Wednesday, January 11, 2012

Kuinka usein minä käyn kauneushoidoissa?

Koska kirjoitan hyvin pinnallista ja vain naisellisiin asioihin keskittyvää blogia, jättäen "todellisen elämän" lähes täysin kirjoituksieni ulkopuolelle, olen aika ajoin törmännyt kommentteihin tuntemattomilta ihmisiltä, jotka sitten kuvittelevat elämäni koostuvan vain kauneushoidoista ja shoppailusta:) Tämä oli toki tietoinen riski, jonka otin kun lähdin tämän tyylistä blogia kirjoittamaan. 

Perustin Strictly Style blogin, koska henk.koht en itse uuvuttavan todellisen arjen lisäksi halunnut blogeista lukea minulle tuntemattomien ihmisten elämästä sekä heidän arjestaan ja murheistaan. Kaipasin jotain kevyttäkin vaihtoehtoa. En missään nimessä näe pahana sitäkään, että jaetaan blogissa paljon omasta elämästään. Minusta se on äärimmäisen rohkeaa ja niin pitkään kun ei omilla teoilla satuteta muita, jokaisen tuleekin toimia juuri niinkuin parhaaksi näkee. Ei tässä bloggaamisessa ole mitään oikeaa tai väärää tapaa. Niiden kirjohan tästä mielenkiintoisen tekee! 
Minä vain en itse halua jakaa yksityselämääni kaikkien esille. Siksi halusin perustaa naistenlehtimäisen blogin, missä keskitytään vain niihin pumpulisiin juttuihin, missä arjen murheet ja kiireet voi hetkeksi siirtää taka-alalle ja saada taas pientä puhtia elämän todellisiin haasteisiin. Minulla on onnekseni valtava joukko upeita ystäviä ympärillä, joiden kanssa sitten puidaan murheita sekä jaetaan iloja yhdessä. Heidän kanssaan tulee jaettuja syntyjä syviä (ja paljon aiheen vierestäkin:D) oikein urakalla. Kiitos teille siitä ystävät <3 Joten toivottavasti se on kuitenkin hyvin pieni joukko, joka tosissaan luulee ettei minulla omia murheita ja vaikeuksia olisi vaikka en niitä tänne kirjoitakaan. Niitä on yhtälailla ja samoista asioista kuin kaikilla muillakin - en vaan halua niitä julkisessa ympäristössä puida. Tänäpäivänä kun Suomeenkin on rantautunut tämä BB-kulttuuri, missä paljastetaan kaikki mitään säästelemättä, voisi kuvitella, että siitä saa ihan tarpeekseen ilman, että minäkin täällä vuodattaisin yksityisiä asioitani. Mutta kuten totesin, valtaosa tämän ymmärtää loistavasti ja varmaan siitä syystä osa tätä blogia lukeekin <3 

Strictly Style on pitkälti pelkkää pintaa ja syvällisempi tasapaino pitää hakea muualta. Tästä syystä itse esimerkiksi luen Hesarin ja selaan Voguen (älkää nyt vaan kukaan luulko, että vertaan blogiani Vogueen!:D). Ei siitä samasta lehdestä tarvitse ihan kaikkea haluamaansa saada. Näin toimin myös blogien kohdalla ja seuraankin monia hyvin erilaisia blogeja. Jotkut luen huolellisesti läpi ja jotkut selaan läpi inspiraation toivossa kauniita kuvia katsellen. Mutta juu, tämä on vaan mun näkemykseni! :)



Ja taas sitten takaisin aiheeseen, eli miten minä sitten kauneutta todellisuudessa hoidan? 

Kampaajalla käynti

Aikoinaan minulla oli hiustenpidennykset, jotka tein aina luottokampaajallani Aleksanterinkadulla sijaitsevassa Stage 11 liikkeessä. Ensi kerran kokeilin pidennyksiä vuonna 2007, kun halusimme hääkampaukseeni lisää hiuksia mahdollsimman luonnollisen näköisesti. Minulle pidennykset tehtiin sineteillä ja jäinkin niihin koukkuun parin vuoden ajaksi. Toki välissä oli puolenkin vuoden mittaisia jaksoja kun minulla ei mitään pidennyksiä ollut ja silloin sain huomata, että hiusteni laatu oli parantunut huomattavasti pidennysten myötä. En tiedä johtuiko se siitä, että sinetit suojasivat omaa hiustani jatkuvalta käsittelyltä vaiko siitä, että pidennysten myötä vaihdoin entistä kosteuttavempiin tuotteisiin. Tosin jatkuvalla käsittelyllä tarkoitan tukkani föönausta ja kuumilla raudoilla kihartamista yms. Olen siinä mielessä outo, etten oikeastaan ikinä käytä hiuslakkaa tai muita vastaavia tuotteita. Ainoastaan lämmöltä suojaavia nesteitä käytän ennen föönausta sekä suoristusraudan käyttöä. 

Nyt minulla ei ole ollut pidennyksiä eikä mitään muutakaan ekstraa hiuksissani yli vuoteen ja jatkuvasti saan kyselyitä siitä, että missä teen pidennykseni :) Joten kiitos kohteliaisuudesta, mutta omat hiukset ovat olleet päässä 100% viimeisen vuoden ajan :) Täten omakohtainen kokemukseni hiustenpidennyksistä on se, että oman hiuksen tuhoamisen sijaan se vahvistaa omaa hiusta. Jos sinä harkitset hiustenpidennyksiä - suosittelen lämpimästi Stage 11 -kampaamoa ja heidän loistavaa henksua!

Olen ehkä hieman eriskummallinen nainen, sillä käyn äärimmäisen harvoin kampaajalla. Ehkä n. kerran vuodessa, jos sitäkään. Tarkemmin ajateltuna, viimeksi kävin kampaajalla vuonna 2010 kun laitoin pidennykset viimeisen kerran hiuksiini :D (Oma ihana luottokampaajani näkee varmaan punaista tällä hetkellä :D Anteeksi ihana T!:D) Olen äärimmäisen huono tekemään mitään uutta hiuksilleni. Hiukseni ovat aina olleet suurinpiirtein tämän mittaiset ja tämän väriset. En ole koskaan kokeillut värjätä hiuksiani vaaleiksi, mustiksi taikka punaisiksikaan. Pystyn itseasiassa laskemaan hiusteni värjäyskerrat yhden käden sormilla koko elämäni ajalta. Noh, mikäpä siinä. Säästänpähän ainakin pitkän pennin :)

Joten hiusteni hoito on lähes 100% kotona tapahtuvaa. Lisää käyttämistäni tuotteista yms. voit löytää oikealta sivupalkista hair -kategorian kohdalta. 


Kynnet 

Tiedättekö kuinka paljon sain kavereiltani aikoinaan palautetta siitä, että miksi ihmeessä en hoida kynsiäni kun yleensä kaikki muu kokonaisuuksissani on huoliteltua? 
Olen aina ollut äärimmäisen laiska tekemään mitään kynsilleni. Kahden ison koiran kanssa sitä vaan on hyväksynyt elämän realiteetit, että ei mun kynnet hyvinä pysy siinä kaikessa myllerryksessä. Kuitenkin reilu vuosi sitten, sain ystävältäni syntympäivälahjaksi lahjakortin kynsiteknikolle, joka sitten teki minulle upean ranskalaisen mankyyrin akryylikynsillä. Oih että miten naisellinen olo niistä tuli ja miten kivaa oli, että kynnet olivat aina huolitellun näköiset eikä niille tarvinnut tehdä mitään! Kestivätkin kulutusta yllättävän hyvin, vaikka siivotessa onkin monen monta kynttä tullut katkottua:/ Sanomattakin selvää, jäin niihin koukkuun. 

