Wednesday, January 18, 2012

Girl with the dragon tattoo

Hiljattain minulta kysyttiin suosikkikirjojani sekä minkä tyyppistä kirjallisuutta yleensä luen. 
Saattaa tulla yllätyksenä, mutta ns. chic lit tyyppiset kirjat eivät ole minulle lainkaan. Ne turhauttavat minut jotenkin aika yksikön. Luin joskus kirjan lomalla nimeltä "Confessions of a shopaholic" - ja olin ja muutaman ensimmäisen kappaleen jälkeen niin kiehumispisteessä päähenkilön saamattomuudesta ja selkärangattomuudesta, että minun oli vaikea lukea kirjaa eteenpäin. Se olikin viimeinen "chic lit"-kirja jonka minä olen lukenut. 

Pidän kovasti myös arabinaisten ja muiden toisessa kulttuurissa elävien naisten elämästä kertovista kirjoista (Tuhat loistavaa aurinkoa, Aavikon kukka, Prinsessa). Jotenkin niin koskettavaa ja käsittämätöntä, miten naisen arvo voikaan olla niin alhainen joissain yhteiskunnissa - vielä tänä päivänä. 

Mutta yksi ehdottomia lemppareitani on Stieg Larssonin Millenium -trilogia. Loistava rikosromaani, joka pitää otteessaan alusta loppuun. 


Näistä kolmesta ensimmäinen oli suosikkini. Ihan vastikään kyseisestä kirjasta tehtiin Hollywood elokuva, jonka me kävimme hiljattain katsomassa. Olen nähnyt myös kaikki kolme ruotsalaista elokuvaversiota, mutta tämä oli ehdottomasti enemmän mieleeni. Daniel Craig oli nappivalinta karsismaattisen toimittajan, Mikael Blomkvistin, rooliin sekä Rooney Mara oli loistava sosiaalisesti rajoittuneena hakkerina, Lisbeth Salanderina.


Tähän elokuvaversioon ohjaaja oli taidokkaasti osannut poimia juuri ne oleellisemmat jutut ja juonenkäänteet (ainakin minun mielestäni). Tärkeitä kohtauksia osattiin painottaa sopivasti ja ne pienemmät merkittävyydet oli taidokkaasti ujutettu pienempinä yksityiskohtina. Jos joku teistä on nähnyt ruostalaisen version ja todennut, että toista kertaa en tuota katso, niin suosittelen kuitenkin antamaan tälle mahdollisuuden. Minusta oli loistavasti kuvattu sekä ohjattu.


Niin ja olihan tuo Daniel Craigkin oikein komeaa katseltavaa. Pidin kovasti hänen roolihahmonsa tyylistä ja asuvalinnoista. Effortlessly stylish;)

Onkä täällä muita trilogian lukeneita (aivan varmasti on:D) ?
Mikä kirjoista oli sinun lempparisi?
Tai oletko kentien nähnyt myös tähän rikosromaaniin perustuvat elokuvat?
Mitä mieltä olit niistä?


The Millenium -triology written by Stieg Larsson is probably one of my favourite novels ever. Recently the Hollywood version of this book came out and I absolutely loved it. Usually when books are made into movies, you leave the theater feeling upset and escorted with mad promises like "I'll never watch these "based on book movies" again - they can never live up to the actual story line of the book!" Actually, this was the first version that I really really liked. The director had skillfully emphasized all the important scenes, cleaverly dropped in some of the minor details and picked out the most amazing cast. I especially liked Daniel Craig in the role of Mikael Blomkvist. So charming and his wardrobe was so effortlessly stylish. Nice to watch;) 

So if you have not seen the movie - I recommend it.
If you have not read the books - I HIGHLY recommend them!:)

39 comments:

  1. Kaikki kirjat on luettu ja ruotsalaiset leffat nähty, mutta en tuota Hollywood-versiota vielä. Kirjat olivat kaikki aivan loistavia, mutta noista leffoista en oikein tykännyt: ensimmäinen oli vielä ihan ok mutta muihin petyin. Olin jo päättänyt että en halua nähdä enempää, mutta olet kyllä jo toinen taho josta kuulin, että tää uusi versio on huomattavasti parempi. Ehkä pitää sittenkin mennä. Ja Daniel Craig on kyllä aika ihana, voihan sitä keskittyä sitten häneen ellei leffa muuten miellytä;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla ihan sama homma ruotsalaisten leffojen kohdalla. En oikein pitänyt. Eka oli ihan ok, mutta siinä oli juonta jo muutettu niin paljon, että mua otti päähän. En myöskään pitänyt siitä näyttelijästä joka Mikael Blomkvistiä näytteli. EI mitään karsimaa, mistä muuten kirja anto päähenkilöstään ymmärtää. Hollywood versio ylläti mut täysin! Loistavasti koottu ja Daniel Craig oli huippu ;)

