Friday, April 15, 2011

Final London post - Dining in London

Loppun vielä hieman juttua Lontoon ruokapaikoista. Ensimmäisenä iltana syötiin hotellimme vieressä sijaitsevassa Wagamamassa. Olin saanut kyseisestä ketjusta paljon kehuja, joten päätimme käydä katsastamassa ruoan itse.



Eikä muuten ruoka pettänyt! Ruokalista koostui lähinnä eri aasialaisista herkuista. Minä tilasin uppopaistettua kanaa makeassa curry-kastikkeessa ja mies tulisemman kanakastikkeen nuudelilla. Oli molemmat onnistuneita valintoja ja hintakin oli todella edullinen. Kiitos suosittelijoille! Siirryin ehdottomasti tiedän riveihinne!



Toisena iltaa juhlistimme mieheni kanssa vuosipäiväämme hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Siitä syystä päätimme kokeilla paljon hypetetyn Gordon Ramsayn Maze - ravintolan.



Pakko sanoa, että oli minulle pienoinen pettymys. Ei siinä, että ruoka olisi ollut mitenkään pahaa, vaan odotin kuuluisalta kokilta enemmän. Ravintolan ideana oli maistattaa ruokailijoilla montaa eri pienempää annosta, jotta saisi mahdollisimman laajan makuelämyksen. Rakastan ruokaa, mutta itse en ihan elämyksiksi niitä pieniä ja kohtalaisen mauttomia annoksia kutsuisi. Noh, aivan ihana ja hauska ilta meillä oli jokatapauksessa. Kaunis ravintola, romanttisen hämärä tunnelma, loistava palvelu ja mukavat pienet juttutuokiot naapuripöytien kanssa lisäsivät illan onnistumiseen.

(Mazesta minulla ei ole omia kuvia. Kuvat saatu googlettamalla Maze)


Kolmantena iltana kävimme kuuluisassa Nobu ravintolaketjussa syömässä. Olemme mieheni kanssa aikaisemminkin illastaneet Nobussa, tosin Dubain kohteessa. Taas totesimme saman kuin viimeksi. Rakastamme japanilaista keittiötä ja toki oli taas hyvää - mutta meidän ehdotonta lempiravintolaamme, Raku Ya:ta, ei sitten voita mikään. Ne, joilla on mahdollisuus käydä Helsingin Raku Ya:ssa, suosittelen lämpimästi sushi-listalta erityisesti raku makeja ja yaki shakeja. Ei vain ole niiden voittanutta. Loistokokkeja meiltä löytyy ihan Suomestakin.




Yhtenä päivänä lounastimme myös Harrodsin yläkerrassa Diner-nimisessä hampurilaisravintolassa. Meidän teki mieli ihan hirmuisesti roskaruokaa ja kunnon jenkkimättöä, mutta tämä ravintola ei ihan vastannut toivomaamme.





Tilasin tuollaiset minijuustopurilaiset. Hieman oli kuivahkoja. En suosittelisi eteenpäin.

Harrdosin alakerrasta löytyi taas mitä parhaimmat jälkiruokavalikoimat. Innosta piukeena olin joka päivä Ladureen tiskillä valikoimassa macarooneja. Kaupassa työskentelevä mukava ruotsalainen tyttö ratkesi jo nauramaan mulle kun astuin kolmantena peräkkäisenä päivänä liikkeeseen :D










Ah! Lempimakuni oli ehdottomasti rose. Ihan kuin olisi palan ruusuta haukkaissut! Kuulostaa ehkä omituiselle - mutta ai että oli nautinnollista!

Siinä siis mun pienoiset vinkit Lontoon makuelämyksiin. Toivottavasti joku sai näistä jotain! :)

15 comments:

  1. joo, sain jotain.. nälän! :D Kiva postaus ja koko postaussarja. :)

    ReplyDelete
  2. Kiva nähdä eri rafloja..itseäni eniten kiinnostaa sisustus ;)
    Ai vähän kuivahkoja, noi miniburgerit on ollu aivan liian kauan grillin alla - ihan ruskeita :D Olisitpa lähettänyt takaisin ne... :)
    Kiva postaus jälleen, kiitos!