Kuitenkin nyt tässä muutama kuukausi takaperin, olen muuton takia joutunut etsimään uutta kynsiteknikkoa ja hyvää ei ole löytynyt. Aikani ja kärsivällisyyteni ei riittänyt hyvän kynsiteknikon metsästykseen joten nyt taas mennään ihan omilla kamalilla kynsillä. Sori kaverit! :D Tällä kertaa tosin yritän hieman niitä lakkailla, etteivät ihan niin siivottomat olisi kuin aikoinaan ;) 


Hieronta

Olen kärsinyt hyvin monen vuoden ajan todella kovista migreeneistä. Päätä jomotti ohimon toiselta puolelta jopa pahimmillaan monta kertaa viikossa ja kunnon migreenikohtauksiakin oli pari kuukaudessa Olin aika ajoin asian kanssa hyvin uupunut sekä toivoton. Kävin neurologeilla, akupunktiossa, vyöhyketerapiassa, kiropraktikoilla ja ties millä muilla spesialisteilla. Kaikki aina uskoivat pystyvänsä minua ongelmani kanssa auttamaan, mutta mikään ei kuitenkaan koskaan auttanut. Vaivan takia sain lääkäriltä aikoinaan määräyksen käydä säännöllisesti hieronnassa, koska olen semmoista stressaajatyyppiä, että vedän niskani ja yläselkäni todella nopeasti jäykkään umpisolmuun. Hierojalla on tullut käytyä paljon ja hyvän hierojan löydettyäni vaiva lievittyikin hieman. Silloisessa asuinmaassani hierojalla käyminen oli paljon edullisempaa ja vaivani takia sairasvakuutuksenikin kattoi osan maksuista. 

Eräs rakas ystäväni pitkään kehoitti minua lopettamaan e-pillerit, sillä hän oli kuullut monelta taholta, miten e-pillerien lopettaminen oli helpottanut migreeneitä ihan uskomattomalla tavalla. Vuosia silti jatkoin niiden syömistä, mutta reilu vuosi sitten ne lopetin kun olin taas niin toivoton, että halusin kokeilla mitä tahansa uutta. Ja arvatkaas mitä. Migreenini vähenivät n. 80:llä prosentilla! Ei ne kokonaan ole kadonneet, mutta vähentyneet todella huomattavasti! Joten vaikka tässä nyt mennäänkin vähän henkilökohtaisuuksiin, niin haluan naisena suositella tätä kaikille niille muille naisille, jotka samasta vaivasta kärsivät! Ystäväpiirissäni niin moni kärsii tästä vaivasta, joten oletan vaivan olevan hyvin yleinen meidän naisten keskuudessa. Jos sinä olet vaivan kanssa yhtä toivoton ja uupunut sekä syöt vielä e-pillereitä - suosittelen kokeilemaan niiden lopettamista. Toivottavasti auttaa sinullakin, sillä tiedän todella hyvin kuinka voimia vieviä migreenit ovat sekä miten raskasta niiden kanssa on elää.


Kosmetologilla käynti

Hävettää ihan myöntää, mutta viimeksi olen käynyt kosmetologilla ennen häitäni vuonna 2007 :D Olen ymmärtänyt, että alan ammattilaisella olisi silloin tällöin hyvä käydä (viisaammat valistakaa minua miksi näin on?) mutta minä en vain ole kokenut siihen tarvetta. Täällä blogin puolella olen paljon kauneusrutiinejani kanssanne jakanut. Eli myös kasvojeni hoito tapahtuu kutakuinkin 100% kotikonstein

Pesen kasvoni aamuin illoin, aina en välttämättä aamuisin sitä tee, mutta illalla pesen meikkini aina pois vaikka kuinka väsynyt olisin. Kosteuttavat voiteet (päivävoide aamulla, yövoide illalla) ovat omalla kohdallani myös ehdottomat. Kuorin ihoni pari kertaa kuussa (talvella harvemmin kuin kesäaikaan) ja talvella olen nyt käyttänyt kosteuttavempia tuotteita sekä kasvonaamioita, sillä olen huomannut kylmien ilmojen tekevän tehtävänsä. Lisää käyttämistäni ja hyviksi havaitsemistani tuotteista voit löytää Cosmetics- sekä Beauty -kategorien alta oikealla sivupalkissa.

Ripsienpidennykset

Tässä kauneudenhoito prosessi, mihin olen totaalisen koukussa. Ensimmäisen kerran kävin laittamassa itselleni ripsienpidennykset Tapiolassa vuonna 2008 kun näin vastaavat hyvällä ystävälläni ja totesin niiden olevan mielettömän upeat ja luonnollisen näköiset. Sen jälkeen ei ole ollut taakse katsomista. Tässä postauksessa olen selittänyt hyvin tarkasti itse prosessista sekä siitä, miksi minä niitä tykkään käyttää. Lopputulos on omalla kohdallani sama kuin käyttäisin mascaraa, tosin vaan luonnollisemman näköisenä jos mahdollista. Edellä mainisemassani postauksessa on tarkat kuvat miltä omat silmäni näyttävät ilman mascaraa, mascaran kanssa sekä ripsienpidennyksien kanssa. Olen tähän prosessiin ihan toivottoman koukussa. Onko täällä muita uhreja?:D

Asuinmaassani (ainakaan lähimailla) ei ole yhtä hyviä ripsientekijöitä kuin Suomessa. Tästä syystä aika käyntikertojeni välillä saattaa olla jopa kuukausia (koska käyn huollattamassa ripseni aina Suomessa käydessäni), vaikka sopivaksi väliksi suositellaan 4-6 viikkoa. Tästä syystä en käytä näiden ripsien kanssa koskaan mascaraa ja eye-lineriäkin todella harvoin, sillä niiden käyttö lyhentäisi ripsien käyttöikää. Olen harrastanut myös sitä, että kerään tippuneet ripset talteen ja mahdollisten pienien rakojen syntyessä liimaan niitä itse takaisin paikalleen kokonaisuutta paikkailemaan ja odottamaan seuraavaa huoltokertaa. Viime vuodet olen käynyt Bellaz nimisessä liikkeessä teettämässä ripseni luottotytölläni. Suomessa ollessani olen myös huoltanut akryylikynteni heillä (mitä nykyään minulla ei enää ole). Suosittelen - tytöt tekevät loistavaa jälkeä!:)


Ohhoh! Tulipa teksti! Toivottavasti ainakin osa teistä jaksaa lukeakin näitä mun höpötyksiä :D Ihanaa päivän jatkoa teille kaikille!

This lengthy post explains my beauty regimens. I really blabbered on this time! :D In short, I explain how rarely I go to the hairdressers (maximum once a year), I barely ever go to see a cosmetologist (my last visit was in 2007 before my wedding), how bad I used to be at taking care of my nails, how I used to go to a masseuse about once a week because of my heavy migrains and how quitting birth control pills decreased my migreins by 80% and finally how addicted I am to my lash extensions! Today, I could easily live without all of the above mentiones beauty procedures, except these lashes. Yep, I am an addict.

71 comments:

  1. Mun piti laittaa sulle viestiä juurikin noiden e-pillereiden takia. Muistin, että sulla on ollut migreenejä ja minulta kiellettiin normaalit pillerit kokonaan, koska olin kokenut migreenin oireita. Nyt sain reseptin minipillereihin ja kaikkien kauhukertomusten takia en ole uskaltanut vielä niitä ostaa... Lisäksi, ne ei edes 'toimisi' siihen, mihin alunperin pillerit hankin. Toisekseen, jo reilun kahden vuoden aikana ihostani on tullut täysin virheetön ja pelkään, että pillereiden lopetus aiheuttaa huonoa ihoa.
    Saan valkolakin nyt keväällä ja olisi kuitenkin kiva olla puhtosella iholla jne.

