Wednesday, February 29, 2012

Oscar gown trends 2012

Toissayönä jaettiin taas arvostetut Oscarit, mutta voittajien lisäksi vähintään yhtä kiinnostavaa oli seurata kuka saapui ja millaisessa puvussa. Ilokseni sain huomata, että paljon oli näkyvissä punaisella matolla kevät/kesän '12 trendejä ja vieläpä hyvin eroavissa määrin. Tässä postauksessa käyn yleisesti läpi pukuloistoa sekä trendejä ja myöhemmin tänään erottelen vielä omat hitit ja hudit perusteluineen.

Milla Jovovich asteli punaiselle matolle näyttävässä Elie Saabin Couture puvussa. Hän oli todella upea ja edusti kaikessa säihkeessään todellista Hollywood glamuuria. Kimaltavat ja neutraalin väriset puvut ovat aina muodissa punaisella matolla.

Journalisti ja E! presentaattori Giuliana Rancic oli hyvin onnistunut Tony Wardin Couture puvussan. Tässä asussa meikki, kampaus ja puku sointuivat upeasti yhteen ja tämä näyttävä nainen loisti edukseen häkellyttävän tähtikaartin keskellä. 

Jennifer Lopez oli jakamassa Oscareita Zuhair Murad mekossaan, joka oli melko samaa kaavaa edellisten naisten kanssa. Upea laahus ja kaunis valkoinen väri puki muodokasta ja tummaa kaunotarta. Jotenkin hän hehkui vanhaa Hollywood -glamuuria. 

Tulevia trendejä ovat mm. kokovalkoinen ja pitsi, joilta ei punaisella matollakaan vältytty. 
Girl with the drago tattoo-leffasta ehdolla oleva Rooney Mara näytti upealta valkoisessa Givenchyn pitsimekossaan. Hänen tummat piirteensä korostuivat todella kauniisti vaaleaa pukua vasten. Ainut mistä en ollut kovin vakuuttunut oli puvun yläosa. Minusta se sai hänen etumuksensa näyttämään surulliselta :D

Gwyneth Paltrow on vastaavien tapahtumien kestosuosikki onnistuneilla valinnoillaan eikä hän pettänyt tänäkään vuonna. Hän oli valinnut hyvin selkeälinjaisen Tom Fordin mekon, joka kaikessa yksinkertaisuudessa puki luonnonkaunista ja eleganttia näyttelijätärtä todella hyvin. Tuo viitta oli minusta upea lisä matolle, mutta palkintoa jakaessa hän oli sen jo jättänyt. Less is definitely more tässä kokonaisuudessa.

Shallene Woodley nähtiin George Clooneynkin tähdittämästä Decendants-elokuvassa, ja nuori näyttelijätär oli valinnut Valentino Couturia muutaman muun tähtösen tavoin. Valentinon RTW näytöksessäkin nähtiin paljon puhtaanvalkoista ja koristeellista pitsiä ja sillä samalla linjalla menee tämä Couture upeuskin. Todella kaunis puku, mutta va-va-voom jäi kyllä uupumaan. Ehkä nuoren näyttelijättären puku olisi ollut parempi vaihtoehto hieman iäkkäämmälle tähdelle?

Metallia näkyi edelleen vahvasti kultana. Jopa kolme Oscarilta näyttävää naista asteli matolle kokokultaisissa mekoissaan. 

Meryl Streepille tämä look toi selvästi hyvää onnea, sillä hän vei illan päätteeksi mukaansa oman Oscar -patsaansa parhaasta naispääosasta. Viimeksi hän voitti Oscarin vuonna 1982, jolloin hän itseasissa myös puki päälleen kimaltavaa kultaa. Itse en ollut tämän Lanvin luomuksen suuri fani. Jotenkin ei ihan istu kantajalleen?