      Delete
  2. Voi mä ahmin kirjoja, jotka liittyvät Arabiaan, arabinaisiin sekä nimenomaiseen kulttuuriin. Siinä on jotakin niin kiehtovaa. Pakko vinkata sinulle lempikirjastani, uskon että tulet pitämään siitä ja ahmimaan sen kerralla, TAUOTTA! :) Malika Oufkirin Loiston päivät, pelon yöt. Kirja perustuu tositapahtumiin. Juoni lyhyesti: tarina kenraalin tyttären perheestä, jonka kaksi tytärtä oli adoptoitu Marokon kuningasperheeseen. Kenraali-isän takia pian koko perhe istuu syyttömänä vankilassa keskellä aavikkoa 20 vuotta.. järkyttävä, koskettava, uskomaton tarina!

    ReplyDelete
    Replies
    1. OI että! Kiitos paljon tästä vinkistä! Laitan Must Read listalleni!!

      Delete
  3. Olen lukenut kirjat ja nähnyt kaikki elokuvat, ruotsalaiset jopa kolmeen kertaan. Ne ovat HUIKEITA. Olin hyvin skeptinen tämän Hollywood-version suhteen, mutta löi kyllä ällikällä, aivan mielettömän hyvä. Ja hei Daniel, ei vaan VOI mennä pieleen ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla ihan samat odotukset ja jälkireaktiot!:) Ihan totta - Daniel on huikee ;)

      Delete
  4. Hehe, olen täysin samaa mieltä juuri tosta Confessions of a shopaholic-kirjasta! :D :D en vaan kestä hömppäkirjoja.

    Stieg Larssonin kirjat on luettu ja elokuvat nähty, pitää vielä käydä katsomassa tätä Hollywood-versiota. Luen paljon dekkareita, suosikkeja on Wallanderit ja olen myös jäänyt koukkuun Åsa Larssonin kirjoihin. Ja tietenkin Liza Marklundin sarjaan. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, se kirja oli raivostuttava :D

      Mä pidän myös kovasti Liza Marklundin kirjoista. Dekkarien jäänitys kirjoissa on vaan niin mun mieleeni - leffoisssa taas - not su much :D

      Delete
  5. Pakko sen verran korjata, että eihän tuo Aavikon kukka kerro arabinaisesta, vaan Dirie oli lähtöisin paimentolaisperheestä Somaliasta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan totta, ei ollut arabinaisesta kyse, mutta kuitenkin kulttuurista, missä naisen asema on melko mitätön yhteiskunnassa. Vähän hölmösti siis lauseeni muotoilin :)

      Delete
  6. Hei, mun on pakko jatkaa edellisen kommentoijan linjoilla ja korjata hieman; afgaanitkaan eivät ole arabeja... Toivottavasti en pahoita mieltäsi, se ei ollut tämän kommentin tarkoitus. Mua vaan niin ärsyttää ja raivostuttaa, kun monilla länsimaalaisilla on tapana lyödä kaikki muslimivaltiot samaan kategoriaan, vähän samaan tapaan kuin jotkut puhuvat Afrikasta ikään kuin se olisi yksi homogeeninen maa eikä valtava maanosa. Se tuntuu jotenkin vähättelyltä... Mutta uskon kyllä, että sun osalta ei ole tahallista aliarvioimista / tyhmyyttä / tietämättömyyttä vaan ajatusvirhe. Ja kiitos vielä loistavasta blogista :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oot ihan oikeassa! mä kirjoitin tuon postauksen todella myöhään eilen illalla ja en nimenomana ajatellut loppuun. Nyt yritin vähän korjata tuota lausetta. Siinä oli muutenkin hyviä kirjoitusvirheitä :D Kaikki kirjat olen lukenut vuosia sitten niin menee myös vähän sekaisin, että mikä kirja kertoi nyt mistäkin ja viime yönä meni vähän summan mutikassa:( Pahoitteluni huolimattomuudestani. Rakastan tutustua erilaisiin kulttuureihin ja yrittää ymmärttää niiden tarkoitusta ja alkuperää. Missään nimessä en pidä kaikkia muslimivaltioita samana kategoriana. Minulla on valtava kunnioitus näitä naisia kohtaan, jotka tämän tyyppisissä kulttuureissa arkeaan elävät... Kuinka he tekevätkin sen päivästä toiseen.. Mutta kiitos oikein korrektista korjauksesta - ihan oikeassa olet!:)

      Delete
  7. Aivan mahtavia kirjoja nuo Stieg Larssonin kirjat, lukemisen arvoisia ovat myös "wallanderit" jotka on kirjoittanut Henning Mankell löytyy myös elokuvina kuten varmaan tiedät. Ilkka Remeksen kirjat ovat myös mahtavia luettavaa jos on dekkareitten ystävä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon vinkistä! Noista Wallandereista olen kuullut paljon hyvää, joten ovat ehdottomasti must read listallani :)

      Delete
  8. Hei!