    Syötkö siis nyt mitään pillereitä, esim. minipillereitä vai oletko huomannut lopetuksen myötä muutoksia esim ihossa? Voit vastata myös mailiin jos tuntuu liian henk.kohtaselta/olla myös julkaisematta. Mutta olen aika toivoton koska pillereistä on mulle tullut jo tapa...

    Noihin ripsiin olen myös minä koukussa. Onneksi siskoni tekee Xtreme lasheseja, joten mulla on oma huoltajakin :D joulun alla oli tarkotus pitää kuukauden tauko, mutta se tauko jäi 4 päivään... :D

    ReplyDelete
  2. Hei! Olen lukenut blogiasi jo jonkun aikaa. Pidän "pinnallisesta" blogistasi tosi paljon. Minusta on mukavaa kun joku kaivaa esille muotia ja pukeutumista koskevia juttuja, kuinka helppoa tälläiselle vähän laiskalle nettisurffailijalle. Kun seuraa muutamaa kiinnostavaa blogia saa vinkkejä arkeen ja juhlaan.
    Jatka samaan malliin,Olet ihana ja asukokonaisuuksistasi on kiva ottaa vinkkejä omaan pukeutumiseen!
    Terv.Teija

    ReplyDelete
  3. Olipa hassua lukea, että käyt Bellazissa (jos kyse on siis Michelininkadun liikkeestä). Minä kun olen harkinnut ottavani häämeikkini siellä, kun kampaajani on siinä vieressä. Olen netistä yrittänyt etsiä ja kysellä kokemuksia Bellazista, mutta kellään ei ole ollut. Kiva tietää, että ainakin ripsistä on hyvää kokemusta. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noniin, tein sitten kirjoitusvirheen vaikka kuinka mietin Mechelininkatu, Mechelininkatu...

      Delete
  4. Tosi hyvä, että kirjoitit tuosta e-pillereiden poisjättämisestä. Niin kuin varmaan tiedät, niin syy niiden poisjättöön minunkin kohdallani oli migreeni. Uskon myös, että nuorten naisten lisääntyneet veritulpat ovat juurikin hormonaalisten tuotteiden aiheuttamia :/

    ReplyDelete
  5. Voi voi, meitä on moneen junaan... Harmi, että joudut itseäsi puolustelemaan. Parasta blogissasi on juuri se, että sitä lukiessa saa hetkeksi hyvällä omallatunnolla unohtaa kaikki maailman murheet ja olla itsekkään turhamainen :) kiitos siitä.

    Vaikka minäkin rakastan kaikkea turhamaista ja itsensä hemmottelua ja seuraan paljon muotia, tällä hetkellä ainoa panostus itseeni joka on puhtaasti turhamainen on ripsien pidennykset. Addikti täällä näin!! :D Koska ripseni kasvavat todella nopeasti joudun käymään huollossa n. kahden viikon välein. Koska raha on välillä tiukalla, päädyinkin luopumaan salikortista ja sijoittamaan ne rahat ripsiini :D liikuntaahan voi harrastaa muutenkin, mutta yhtä kauniita ripsiä en saa mistään muualta.

    Oli hauska lukea luottohenkilöistäsi. Olin juuri reissussa pari viikkoa niin että ripsihuoltoni oli juuri lähtöpäivänä. Näin ennen sitä painajaisia, että aivan ihana ja supertaitava teknikkoni ilmoitti lopettavansa ja minun täytyy löytää uusi teknikko! Hassua, kuinka yhden hyvän löydettyään alkaa epäilemään, ettei yhtä hyvää löydä enää mistään :)

    ReplyDelete
  6. Ihanasti kirjoitettu ja mukavaa että avasit meille hieman omia kauneudenhoitoon liittyviä juttuja! Todella hassua että sun ei tarvitse käydä kampaajalla kovinkaan usein. Mun hiusten latvoja on pakko siistiä ainakin 1,5 2kk:n välein koska luonnonkiharani näyttävät muuten aika epäsiisteiltä.

    ReplyDelete
  7. Ekaksikin haluisin kiittää ihan parhaasta blogista:) Minusta juuri se, että jätät henkilökohtaisuudet blogista pois, tekee juuri sinun blogistasi persoonallisen, kiinnostavan ja massasta erottuvan, juuri minun lempiblogini. On ihana lukea (ja inspiroitua) naisellisista "hömppäjutuista", kaiken ei tosiaan tarvitse olla niin vakavaa ja syvällistä! Tunnut järkevältä ja sydmelliseltä ihmiseltä, en mäkään haluaisi jakaa elämääni netissä, missä se on kaikkien saatavilla ja analysoitavissa kaikkine iloine ja suruineen.... :)

    Ja tohon migreeni+ e-pillerit -asiaan vielä, mullepa kävi just päinvastoin: migreenit loppuivat kuin seinään pillereiden syönnin aloittamisen jälkeen ! :D

    /wilma

    ReplyDelete
  8. Mulla on ripsien pidennykset ja olen niihin jäänyt myös koukkuun :D Itse käyn huollattamassa ripseni Tallinnassa, ilmaisia matkoja ym. sinne kun on sopivasti saanut... Suosittelen myös Tallinnan kävijöille kauneushoitoja. Hinnat on edullisempia :)

    ReplyDelete
  9. Olipa ihana kirjoitus! Luulisi kaikkien ymmärtävän, ettei kenenkään elämä ole pelkkää shoppailua ja pinnallista elämää. Blogisi on aivan ihana juuri tällaisena ja vaikutat erittäin sympaattiselta ihmiseltä! KIITOS! <3

    ReplyDelete
  10. Hei tämähän oli oikeen kiva postaus, ei pelkoa etteikö jaksaisi lukea! ;) Vaikka nuo tuollaiset hemmottelut on aivan upeita ja itselläni on suurinpiirtein sama tahti näissä kauneudenhoidoissa kuin sinulla, niin mielestäni se kotona ja arkielämässä tehty itsestä huolehtiminen on kuitenkin se kaikista tärkein.. :) Varsinkin jos ei ole rahaa tai aikaa hypätä joka viikko hoidoissa! Mukavaa uutta vuotta sinulle! :)

    ReplyDelete
  11. Kiva postaus!:) Kiitos tästä! Sinun blogisi on ehdottomasti lemppariblogini ja piristät joka kerta uudella postauksellasi!:)

    Itsekin lopetin vuosi sitten e-pillereiden syömisen ja migreenini vähenivät yli puolella. Söin e-pillereitä noin 5 vuotta ja harmittelen edelleen miksen tajunnut lopettaa niiden syömistä jo aikaisemmin. Ja itse olen vuosia kärsinyt todella kovista migreenikohtauksista. Taitaa olla erittäin yleinen haittavaikutus siis.

    Mukavaa talven jatkoa!:)
    T:Princess

    ReplyDelete
  12. Hei :) Kuinka pitkiä ripsiä sinulle yleensä laitetaan? Omasi ovat niin ihanan luonnollisen näköiset? Lisäksi minua kinnostaisi että mitä silmänympärysvoidetta käytät?

