Wednesday, June 1, 2011

Bikini time!

Ensimmäinen kesäkuuta.
Voisiko sitä nyt sitten toivottaa teille kaikille hyvää kesää?:) 
Sitä on onneksi alkanut nyt ilmatkin lämmetä!

Näin kesäkuun alun kunniaksi tässä ois pieni bikiniherkuttelupostaus. Itse en ole tänä vuonna ostanut ainoitakaan bikineitä, ja nyt vielä kun luultavemmin vietetään tämä kesäloma lähestulkoon ainoastaan Suomen kamaralla (lukuunottamatta pientä piipahdusta Ruotsissa ensi viikolla) niin eipä taida olla uusille tarvettakaan. Mutta sehän ei niiden ihailua estä!:) 

Lempimerkkini bikinien saralla vuodesta toiseen on ollut Seafolly. Tämän australialaisen merkin uima-asut ovat olleet kauniisti tehtyjä ja hyvin tukevia. Minä kun auringonpalvojana suosin bandeau-mallisia bikinejä (en jaksa jatkuvasti säätää niiden narujen kanssa ettei jää rajoja) ja rintavarustustakin minulta jonkin verran löytyy - on tämä yhtälö usein vaikea. Seafollyn mallit ovat kuitenkin kauniita ja toimivia, ja tulen jatkossakin luottamaan hiedän valikoimaansa. 

Nuo mustavalkoiset bikinit vasemmalla ovat lempparini tästä mallistosta!






Pahoitteluni, etten osaa neuvoa mistä tätä merkkiä saisi ostettua Suomesta. Toivottavasti joku viisaampi siellä ruudun toisella puolella osaa auttaa kiinnostuneita eteenpäin?

Vuodesta toiseen myös Victoria's Secretin bikinit jaksavat ihastuttaa. Tosin, en ole aina ihan varma ihailenko itse bikineitä vai mallia...:D




Ainuitakaan VS:n bikineitä en ole omistanut. Alusvaatteita sen sijaan omistan muutamat ja ovat olleet loistavia.
Millaisia kokemuksia teillä uskaliailla verkkotilaajilla on kyseisistä bikineistä ollut? 

29 comments:

  1. Voi video, aivan ihania bikineitä. Ja tosiaan, kesäkuu! Jippii! Minä ostin viime kesänä parit uudet bikinit, mutta nyt talven Thaimaan reissulla ne ihan kulahtivat. Ehkä se oli se aurinko, suolainen merivesi + altaa vesi, joka sai pinkit bikinit päästämään väriään? En tiedä. Mutta ainakin olisi hyvä syy ostaa edes yhdet uudet.:) On kyllä todella kauniita biksuja nämä sinun valkkaamasi. Omat suosikkini on nuo merihenkiset bandeaut!

    ReplyDelete
  2. Vs:n bikineitä en oo kokeillut, mutta alusvaatteista ja PINK collectionista on kokemusta, tykkään kovasti! Itsellä tällä hetkellä Tommy hilfigerin bikinit.

    ReplyDelete
  3. Oi nuo VS:n bikinit! Tähän mennessä olen luottanut Juicyn bikineihin kun ne ovat istuneet niin hyvin (merkistä en juurikaan muuten välitä). Tälle kesälle bikinikiintiö taitaa olla täys, mutta ens kesän hankintalistalle taitaa kyllä mennä yhdet VS:n bikinit :)

    ReplyDelete
  4. Tilasin talvella muutamat bikinit VS:ltä, ovat olleet todella hyviä, plussana irrotettavat toppaukset! on myös tukevia, itselläni nuo vasemmanpuoleiset push upit, bikinien kupit ovat mielestäni sut pieniä. :)

    ReplyDelete
  5. Itselläni on V.S:n alusvaateita ja pidän erityisesti heidän rintaliiveista. Suosittelen lämpimästi kaikille. Harmi kun Suomessa ei ole näin hyvää valikoimaa alusvaateissa....Omistan yhdet bikinit ja ovat loistavia. Suosittelen:)

    ReplyDelete
  6. Mulla on kahdet VS:n biksut. Toiset itseasiassa bandeaut ja toiset tollaset halterneck-malliset. Ostin kummatkin jo -08. Voin sanoa, että bandeaut on tosi hyvät ja tukevat. Materiaali vaikuttaa jämäkältä, eikä sellaselta hm kamalta (ohutta,haurastuu,kestää ehkä sen yhden kesän hyvänä...). Myös yksityiskohdat (soljet yms) kestää hyvännäköisinä, eikä esim "kultaiset" yksityiskohdat menetä väriään (kuten mulla kävi eräiden suomesta ostettujen biksujen kanssa..). Mun mielestä VS tekee näteimmät bikinit ihan ehdottomasti ja hinnatkaan eivät ole mitään kovin järisyttäviä. Suosittelen siis. Eivät ne laadussa varmaan jotain ökybiksuja hakkaa (???), mut sanotaan näin, että hinta-laatu on todella jees. VS on vaan niin ihana :) ja alusvaatteet on kanssa hyviä.
    -E

