Friday, January 6, 2012

Emilio Pucci s/s'12

Vuosi 2012 on startannut ja nyt pääsen viimein esittelemään omia poimintojani kevät/kesä 2011 trendeistä ja muodin tuulista! Olen aiemmin maininnut ohimennen siitä, että Emilio Puccin näytös säväytti minut taas. Heidän viime syksyn mallisto ylsi yhdeksi suosikeistani ja muotitalo jatkaa myös tulevan kevään mallistollaan tätä onnistumisien jatkumoa, ainakin omalla listallani. 

Kun tässä postauksessa jaoin kuvia heidän syys/talvi '11 mallistostaan, kerroin siinä samalla hieman heidän nykyisen suunnittelijansa, norjalaisen Peter Dundan, taustasta. Puccin muotitalo on kuitenkin saanut alkunsa jo vuonna 1947 ja merkin perustajan, Emilio Puccin, pois nukkumisesta tuleekin tänä vuonna kuluneeksi tasan 20-vuotta. Merkin alkuperällä on varsin mielenkiintoinen historia perustajansa taustan takia ja mielelläni jaan kanssanne vielä postauksen Fashion Files -muodossa, missä paneudun itse merkin historiaan ja kehitykseen enemmän. Nyt keskitytään tämän sesongin helmiin!

Emilio Puccin näytöksessä oli hyvin näkyvästi esillä ensi kevät/kesän kuuma trendi - keskivartalo paljaaksi! Henkilökohtaisesti en tule pukeutumaan tämän trendin mukaisesti, sillä vaatii se kantajaltaan aikamoiset mallin mitat, mutta tulen ihailemaan sitä estoitta muiden päällä!


Tähän mallistoon oli hyvin voimakkaasti saatu vaikutteita mustalaisnaisista. Peter Dundas oli kuitenkin vienyt lookin äärirajoilleen ja lopputulos olikin hyvin seksikästä ja viettelevää. Paljon pitsiä, näyttäviä koruja risteineen, henkeäsalpaavan upeita kirjailuja sekä paljasta pintaa - erityisesti keskivartalon kohdalta. Apuva - napapaidat taitavat tehdä siis tänä kesänä come backin katukuvassakin! :/


Suurta osaa asuista en kuuna päivänä päälleni pukisi niiden yliampuvuuden ja paljastavuuden takia, mutta kyllä minut tämä mallisto silti onnistui viettelemään! Nämä mallistoa esittelevät mallit hehkuivat tulikuumina pakkauksina toinen toisensa jälkeen Puccin vaatteissa. En edes oikein kuvailla mikä minua niin viehätti tässä mallistossa. Sex sells? Even for women?


Pitsi näyttäisi pitävän pintansa vielä tänäkin sesonkina ja viime kauden hankinnat ovat yhtä kuumaa kamaa vielä kevät/kesän pukeutumisessakin. Tämähän käy suurena pitsin ystävänä minulle ;)



Jonkin verran oli puhetta, että Puccin fanit olisivat valitelleet merkille tunnusomaisten jämäkkien ja upeasti räätälöityjen bleiserien puutteesta. Henk. koht ihastuin kovin niihin muutamiin jotka näytöksessä vilahtivat.


Ja mitä olisikaan Puccin näytös ilman merkin tunnusmerkkiä - voimakasta ja näyttävää printtiä. Kevät/kesä näkyi printeissä pastellin sävyinä ja hurmaavan hulmuavilla helmoilla. Heidän vaatteitaan ei kyllä voi tylsiksi syyttää! :)




Nyt on startattu käyntiin kevät/kesän '12 muodin tuulet!
Mitä sinä pidit Puccin näytöksestä, miltä tuntuu ensi kevät/kesän muoti ja mikä näytös sai sinut säväytettyä? :)


It's year 2012 and finally I can kick-off my fav fashion show picks of the new season! I will start off with my current favourite - Emilio Pucci. Peter Dundas, their current designer, caught me in complete awe with his fall collection. This spring's collection is much bolder and sexier and even as I wouldn't dare the wear the items myself, I will defintely admire them on others who can pull those demanding looks off. 

This season was all about the gypsy-sexpot theme. The next hot trend - midriff-baring tops - were very visible in his show. These sexy gypsies awed in visible dentelle knit panties, eye-catching jewellery with crosses and suggestively placed black lace insets on silk slipdresses. Little over-the-top at times, but his girls looked so smokin' hot, you'd need a heart of stone to avoid being seduced by them.

Overall, I loved this show. Lace keeps its strong stand amongs trends in the coming season as well and the amazing prints and embroidery were really to my liking. As I have been carving for bold prints in the recent past, I'll definitely keep my eyes on Pucci this season.