    ReplyDelete
  13. Hei, otin viikonloppuna ensimmäistä kertaa ripsien pidennykset ja voin jo nyt parin päivän jälkeen sanoa, että näistä en enää luovu! Kertalaakista huolitellumpi ilme, vaikka mitään muuta meikkiä ei olisi. Ihmettelen vain, miksi tein tämän vasta nyt...? :)

    ReplyDelete
  14. oli tosi kivaa lukea tämmöstä järjestelmällistä ja hyvin jäsenneltyä tekstiä, joskus blogien tekstejä on musta vaikeaa seurata kun kasassa ja läjä tekstiä ja monta aihetta peräjälkeen. Kiitos siis!

    Ja oli kivaa huomata, että vaikka näytätki noin UPEALTA, hoidat kauneuttasi monin tavoin pelkästään kotona :) ja musta on ihailtavaa, että pystyt pitämään oman elämäsi kiemurat täältä blogusta pois! älä siis häiriinny arvostelijoista :)

    ReplyDelete
  15. Itsellänikin loppuivat migreenit melkeen kokonaan lopetettuani e-pillerit, mutta lopettamisen jälkeen kuukautiskivut olivatkin jotain aivan uskomattomia! Jopa pahempia kuin aikaisemmin! J tästä tulikin mieleeni eräs toinen asia, Muistakaa kaikki naiset käydä säännöllisesti gynellä, koska esimerkiksi rintasyöpä on valitettavasti niin yleinen ja olisi myös aina hyvä otattaa papa koe :)


    -Ninnuli

    ReplyDelete
  16. Moikka,

    pidän blogistasi juuri tällaisena kun se nyt on. Jatka siis samaan malliin! Blogisi on ihana piristys päivään. Ja siihen laukku postaukseen vielä. Haluaisin sen chanelin pienen laukun ja muistelin että sinulla oli sellainen. Osaatko sanoa mistä olet sen ostanut ja onko niissä paljon hintaeroja eri maiden välillä?
    -R

    ReplyDelete
  17. Heips,

    tämä ei liity nyt pätkääkään tähän aiheeseen, mutta tuli vain mieleen kun koirasikin mainitsit... että olisi hirmu kiva tietää, miten teidän rotikat matkustavat eri maiden välillä (tai lähinnä jos lentokoneella niin onko matkat menneet ongelmitta?)
    Asia on täälläpäin ajankohtainen ja minua hirvittää pistää koira ruumaan...

    ReplyDelete
  18. Moikka! :) Itse sairastan myös migreeniä, mun kohtauksiin kuuluu valoläiskät näkökentässä sekä vasemman puolen tunnottomuuta, pahoinvointia ja tietenkin se ihan mieletön hedari..., ja syön e-pillreitä. Mulla on käytössä minipillerit, koska migreeniä sairastavat eivät saa syödä tavallisia pillereitä ja ainakin omalla kohdallani nämä minipillerit ovat pikemminkin parantaneet migreeniä! Ennen pillereitä migreeni tuli n. 1krt kuussa, mutta nykyään 4 kertaa vuodessa jos sitäkään. Eli varmaan on ihan yksilöllinen juttu tämäkin sitten miten keho reagoi! :)

    Noista kynsistä tuli mieleen, että onko niistä haittaa esim. siivotessa?

    ReplyDelete
  19. Kommentoin nyt ensimmäistä kertaa blogiisi. Seuraan juttujasi mielenkiinnolla. Blogisi on tehty huolellisesti, se näyttää hyvältä ja tarjoaa keinon irtautua arjesta. Aamurutiinikseni onkin muodostunut lukea uusin postauksesi kahvikupin äärellä. Kuin selailisi naistenlehteä toden totta! Ehkä tästä syystä niiden oikeiden lehtien ostelu on jäänyt vähemmälle, hih. Pähkinänkuoressa: olet saanut minut inspiroitumaan monta monituista kertaa, tyylisi on ihanan chic, maustettuna mahtavalla asenteella. Kiitos siitä!

    ReplyDelete
  20. Itse laitoin noi ripsienpidennykset ensimmäistä kertaa ehkä n. yli puolivuotta sitte kosmetologilla ja täytyy kyllä myöntää että niihin todellakin jää koukkuun.;D Pidin ripsiä niin kauan että ei ollut kuin yksi kuitu jäljellä ja sen jälkeen minun ripset oli niin lyhyet ja rumat että tepastelin kauppaan ja ostin sieltä sellaiset liimattavat kuidut ja teen samanlai että jos ne tipahtaa liimaan takaisin ripseen ne :D Halpa tapa ja mielestäni ne näyttää yhtä aidolta ripsissä vaikka juuressa onki varmaan jonkinäkönen liimatollukka :D

    - Karoliina

    ReplyDelete
  21. Tosi hyvä postaus!:)

    http://mysecrets-linda.blogspot.com/

    ReplyDelete
  22. Mahtavaa, että kerrot julkisesti e-pillereiden poisjättämisestä. Itse sain parikymppisenä laskimoveritulpan pohkeeseen, joka meni keuhkoihin. Onneksi pääsin nopeasti hoitoon, koska hengenlähtö oli todella lähellä. Kaikki vain e-pillereiden syömisen takia.

    Mukava, että toit asian esille vaikka kyse onkin erittäin henkilökohtaisesta asiasta. Monikaan ei tiedä tai ajattele e-pillereiden haittavaikutuksia ja varsinkaan mihin niiden käyttö voi pahimmillaan johtaa.

    ReplyDelete
  23. Kiitokset ihanasta blogistasi! Näin kahden pienen pojan (6v. ja 1v) äitinä on ihanaa päästä välillä nauttimaan kauniista muodin maailmasta ja kaikesta turhamaisesta. Blogistasi saa mahtavia ideoita omaan pukeutumiseen ja se täydentää hienosti lehtien tarjontaa. Jostain syystä kun tuota aikaa ei ole selailla nettimaailman tarjontaa, niin on hyvä, että saa tyylikkäät ideat yhdestä paikasta!
    Ripsipidennykset on kyllä todella hyvä keksintö :D

    ReplyDelete
  24. Tykkäsin blogistasi enemmän silloin kun postasit hieman vähemmän ja jutut pyörivät enemmän omien asukuviesi ja kiinnostuksen aiheiden ympärillä. Se oli jotenkin hyvin uniikki tapa pitää blogia sillä tavalla ja ehkä hieman enemmän naistenlehtimäinenkin kuin tämä nykyversio. Tähänkin postaukseen olisin kaivannut netistä lainattujen sijaan omia kuviasi sillä kerrothan tässä omasta kauneudenhoidostasi.

    Toivottavasti otat kritiikin positiivisesti vastaan sillä sen ei ole tarkoitus masentaa millään tavalla, kannustaisin vain sinua enemmän siihen entisenlaiseen tyyliin joka selkeästi on sinua itseäsi ja osaat sen todella hyvin.

    ReplyDelete
  25. Tosi hyvä ja asiallinen teksti! Se on harmi, kun välillä tuntuu niitä valittajia riittävän, jotka ottavat kaiken liian tosissaan.. Itse olen ainakin kovasti tykännyt blogistasi! :)

    http://siiriliinu.blogspot.com/

    ReplyDelete
  26. Anteeksi nyt etukäteen että tungen lusikkani soppaan, mutta eräs kommentti kiinnitti huomioni.

    Ursula, kommenttisi oli todella nätisti kirjoitettu ja selvästi näkee että kohteliaasti oman mielipiteesi vain toit esille. Mutta koska minä koen asian hyvin erilailla kun sinä, halusin kriittisesti tähän tarttua.