George Clooneylle ei tuonut onnea hänen tyttöystävänsä, joka oli myös pukeutunut tunnettua kultaista patsasta muistuttavalla tavalla. Stacy Kelbler oli valinnut mekkonsa tähtien suosimalta merkiltä - Marchesalta

Reportteri Shaun Robinson oli myös valinnut kultaa Romona Kevezin mekossaan. Hän oli lisännyt yhdistelmään vielä näyttävät vihreät smaragdi korvakorut, jotka eivät päässeet oikeuksiinsa tämän kultapuvun kanssa. Aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi Angelina Jolien päällä vuosia sitten nähdyt smaragdikorvakorut mustan mekon kanssa, jotka tekivät koko asun!

Ja kyllähän sitä 1920-luvun glamuuriakin tilaisuudessa nähtiin. Judy Greer muistutti modernia Greta Garboa metallisessa Monique Lhuillierin mekossaan. 
Jane Seymore sädehti punaisessa David Meisterissä ja morsiusneitojen Rose Byrne edusti Vivian Westwoodin mustassa kimallemekossa. 


Odotetusti pastellisävyjäkin asteli parrasvaloihin.
Voittoisan The Artist elokuvan Berenice Bejo oli valinnut mintunvihreän Elie Saabin, mutta vaikka tämän sävyn suuri fani olenkin, jotenkin tämä ei sytyttänyt minua. Melkoisen ryhditön, josta melkein osottaisin syyttävän sormen kantajan puoleen.
Itse olen Kate Maran kauneuden suuri fani, mutta hänkään ei erottunut edukseen tässä vaalean roosassa Jack Guisson Couture puvussa.
Pastellisista valinnoista lempparini oli ehkä tv-persoona Maria Menounosin liehuva Maria Lucia Hohan puku, joka liikkui kauniisti punaisella matolla.

Näyttävät printit ja koristeellisuus ovat myös ensi kevään in-juttu ja Jessica Chastainin Alexander McQueenin mekko oli tästä upea esimerkki. Minusta hän näytti upealta.
Pastellisävyjen lisäksi näyttävät värit kuten kirkas kanariankeltainen oli valttia tulevan kevään muotinäytöksissä.

Tv-persoona Nancy O'Dellin mekko oli minusta mieletön, ja mieleeni tulikin viime sesongin Jason Wun näytös, missä muotitaivaan tähti yhdisteli kauniisti mustaa pitsiä ja voimakkaita värejä. Coutour mekko oli merkiltään Chagoury, jonka näkisin ehdottomasti myös itselläni :D (ööh - ihan kuin en ottaisi kaikkia näitä nähtyjä upeuksia innosta kiljuen vastaan :D).

Morsiusneidot -elokuvan Ellie Kemper oli valinnut kimaltavan Armani Privé puvun. Vaikka mekko oli upea, minulle kokonaisuuden pilasi hieman hänen ylipitkä otsatukkansa. Toivottavasti hän näki itse gaalankin sen alta :)

Naisellisia muotoja juhlivat lanneröyhelöt olivat muotinäytosten lisäksi vallanneet punaisen maton.
Brittiläisen muotituntijan Louise Roen beige mekko oli Black Halon kun komedienne Tina Feyn mekko oli Carolina Herreran.

Upein näistä oli mielestäni Michelle Williamsin Louis Vuittonin mekko. Kauniina lisänä kokonaisuudessa toimi vaaleanpunainen clutch, mikä minusta oli onnistuneesti rohkea ja muodikas valinta.

Poikkeuksetta matolla nähtiin myös paljon kokopunaisia mekkoja. Yleensä järisyttävän kaunis Natalie Portman ei tällä kertaa iskenyt ainakaan minuun. Nuo mustat pilkut eivät minun mielestäni toimi gaalamekossa ja Christian Diorin Coutour kokonaisuus oli jotenkin minusta mitäänsanomaton.