    ReplyDelete
  7. Hei kiitos vinkistä! Olen kaipaillut juuri tarpeeksi tukevia, mutta nättejä bandeau-mallisia bikiniyläosia juurikin rajojen välttämiseksi. Olen aika hoikkanen, mutta rintaa on kuitenkin sen verran, että tuki tarvitaan, joten tarpeeksi pieni ympärysmitta, mutta tukeva liivi on hakusessa. Kiitos!

    ReplyDelete
  8. Aaapua, voi Mrs.V minkä teit, kun laittelit näitä ihan liian ihania bikinikuvia tänne!! Nyt jäi parit Seafollyt kummittelemaan siinä määrin, että toivottavasti joku tosiaan tietää kertoa, mistä noita voisi saada :D

    ReplyDelete
  9. Minä olen aivan myyty VS:n bikinimallistolle. Vuodesta toiseen olen nyt tilannut heiltä biksuja ja eivät kyllä petä koskaan ;) Varsinkin valikoima on mitä mahtavin.

    ReplyDelete
  10. aivan ihania nuo seafollyt! näyttävät tosi napakoilta ja tukevilta mutta silti siroita! Itse kun en voi kuvitellakkaan käyttäväni mitään hentoisia kolmiobikineitä tällä tuen tarpeella.. Olen tilannut noita vs:n bikineitä siskoni kanssa useammatkin ja ovat kovin kauniita mutta kokoja on mielestäni tosi hankala arvioida! Ei voi yhtään luottaa siihen, että tilaa saman kokoiset kun mitä normaalistikin ostaa! tilasin itse viimeksi yläosan m koossa ja alaosan s:nä mutta siskoni xs-bikinit olivat kyllä sopivammat, vaikka normaalisti xs on aivan liian pikkuruinen :D ja postimaksut ja pakolliset tullimaksut suomeen yms. eivät mieltä ole vs:ltä tilatessani lämmittäneet.. muuten kyllä aivan ihana merkki ja alusvaatteet mitä parhaimpia minunkin mielestäni!:) loppuun vielä kiitos aivan loistavasta blogista! -nelli

    ReplyDelete
  11. Mulla on kahdet VS.n bikinit, toiset oli pakko hankkia kun olin niin tyytyväinen ekoihin :)

    VS:t istuu hyvin ja yläosat antaa tukea, ne myös pysyy paikallaan (siis joka kerta altaasta/merestä noustessa ei tartte oikoa, niinku mun vanhoja henkan bikineitä). Myös eri värejä on hyvin tarjolla.

    ReplyDelete
  12. Ihania biksuja! VS:ltä olen itse tilannut alusvaatteita ja parit bikinit ja aina olen kyllä ollut tyytyväinen. Seafollyn uikkareita muuten saa tilattua Asos.comista, eli sinne vain ihailemaan. :) Itse kovasti tykkään noista bandeau-mallisista yläosista, mutta onko kokemuksia siitä, miten ne pysyvät päällä? :D Varmaan pitää olla aika hyvä kaarituki jne, jotta pysyvät menossa mukana.

    ReplyDelete
  13. Nuo oranssit tuossa ekassa kuvassa ovat ihanat!
    Ei nyt liity noihin biksuihin, mutta musta VS:n mallit on nykyään ihan liian laihoja. Luulenko vaan vai oliko ennen VS:n enkeleillä enemmän lihaa luiden ympärillä?
    Noissa pinkeissä biksuissa oleva malli näyttää jo ihan nälkiintyneeltä. :/

    ReplyDelete
  14. Tiedätkö että pystyykö victoria's secretiltä tilaamaan vaatteita suomeen :)?

    ReplyDelete
  15. Moikka!
    Tilasin viime kesänä kahdet eriväriset, mutta samanmalliset bikinit VC:lta ja olen todella tyytväinen! Mahtoivat olla sitä Beach Sexy-mallistoa. Otin halterneck malliset yläosat ja matalavyötäröiset naruilla olevat alaosat. Voin suositella ainakin niitä lämpimästi!
    Taas, niinkuin joka vuosi, päätin etten osta tänä kesänä uusia, kun niitä on kaapit jo pullollaa. Mutta niin on taas jo paritkin kivat katsottuna valmiiksi. Ei kylläkään VC-mallistoa tällä kertaa. =)
    Hauskaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  16. itse ostin viime kesän Amerikan-reissullani VS:n leopardibikinit ihan VS:n omasta liikkeestä.