    Sanoit tykänneesi blogista enemmän kun postattiin vähemmän? Itse olen seurannut tätä blogia lähestulkoon alusta asti ja mrsv ennen postasi päivittäin - joskus jopa kahdesti päivässä. Mutta päivääkään ei kulunut, ettei hän meitä postaksella muistanut (mun aamut alkaa tällä blogilla ja kahvikupilla - siitä syystä voin olla tästä aika varmakin=)) Nyt viime aikoina on kulunut pitkiäkin aikoja kun postauksia ei ole tullut (mitä itse kaipaan aamukahvini seuraksi). Joten eri mieltä tästä pointista.

    "Silloin kun postaukset pyörivät asukuvien ja kiinnostusten kohteittesi ympärillä."
    Hmmm. Minusta tämä ei taas ole muuttunut mihinkään? Ehkä vähemmän on asukuvia, mutta en usko että blogisti kirjoittelee mistään mikä häntä ei kiinnosta? Harrastushan tämä taitaa kuitenkin pohjimmiltaan olla? Enemmän tämä keskittyy nyt muotiin kuin alkujaan?

    Toiseksi, mietin miten asukuvat ovat enemmän naistenlehtimäinen? Minusta tämä laatu naisten lehtiä kohti taas koko ajan paranee. Mutta toki jokaisella on mielipiteensä.

    Kurkkasin blogiisi. Siellä toteat, että käytät vain harvoin omia kuviasi. En oikein ymmärrä, miksi sitten kaipailet niitä muilta kun itsekään et niitä käytä? Mutta helpompi se tosiaan on varmaan kertoa toisille miten jotain tulisi tehdä?

    Tarkoitukseni ei ole mitenkään loukata. Kommenttisi vaan kiinnitti huomioni ja halusin pari kohtaa kyseenalaistaa sillä itse olen kovin erimieltä. Kirjoitit kauniisti ja selvästi "puhtaat jauhot pussissa". Minä vain halusin tarjota toisen näkökannan.

    Terveisin,
    vakkarilukija vanha Keiju
    (jonka pitää oikeasti pian saada aikaiseksi se blogger-tili!!)

    ReplyDelete
  27. Miksei blogissa näy enää asukuvia,tai edes kuvia sinusta tai päivästäsi ollenkaan ? :( ikävä niitä !
    olisikkin muuten kiva,jos tekisit päivä mrs.v:n kanssa-postauksen aamusta iltaan,you know :)
    hyvää alkanutta vuotta !

    ReplyDelete
  28. Tämä blogi oli ennen samantyylinen kuin moni huippublogi tällä hetkellä, kivasti sekoitus muotikuvia ja bloggaajan omia kuvia ja ajatuksia, siinä oli kiva henk.kohtainen kosketus ilman että koskettiin kirjoittajan omaan henkilöllisyyteen.

    Mielestäni juuri se seikka että kirjoittajan omia henk.kohtaisia tietoja kalastellaan jatkuvasti kertoo jotakin siitä ketkä tätä blogia lukevat. Kyllä minä vanhana lukijana tulen tänne silloin tällöin katsomaan mitä täällä tapahtuu sillä juuri sen vanhan konseptin mukaisen blogin antaman kuvan takia pidän kirjoittajan henkilökuvasta todella paljon. Sanottakoon tähän nyt vielä että luin kirjoittajan edellistäkin huomattavasti henkilökohtaisempaa blogia josta tuntuu olevan jo tuhat vuotta.

    Ja kun sitä ihmeteltiin niin oma blogini kertoo omista unelmistani ja havainnoistani muodin ja sisustuksen suhteen, se ei siis pyri olemaan muotilehti eikä päivän asu-blogi. Olen tainnut kirjoittaa sitä nyt noin viikon verran.

    ReplyDelete
  29. Hei ja kiitos tuosta migreeniin liittyvästä teksinpätkästä! Itsekin kärsin migreenistä ja muustakin pääkivusta niin usein, että se haittaa töitä ja opintoja, mikä tekee olosta välillä epätoivoisen. Väsyy jopa jännittämään sitä, koska seuraavaa kohtaus tulee. Voisin itse ainakin nyt kokeilla tuota hiernontaa, mikä olisi sen vaikutus, jos vaikka sillä saisi keväästä vähän valoisamman. Niin ja blogisi on ihana!

    ReplyDelete
  30. Minusta onkin ihanaa että et jaa koko yksityiselämääsi täällä, vaan juuri näitä pinnallisia asioita on ihana lukea. Siksi varmaan tämä onkin yksi niistä harvoista blogeista mitä luen päivittäin ja odotan uusia juttuja :)

    Ripsiin olen minäkin jäänyt koukkuun jo 2.5vuoden ajan ja hyvä vinkki pidentää huoltoväliä on xtreme lashiltä serum/hoitoaine n.35e. Siskoni selvisi tuon kanssa huoltamatta 10 vkoa kun reissasi aasiassa. :)

    ReplyDelete
  31. Mä oon ihan koukussa ripsienpidennyksiin! Ensin mulla oli jotkut huonot pidennykset, mutta nyt ku vaihdoin Xtreme Lasheseihin, niin eron huomaa kyllä :)

    hiustenpidennyksistä taas en tykkää yhtää, omat luonnollisesti pitkät hiukset on kivemmat!

    hierojalla oon käyny selkäkipujen takia kerran, useemminkin vois käydä nyt, ku selkä on taas ihan solmussa :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saako noita Xtreme Lashesin tarvikkeita ostettua netistä vai mistä? :)

      -Karoliina

      Delete
  32. Heippa, mullakin oli ihan järkyttävät päänsäryt kun söin pillereitä, ei ihan migreeni kuitenkaan mutta särkylääkettä tuli syötyä usein. Ja nyt jo kolmas vuosi ilman pillereitä enkä edes muista milloin viimeeksi olisin särkylääkettä joutunut ottamaan! Tuntui vapauttavalta kun päänsäryt loppuivat:) En enää ikinä myrkytä elimistöäni "turhilla" lääkkeillä! Mielenkiintoista, että täällä on noin monella ollut sama syy... Sain itse vahvistuksen etten kuvitellut tuota niin kuin minua hoitanut mieslääkäri tokaisi kun asiasta olin jo niin monesti valittanut, migreeniä kun se ei ollut.

    Mutta mäkin tykkään blogisi pinnallisuudesta, tuo juuri sopivasti tasapainoa normaaliin arkeen! :) Ja itse nään sinut todella kunnianhimoisena ihmisenä, noh ihan kaiken suhteen!

    ReplyDelete
  33. Ripsijatkeenhan kuuluu tippua oman ripsen mukana pois kun ripsen kasvukausi päättyy. Jos jatkeita tipahtelee ilman omaa ripseä on liimaside pettänyt. Kuinka siis voit liimata ripsijatkeen takaisin kun siinä on oma, jo kasvukautensa päättänyt ripsi kiinni?
    Itse suosin huoltovälin venyessä vesiliukoisella liimalla kiinnitettäviä kertäkäyttöisiä ripsitupsuja, helppo poistaa eivätkä vahingoita jatkeita.

    ReplyDelete
  34. En muista olenko ennen kommentoinut, mutta tämä kirjoitus oli mielestäni tosi hyvä ja mielenkiintoinen. : ) Kiitos tästä inspiroivasta blogistasi!