    Voi ihana postaus! Ja mahtavaa, että nyt tästä asiata ei tarvitse vaieta... Minäkään en nimittäin kestä Shopaholic-kirjoja! Monet ystäväni lukevat niitä innolla, mutta minua raivostuttaa juurikin päähenkilön saamattomuus!

    Jos voisit kuvitella lukevasi vähän kevyempää kirjaa arabinaisten elämästä, suosittelen lämpimästi Rajaa Alsanean kirjoittama Girls of Riyadh -kirjaa. Se kertoo Saudi Arabian Riyadhissa elävistä nuorista naisista ja heidän elämästään - mutta ennen kaikkea rakkaudesta ja sen kaipuusta, jotka on kulttuurin vaatimuksesta piilotettu näkyvistä. Kirja voi äkkiseltään tuntua normaalilta rakkausromaanilta, joka vain sijoittuu eri kulttuuriin, mutta mielestäni kirjassa on myös toinen taso, joka osoittaa, että kaikki ihmiset ovat syntyperästään riippumatta samanlaisia eli he kaipaavat rakkautta. Suosittelen!

    Terveisin Jennifer, joka ei pääse bloggeriin sisälle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahahaah, niin samaa mieltä tuosta kirjasta :D

      Kiitos vielä kovin tästä vinkistä! Eräs sukulaiseni myös hiljattain suositteli minulle kyseistä kirjaa ja sen toivottavasti saan sen häneltä lainta ensi kerran kun näemme!:)

      Delete
  9. Oliko tuo elokuva hurjan pelottava? Tai siis tuliko helposti uniin yms.? :) Kiinnostaisi katsoa, mutta trailerin perusteella saattaa olla aika synkkä. Voishan tuota yrittää katsoa ja lopettaa sitten, jos ei pysty. :D Hannari kun olen. Kiitos muuten ehkä yhdestä ainoista MUOTIblogeista, mitä jaksaa seurata! Olet tosi tyylikäs ja terveillä elämäntavoillasi- ja arvoillasi annat meille muillekin nuorille naisille hyvää esimerkkiä. :) Olisi kiva saada sellainen asukollaasi, jossa olisi sijoita/säästä meiningillä asukokonaisuuksia. (Kallis merkkikokonaisuus ja GT/H&M-tyyli lähes samanlaisena..) Lähinnä meille, joilla ei ihan ole varaa noita Vuittoneita ostaa, vaikka mieli tekisikin! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Helposti sai unta leffan jälkeen. EI ollut minusta paha. Ainut mikä minua leffassa ahdisti oli ALKUTEKSTIT! :D Se oli niin kuumottavasti ja ahdistavasti tehty että meinasin lähteä teatterista ennenkuin leffa alkoikaan :D Onneksi jäin :D
      Teen tosiaan aina välillä noita Style Steal postauksia!:) Mulla on jo muutama varastossa kevään trendejä ajatellen!:) Joten lupaan että niitä tulee! Niitä on kiva tehdä!:) LÖYTÖJÄ! :)

      Delete
  10. Minäkin korjaan sen verran, että kirjan nimihän on Tuhat loistavaa aurinkoa, ja kertoo afgaaninaisesta. :) Myös tämä Khaled Hosseinin toinen teos, Leijapoika, on erittäin hyvä, mielestäni jopa parempi kuin tuo Tuhat loistavaa aurinkoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo herttinen, mä kirjoitin tuon postausken viime yönä joskus 2 aikaan :/ Hieman sattunut näitä ajatusvirheitä sekä kirjoitusvirheitä. "Tuhat loisaa aurinkoa" :D :D Korjasin nyt vähän tuota lausetta! Viime yönä kun ei tosiaan ole raksuttanut :D Kiitos huomiosta!:)

      Delete
  11. Aivan ehdottomasti minun lemppari kirjasarjani! Ahmaisin viiimeisenkin 800 sivuisen kirjan muutamassa päivässä, en vain kyennyt lopettamaan lukemista! Täytyy kyllä arvostaa näin hyvää kirjailijaa kuin Larsson oli.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan sama homma kävi täällä. Luin ekan kirjan lomalla 3 päivän aikana :/ Onneksi olin ottanut muitakin kirjoja mukaan :D