    Olen ollut todella TODELLA tyytyväinen. ;) Parempia saa hakea, ja malli istuu hyvin!

    Tuskin laatu muuttuu, vaikka ei paikanpäälle pääsisikään ostoksille. :)

    ReplyDelete
  17. Olen katsellut juuri samoja VS:n biksuja... :) Itse ostan suurimman osan alusvaatteistani VS:ltä Jenkeistä, sieltä oon tuonu myös muutamat biksut ja olen tykännyt. Ostan sellaiset "hienommat" tai erikoisemmat biksut sieltä, ja muuten luotan surffimerkkeihin kuten Roxyyn, O'Neilliin, Billabongiin jne. Oon vähän bikinifriikki, mutta vietän kesät ulkomailla ja perustelen sillä itselleni noi monen kymmenen kappaleen varastot. :) Mutta oli mulla siis asiaakin: Seafollyä voi tilata Asokselta! Itse tilaan sieltä paljon ja tykkään, aina on toiminu hyvin. Kaverit on tilannu Suomeen myös Victorialta, ja ihan ok mut tullit jne tulee tietenkin sit päälle ja tekee aina hommasta monimutkaisempaa.
    Kiitos kivasta blogista, en oo kommentoinu paljoo, mutta joka aamu syön aamupalan sun sivusi äärellä. :)

    ReplyDelete
  18. Sinun blogi on IIIIIHAAANA! Oot oikee 'roolimalli'(:
    -Aleksandria

    ReplyDelete
  19. Asoksella oli vielä noita mustavalkoisia, tosin enään vain kokoa UK16 (suomen 44)
    Olivat tarjouksessa £37 ja Asoksellahan on ilmainen postitus suomeen.

    ReplyDelete
  20. Parit VS:n bikinit tilasin tammikuussa. Toiset push-upit (koska minulle ei ole siunaantunut, buu) ja toiset ihan normit. Todella kauniita ja istuvia, näyttivät juuri tasan siltä livenäkin kuin kuvassa. Väittäisin myös että parempaa materiaalia kuin perus-henkkamaukat, kangas on hieman paksumpaa.

    Sitten tietenkin on asia erikseen että näyttääkö taaperon äiti yhtä hemaisevalta niissä kuin toisen-taaperon-äiti-Alessandra Ambrosio...

    ReplyDelete
  21. Hei ! minkä kokoiset noi sun zaran pinkit housut on? siis --> http://1.bp.blogspot.com/-xHcrEH3TzGc/TbsoIkL2dqI/AAAAAAAAPBw/B5R9U_GIOgI/s1600/pinksailor.jpg :)

    ReplyDelete
  22. Bongattiin sinut liikennevaloista! :D
    Hauskaa kesää
    t. tärskyillä ollut koiraa ulkoiluttava töölöläismieslukija

    ReplyDelete
  23. Olen jo pitkään etsiskelly bikineitä, mutta mistään ei ole tuntunut löytyvän mitään.. Mutta tässä postauksessa taisi olla ratkaisu ongelmaani. Seafollyn liike löytyy ainakin parin kymmenen kilomterin päästä kotoani, joten taidan käydä tsekkaamassa sen heti perjantaina. (: Tietääkö kukaan, että toimittaako VS tuotteita Saksaankin? o:

    ReplyDelete
  24. Voi miten suloiset nuo Seafollyn valkeat bikinit! Pitääpä kurkata josko niitä löytyisi sieltä asokselta :)

    ReplyDelete
  25. Victoria's secretin bikinit ovat IHANIA! Jenkeistä tilattuna niistä tulee vain hirveän kalliita, kun niillä on törkeän kalliit postimaksut Suomeen. :(

    Huuto.netistä olen joskus ostanut Victorian biksuja ja koitan aina välillä katsoa, jos sinne olisi tullut omaa kokoani. :) Sieltä saa paljon halvemmalla.

    Suomeen kyllä kaipaisin ketjun liikettä kovasti!

    ReplyDelete
  26. Stockalta saa seafollya..

    ReplyDelete
  27. Heiheihei, Seafollyja saa esim. Stockalta Suomesta, eli nou hätä! :) tietty valikoima on varmasti jonkin verran suppeampi, mutta joskus ne voi jopa yrittää tilata jotain extraa sinne

    ReplyDelete
  28. Seafollya sai ainakin vielä pari vuotta sitten Stockalta..

    ReplyDelete
  29. Jep, nyt tosiaankin VOI sanoa että hyvää kesää! Mun syntäärit on tänään, ja se on aina ollut merkki alkavasta kesälomasta ja kesästä. :) Että hyvää kesää vain sullekin. <3

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)