Source: www.style.com


PS. Last chance to vote me to New York fashion week! Thanks to you all, who already have given their support and those who haven't had the time to do so, today's your last chance! Thank again <3

17 comments:

  1. Minä pidin Dolce & Gabbanan printeistä sekä Elie Saabin aivan upeista mekoista! Saabin värit olivat todella todella onnistuneita ja myös niiden muoto viehätti :) Ja tietenkin tuo kimallus ;)

    ReplyDelete
  2. Ihan käsittämätöntä, että nyt saa jo alkaa hypistelemään niitä kevään juttuja! Aika menee niin vauhdilla, että ei meinaa perässä pysyä :)

    diamondgirl-janika.blogspot.com

    ReplyDelete
  3. Onpa kaunis mallisto! Hehheh nyt pitää kyllä alkaa treenaamaan ihan toden teolla jos kesällä pitäis laittaa napapaita päälle ;)

    ReplyDelete
  4. Apua, napapaitoja! Taitavat jäädä minultakin väliin. En itse ole todellakaan mikään muodikas vaan pikemminkin ääriklassinen pukeutuja, mutta muotia on kyllä tosi kiva seurata. Olen tainnut tehdä sitä jo 20 vuotta! Olet mua pikkuisen nuorempi, mutta et kuitenkaan niin paljon, ettetkö sinäkin varmaan muistaisi 90-luvun muotijuttuja. Olisiko sulla kiinnostusta tehdä sellaista muoti kiertää -henkistä postausta? Musta on nimittäin itsestäni (olen kai riittävän vanha) alkanut monen muotijutun kohdalla tuntua, että "I've seen this before". Esimerkkeinä voisin mainita just maxihameet, nämä napapaidat, leggingsit, neulotut liivit. Siitä olen toisaalta vähän yllättynyt, ettei Carolyn Bessette Kennedyn ja Calvin Kleinin superminimalisimi ole vielä tehnyt isoa paluuta. Toisaalta, nyt on ollut jonkin asteinen taantuma tai talouskriisi monta vuotta ja minimalismimuoti taitaa usein liittyä hyviin aikoihin ja tällainen runsaampi taas kriisiaikoihin.

    Tällaista pohdiskelua tänään aamulla. Osaat nimittäin tehdä niin hienoja muotipostauksia, että sun tällainen olisi varmaan ihan super. :) Kiinnostaako yhtään? Mukavaa päivää kaunokaiselle!

    ReplyDelete
  5. Muutama kivannäköinen asu Puccilla tänä vuonna. Olisi mukava saada sellainen postaus jossa esittelet tyylisi kulmakivet. Mahtaako onnistua?

    ReplyDelete
  6. Apuaa! Pukisin noista mitä tahansa päälle vaikka heti! Ihania, ihania, ihania (:

    ReplyDelete
  7. Miten voi niin pian taas tuo keskivartalon julkeasti paljastava muoti tulla takaisin! Onneksi Suomessa on lyhyt kesä, koska suomalaisilta puuttuu täysin tyylitaju ja tilannepukeutuminen.
    Noista esittelemistäsi asuista tyylikkäin oli viimeisin housuasu.
    Sillä kehtaa mennä mihin vain ja vartalo tulee kuitenkin esiin.
    Terveisin klassista pukeutumista ihaileva

    ReplyDelete
  8. Sä sopisit niin hyvin muotiviikoille, toivottavasti saat riittävästi ääniä, että pääset 5. joukkoon! :) Mä käskin jo poikaystävänkin äänestää sun blogia :D

    ReplyDelete
  9. Heipsan! Tämä ei kylläkään liity aiheeseen, mutta olet laittanut tuonne sivupalkkiin englanniksi, että sinua voi äänestää Tehtävä New York kisassa ja sinulla on siinä pieni kirjoitusvirhe tarkoitit varmaan kirjoittaa and mutta siinä lukee anc :)

    ReplyDelete
  10. Oii mitä vaatteita! <3
    Tuo kokovalkoinen pitkä pitsimekko - ihana!! Ikinä ei mulle tulis tilaisuutta sitä käyttää, mutta vähän se olis upea.
    Toinen mikä kolahti oli se kultainen lyhythelmainen mekko. :)

    ReplyDelete
  11. Aivan ihania!:) Mutta tosiaan taitaa jäädä omalta osalta myös nuo lyhyemmät paidat ja keskivartalon paljastavat mekot jäädä minunkin kaapistani. Mutta ihania printtejä ja materiaalit näyttävät kuvissa myös ihanilta:)
    Mun harmitus oli niiin suuri aamulla kun menin katsomaan äänestystulosta:( Olisit niiiiin ansainnut paikkasi siellä. Tosin olen varma että sinulle aukeaa muita mielettömiä muotijuttuja blogisi kautta, niin paljon siihen panostat se oikeasti näkyy kaikille!!:) Haleja ihanalle kaunottarelle <3

    ReplyDelete
  12. Käsittämättömän ihania vaatteita. Varsinki rakastuin Pastelli-kollaasin oikean puolimmaiseen sinikelta-printilliseen mekkoon. Ihanat hihat ja liehuva helma!

    Ja muutenkin onnittelut loistavasta blogista! Seuraan päivittäin.
    -Henna

    ReplyDelete
  13. ah Lacy gypsy vaatteet on ihania! En kyllä käyttäis varmaan itteni päällä mutta iski kyllä silmäät positiivisesti :D Ja tosiaan tota paljasta pintaa täs näkyykin sitte.. Mulla ei tosiaan oo mitään mahanpaljasteluu vastaan mutta voi olla et iteltäkin jää käyttämättä ihan sen takia et ei tulis hirveen hyvä fiilis istua maha paljaana jossai ku maha rytistyy rumasti..:D

    ReplyDelete
  14. Taidan ruveta treenailemaan vatsalihaksiani. ;D

    ReplyDelete
  15. Kaikki mistä et itse ole varma on täysin mun juttu! Love it. -Sisko

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sulla onkin sellainen kroppa että kaikki menee :D Ps. Voisit olla taas Skypes enemmän. ei ole näkyny hetkeen!

      Delete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)