      Delete
  12. No voi vitsi, kai tuo pitää mennä katsomaan! Millennium -kirjat ja leffat on kahlattu läpi, mutta olin hyyyyvin skeptinen tätä Hollywood-versiota kohtaan (jotenkin vertasin suoraan britti-Wallandereihin... :D ). Ehkäpä saisin miehenkin mukaan leffaseuraksi, koska hän ei ole suostunut katsomaan alkuperäisiä versioita (hän luulee, että kaikki ruotsalaiset leffat ovat samaa hömppädraama-osastoa, joita yleensä olen hehkuttanut...)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo ehdottomasti puhu miehesi mukaan. Oma ainakin piti tästä versiosta myös!

      Delete
  13. tuhat loistavaa aurinkoa on odottanut kauan että lukisin sen. elokuvan olen nähnyt tuosta aavikon kukasta ja tykkäsin, kirjankin haluan lukea. entä toi prinsessa, kuka on sen kirjoittanut? kiitos hyvästä blogistasi, seuraan päivittäin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Prinsessan on kirjoittanut Jean Sasson. Perustuu tositarinaan ja tämä kirja kuuluu myös trilogiaan. Loistava....

      Tässä vähän itse kirjoittajasta ja kirjasta Wikipedian mukaan:

      "Maailmanmenestykseksi nousi Jean Sassonin kirjoittama Prinsessa-trilogia (Prinsessa:elämä hunnun takana Al-Saudin palatsissa, Prinsessan tyttäret ja Prinsessa Sultana:Saudihovin kapinallinen). Trilogia kertoi tositarinan Sassonin tuntemasta prinsessa Sultanasta (tarinan henkilöiden oikeat nimet oli muutettu prinsessan henkilöllisyyden salassapitämiseksi) joka taisteli Saudi-Arabian naista sortavia perinteitä vastaan. Sasson onkin kirjoittanut paljon juuri naisasiaan liittyviä kirjoja. Jean Sassonin kirjoja on julkaistu yli kolmellakymmenellä eri kielellä. Hän on tunnettu humanitaarina ja kun hän ei kirjoita tai tee tutkimustyötä, hän viettää aikaa monenlaisten humanitaaristen asioiden kimpussa. Hänen erityisen mielenkiinnon kohteena ovat naisasiat ja eläinten oikeudet."

      Delete
    2. kiitos nopeasta vastauksesta!

      Delete
    3. Kiitos kun kiitit <3 Usein minulta odotetaan vastauksia, mutta harva sitten vastaa/kiittä mun vastauksiin :) Kiitos siis tästä pienestä eleestä <3

      Delete
  14. Tuhat loistavaa aurinkoa on kyllä upea kirja ja Prinsessa-sarja on luettu täälläkin. Muakin kiinnostaa valtavasti tämä aihealue kirjallisuudessa. Kabulin kauneuskoulu kannattaa lukea myös, en muista kirjailijaa, mutta löytynee googlaamalla. Kirja ei ole mitään varsinaista korkeakulttuuria, mutta erittäin kiinnostava. Jos et saa muuten käsiisi, niin voin lainata sitä youknowwhon kautta. Riadin tyttöjä joku taisikin jo suositella. Mäkään kestä Shopaolicia, vaikka olenkin ne kaikki lukenut. Chick litistäkin löytyy kuitenkin omat helmensä. Esimerkiksi Bergdorf Blondes (Plum Sykesin, joka on Voguen toimittaja) on tosi hauska ja terävä kirja. Sophie Kinsellan kaikissa kirjoissa päähenkilö on jotenkin avuton, mikä saa multa kyllä niskavillat pystyyn.

    ReplyDelete
  15. Piti jakaa kommenti näköjään kahteen, kun iPad kanittaa ärsyttävästi. Wallanderien lisäksi kannatta lukea muitakin Henning Mankellin dekkareita, Kiinalainen nyt ainakin. Ja norjalaisen Jo Nesbon Harry Hole -sarja on huippu. Pohjoismaiset dekkarit vain ovat niin parhaita. Millennium-trilogia on mullekin tuttu, pidin leffoistakin kyllä. En ole nähn vielä jenkkiversiota, mutta aikomuksena on kyllä katsoa sekin

    ReplyDelete
  16. Hei!

