Tuesday, December 6, 2011

Loving VB's outfit

Pitkään aikaan en ole tehnyt postauksia missä esittelisin jonkun julkimon asun, josta olisin inspiroitunut. Syy tähän löytyy varmastikin siitä, että en ole kolunnut muodin ja viihteen nettilehtiä (esim Zimbiota) pitkään aikaan, joten eipä sitä kovasti ole mistään sitten voinut inspiroituakaan. Blogin kanssa muutenkin tulee aina tasaisin väliajoin hetkiä, jolloin on varastot ns. tyhjissä, eikä oikein keksi mistä sitä nyt oikein kirjoittaisi. Toisinaan taas pääkoppa pursuaa kaiken maailman ideoita, mutta nyt ainakin omalla kohdalla on meneillään tietynlainen hiljainen kausi. Joten vinkkinä: ideoita otetaan aina kommenttiboksin puolella vastaan! ;)

Kuitenkin toissapäivänä Zimbiota selailtuani törmäsin tähän kuvaan Victoria Beckhamista ja ihastuin kovasti tähän asuun. Miten kauniilta tuo valkopohjainen ruutupaita näyttääkin tuon valkoisen kynähameen kanssa. Beige vyö on vielä piste i:n päälle ja tuo asuun sen viimeisen silauksen. Tosin noita kenkiä en täysin ymmärrä. Ei ne missään nimessä kamalilta näytä, mutta itse olisin pukenut pariksi ihan tavalliset avokkaat.

Vai mitäs mieltä te olette? 

Ja lopuksi vielä: Hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille! Onhan meidän koti-Suomemme ihan huikea paikka! <3


The other day I was browsing through the online magazine Zimbio and I came across this photo of Victoria Beckham. Oh how I do love this outfit! A light plaid top combined with a white pencil skirt works beautifully and the beige belt finishes the look marvelously. The only thing I don't get about the ensemble is the shoes. They aren't terrible of course, but I myself would have opted for a classic stiletto instead of these boots as they makes this look a little heavy.

Or what do you think?

26 comments:

  1. No onhan tuo tyylikäs asu, mutta nuo kengät ei mielestäni sovi siihen kauheen hyvin. Ei ne ihan kamalin vaihtoehto ole, mutta laittaa kyllä miettimään että mitähän rouva Beckham ajatteli? :)

    ReplyDelete
  2. Hei!

    Voisitko kirjoittaa miesten muodista mitään? Tai oikeastaan sellainen että miten sun mielestä pitäis pukeutua ja minkälaisista tyyleistä et pidä ollenkaan? Vaikka olenkin nainen niin joskus on kiva lukea muiden naisten mielipiteitä miesten muodista. :)

    ReplyDelete
  3. Mitä Suomen itsenäisyys merkitsee sinulle? Tuleeko ulkomailla asuessasi ikävä ihania suomalasia juttuja?

    -gaga

    ReplyDelete
  4. Voisitko tehdä sellaisen postauksen, jossa kerrot uusia asioita sinusta, joita me lukijat emme ehkä vielä teidäkkään. tollasia on näknyt aika paljon lähiaikoina eri blogeissa ja musta niitä on kiva lukea :) kaipaan myös enemmän asupostauksia ja varsinkin nyt joulukautena erilaisia juhla-asuja niin pikkujouluihin kuin jouluiseen shoppailukierrokselle mentäessä:) niistä saa tosi paljon inspiraatiota ja tykkään sun asuvalinnoista!

    ReplyDelete
  5. Haaveilupostaus olisi kiva eli sellainen missä on esineitä, vaatteita mitä vain mistä haaveilet ja toivot joskus että ne löytyisi sinulta itseltään :) (kirjat, elektroniikka, asusteet mitä vain) olisi myös kiva kuulla missä asioissa haluaisit muuttua ihmisenä paremmaksi esim. luonteessa :) ja perustelut olisi myös toivottuja :)

    ReplyDelete
  6. Samaa mieltä noista kengistä! Victorialla on muutenkin näkynyt tuon tyylistä saappaat + hame/mekko-yhdistelmää ja mun mielestä se ei vaan toimi.

    ReplyDelete
  7. Kun pyysit vinkkejä ja toiveita, niin liikunta- ja terveysjuttuja olisi kiva lukea taas pitkästä aikaa!

    Kiitos ihanasta blogista ja hyvää joulunodotusta!