    ReplyDelete
  35. Hahaa hyvä tietää, etten ole ainoa surkea kampaajalla käyjä : D hiukseni ovat aikalailla samanpituiset kanssasi, ja käyn tosiaan kerran kaksi vuodessa kampaajalla, silloinkun on liian pitkät lähinnä (; värjään tosin usemman kerran vuodessa, tosin rakas ystäväni hoitaa tämän kaupan väreillä eli säästö on huima näillä pituuksilla ;>

    Olen lukenut blogiasi alusta asti (mieleen jäänyt esim tee se itse rusettivyö ;D ) ja aina pitänyt lempparinani! Asusi ovat upeita ja tyylisi kirjoittaa ihana, juurikin naistenlehtimäisyys, mutta kuitenkin enemmän! (:
    Henk koht olin todella iloinen kun blogisi jatkuikin kesän jälkeen ensimmäisen kerran, sillä omaa tyyliäni olen etsinyt pitkän pitkän aikaa ja nyt neiti lähes 22 vuotta alkaa pikkuhiljaa sitä löytää, kiitos siitä sinulle ja ihanalle blogillesi :)

    ReplyDelete
  36. Hei kiva kun kerroit tosta sun migreeni + pillerit kokemuksesta! Itse söin yli neljä vuotta yhdistelmäehkäisypillereitä (Yasminelle) ja kärsin hirveistä migreeneistä, jotka pahimmillaan sai mut oksentamaan ja söin järkyttäviä määriä vahvoja särkylääkkeitä. Viime keväänä otin päänsäryt puheenaiheeksi työterveyslääkärin luona ja kyseinen mies lääkäri kysy heti ensimmäisenä syönkö pillereitä. Hän ehdotti, että olisin edes muutaman kuukauden ilman ja katsoisin auttaako. Epäilin aluksi vähän tätä asiaa, kunnes sitten vaihdoin kesällä minipillereihin (Microluton). Eipä oo sen jälkeen ollu niitä kamalia migreenejä! Mulla siis autto pelkästään se, että vaihdoin pillereihin joissa on vähemmän hormonia :) pelkäsin itsekin pillereitä vaihtaessani, että iho menee pilalle ja tapahtuu kaikkea kamalaa, mutta turhaan. Iho ei menny pilalle eikä mitään kamalaa tapahtunu. Ainoo sivuvaikutus oli se, kun noin kuukauden ajan olin ihan älyttömän herkkä ja itkin pienimmästäkin asiasta. Tää meni kuitenki ohi kun hormonimäärät tasottu. Nyt puolen vuoden jälkeen oon erittäin tyytyväinen vaihtoon! :) kiva että joku kirjottaa näistä kokemuksista näin julkisesti blogiinsa, nämä asiat ovat nykyään jo arkipäivää ja koskettavat tuhansia naisia.

    ReplyDelete
  37. Kiitos erittäin mielenkiintoisesta postauksesta! :) Ihanaa kuulla, että en ole ainoa, joka on hieman laiska mm. kosmetologilla käynnin suhteen. Hyviä vinkkejäkin sain, joista myös iso kiitos!

    ReplyDelete
  38. Tosi mielenkiintonen teksti. Joidenkin blogien kohdalla hyppään usein niiden pitkien tekstien yli. Sulla on yleensä niin mielenkiintosia nuo postaukset, että ne on pakko lukea, vaikka olisikin pitkä. :) Tää oli mainio postaus!

    Mua jotenkin huvitti, kun kerroit, että sulla ei aina ole ollut niin huolitellut kynnet.. Mun on niin vaikee kuvitella. :) Ja tukastas, että se on kyllä mieletön! Nyt kun katselen omaa rumaa hiiren häntääni, niin ahdistaa se entistä enemmän. :D

    Oon kans miettiny aina noita ripsienpidennyksiä, mutta vielä ei mun opiskelijabudjetilla ole varaa. Ehkä myöhemmin sitten.
    Pitkä kommentti! Tykkään sun blogista niin kovasti. :)

    ReplyDelete
  39. Ihana postaus :) Blogiisi on muutenkin aina kiva palata kun tietää, että vastassa on ihanaa hömppää. Kuten moni edellä on todennutkin, vaikutat todella vilpittömältä ja sydämelliseltä ihmiseltä ja toivotan sinulle ihanaa uutta vuotta!

    Tosin tämä pilleri-keskusteluhan onkin mennyt tavallista syvemmäksi, mutta on kiva kuulla toisten kokemuksia. Itselleni selvisi vasta syötyäni noin 10v pillereitä, ettei niitä saisi syödä mikäli on todettu migreeni! Koskaan aiemmin ei kukaan lääkäri ollut asiaan puuttunut. Noh, en niitä kuitenkaan ole lopettanut, sillä onnekseni kohtaukset ovatkin viime vuosina pysyneet poissa joten en ole asiaa sen enempää miettinyt. En sitten tiedä voivatko "vaivihkaa" jotain haittaa aiheuttaa.

    Muutoin kyllä mietin pillereiden sivuvaikutuksia, mutten uskalla kokeilla olla ilman nimen omaan siksi, että pelkään kamalien finnien pamahtavan naamaan (näin kävi vuosia sitten kun olin muutaman kk ilman. Jouduin aloittamaan ne uudelleen kun parannusta ei tapahtunut edes antibioteilla). Ehkä jossain vaiheessa uskaltaudun taas kokeilemaan..

    Mitä tulee ripsien pidennyksiin, kokeilin niitä kerran ja noin viikon kuluttua iski paniikki ja halusin ne pois. Olen luonteeltani "näprääjä" joten en pystynyt jättämään niitä rauhaan kun tunsin liimakohdan. Kaipasin myös sitä, että voin hieroa silmiä kunnolla. Siihen jäi siis minun kokeiluni vaikka olen elänyt aikanaan useitakin vuosia mm. hiustenpidennysten ja rakennekynsien kanssa. Onko muilla käynyt näin ripsien kanssa? Harmittaa, kun olivat kuitenkin hyvän näköiset, mutteivät sitten minun juttuni.

    T: LadyBlue

    ReplyDelete
  40. Mullakin on ollu pitkään pahoja päänsärkyjä ja syön ihan älyttömästi särkylääkkeitä, ja vahvoja semmosia. Tavalliset ei enää auta kun säryt on niin mielettömiä. Tuommoset päänsäryt kyllä vie niin voimat ja vaikuttaa kaikkeen olemiseen ja sitä just pitää suunnitella kaikki menemiset sen mukaan että mitä jos tuleekin päänsärkyä. Todella voimia vievää ja epätoivoista välillä. Ja oon just kanssa semmonen stressaaja että niskat ja hartiat on aina jumissa ja käyn hierojalla vähintään kerran kuussa. Näköjään meitä on muitakin jotka kärsii näistä vaivoista!

    -Sara

    ReplyDelete
  41. Hyvä postaus! :) Itsekin kärsin migreenistä :( Murrosiässä jouduin ihan tosissaan kamppailemaan migreenin kanssa, mutta mitä enemmän on tullut ikää sitä harvemmin migreeni enää vaivaa. Nykyään onneksi ei tuo kaveri käy kylässä kuin muutaman kerran vuodessa, aina ei edes niinkään usein! Jihuu! :)

    ReplyDelete
  42. Mua tosiaan täs nyt enite yllätty tuo et et käy kosmetologilla :D Sulla kun on tuo iho niin hyvässä kunnossa. Mutta kaipa se on vaan helppohoitonen tai sitten sulla on tosiaan erittäin hyvii tuotteita! :)

    Ja tosiaan tosiaan mä en ole edes huomioinut sitä ettet kirjota kun "pinnallisia" juttuja. Mutta kyllä tosiaan nyt tajusin kun sen tässä kerroit. Mut musta se on iha kiva tapa kirjottaa. Ja pitäähän se ymmärtää lukijoiden, että sulla on elämä tän blogin ulkopuolella eikä tähän tule edes 50% siitä :D

    ReplyDelete
  43. Millä liimaat irronneet ripsenpidennykset? Olen miettinyt, että tuo olisi kätevää, mutten ole toistaiseksi keksinyt, että mistä liiman saisi? :)

    ReplyDelete
  44. Ihana postaus, todellakin jaksoi lukea :) tässäkin jutussa oli mukana ihanaa persoonallisuuttasi vaikket meille kaikkia elämäsi yksityiskohtia jaa.