Näyttelijätär Emma Stone on tämän hetken uusi ja seurattu ilmestys punaisilla matoilla. Hän onnistui tälläkin kertaa säväyttämään. Tästä asusta minulle tuli mieleen aikoinaan Nicole Kidmanin päällä nähty Balenciaga upeus, joka pari vuotta sitten Oscar-gaalassa hänen päällään nähtiin. Neiti Stonen puvusta vastasi Giambattista Valli.

Colin Firthin puolison, Livia GiuggiolinValentino Haute Couture mekko ei ollut mieleeni ekologisuudestaan huolimatta. Rouvan puku oli tehty kierrätetyjen muovipullojen polyesteristä. Mekko oli mielestäni kuitenkin sen verran tönkkö, että saisi mennä takaisin kierrätykseen.


Cameron Diaz yleensä ihastuttaa näissä tilaisuuksissa, mutta minun on pakko todeta etten pitänyt tästä kokonaisuudesta lainkaan. Vaikka monella sivustolla muodin asiantuntijat hehkuttavat hänen olevan tyylilleen uskollinen californiatyttö, ei minusta tuo jopa suttuisen näköinen tukka ole sopiva tällaiseen tapahtumaan. Myöskään Gucci mekon laahuksen röyhelöt eivät ole mieleeni ja jotenkin ne eivät näytä niin arvokkaalta kun voisi punaisella matolla toivoa.

Näyttelijätär Sherri Shepherdin kokonaisuudessa (kirjoitettu kuvassa väärin) on todella paljon toivomisen varaa. Tässä kokonaisuudessa ei toimi juuri mikään. Puku ei toimi hänen vartalotyypilään, mustat vilkkuvat alusvaatteet eivät toimi oikeastaan koskaan punaisella matolla, hihoissa on ihmeelliset reiät sivuissa ja sitten helman alta vilkkui vielä varpaat? Eipä taida olla salaisuus, että tulevassa postauksessa hän lukeutuu ehdottomasti huonoiten pukeutuneiden listalleni.

Kun edellinen nainen epäonnistui pukeutumaan vartalotyyppinsä mukaisesti, niin parhaan naissivuosan Oscarin voittanut Octavia Spencer onkin täysi vastakohta. Hän on sädehtivän upea Tadashi Shoji mekossaan ja näyttää mallia siitä, miten sitä voi näyttää kerrassaan henkeäsalpaavalle vaikka ei muotisuunnittelijoiden suosimia pikkuriikkisen pieniä kokoja käytäkään. Illan voittajia punaisella matollakin.

Ja miten oli muiden kokeneiden konkarien laita? Penelope Cruz ihastuttaa aina, mutta tänä vuonna hän ei lukeutunut omiin suosikkeihini Armani Privén puvullaan. Ehkä hieman liian varmaa ja tylsää? Upeahan hän on, mutta olisin odottanut tältä latinokaunottarelta enemmän. 

Angelina Jolie osoitti jälleen, että hän voi pukea päälleen vaikka jätesäkin ja näyttää silti henkeäsalpaavalle. Itse en pitänyt tästä Versacen puvusta itsessään, mutta Angelinan näköisellä kauniilla naisella toimii sekin. Jos kukaan muu olisi pukenut tämän mekon, olisi hän hävinnyt massan mukana taustalle. Angelina on vaan niin sädehtivän kaunis, että hän pääsee pälkähästä - helpolla.

Marchesalle uskollinen Sandra Bullock kuuluu yleensä illan säväyttäjiin, mutta nyt hän ei siinä onnistunut. Mekko ei imarrellut hänen kroppaansa sekä meikki ja kampauskin saa hänen kasvonsa näyttämään väsyneeltä ja jopa tympeältä? Yllätys, että näin moni konkari jäi ainakin omalla listallani sivuun illan todellisista onnistujista. 

Tässä siis yleiskatsaus pukuloiston antimiin. Myöhemmin tänään listaan vielä omat suosikkini että inhokkini perusteluineen!

