Sunday, May 15, 2011

Liu Jo - Bottom Up Jeans

Suomessa ollessani sain mahdollisuuden käydä tutustumassa Guessin, Liu Jo:n, Calvin Kleinin ja RayBanien maahantuojaan Helsingissä. Vierailin erityisesti Liu Jo merkin bottom-up farkkujen tiimoilta ja syy selviää tarkemmin huomisessa postauksessa. Huomista odotellessa, kerron teille hieman enemmän kyseisen merkin paljon puhutuista farkuista.

Italialaisen huippumerkin Liu Jo Jeansin Bottom Up-farkkujen paras ominaisuus on niiden upea istuvuus. Jokaisessa Bottom Up-mallissa on muotoleikkaukset takapuolessa, jotka nostavat ja muotoilevat sinullekkin unelmien pepun!









Ihailun lisäksi sain sovittaa ja kokeilla erilaisia farkkuja. Täytyy myöntää että olin vähintäänkin skeptinen farkkujen suurista lupauksista, mutta härregyyd, kylläpä oli istuvat farkut! Minulle iski todellinen valinnan vaikeus, eikä se johtunut ainoastaan horoskooppimerkkini vaa'an päättämättömyydestä... Kuvia farkuista päällä tulee huomisessa postauksessa.

Farkkujen lisäksi otin kotiin viemisiksi Liu Jo:n katalogit. Sivuilta kun löytyi kerrassaan ihania kokonaisuuksia.






Tuo DKNY:n Cozya muistuttava neulepusero on to die for. Noiden kauniiden suorien valkoisten housujen kanssa todella yksinkertaisen tyylikäs asu!


Itse hankin mustan Filippa K jumpsuittini vuosi takaperin, mutta ne joilla vastaava on vielä hakusessa kannattaa kääntyä Liu Jo:n puoleen...



Liu Jo:ta myy Helsingissä mm. Stockmannin tavaratalo, mutta koko maahan toimittaa myös suomalainen verkkokauppa Fashionstore.

Olkaapahan kuulolla huomenna, sillä luvassa on blogini ensimmäinen kilpailu, missä voit voittaa upeita palkintoja!

10 comments:

  1. Mä olen myös ollut aika skeptinen noita peppua muotoilevia farkkuja kohtaan. Ostin kerran yhdet ja pian ne lähes roikkui takapuolesta. Se siitä liftistä. Mutta noita on tosiaan kehuttu paljon. Odotan mielenkiinnolla huomista postausta :)

    ReplyDelete
  2. Tosi upeita varsinki kaikki nuo asusteet :)

    ReplyDelete
  3. Moi.
    Itsekin himoan noita Liu Jon farkkuja. Katselin Fashionstoresta ja kyselisinkin nyt kokemuksiasi mitoista. Vastaako mielestäsi normikokoja vai onko pientä/isoa kokoa?

    ReplyDelete
  4. minkä hintaisia nuo kyseiset farkut ovat?

    ReplyDelete
  5. Susanna,
    Joo mua opasttettiin paikan päällä että kannattaa ottaa NIIIIN pieni koko kun vaan päälle saa, jotta juuri välttyy tältä liialta löystymiseltä.
    Mulla on normi koko 27, ja jostain mallista se olikin minulle ihan nappi. Mutta sitten toisesta mallista 25 oli sopiva?

    Tiia,
    Kyllä, monia kivoja juttuja!

    Anonyymi,
    Mulla vaihteli mallin mukaan! Joissain olin juuri sen kokoinen kun oikeasti olen (n.27) mutta sitten toisessa mallissa piti ottaa 25 koko, jotta oli mahdollisimaan tiukka, että löystyessä olisi vielä hyvät! Eli suosittelen kokeilemaan!

    Anonyymi,
    vaihtelevat 200-400e välillä! Fashionstoren sivuilta löytyy tarkat hinnat!:)

    ReplyDelete
  6. DKNY:n Cozya (se neuletakki, missä ruskea raita alareunassa?) TODELLAKIN superi:)

    Mut huh et on kalliit farkut! Hintansa veroiset?

    ReplyDelete
  7. Moi! Eksyin eilen illalla vahingossa blogiisi ja aloin selailla, ja täytyy sanoa etten ole paljon muuta sitten saanutkaan aikaiseksi sen jälkeen :)
    Asiallisia juttuja ihanilla kuvilla varustettuina, ja täällä kotisohvalla on hyvä kuolata vaatteiden perään - joita en tosin aio lähteä metsästämään ennen kuin olen saanut iänikuisen laihdutuskuurini sopivaan pisteeseen :D
    Myös kaikki hiusten- ja ihonhoitovinkkisi ovat olleet kiinnostavia, ja siksi kortti vinkuukin nyt nettishoppaillessani tosi kammottavaan tahtiin ja pian on tili tyhjänä :D
    En ole muuten seurannut tyyliblogeja, mutta jutuissasi on positiivinen ja iloinen tunnelma, niin nyt jäin koukkuun. Ihanaa kesän alkua sinulle :)

    ReplyDelete
  8. Sasha!
    Pitkästä aikaa!:) Toivottavasti kaikki hyvin siellä?:) Minulla ollut käytössä omani nyt pari viikkoa ja todella usen olen halunnut vetää ne jalkaan! Mieheni on erittäin kriittinen vaatteiden suhteen (pahin kriitikkoni ja suurin fanini <3) ja sanoi että näyttävät todella hyville!:) Joten, katsotaan miten kestävät, mutta toistaiseksi olen ihan smitten!:)

    Ninni,
    Voi miten ihanasti kirjoitit! Kiitos huimasti! Olen todella otettu, jos olet jaksanut sivu kaupalla lukea minun postauksiani! Jos näin uutena lukijana sulle tulee muuten kysymyksiä tai ideoita postauksiin niin pistä ihmeessä tulemaan! Ihanaa että noin ihana, ystävällinen ja pirteä nainen on löytänyt blogini! Kiitos ja ihanaa sunnuntaita!:)

    ReplyDelete
  9. Neiti Kevät,
    Ei ole totta!!! :D Olen ollut samalla riparilla!!:) Laita mulle ihmeessä viestiä sähköpostin kautta!!!! :D

    ReplyDelete
  10. Jep täällä ollaan!

    Selvä, olen hieman skeptinen aina näistä "wondervaatteista", varsinkin jos maksavat monta sataa. Kuuntelin kylläkin myös radiosta sattumalta ohjelmaa, jossa puhuttiin näistä farkuista. Testaajana toiminut juontajakin kehui farkkuja. Ehkä tällä kertaa täytyy niellä epäilykseni. :)

    Aurinkoisia päiviä!

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)