    ReplyDelete
  8. Hui kamala, noi kengäthän ei istu tohon asuun ollenkaan! Mutta muuten ihana asu. :)

    ReplyDelete
  9. Minusta saappaat näyttävät hieman liian raskailta tuohon asuun.
    Sinulla on kaunis koti ja ajattelin jos laittaisit kuvia kodistasi jouluasussa *<:)

    ReplyDelete
  10. Olen varmaan 100 kertaa katsonut tuon asun lehdestä! Tykkään aivan hirveästi :)..ja löysin Mangosta tuon tyylisen hameen! Sen kanssa voi yhdistää hirveästi eri värisiä paitoja..Ja hame kun on vähän "paksumpi" siis kangas niin se sopii mielestäni myös "talvi" asuksi..:)

    Kiitos sinulle ihanasta blogista

    ReplyDelete
  11. Hei ahana toi sun uusi banneri! :) Onks toi mekko topshopista? Mä tilasin samanlaisen ja odottelen, että kolahtaisi postiluukusta sisään.

    http://siiriliinu.blogspot.com/

    ReplyDelete
  12. Jestas, miten ihana tuo uus banneri! :) Niin ja samaa mieltä Vickin kengistä.. Ei ne oikeen sovi tuohon kokonaisuuteen. :b

    ReplyDelete
  13. Asu tosiaan on muuten kiva mutta nuo kengät näyttää tuossa todella tunkkaisilta. En kyllä ymmärrä että mikä logiikka noissa kengissä sitten on ollut..

    Tuo uusi banneri on ihana! :)

    ReplyDelete
  14. Mun silmät lähinnä jumahtivat tuohon söpöön tyttöön Victorian sylissä :)

    ReplyDelete
  15. Hei, voisit esitellä teijän tänvuotisen jouluisen kodin? :) Olis tosi kiva nähä miten oot tänä vuonna koristellu!

    ReplyDelete
  16. En mitenkään erityisesti seuraa kuvan rouvaa, mutta olen nähnyt MONIA kuvia jossa hän kulkee tämän ihanan lapsensa (Harper?) kanssa ja vauva kulkee jotenkin kylmästi aina tuossa kyljessä lonkan päällä. Itselläni on vauva ihan samalla tavalla keittiössä kun teen toisella kädellä jotakin tai kun tullaan autosta ja kannan jotakin tms :) En siis ikinä kanna lastani noin jos voin pitää hänet lähempänä (vaikka on vanhempi kuin tämä pieni neiti), kuvassa oikein näkyy kuinka lapsi joutuu itse painavaa päätään kannattelemaan vauhdissa. Ja mamilla toinen käsi taskussa..... Luulisi olevan vähän suojelevampi asento ja vielä hänen asemassaan ja kaikkien fanien ja kuvaajien läsnäollessa.... NOJOO. Sori tämä tätimäinen saarna joka ei liity muotiin mitenkään. :D Kamalaa kun tulee vanhaksi ;;)

    ReplyDelete
  17. nyt mun on pakko kysyä että paljonko maksoi laitattaa suutarilla korkokenkiin kumipohjat? :) varmasti auttaa paljon tuolla liukkailla suomen keleillä?

    ReplyDelete
  18. Hei!:)
    Mä oon miettinyt tuota sun ulkomailla asumista ja haluaisin kysyä yhtä asiaa. Ymmärrän kyllä täysin jos tää on sun mielestä liian henkilökohtainen kysymys, etkä halua vastata:) No, kuitenkin.. Onko sun miehesi ulkomaalainen vai siis myös ihan suomalainen? Ja kysyn siksi, koska olet kertonut miten vaikeaa välillä on, kun joutuu olemaan kaukana koti-Suomesta. Ja jos miehesi on ulkomaalainen, niin on varmaan vielä vaikeampaa kun hän ei varmaan tiedä tarkalleen miltä sinusta tuntuu:/ Mietin siis että saatko jakaa tuntemuksesi samoin tuntevan kanssa vai joudutko yksin tietämään miltä se tuntuu?
    Kiitos ihanasta blogistasi ja ihanaa joulunodotusta!<3

    ReplyDelete
  19. voi kun ihanan jouluinen uusi banneri!:)

    ReplyDelete
  20. Helkku,
    Ihan täysin samaa mieltä!

    Anonyymi,
    Hmmm. en tiedä osaanko :D Pitääpä ehkä pistää mietintä myssyn alle että miten sellaisen toteuttaisin? :)

    gaga,
    Voi kuule, mulla on ikävä lähes kaikkea Suomene liittyvää! <3 Oma isoisänikin taisteli sodassa koti-Suomemme puolesta, joten itsenäisyys minulle merkitsee paljonkin. Vahvimpana itsenäisyys minulle merkitsee sitä, että saamme olla omassa rauhallisessa ja turvallisessa maassamme vapaasti omana itenämme.

    Anonyymi,
    Hmmm. Minä kun en mielelläni julkisessa ympäristössä paljoa itsestäni kerro :/ Mutta miten olisi taas sellainen "kysy ystäviltäni" postaus (jos muistat tai olet lukenut tätä blogia silloin?) Missä ystävät vastaavat persoonallisuuttani kuvaaviin kysymyksiin?:) Yritän saada asupostauksia enemmän aikaan, olen vaan ollut nyt inspiksen puutteessa ja todella laiska ottamaan kuvia :( Toivottavasti inspiraatio palaa taas pian! :) Kiitos ihana vielä !