37 comments:

  1. Tosi hieno postaus, olitpa nähnyt paljon vaivaa! Mukana oli muutama puku, jota en ollutkaan vielä nähnyt. Yleisilmeeltään Oscarit olivat ehkä vähän pliisut pukujen puolesta tänä vuonna ja olen kuullut monen muunkin sanovan samaa.

    Louise Roe oli mulle uusi tuttavuus ja tosi style. Mun ykkössuosikki oli tänä vuonna Michelle Wiilliams ja Gwyneth oli toinen.

    Oliko tuo Natalie Portman muuten vintage-puvussa? Muistelen lukeneeni jotain sellaista?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon!:)
      Joo kyllä oli jotenkin niin pliisut, että mulle ei kukaan eroittunut erityisen positiivisesti edukseen muihin verrataessa...
      Molemmat mainitsemasi naiset olivat todella onnistuneita minunkin mielestäni. Olikohan kyse sitten siitä, että vavavoom jäi kun oli niin tasaista ja valtaosa näytti sen verran hyvältä ? :)
      Voi hyvin ollla että Natalien puku on vintage. Kuulin sen sanan ainakin monen upeuden kohdalla tänä vuonna mainittavan! :)

      Delete
  2. Heippa Mrs. V! <3 Blogisi on aivan mahtava, toivottavasti ilahdutat meitä vielä pitkään blogin parissa!

    MUTTA pakko sanoa että luulin ensin itse että olet punaisella matolla, koska näytät aivan Jennifer Lopezilta tuossa hänen mekkokuvassaan kolmantena!! :O Ei mikään huono vertailukohde ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahahah :) Voi kiitos ihan hirmuisesti tuosta mielettömästä kohteliaisuudesta :D Voi kun näyttäisi edes puoliksi tuolta kaunottarelta -joten kiitos ystävällisyydestäsi <3

      Delete
  3. Oon varmaan ainoa joka ei kovin tykännyt Angelinasta :D Mielestäni hän oli liian tyrkky tarjoamaan tuota säärtään tuon halkion kanssa... Liian laihaksi riutunut, kädet aivan olemattomat... Ja harmi vain, ei kampauskaan punaisen maton jälkeen näyttänyt enää aivan tuolta, mutta harvalla varmasti näyttää. Muuten kyllä yllätyin, kuinka erilaisia asuja oltiin valittu, ja osasta pidin paljon!
    Ja monia uusia kasvojakin näyttäytyi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itseasiassa, kiinnitin siihen samaan halkioposeeraukseen huomiota kun hän palkintoja jakoi ja minustakin se oli, kröhm, liian harjoitellun näköistä? Tosin, kaikkihan tuolla gaalassa on viimeistä yksityiskohtaa myöten kirjoitettu ja kaavailtu, mutta pitäisi maailmanluokan tähtien saada se näyttämään luontevalta! :D Tosin, minusta Angelina on AINA ollut hyvin laiha. Se on hänen vartalotyyppinsä? Joten itse en halua lähteä kommentoimaan hänen painoaan. Eri asia jos muutos on todella selvä ja ihan varmasti jonkinlaisesta sairaudesta on kyse, niin toivotaan hyvää toiselle. Mutta minusta Angelina kuuluu niihin naisiin, joka on vaan luonnostaan hyvin laiha ja saa ehkä kestää kohtuutonta kritisointia hänen kroppansa koosta. Kyllähän siinä laihana pysyy kun juoksee kuuden?! lapsen perässä? :D
      Oli kyllä ihanan erilaisia pukuja indeed! :) Olikohan kaikki niin hyviä keskivertoisesti, että siksi kukaan ei erottunut selvästi edukseen minun kohdallani?:)