    Pakko kirjoittaa sinulle vinkkinä hyvästä kirjasta. Sen nimi on SOLD. Kirja on päiväkirjatyypinen jossa isä myy brittityttönsä Jemeniin. Ihan kauhea tarina, sillä se on totta.
    http://www.amazon.com/Sold-Womans-Account-Modern-Slavery/dp/0751509515

    En tiedä mikä on naisten tilanne tällä hetkellä, mutta toinen oli vielä kaksi vuotta sitten ainakin Jemenissä :`(

    ReplyDelete
  17. Ollaan ystäväni kanssa suunniteltu katsovamme dvd:lle tulleet Milleniumit, sekä käyvämme katsomassa leffassa tuon uusimman, mutta nyt onkin ongelmaa, kun pitäisi yrittää pohtia, että kumpi kannattaa tehdä ensin? Itse olen nähnyt pätkiä aikaisemmista elokuvista ja juoni on selvä, mutta uusinta ei tekisi pahaa.

    Suositteletko katsomaan ensin aikaisemmat vai tämän uusimman? :)

    ReplyDelete
  18. Ihan samaa mieltä olin Shopaholic-kirjoista. Itseäni alkoi oikeastaan ahdistamaan kirjaa lukiessa, koska hän ei saanut aikaiseksi ja hän ei vain ollut järkevä.:)

    ReplyDelete
  19. Oletko lukenut Rajaa Alsanean Riadin tytöt -kirjan? :) Kirja kertoo Saudi-Arabialaisista naisista ja siitä, kuinka osa tytöistä onnistuu rakkauselämässään ja osa ei. Kirja kertoo myös Saudi naisten ala-arvoisuudesta. Luin kirjan, ja mielestäni se oli tosi hyvä! Suosittelen :)

    ReplyDelete
  20. Itse taas tykkään lukea juurikin tuollaista ihan kunnon hömppää, mutta täytyy kyllä myöntää että välillä rupeaa oikein kunnolla kiehumaan kun esimerkiksi juurikin himoshoppaajia lukiessa:D

    ReplyDelete
  21. Jos et ole vielä lukenut Camilla Läckbergin kirjoja, niin suosittelen. :)

    ReplyDelete
  22. Mun lempikirja on Aavikon kukka, ja tällä hetkellä luen tota Tuhat loistavaa aurinkoa. Muakin meinaan kiinnostaa tosi paljon tollaset naistarinat. Tulee sellanen olo että tekis mieli tehdä jotain konkreettista ton asian eteen mistä noissa kirjoissa kerrotaan. :/

    ReplyDelete
  23. Olen lukenut kaikki trilogian kirjat ja aika nopeastihan se kävi, sen verran koukuttavaa tekstiä oli. Lemppari oli 1. tai 3. osa, leffana ruotsalaisesta versiosta paras oli ykkönen, ehdottomasti paras. En ole vielä käynyt katsomassa jenkkiversiota, mutta pakkohan se on mennä, ja oon kuullut, ettei se ole ollenkaan niin rankka kuin ruotsalaisessa.

    ReplyDelete
  24. Rakastin tätä trilogiaa! Olen lukenut kaikki kolme kirjaa kahdesti: ensin ruotsiksi ennen suomennoksia, ja suomennosten ilmestyttyä ostin ne itselleni ja luin uudestaan. :) Elokuvista en pitänyt yhtään - tätä Hollywood-versiota on nyt sen verran kehuttu, että pitänee vielä tsekata se. Minä luen paljon, mutten myöskään koskaan chic lit -tyyppistä kirjallisuutta (poikkeuksena Lauren Conrad ja Chelsea Handler jonka törkeä huumori uppoo muhun:). En jaksa romanttisia naisille suunnattuja leffojakaan 15 minuuttia kauempaa, mikä on harmi: kavereiden kanssa vietetyt leffaillat ovat kuolettavan tylsiä, jos pitää tuijottaa jotain PS. I love you:ta puolitoista tuntia. Olen tosi äijä näissä asioissa. :D Tai ilmeisesti jotenkin omituinen vaan. Saatan innostua jos jonkinmoisista aiheista ja roudata matkoilta ja tilata Amazonista läjän aiheeseen liittyvä kirjallisuutta (psykologia, markkinointi, kielet, kulttuurit, you name it:). Mainitsemasi kirjat ovat olleet itsellenikin mieluisia, joten suosittelempa yhtä kirjaa, joka oli pysäyttävä: Portia de Rossin Unbearable Lightness. Kertoo hänen syömishäiriöstään. Muita kiinnostavia henkilökuvauksia ovat olleet mm. Sapphiren Push (Precious) ja Heather O'Neillin Lullabies for Little Criminals. (Opiskelin aikoinani kirjallisuutta, ja mulla on edelleen ärsyttävä tapa jauhaa kirjoista, sori.:)

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)