Thursday, December 1, 2011

Christmas is here!

Se on vihdoin täällä! 
Joulukuu!
Ja tiedättekö mitä se tarkoittaa? 
Kyllä. Joululaulut pauhaa, kodissa tuoksuu glögi ja piparkakut, kotimme täyttyy kaiken mailman joulukrääsällä ja minä sekoan joulufiiliksestä! :D 

Tähän postaukseen keräsin joitakin kuvia aikaisempien vuosien joulukoristeluistani. On ollut kultapunaisia kuin hopeankimaltaviakin jouluja. Vuodesta 2008 lähtien, olen kuitenkin koristellut joulupöydän Winter Wonderland – teemalla. Ensimmäisen oman joulumme järjestin perheellemme jo seitsemän vuotta sitten ja nyt järjestänkin jo kuudetta joulua luonamme. Rakastan kattaa ruokapöydän eri teemojen mukaan. Minusta se tuo vaan niin ihanasti lisää fiilistä ihanaan iltaan. Puhtaus on toki puoliruokaa, mutta erikoistilanteissa myös esillepano ;) Nämä kuvat ottaessani en omistanut vielä järkkäriä, joten lupaan ottaa teille kuvia tämänkin vuoden kattauksestani sekä koristeluista. Ehkä joku saisi niistä jopa ideankin tai kaksi. Joulumieltä kaikille! :)


Ps. Ja maailman ihanimmalle ja äärimmäisen rakkaalle äidilleni hyvää syntymäpäivää! <3











It’s finally here! 
1st of December! 
I don’t know about you guys, but I am definitely a Christmas person! Today I get to put on all the classic Christmas songs, fill the house with the smell of ginger and bring out the huge amount of Christmas décor boxes from the garage! J  Here are some pics of my decorations from previous years. You can also see how I have decorated the Christmas table with a Winter Wonderland – theme. I believe it’s nice to put effort into the display as well on special occasions like these. Hopefully you get some decoration ideas from these olds pics and I’ll take some new ones as soon I get everything in place. Happy holidays everyone! J

38 comments:

  1. Hahaha arvaa mikä työ sopis sulle? :D Kävisit kiertämässä ja laittamassa eri kodeissa Joulun. Joulusisustaja ;) <3 Meille ainakin pääsisit tekemään taikoja!

    ReplyDelete
  2. Oiii miten hienoja kuvia, varsinkin toi viimeinen!

    ReplyDelete
  3. Naureskelin tuota ensimmäistä kuvaa, jossa näyttää mussukan hämmästynyt ilme siltä, että olisi käsketty olla kiltisti aloillaan pää tyynyllä sillä aikaa, kun mama ottaa kuvan. ;)

    Teillä on kyllä aina niin kauniit joulukattaukset <3

    ReplyDelete
  4. Joulu on ihanaa aikaa! <3 Upea se hopeinen kattaus ja etenki tää vika kuva :)

    http://siiriliinu.blogspot.com/

    ReplyDelete
  5. Nuo kattaukset on kyllä valloittavan upeat! Harmi kun me ollaan aina perheidemme luona niin ei jouluna oikein ehditä kotona syömään joten ei tuu samalla tavalla katettua pöytää. Tosin voihan sitä tehdä vaikka ennenkin joulua oman joulukattauksen :)

    ReplyDelete
  6. Aivan uskomattoman upeita kuvia! :)

    ReplyDelete
  7. Oi miten ihania kuvia! Olet kunnon joulusisustaja - ja tietenkin hyvällä tavalla vain :)

    http://kisstherain-p.blogspot.com/

    ReplyDelete
  8. Ihan mielettömän tyylikkäitä jouluja teillä ollut! Onneksi pääsee tänään päästämään meilläkin joulun valloilleen. Ihanaa joulun odotusta, mrs V. :)

    ReplyDelete
  9. Heippis! Mietin, että voisitko tehdä postauksen kodistasi? Olisi mukava nähdä lisää hyvällä sisustussilmällä luotua kotia. T. Vakkari lukija

    ReplyDelete
  10. Olen odottanut tätä päivä jo monta viikkoa; tänään saan vihdoin hakea kuusen vintistä ja laittaa kaikki koristeet ja jouluvalot esille. Tulee niin paljon parempi mieli täällä pohjolan pimeydessä! En voi sille mitään, mutta vaan kertakaikkiaan rakastan joulukuusia. Voisin pitää sitä esillä lokakuusta maaliskuuhun. :)

    ReplyDelete
  11. Oi miten ihanan näköstä! (:

    ReplyDelete
  12. HUH ekaa kertaa mitään joulujuttuja mistään kattoessa tuli oikeesti VAU-fiilis! Upeeeeeeta!