      Delete
  4. Oma suosikkini oli ehdottomasti Jessica Chastain! Aivan ihana puku ja tyrmäävän kaunis punatukka :) Angelina Jolien onnistumisesta olen kanssasi eri mieltä, mielestäni hän näytti todella pelottavalta. Ennen niin kauniit kasvot olivat kuihtuneet ja upean kropan tilalle tullut pelkkä luuranko. Minusta hän olisi voinut pukeutua hieman peittävämmin. Häntä katsoessaan tuli mieleen, että toivottavasti hän ei ole vakavasti sairas :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin pidin hänestä paljon! Upea kaikinpuolin! :)
      Tosin, minusta Angelina on AINA ollut hyvin laiha. Se on hänen vartalotyyppinsä? Joten itse en halua lähteä kommentoimaan hänen painoaan. Eri asia jos muutos on todella selvä ja ihan varmasti jonkinlaisesta sairaudesta on kyse, niin toivotaan hyvää toiselle. Mutta minusta Angelina kuuluu niihin naisiin, joka on vaan luonnostaan hyvin laiha ja saa ehkä kestää kohtuutonta kritisointia hänen kroppansa koosta. Kyllähän siinä laihana pysyy kun juoksee kuuden?! lapsen perässä? :D

      Delete
  5. Olen tuosta Angelinasta vähän eri mieltä ja tuo häneen poseerauksensa on todella mauton, varsinkin kun koko nainen on kuihtunut aivan luurangoksi :/ Paljon upeita pukuja pääsi kuitenkin ihastelemaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo se poseeraus oli minustakin too obvious :D Varsinkin siiinä palkintoja jakaessa :D

      Minusta Angelina on AINA ollut hyvin laiha. Se on hänen vartalotyyppinsä? Joten itse en halua lähteä kommentoimaan hänen painoaan. Eri asia jos muutos on todella selvä ja ihan varmasti jonkinlaisesta sairaudesta on kyse, niin toivotaan hyvää toiselle. Mutta minusta Angelina kuuluu niihin naisiin, joka on vaan luonnostaan hyvin laiha ja saa ehkä kestää kohtuutonta kritisointia hänen kroppansa koosta. Kyllähän siinä laihana pysyy kun juoksee kuuden?! lapsen perässä? :D

      Delete
  6. Hyva postaus! Giuliana ja JLo oli mun ehdottomat lempparit tana vuonna... Ja Diane Kruger Vanity Fairin bileissa ihan loistava!

    ReplyDelete
    Replies
    1. He olivat kyllä näyttäviä! Ikävä kyllä minä en nähnyt Vanity Fairin viewing partyn pukuloistoa kovasti..: / Pitääpä kurkata ! :)

      Delete
  7. Kiitos postauksesta!
    Monessa asiassa samaa mieltä.
    Tuosta Cameron Diazin asusta tuli vielä mieleen se, että kaikki on liian saman sävyistä; puku, tukka, iho. Lisäksi, vaikka upea kroppa onkin, on yläosa liian jotenkin uimapukumainen.
    Angelina Joliessa ärsytti se, että hän liian selkeästi aina tunki koipensa esiin puvun halkiosta, lavalla ja matolla. Siis sillä lailla että näki, että asiasta oli keskusteltu paljon ja askel sivulle oli niin iso, että oli melkein haara-asennossa. Toki hänen kroppansa on upea, siitä ei ole kyse.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen ihan samaa mieltä Cameron DIazista. Ehkä tuo mainitsemasi syy on juurikin se miksi minua se ei säväyttänyt?
      Ja aivan samaa mieltä siitä poseerauksesta. Jotenkin kovin luonnoton :D

      Delete
  8. Itsekään en ymmärrä Diazin puvun hehkutusta! Ei missään nimessä ollut huonoin asu, mutta ei kuulunut myöskään niihin wow-pukuihin, mihin niin moni (media) sen kategorioi. Postailin itsekin lemppariasuistni, käy katsomassa jos kiinnostaa! :) Mulla on kollaasissa myös Georgina Chapman upeine pukuineen, jos et ole vielä törmännyt (itse en ainakaan Oscareiden virallisilta sivuilta löytänyt) :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aivan samaa mieltä. EI missään nimessä kävelevä katastrofi, mutta ei kyllä hehkutuksenkaan arvoinen! Mä en muista Georgina Chapmanin pukua! Onko mennyt multa ohi?! pitää käydä kurkkaa! :)

      Delete
  9. Olen muuten aivan samaa mieltä tämän postauksen kanssa, paitsi että mun mielestäni Kate Maran mekko oli ehdottomasti yksi gaalan upeimmista puvuista. Mekko itsessään on äärettömän kaunis, mutta Kate tuntuu vain kantavan sitä ryhdittömästi, joka sitten myös pilaa wow-vaikutelmaa.