    ReplyDelete
  3. Ravintola- ja ruokapostaukset ovat aina vaarallisia, erityisesti nuo macaronien kuvat aiheuttivat välittömän herkkuhimon... :D

    Olet ollu kauniina jälleen :)

    ReplyDelete
  4. Oon aina miettiny miltä nuo macaronet maistuu! :D Kumpa pääsis iteki maistaa joskus,on nii herkun näkösiä :)

    ReplyDelete
  5. Mä en Mazessa oo koskaan käynyt, mutta kävin saman hepun Gordon Ramsay -ravintolassa - siellä oli ainakin aivan mielettömän hyvää ruokaa! Onhan se tietty ihan eri tasoa kuin Maze. Sitä suosittelisin ehdottomasti, sinne on vaan harmittavan hankala saada pöytää järkevään syömisaikaan jollei varaa kuukausia etukäteen.

    ReplyDelete
  6. Pakko kommentoida kun näin Wagamaman logon! Viimeisen Englannin vierailun aikana käytiin kaksi kertaa siellä syömässä ja oli tosi hyvää. Vielä tarkennukseksi itse otin katkarapuja tulisessa kastikkeessa.
    Kaverini halusi käydä tsekkaamassa Jamie Oliverin ravintolan ja meillä kÄvi sama, että oltiin vähän pettyneitä. Jälkiruoka brownie osataan molemmat tehdä itse paremmin...Ja vielä macaroneista, vien niitä aina itse kotiin Suomeen mutten yhtään tykkää niistä itse, kummasti kyllä!

    ReplyDelete
  7. voisitko tehdä postauksen, johon myös me erittäin vähävaraiset voisimme samaistua?:) Ennen sulla oli sellaisia paljonkin... Esim. liikuntapostaukset :)

    ReplyDelete
  8. Oi, macaronit on ehkä maailman parhaita ja nykyään omia lempparileivoksia! :) Ostan aina välillä yhdestä suklaapuodista tai Stockalta, mutta ovat vaan harmillisen kalliita herkkuja kappalehinnaltaan – tosin halvempia jos olisivat, niin olisin aikamoinen pallero ;)

    Muistatko, mitä nuo kuuluisat Laduréen herkut maksoivat? Itse en olekaan vielä niitä testannut, vaikka Ranskassakin on tullut pyörittyä...

    -Mirtsi

    ReplyDelete
  9. Kommentoin tässä vielä, että mielestäni blogimaailmassa ei ole väliä oletko varakas vai et. Ei tässä opiskelija-budjetilla itsekään aina juhlita enkä edes halaja kalliisiin ravintoiloihin syömään tai matkoille tai ..no shoppailemaan kylläkin :D Nautin kauniista kuvista ja tarinoista ihan muuten vaan samaistuen! Onneksi on hyvä mielikuvitus!

    ReplyDelete
  10. Voi ei, olisit varottanu noista macarons-kuvista ni en olis kattonu, nyt on vesi kielellä ja ikävä Ladureeta!! Oon koko kevään yrittäny löytää Helsingistä oikeesti hyviä macarons-leivoksia ku jäi Pariisin jälkeen pieni addiktio niihin, mutta ei täältä vaan löydy :(

    ReplyDelete
  11. Nam! :) Rullailin tätä postausta alas ja säikähdin ihan kauheasti kun kaikkien ruokien keskeltä ensiksi lävähtää ruutuun Gordonin ryppyotsa :DDD voi ei... Mun on varmaan ihan pakko lähteä nyt ostamaan macaroneja. Kauhea herkkunälkä jo valmiiksi... Onneks noi on suht kevyitä sentään :D ja on perjantaikin. selityksiä, selityksiä :D Kivaa viikonloppua!! Ja mullakin vähän kaipuu tonne Helsingin sushipaikkoihin... :/

    ReplyDelete
  12. Sulla on aivan ihanan symppis blogi! Tosi miellyttävää lukemista, toivottavasti jatkossakin pysyy samanlaisena:) Ps. Jos pienen toiveen saa esittää, niin olisi kiva lukea teidän koirista postauksia!

    ReplyDelete
  13. Kavin kans kehujen takia tuolla Wagamamassa Lontoossa ollessani, oli kylla mun mieleen, huippuhyvaa! :) Eika kylla jaanyt nalka...
    Lontoostahan on sanottukin et se on paras paikka maailmassa syoda :-D

    P.s. aivan ihanan varinen toi sun paita!

    ReplyDelete
  14. tässähän tulee jo ihan nälkä :)

    ReplyDelete
  15. Voi kun olet kaunis noissa ruokapöytäkuvissa, niin suloinen ja nätti! Tekee ihan mieli pussata. Miehesi on kyllä löytänyt oikean kimpaleen. :)

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)