Sunday, June 14, 2009

Oh honey!

Tuossa aikaisemmassa ruokavinkit-postauksessa kehotin vaihtamaan sokerin makeutusaineena hunajaan.
Mutta miksi?
Tässä teille selitys, miksi hunajaa tulisi suosia.
Lisätietoa täältä, mistä suuri osa alla olevasta tekstistä on kopioitu.

Hunaja
on luonnon oma makeutusaine, jota voi käyttää kaikessa ruuanvalmistuksessa tavallisen sokerin sijaan.
Hunaja on 100 % luonnontuote, johon ei ole lisätty mitään ja josta ei ole poistettu mitään aineita. Hunaja sisältää pääosin fruktoosia ja glukoosia. Näiden lisäksi hunajassa on myös muita sokerilajeja ja vettä. Muita ainesosia on ainoastaan 3 %, mutta niillä on hunajan terveydellisten vaikutusten kannalta suuri merkitys. Nämä aineet ovat suojaravintoaineita entsyymejä, hivenaineita ja vitamiineja. Entsyymit toimivat elimistössä antioksidantteina ja vahvistavat elimistön omaa antioksidanttien tuotantoa.

Enemmän makua vähemmän kaloreja
Hunaja aistitaan tavallista sokeria 1,3 kertaa makeammaksi ja siinä on painon mukaan 20 % vähemmän kaloreja. Näistä syistä johtuen saman makeuden tunteen saa hunajasta noin 40 % pienemmällä energiamäärällä kuin sokerista.
Sataa grammaa sokeria vastaava makeus saadaan noin 70 grammalla hunajaa.
Lisäksi hunaja nostaa veren sokeria hitaammin kuin taloussokeri, joten se soveltuu paremmin alhaista glykeemistä indeksiä vaalivaan ruokavalioon.


Minä itse tykkään laittaa aamupuuron päälle marjoja ja hunajaa. Mahtava startti päivään!
Hunajasta terveyttä
Täysipainoinen terveellinen ravinto on tavallista monipuolista ruokaa, joka sisältää runsaasti kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Hunajalla on sijansa tasapainoisessa terveellisessä ruokavaliossa valkoisen sokerin korvaajana. Pienikin määrä hunajaa useita kertoja päivässä, esimerkiksi aamupalalla puuron tai myslin kanssa marjojen kera, antaa hyvää makua ja nostaa elimistön vastustuskykyä.

Hunaja lisää suorituskykyä
Hunajan toimivuus perustuu sen sokerisuhteisiin, hunaja sisältää 38 % fruktoosia ja 31 % glukoosia. Tämän yhdistelmän ansiosta hunajasta saa kaksivaiheista energiaa. Glukoosi imeytyy nopeasti ja nostaa tehokkaasti veren sokeritasoa. Fruktoosi puolestaan imeytyy hitaammin ja ylläpitää veren sokeritasoa pitempään vakaana. Hunajan avulla myös palautuminen harjoitusten jälkeen alkaa nopeammin.
Ylhäällä mainitulla sivulta voit löytää vaikka mitä ihania vinkkejä hunajan käyttöön.
Jopa urheilujuoman tekemiseen!:)
Nimittäin jo hyvin vähäinenkin nestevaje heikentää suorituskykyä. Nestetasapainon ylläpito on suorituskyvylle keskeinen tekijä kaikissa urheilulajeissa. Nestettä olisi hyvä nauttia harjoittelun aikana 4 - 10 dl tunnissa. Pelkkä vesi on sopiva juoma urheilulajeissa, joissa energian kulutus on sen verran vähäistä, ettei pelkoa energiavajeesta tai verensokerin laskusta ole. Kun energiankulutus on suurempaa, harjoitus kestää pidempään tai teho on kovempaa, hiilihydraattipitoisella urheilujuomalla saadaan lisäenergiaa suorituksiin.

Katso sivulta myös ihanat hunajaiset vinkit ruoan laittoon sekä kauneuden hoitoon!:)

6 comments:

  1. Itse käytän hunajaa sillon tällön teen kanssa, mutta ehkä se kannattais ottaa ihan tavaks lisätä sitä aamuteehen.

    Joskus luinkin lehdestä, että hunajassa on sairaasti vitamiinejä ja käytinkin sitä sitten aktiivisesti, mutta se vähän jäi..

    ReplyDelete
  2. tsau, tää sun blogis on yksinkertaisesti ihan mahtava. sen lisäksi, että pääsee tutustumaan sun tyyliis, kerrot kaikista näistä terveyshommeleista niin mielenkiintoisesti että itse kokeilen aina näitä sun vinkkejäs. jatka samaan malliin. ::)

    ReplyDelete
  3. Ihana tällanen terveyspommi-isku ;) Ihanan näköstä toi puuro :)

    ReplyDelete
  4. mari,
    mulla on muodostunut tavaksi laittaa aina hunajaa teehen, jos sitä tahdon makeuttaa:)Suosittelen:)
    Pitäisi varmaan tehdä erillinen juttu kaikista vitamiineista, jotka voisivat olla kropalle hyödyllisiä ja mistä niitä saa...Kiitos inspiraatiosta!:)

    nosanna,
    olen todella iloinen jos pystyn inspiroimaan ketään niin pieniin jokapäiväisiin terveellisempiin valintoihin. Pienestähän se lähtee!:)

    Katsku,
    ja niin hyvää myös!:)

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)