    Mahtava postaus muuten, palasin vielä monta kertaa katsomaan tätä uudestaan. Kiitos! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä taisin sitten kirjoittaa hieman epäselvästi, sillä itseasiassa olen sinun kanssasi aivan samalla linjalla! Kaunis kaunis puku, mutta tässä korostuu miten tärkeää KOKONAISUUS on! Tärkeintä on se, miten puvun ylläpitäjä puvun kantaa! Selkä suoraksi, katse luottavaisesti eteenpäin ja hymy huulille! :) Se kauneus tosiaan lähtee sieltä sisätlä! Olisi ollut tässä kokonaisuudessa aineksia vaikka mihin jos Kate Mara olisi kantanut puvun paremmin. Melkein petyin, koska hän on minusta niin äärimmäisen kaunis nainen!

      Delete
  10. Aivan ihana postaus!
    Minulla olisi yksi kysymys joka ei liity tähän postaukseen mitenkään, vaan niihin ihaniin mintunvihreisiin housuihin River Island.com:sta. Kun en ymmärrä miten koot niissä menee, niin tiedätkö mikä koko olisi 24 tai 25 niiden "oudoissa" koissa :)
    Kiitos jos pystyt auttamaan (:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! :) Ikävä kyllä en ole minäkään kyseisen brändin erikoistuntija enkä muista ulkomuistista miten kaikki koot menevät, mutta käy ihmeessä heidän nettisivuillaan, sillä siellä on hyvin tarkkaan selitetty jokaisen koon vastaavat EU koot sekä mitat jne! :)

      Delete
  11. Octavia Spencer oli kyllä upea! Ja aidosti onnellinen voittaessaan, ihan itsekin liikutuin :)
    Omaan silmään myös Giuliana Rancic, Maria Menounos ja Emma Stone olivat myös upeina. Niin ja pakko vielä kehua tuota Michelle Williamsin clutchia! Onnistunut valinta tosiaan :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin melkein pillitin kun hän palkintonsa sai! :D
      Pidin heistä itsekin!:) Ja kyllä - se clutch oli aivan ihana!! :)

      Delete
  12. Omien työkiireiden vuoksi jäi Oscarit tänä vuonna seuraamatta, mutta tässähän nämä tärkeimmät onkin, kiitos loistavasta koonnista! Muutamissa muissakin kuvissa olen noita pukeutujia nähnyt ja Gwyneth Paltrow oli aivan mieletön, selkeästi illan kuningatar minun mielestäni :) myös Emma Stone kuului ehdottomiin suosikkeihin. Octavia Spencerin puvusta en ole aivan samaa mieltä kanssasi: minusta kaula-aukko tekee kokonaisuudesta tukkoisen, vaikka puku muutoin sopiikin kantajalleen erinomaisesti. Tykkään myös Louise Roen puvusta todella paljon, mutta ehkä se ei ole kovin nuorekas: voisin kuvitella sen näyttävän upealta hiukan iäkkäämmän tähden päällä. Mutta taisin innostuksissani jo hypätä seuraavan postauksen puolelle: can't wait ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No todella kiva jos sait tästä kaipaamaasi irti! :)
      Gwyneth oli minunkin suosikkejani! :)
      Octavia Spencerin kaula-aukko oli minusta hänelle juuri loistava. Koska kun on nainen, jollla on runsas rintavarustus niin liian avonainen kaula-aukko sitten taas saa asusta homssuisemman vaikutelman? Ja koska väri oli vielä valkoinen niin itse en saa lainkana tukkoista kuvaa:)
      Louis Roe oli itseasiassa töissä tuolla punaisella matolla, joten siinä liikkuessa minusta mekko oli oikein kaunis hänen päällään eikä näyttänyt lainkaan liian vanholliselta :) Mutta tosiaan, ensi postauksessa hieman enemmän näitä parhaita ja huonoiten pukutuneita! :)