    ReplyDelete
  13. Voi kuinka kaunista!

    http://mysecrets-linda.blogspot.com/

    ReplyDelete
  14. Voi vitsi, kun on ihania kattauksia ja koristuksia! Olisin kyllä takulla kopioinut hävyttömästi ellei tänä vuonna syötäisi anoppilassa :)
    Joulukuusenkin siajsta meillä on vielä tänä vuonna "vain" joulusypressi, harmittaa vain kun se ei tuoksu samalle kuin aito kuusipuu :/

    ReplyDelete
  15. Vitsit, miten upeita kattauksia, Joulu on kyllä parasta aikaa :)

    -heinie

    ReplyDelete
  16. Mun joulufiilis on taatu ku katoin sun joulukoristeita ! (: toivottavasti saadaan nähä tänki vuoden koristeet ? (:

    ReplyDelete
  17. Oikun ihania ja tunnelmallisia kuvia! Koirasi on todella suloinen! :)

    ReplyDelete
  18. oi kui kaunista!!!!!!!!!!!!!

    ReplyDelete
  19. Voi ihanan näköistä! Ja koirasi ovat niin ihania, heistä lisää kuvia! :)

    ReplyDelete
  20. Vaude ku hienoa! :)

    ReplyDelete
  21. Voi kun on ihanan näköistä! Tosi hyvin sisustettu:)

    ReplyDelete
  22. Ihanaa kun joku jaksaa nähdä vaivaa ja luoda noin kauniita "jouluteemoja", tuo valkoinen varsinkin oli kaunis. Voi kun saisi omaankin kotiin samanlaisen tunnelman, meillä tuo mies ei vaan innostu joulukoristeista ja kimalluksesta yhtä paljon kuin minä niin täytyy vähän hillitä itseäni ;).

    ReplyDelete
  23. Heippa Mrs V!

    Luetko It's me your Dani -blogia? Jos et, niin kannattaa käydä ehdottomasti kurkkaamassa :)

    ReplyDelete
  24. Ihania kuvia ja voi apua miten kukaan osaa sisustaa noin upean joulupöydän kuin tuo hopeinen! Ihanaa että jotkut ovat noin joulumielisiä ja jouluu rakastavia ! :) Todella kaunis kuusi myös, loistaa yksinkertaisuudellaan ja inspiroi itseänikin tulevien joulujen kanssa! :) Ainiin ja tuo mekkokoriste, lumoava!

    ReplyDelete
  25. Oi ihanan jouluista! Rakastan joulua ja en malta odottaa itse aattoa. Meillä vain pieni valkoinen kuusen poikanen istuu nurkassa antamassa valoa mutta joululaulut kyllä soivat jo joka päivä :)

    ReplyDelete
  26. oletko paljon kotona tai pärjääkö sinun koirat hyvin yksin? :)

    ReplyDelete
  27. amazing house! btw, talar du svenska? :o
    H. Fanny

    ReplyDelete
  28. So many nice photos!!!! love them =)

    ReplyDelete
  29. Nää on aivan ihania kuvia! Varsinki toi hopeinen joulukattaus, täydellisyyttä <3 juuri tänään koulus ihasteltiin näitä kuvia kaverin kanssa. :D

    ReplyDelete
  30. Oi aivan ihana näköistä! varsinkin tuo Winter Wonderland :)
    Oi! toi on aivan ihana mekko! :)
    Voisitko sä neuvoa, että minkälainen yläosa menisi tämän hameen kanssa koulumme itsenäisyyspäivä -juhliin? :)
    http://www.designerchildrenswear.com/dkny/serenity-black-skirt.html

    ReplyDelete
  31. Upeita kuvia! Se hopeinen kattaus on suosikkini. Btw blogisi on upea:)
    Halauksia,
    Flutra
    http://cococamarel.blogspot.com

    ReplyDelete
  32. Oi mikä tunnelma näissä kuvissa. <3 Tuo kattaus on oikeasti aivan upea, kumpa olis itselläkin silmää tuollaiseen. Mistä sä poimit ideoita noihin, vai tuleeko ne kaikki vaan päästäsi?
    Hauska idea laittaa noita pikkupaketteja lasikulhoon. Saanko kysyä että ootko ne itse tehnyt vai ostitko valmiina? :)

    ReplyDelete
  33. ihanaaa!!!! tee enemmän postauksia sun kodista, jos haluut :) on kiva katella asuntoa, joka on tehty tyylillä! <3

    ReplyDelete
  34. Ihana joulukuu ja ihanan tunnelmalliset joulukuvat. Tosi hauskat myös nuo koirakuvat :-) Rauhaisaa joulunodotusta!

    ReplyDelete
  35. ihana postaus! Voi kun olisi vielä kivaa jos voisimme viettää joulupäivän vanhassa kantapaikassamme, siellä oli aina ihan huippu meno ;)

    t. K

    ReplyDelete
  36. Vau, oot todellakin uhrannu ajatuksen jos toisenkin tuolle sisustamiselle! Kattaus on ihan kuin sisustuslehdestä :D

    En tiedä oletko kuullut tätä, mutta kaunis yksityiskohta on myön "huurteiset/jäiset lasit", eli toiseen lautaseen sokeria ja toiseen vettä. Ensin lasin "suu" (vai miksi sitä nyt kutsutaan? Anyway, se kohta mistä juodaan...) kastetaan veteen, sitten sokeriin ja sen jälkeen se laitetaan lyhyeksi aikaa pakkaseen. Tuloksena on kiva reunus lasille.

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)