vinkkasi johonkin vanhaan postaukseen). Omani ovat kaikki ulkomailta (Roomasta ja Amsterdamista).
    Itse olen luterilainen, mutta minulla ei ole mitään vahvaa mielipidettä uskontoon muuten kuin että uskon, että kukin saa uskoa juuri siihen, mikä tuntuu itsestään hyvältä ja tuo helpotusta. Kunhan se ei myöskään satuta muita. Sanotaan näin, että kun erittäin rakas isoäitini kuoli, niin siitä lähtien olen halunnut uskoa paikkaan, missä edesmenneillä läheisillä on hyvä olla. Se tuo minulle helpotusta.

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)