      Delete
    2. Saa, mutta liian tukkoisen kaula-aukon sijaan ei tarvitse valita liian avonaista, vaan voi ottaa juuri sopivan ;) siinä olet todellakin aivan oikeassa, että runsaan rintavarustuksen kanssa pitää olla erityisen varovainen, ettei mene toiseen ääripäähän. Jotain avaruutta olisin siis väristä huolimatta kaivannut, etenkin kun puvussa on hihatkin (jotka hänelle kyllä sopivat). Vaikka kunnon venepääntie, jolloin olisi paljastunut osa olkapäistä, ei niinkän rinnat..? Tai pieni V. Ehkä :)

      Delete
  13. Kiva postaus! En tiedä johtuuko siitä, että asut ulkomailla, mutta huono suomenkielen taitosi pisti silmään. Olisi mukavampi lukea kieliasultaan huolitellumpia postauksia. Blogisi on muuten kivaa luettavaa ja olet oikein kaunis.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voihan silläkin olla merkittävä osuus asiaan, että en ole seitsemään vuoteen joutunut kirjoittamaan suomeksi mitään virallista (jatko-opiskelut ja kaikki kun käynyt muilla kielillä) mutta huomasin itsekin tässä postauksessa poikkeuksellisen paljon virheitä lauseen muodostuksessa, yhdyssanoissa jne. Siihen varmaan suurin syy on, että kirjoitin näitä osaksi Oscar -yönä ihan silmät ristissä :D Joten tervetuloa ja toivottavasti luet pidemmälle niin näet, että vaikka äidinkieli ei olekaan vahvin alueeni ja blogi ainut paikka missä suomea oikeastaan joudun kirjoittamaan, ei se yleensä näin huonoa ole :) Blogi auttanut kuitenkin pitämään yllä kirjoitettua kieltä :)

      Delete
    2. Itseasiassa minä olen eri mieltä ekan anonyymin kanssa! Vaikka tässä postauksessa oli ehkä normaalia enemmän puhekieltä ja joitain yhdyssanavirheitä, niin yleisesti ottaen sinun tekstisi on nimenomaan helppolukuista ja huoliteltua! Luen paljon blogeja ja tämä on kieliasultaan yksi parhaimpia minun mielestäni. Pitää muistaa, että blogissa on niin paljon eri osa-alueita mistä bloggaaja on vastuussa, joten satunnaisilta virheiltä on lähes mahdotonta välttyä. Ihan vain minun mielipiteeni pitkäaikaisena lukijana, joten toivottavasti pidempään blogia luettuasi huomaat saman asian! =)

      Delete
  14. Olipa mielenkiintonen postaus! :)