    Minä ainakin tykkään lukea vähän "kevyempää" blogiasi, arkisia tilityksiä murheista ja muusta saa lukea jo facebookistakin tarpeeksi !

    Kiitos kirjoituksistasi :)
    -Nette

    ReplyDelete
  45. Hei! Minulla migreeniin auttoi osteopaatilla käynti.. Se on paljon hellävaraisempi kuin kiropraktikko, joka ei auttanut jännittämisen (pelkäsin sitä kipua) takia ensimmäisen kerran jälkeen enään :) Olet täydellien !

    ReplyDelete
  46. Minäkin käyn todella harvoin kampaajalla ja helposti saattaa vuosikin vierähtää ennen kuin tajuan, että latvat ovat siinä kunnossa että niille kannattaisi ehkä näyttää saksia. Nyt alkaisi taas olla se aika, että ihan pakko olisi käydä kampaajalla, mutta hiukseni ovat ekaa kertaa elämässäni sen mittaiset, kun ne olen halunnut oikeastaan koko elämäni ajan, joten en haluaisi heti lyhentää niitä. Mutta ehkä ne kasvaisivat takaisin joskus, vaikka niitä muutaman sentin lyhentäisikin.

    Muutenkin olen todella laiska kauneudenhoidossa enkä usein edes jaksa meikata. Mutta ehkä minä joku päivä vielä opin senkin taidon. :) Tai sitten kuljen luonnonlapsena..

    ReplyDelete
  47. Ihanaa, pitkä postaus pitkästä aikaa :) Sun aivoituksia on mukava lukea!

    Mukavaa tammikuuta<3!

    t. Emilia

    ReplyDelete
  48. Ihan mielettömän hyvä että kirjoitit tuosta e-pillerien pois jättämisestä. Itse söin lähes kymmenen vuoden ajan lääkärin määräyksestä niitä, ja näin puoli vuotta ilman olleena en voi kuin ihmetelle miksi niitä pitää tyrkyttää yhä nuoremmille ja nuoremmille naisille:( Oma lääkärini lähes kielsi minua lopettamasta niiden käytön. Onneksi en kuunnellut. Ihan pelottavaa ajatella kuinka paljon naiset käyttävätkään e-pillerien myötä ylimääräisiä hormooneja. Ei se voi olla kovin luonnollista keholle.Toivottavasti moni uskaltautuu tämän kirjoituksesi myötä kyseenalaistamaan e-pillerien käytön ja pohtii niiden huonoa vaikutusta.

    ReplyDelete
  49. Ihana postaus! Hassua, mutta minusta tuntuu että kaikkein upeimmat naiset ovat niitä jotka eivät tee liikaa ulkonäkönsä eteen. Nykyisin varsinkin vähän nuoremmat tytöt taitavat tuhlata hiuksiin, kynsiin, ripsiin ja rusketukseen käsittämättömiä summia. Itsekin tykkään pitää huolta itsestäni, mutta viimeiset kolme vuotta olen esimerkiksi värjännyt ja leikannut hiukseni itse.

    Jatka vain samalla mallilla blogisi kanssa. :)

    ReplyDelete
  50. Hyvä, että pidät kiinni yksityisyydestäsi jos siltä itsestä tuntuu! Kysehän on muoti/kauneus blogista. Hassuja ne ihmiset, jotka luulevat, ettei sinulla (tai muilla saman tyylisillä bloggaajilla) olisi tavallisia arkielämän ongelmia, jos et niitä täällä jaa :D Tietty jos jotain ongelmiasi jakaisit täällä, lukisin ne ihan yhtä suurella tunteella kuin muutkin postauksesi :) Hyvää loppuviikkoa!

    ReplyDelete
  51. olisin luullut että sä oot just sellainen tyyppi joka tykkää käydä ihan hurjan useesti kaikenlaisissa kauneushoidoissa joten tämä todellakin yllätti, ihanan maanläheinen postaus ja wou sun hiukset en olis mitenkään voinut uskoa että ovat ihan omat ja noin pitkät ja tuuheet!!!!!

    ReplyDelete
  52. Blogisi on niin mahtava! Muotia ja kauneutta ripauksella sinun omaa persoonaasi :) Vaikka et jaa koko elämääsi, tuot silti pieniä asioita esille. Loistavaa, että toit migreenisi ja omat kokemuksesi esille! Asia kuitenkin koskettaa monia naisia ja uskon, että tästä on apua monille :)
    Kävin katsomassa aiempaa ripsi-postaustasi ja todella hyvältä näytti! Näyttävät, mutta sopivan luonnolliset. Monilla suomalaisilla on ongelmana ripsissä ahneus :/ Täytyy saada koko ajan vaan pidemmät ja näyttävämmät ripset ja kaukaa näkee, että kellä on pidennykset. Itse hurahdin jokin aika sitten ripsiin ja kynsiin. Kynsistä tulee niin ihanan naisellinen ja huoliteltu olo! Ripset taas helpottavat niin paljon elämää, kun ei tarvitse aamuisin miettiä meikkaamista :D

    ReplyDelete
  53. Itse käytin e-pillereitä ja ehkäisyrengasta vajaan kahden vuoden ajan, kunnes syksyllä 2009 vain 18-vuotiaana mulle tuli solislaskimoon veritulppa. Itse olin vielä niin nuori ja tietämätön, etten osannut edes diagnoosin saatuani pelätä vaan harmittelin sairaalaan joutumista ja sitä, miten jäi loistava työkeikka välistä.

    Tämän jälkeen mulle on ollut kaikki hormonaalinen ehkäisy ehdoton NO-NO! ja jos joku lääkäri mulle niitä tulevaisuudessa tulee ehdottamaan, niin kyseenalaistan kyllä vahvasti hänen ammattitaitonsa.

    Kuten Sofié ja yksi anonyymi tuolla aikaisemmin veritulpasta jo mainitsikin, kannattaa pitää pillereiden riskit mielessä. Monille ne sopii aivan loistavasti ja toimii niin kuin pitääkin, mutta toivottavasti jokainen tajuaa, että niitä ei kannata huvikseen napsia.

    Nyt olen neljännellä kuulla raskaana ja tuon veritulpan riskin takia joudun käyttämään ehkäisevää lääkitystä koko raskauden ajan ja vielä synnytyksen jälkeenkin.

    Girls, be wise!

    ReplyDelete
  54. Heissan ihanainen!

    En tiedä ruokavaliostasi, mutta itse huomaan jos syön sokerisia ja/tai lisäainepitoisia ruokia, että päänsäryt astuvat heti kuvioihin. Mahdollisimman puhdasta ruokaa siis :) Tämä on toiminut minun kohdallani, mutta jokaisen keho on tietenkin erilainen!