    Anonyymi,
    Hmmm. voisin vaikka tehdä oman joululahjahaavelistan? :) Pitääpä miettiä miten voisin tuon luonne-aiheisen jutun muokata tähän blogiin spoivaksi, kun tämä ei oikein käsittele muuta kuin pinnallisia asioita eikä niinkään minua :) Mutta ymmärrän toki, että teille lukijoille on helmpompi samaistua kirjoittajaan paremmin kun tiedätte hieman enemmän kirjoittajasta :) Yritän miettiä mahdollista toteutusta :)

    Maija,
    Joo, samaa mieltä olen kanssasi. EI se nyt ihan hirveä ole, mutta en minä fanikana ole.

    eva,
    Huoh, mä oon ollut niin patalaiska liikunnan kanssa että mä kaipaisin itekin siihen niin paljon inspistä! :D Kiitos ihana kun luet blogiani ja samaa sinne! <3

    Nelli,
    Olen samaa mieltä kanssasi!

    Hanna,
    Osuit naulan kantaan. Taisin englanniksi kirjoittaa ihan samoin - liian raskas. Otan varmasti vielä joulukuvia teille! <3

    Anonyymi,
    Voi kiitos ihana paljon vinkistä!:) Kiitos myös sinule siitä, että käyt täällä levittämässä hyvää mieltä <3 Ihanaa joulun odotusta <3

    Siiri.
    Voi kiitos ihana <3 Joo mekko on Topshopin!:) Toivottavasti kolahtaa pian postiluukusta!! :)

    mirrel,
    Kiitos ihanuus taas <3 Ja samaa mieltä...

    Reetta,
    Samaa mieltä... Kiitos murunen jälleen ihanasta kommentistasi!:)

    Anonyymi,
    Se on kyllä sellainen ihana pullaposki <3 Tekisi mieli vanhana tätinä oikein poskista nipsasta <3

    Jennifer,
    Sen pyri tekemään!!:)

    ANonyymi,
    Tiedätkö, mä kiinnitin huomiota ihan samaan. Mutta sitten totesin, että minä en ole asiaan sanomaan yhtään mitään. Minulla kun ei ole vielä lapsia ja Victoria kasvattaa jo neljättään. Joten mä olen vaan ihan hiljaa kun ei mulla ole mitään nokan koputtamista :D Mutta ymmärrän muiden äitien huomion!

    pauliina,
    Mä suosittelen itse kumipohjia! Helpompi liukkaalla ja tekee kengistäkin kestävemmät! Hintaa en ikävä kyllä muista, ja nekin varmasti vaihtelevat suutareittain ja kenkäkohtaisesti. SUosittelen etsimään netin kautta vaikka lähimmän suutarisi ja toivottavasti heidän sivuiltaan löytyy heidän hintansa.

    ReplyDelete
  21. agree with you!!

    http://redtoyellow.blogspot.com/

    ReplyDelete
  22. Hei anonyymi joka huomasit saman asian kuin minä. Elikkä tuo tapa jolla VB kantaa suloista tytärtään on silmääni todella kylmä ja tönkkö. Itsellänikään ei tosiaan ole omia lapsia, mutta hoidan kyllä niitä lähes viikottain ja kannan lasta ns toisella lonkalla, mutta vaikka lapsi ei ole omani niin hän on lähempänä ja tiukemmassa otteessa. Kuvat tosin ovat ehkä otettu myös ns poseeraus mielessä, mutta silti jäi häiritsemään :D Kuhan nyt tulin vielä tänne jupisemaan asiasta :D Ja mrs. V oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinne ulkomaille!! <3 -Pipa

    ReplyDelete
  23. Heips!

    Tuosta Victorian asusta; omasta mielestäni nuo saappaat istuvat asuun oikein hyvin ja tuovat asuun mukavasti särmää. Kaiken ei aina tarvitse olla täsmälleen yhteensopivaa näyttääkseen hyvältä. :)

    ReplyDelete
  24. tuo ruututoppi on <3 ja ihana tuo pieni pullaposki tossa sylissä aaww<3
    Mun on kyllä pakko sanoa että itselläni on lähes samanikäinen poika ja hän kyllä kulkee samallalailla lonkan päällä, missä sitten ollaankin kun rattaissa ei ole tilaa kun kahdelle :D Kyllä ne siinä pärjää :)

    ReplyDelete
  25. Mun mielestä nuo saappaat ovat upeat ja tekevät asusta normaalia tyylikkäämmän. Nythän juuri nimenomaan tuollaiset saappaat ovat kaikkkein trendikkäimmätkin (ja tähän vuodenaikaan vähän käytännöllisemmät kuin avokkaat) Victoria Beckhamin tyyli aiemmin ei ole aina ollut niin mieleiseni mutta nykyään hän on kyllä todella tyylikäs! Ehkä se johtuu siitä että rintoja ja takapuolta ei ole enää puskettu joka asuun näytille...

    ReplyDelete
  26. Tuo asu on upea! Victorian tyyli on mielestäni muuttunut parempaan suuntaan kuin mitä se on ollut :) Ja minä tykkään myös noista saappaista, sopivat ihan älyttömän hyvin tuon hameen kanssa :)

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)