    ReplyDelete
  15. Uskomaton tuo angelina! Hän ei varmaan koskaan vanhene :-D

    ReplyDelete
  16. Aika samaa mieltä näistä! Ja kivoja nämä pukujen arviointipostaukset :)
    Mun mielestä kanssa Diazin puku oli vähän pettymys.. Varmaankin tuo samanvärisyys juuri syynä ja se, minkä mainitsitkin, että hiukset olivat vähän suttuisesti. Mielestäni yläosassa olisi myös voinut olla 'sitä jotain' tuon koristeellisen alaosan lisäksi. Sandra Bullockin puku oli myös kiva, mutta ei se oikea hänelle Oscareihin ja Natalie Portmanin puku oli ehkä hieman.. tavallinen? Jessica Chastain oli minunkin mielestäni nätti, mutta jotenkin tuo puvun väri riitelee ihonvärin ja hiustenvärin kanssa.
    Jennifer Lopez ja Angelina Jolie näyttivät kyllä hyvin upeilta, mutta mun mielestä Jenniferin puvun kaula-aukko on jotenkin liikaa, vaikka toki hieno onkin. Angelinan poseeraukset näytti jotenkin epäluonnollisilta kokoajan, vaikka halkio toki korostui enemmän. Stacy Keibler oli mielestäni upea myös. Nostettakoon esille vielä Gwyneth Paltrow ja Milla Jovovich.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo minustakin Diazin puku oli tosiaan pettymys. Sandar Bullockin puvun yläosa erityisesti istui vähän hassusti... Odotin näyttävää takaosaa, jota ikinä ei sitten näkynyt :/ Minä taas jotenkin pidin puvusta juurikin punahiuksisella Jessicalla :) Mä muistan aikoinaan sen Jenniferin vihreän mielettömän v-aukkoisen mekon, joten tää aukko oli siihen verrattuna melkein understatement :D Kun voi kerta näyttää tuolta tuollaisella kaula-aukolla näyttämättä "halvalta" niin antaa mennä vaan :D Ja tosiaan, Angelinan poseeraus oli kröhm. hauska :D

      Delete
  17. Sitä oon tässä vähän nyt miettiny että onko nämä mietteet varmasti sinun. tässä esimerkkiä "Girl with the drago tattoo-leffasta ehdolla oleva Rooney Mara näytti upealta valkoisessa Givenchyn pitsimekossaan. Hänen tummat piirteensä korostuivat todella kauniisti vaaleaa pukua vasten. Ainut mistä en ollut kovin vakuuttunut oli puvun yläosa. Minusta se sai hänen etumuksensa näyttämään surulliselta". tästä etumuksesta puhuttu paljon että näyttää surulliselta. vai oletko sitten vain samaa mieltä. kuulostaa vähän kuin olisi kopioitu mielipiteitä. sama homma oli tämän vaaleanpunaisen clutchin kanssa. välillä tuntuu että muiden kommentteja asukokonaisuuksista pidät tälleen omina. mielestäni ois hyvä mainita että olen samaa mieltä sen ja sen kanssa missä näin oli jo sanottu. jos ymmärrät mitä tarkoitan, kuulostaa vähän sekavalta.

    mutta täytyy vielä se mainita että tykkään blogistasi ja luen jatkossakin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aivan puhtaasti omia mielipiteitä! :) Jokaisen sanan takana on minun mielipiteeni ja varmasti kun moni näitä on arvostellut niin jaetaan myös samoja mielipiteitä :) Tuskin siis olen ainut, joka koki samoja asioita samalla tavalla? Suomen Oscar lähtyksessä puhuttiin myös surullisista tisseistä, josta olen aivan samaa mieltä ja oli ensimmäinen asia mikä silmääni pisti kun puvun näin! :) En kyllä ole lukenut asiasta muualta?
      Viime kesänä käytin paljon värejä yhdessä. Mm erästä hennesin mekkoa, jossa jujuna oli juurikin tuon punaisen ja vaaleanpunaisen yhdistelmä. Siksi varmaan kiinnitin siihen erityistä huomiota, kun viime kesänä sitä komboa niin kovasti rakastin :)
      Vanha postaukseni: http://strictlystyle.blogspot.com/2011/05/punaiset-yhdessa-hennesin-herkkumekossa.html
      Eli siis en missään nimessä kirjoita tänne mitään, mikä ei olisi minun oma rehellinen mielipide :)
      Kiitos paljon, toivottavasti sain oikaistua luulosi ja tavataan jatkossakin! :)

      Delete
    2. Kiitos kun oikaisit. on varmasti samoja mielipiteitä jokapuolella. jotenkin vain pisti silmään ku just luin muualta surullisesta etumuksesta ja seuraavaksi sinun blogistasi :D

      Delete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)