    ReplyDelete
  55. Itsekin olen koukussa ripsienpidennyksiin.. Ne vaan ovat niin helpot ja huolettomat. Aamulla ei mene myöskään laittautumiseen niin paljon aikaa.:)

    ReplyDelete
  56. Yhdistelmäpillerien syöminen aurallisen migreenin kanssa on jo terveydellinen melko vaarallinen yhdistelmä ja minulle lääkäri määräsi ne ehdottomasti pois vaikka kuukauden olin vasta syönyt. Minipillereiden kanssa ei ongelmaa :-)

    ReplyDelete
  57. Itselläni oli sama ongelma pillereiden kanssa, migreeni paheni niin paljon etten voinut jatkaa pillereiden syömistä. Vaikka tästä tuleekin sitten omat haasteensa vakituisessa parisuhteessa elävälle niin oon kyllä ollut todella tyytyväinen lopettamispäätökseeni, enkä muutenkaan pidä ajatuksesta ylimääräisistä hormoneista sekoittamassa kehoni toimintaa. Migreeni kun ei suinkaan ole ainoa asia jota e-pillerit voivat pahentaa. Tosi hienoa että toit tämän aiheen esille vaikka meneekin aika henkilökohtaiseksi, niin moni tuntuu painivan e-pillereiden sivuvaikutusten kanssa.

    ReplyDelete
  58. On se ihan kiva että täällä blogimaailmassa on myös tämmöisiä "pinnallisia" blogi niin kuin sinun :D Hyvä kuitenkin, että otit esille nuo e-pillerit ja oli muutenkin kiva lukea sun kauneudenhoidosta :) Itse oon haaveillu pitkään ripsipidennyksistä, mutten usko, että mulla tulee olemaan pitkiin aikoihin niihin varaa :/

    ReplyDelete
  59. Tätä postausta oli todella mukavaa lukea! Ja oli jotain luettavaakin. Tee toistenkin tällaisia pitkiä postauksia :-)

    Kuulut samaan kastiin kuin minä - en leikkaa hiuksiani juuri koskaan. En muista milloin viimeksi olisin käynyt kampaajalla! Minun hiustenhoito rutiinit ovat kuitenkin vieläkin vähäisemmät, niihin kuuluu shampoo, hoitoaine ja harja. Ponnari ja pinnit tarvittaessa :-) Olen niin huono laittamaan hiuksiani. Oli kuitenkin mukava kuulla, etten ole ainoa joka käy aniharvoin leikkauttaan hiuksiaan! ;)

    ReplyDelete
  60. Sama vaiva minullakin e-pillereiden kanssa, kamala migreeni tuli. Kerroin siitä gynelle joka sanoi että pitää lopettaa heti, en saanut siis syödä edes loppuun kesken ollutta laattaa vaan vaihtoi välittömästi minipillereihin. Tästä reaktiosta ymmärsin että seuraukset voi olla pahatkin jos yhdistelmäpillereiden käyttöä jatkaa migreenistä huolimatta.

    Minultakin on siis pannassa täysin nuo yhdistelmäpillerit, eli estrogeenia sisältävät, kuten muutkin hormonaaliset ehkäisymenetelmät joissa on estrogeenia vaikuttavana aineena. Minipillerit siis käyvät koska niissä ei estrogeenia ole. Olenkin miettinyt miksei minipillereitä sitten määrätä aina noiden yhdistelmäpillerien sijaan, koska monet ovat niistä saaneet ongelmia. Itselläni minipillereistä ei ole tullut mitään oireita, mutta ehkä jotkut sitten eivät niitäkään siedä. Niin no, menkat jäivät kokonaan pois, mutta se oli vain positiivista. Ei ole tarvinnut pariin vuoteen miettiä lomia sun muita sen mukaan mihin menkat osuvat ;) Saati kärsiä kuukautiskivuista sun muista. Ennen olin aina noin viikon ajan kipeä joka kuukausi menkkojen takia, harmitti kun töissäkin menetin joka kuukausi viikon siihen että kuljin kuin zombi kivuissa, ja joskus jouduin jäämään kotiinkin.

    Mitä blogin pinnallisuuteen tulee, ei minusta ainakaan yhdistelmäpillereistä varoittaminen ole kovin pinnallista ;) Ja minusta on mukava lukea pinnallista hömppääkin, voin sitten lukea muita blogeja jos kaipaan jotain syvällisempää.

    ReplyDelete
  61. omalla kohdalla pillerit toivat munuaistulehduksen, tunteen heittelevät laidasta laidaan, kaverit sai mielettömiä menkkakipuja ja kaiken kukkuraksi eräs ystäväni vietti viime syysloman jalkaveritulpan takia sairaalassa, joutuu käyttämää sellaista sukkaa kaksi vuotta, piikittää itseään joka päivä, puolen vuoden urheilu-ja alkoholikielto. armeija peruuntui, samoin kuin liikunnanopettajan urasta haaveilu. että sellasia ne pillerit.

    ReplyDelete
  62. Anteeksi kun kommentoin anonyymin kirjoitusta, mutta nyt on aivan pakko. Mulla itselläni on ollut samainen veritulppa, joka kulkeutui myös keuhkoihin. En mitenkään usko, että veritulpan sairastaminen estää liikunnanopettajaksi lukemisen ja valmistumisen? Tiedän kyllä, että alkoholia ei suositella käytettäväksi suuria määriä verenohennus-lääkehoidon yhteydessä,mutta tämä toinen asia meni kyllä yli hilseen.

    ReplyDelete
  63. Koska meinaat vastata näihin kommentteihin? Vai olisiko parempi koota tästä sellainen pieni postaus koska samanlaisia kysymyksiä on suht paljon ja niihin olisi helpompi vastata postauksen muodossa kun yksitellen jokaiseen :) sen verran suosittu tämä postaus oli! Itse tykkäsin hirmuisesti :)

    ReplyDelete
  64. Minulla on ollut aikaisemmin hiusten- ja ripsienpidennykset, sekä akryylikynnet. Olen käynyt vaikka missä laittamassa ja huoltamassa niitä, mutten koskaan ole ollut täysin tyytyväinen, joten viime aikoina olen luopunut näistä kaikista. Tämän postauksen jälkeen päätin kokeilla suosittelemiasi paikkoja, ja voi että, olen aivan rakastunut ! Minulla ei ikinä ole ollut näin ihania ja luonnollisia hiustenpidennyksiä, ripseni ovat täydelliset ja rrrakastan kynsiäni ! Kiitos kiitos kiitos :-)

    ReplyDelete
  65. Oletko muuten koskaan ajatellut tehdä itse kynsiä? ne on suhteellisen helppo tehdä. Itse olen nyt pari kk tehnyt itselleni kynnet, geelikynnet. Tilasin netistä valmiin paketin joka sisälsi kaikki tarvittavat tarvikkeet geelikynsien tekoon. Ja tulee muuten halvemmaksi tehdä itse kun käydä teetättämässä. Ensimmäiset kynnet eivät olleet mitenkään hirveen kauniit mutta tekemällä oppii :)

    ReplyDelete
  66. Olen vasta alkanut lukea blogiasi ja jäänyt siihen kyllä koukkuun! Mutta tästä postauksen aiheesta tuli mieleen että käytätkö mitään rusketusaineita tai käytkö esim. solariumissa?:)

    ReplyDelete
  67. Mulla on ollu migreeni kunnolla riesanani puolitoista vuotta. Muutaman kerran se on naulinnu mut sairaalaan moneksi yöksi ja vielä paljon useammin oman sängyn pohjalle. Oon miettinyt tota hierontaa, mutta jotenkin en oo vakuuttunu sen tehosta eikä turhastakaan viiti maksaa. Mutta ehkä pitää kokeilla. :)

    Aika outoa, että sulle ei sanottu heti noista pillereistä! Nimittäin kun jouduin ekan kerran sairaalaan, mulle sanottiin saman tien että pillerit on lopetettava, jos meinaan joskus päästä kuntoon. Ja pari kuukautta lopettamisen jälkeen jokapäiväinen särky loppui, ja kohtauksia tulee nykyään paljon vähemmän. :)

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)