Tuesday, March 1, 2011

Värikäs "päivän asu"

Kuten olen toistuvasti tämän blogin puolella todennut - värit puhuttelevat minua kovin tänä sesonkina. Vaikka värien rohkea yhdistely minua kiehtookin, en ole ollut niin uskalias että olisin vielä värikästä ylä- että alaosaa keskenään yhdistänyt. Täten aloitin kirkkaan liialla olkaimettomalla topilla, jonka yhdistin neutraaleihin valkoisiin housuihin. Kultaista yhdistin massiivisen kaulakorun sekä kellon avulla.

Vielä en ole näin ulos astunut (peep-toe korkkarit saavat odottaa käyttöpäiväänsä vielä pitkälle kevääseen), mutta en malta odottaa auringon näyttäytymistä tuolta sadepilvien takaata ja hieman lämpimempiä kelejä, että kyseistä kokonaisuutta pääsen käyttämään.


Tästäkin yhdistelmästä voisin tehdä uskaliaamman sähkönsinisillä korkkareilla, mutta alkuun valkoiset saavat käydä.

Tämän alla olevan bleiserin ostin hiljattain Zarasta. Pohdin kokonaisuutta sen ja vaalean roosan H&M yksilön välillä.



Varmasti tulen molempia yhdistelmiä vielä käyttämään, mutta kysytäänpä kumpi bleiseri tässä kokonaisuudessa miellyttää teidän silmäänne enemmän?



Ah. Rakastan käyttää väriä!

51 comments:

  1. Voii, ihania asuja ja niin kaunis sinä!!<3 :)

    ReplyDelete
  2. Rakastan tota toppia ja housuja, minkä merkkisiä/mistä ostettu? :)

    ReplyDelete
  3. Mun silmään punainen jakku näyttää kivemmalta, jotenkin paljon freesimpi :)

    ReplyDelete
  4. Bravo <3 gorgeous! Aivan loistava toi valkoisen ja lilan yhdistelmä. Kirkkaan punainen bleikku ehdottomasti parempi tähän asuun :)

    ReplyDelete
  5. tykkään enemmän tosta roosasta bleiseristä. Toki ei punainenkaan pahan näköinen ole :)

    ReplyDelete
  6. Punainen ehdottomasti ja noi valkeat kopottimet roskiin! Tilalle vaikka kultaiset sandaletit ;)

    ReplyDelete
  7. Jostain syystä nyt tykästyin paljon enemmän tuohon kirkkaanpunaiseen vaikka yleensä olen roosatyttöjä. :D

    ReplyDelete
  8. Oletpas kaunis :)
    Kallistun ehdottomasti kirkkaan punaiseen jakkuun, looks great!

    ReplyDelete
  9. Ehdottomasti punainen!
    Siinä on särmää ja se sopii upeasti valkoisen ja liilan kanssa, kun taas tuo vaaleanpunainen on jotenkin vähän valju tai ei mielestäni soinnu niin kauniisti yhteen liilan kanssa.

    ReplyDelete
  10. Kirkkaan punainen näyttää paremmalta, paljon skarpimpi! :)

    ReplyDelete
  11. Kirkkaanpunainen tuo hauskaa vaihtelua, mutta ei tuo vaaleakaan ole hullumpi:)! Mistä nuo ihanat housut on?

    ReplyDelete
  12. Punainen jakku! Ihana yhdistelmä :>

    ReplyDelete
  13. Punainen - ehdottomasti! :)

    ReplyDelete
  14. Punainen bleiseri on mieleeni, olet kyllä kuvankaunis :)

    ReplyDelete
  15. En tiedä, onko itseenikin iskenyt tämä sinun värikäs pukeutumistyyli, koska mielestäni tuo punainen on ehdottomasti paljon parempi! Aikaisemmin olisin aika varmasti kääntynyt tuon roosan puoleen, mutta nyt punainen pomppasi silmään oikeen kunnolla, ja hyvällä tavalla!

    ReplyDelete
  16. Punanen bleiseri näytti tosi kivalta kun ittekin tykkään värien yhdistelmistä nyt ja punanen on vielä vahvempi. Tosi ihana asu! Kunpa vois jo käyttää:D

    ReplyDelete
  17. Punainen Zaran bleiseri näyttää ihanan pirteältä, joten valitsisin mieluummin sen, kuin H&M:n vaalean roosan bleiserin. :)

    ReplyDelete
  18. Minustakin punainen näyttää paremmalta tämän asun kanssa:)

    Minkämerkkinen toppi on?

    -Cea

    ReplyDelete
  19. Mä rakastan puuteria/beigeä/roosaa, mutta tuo punainen näyttää tässä kohti vaan ihan uskomattoman hyvältä ! : )

    ReplyDelete
  20. Ihanat asut ja värit! Hyviä molemmat mutta,minua miellytti enemmän tuo punainen bleiseri.

    ReplyDelete
  21. Molemmat oli kivoja, mutta tuo roosa iski vielä enemmän. Tuli olo että mä haluan kans metsästää sen värisen bleiserin. :) Hauska "taitos" tuossa topissa. Tekee siitä mielenkiintoisemman näköisen. :)

    ReplyDelete
  22. Mä tykkään enemmän tuosta punasen bleiserin ja lilan topin yhdistelmästä. Tässä lila on niin vahva väri, että mun mielestä se tarvii vierelleen just tuon punasen tapasen, myös kirkkaan ja vahvan värin :) Kokonaisuus toimii valkosten housujen kans kertakaikkisen mahtavasti yhteen!

    http://marjutt.blogspot.com

    ReplyDelete
  23. Punainen bleiseri-asu näyttää mahtavalta!
    Ja ihan niinkuin tuolla ehdotettiinkin, niin kultaiset kengät sopis kuin nenä päähän!
    Tosi upea tuo korukin. :)

    ReplyDelete
  24. Hei, beigessä jakussa on paremmat mittasuhteet. Punainen jakku tulee juuri housujen yksityiskohtaan ja näyttää hieman "tönköltä" sen vuoksi.

    Kesää odotellessa :)

    ReplyDelete
  25. Voi ei, ensin kun näin ton punaisen jakun, olin ehdottomasti sitä mieltä, että yhdistelmä on mieletön. Mutta toi roosan ja liilan yhdistelmä on ehkä vieläkin ihanampi :D Taidan itsekin joutua pyörähtämään H&M:lla katsomassa, josko tota jakkua löytyisi :)

    Oon lukenut blogiasi jo kauan ja tahtoisinkin kiittää sua ihanasta päivän piristyksestä. Videopostauksesi ovat olleet ihania, niitä olisi kiva saada lisääkin :)

    ReplyDelete
  26. Ehdottomasti tuo punainen jakku! Antaa ryhtiä ja särmää asulle ja oikein "huutaa huomiota" -siis hyvällä tavalla :)

    Roosa on vähän pliisu. Kummaa, että sanon näin, koska yleensä olen itse hillittyjen värien kannattaja..

    Nuo housut eivät omaa silmääni miellytä. Näyttää vähän kuin sulla olisi vaippa tai jotain :D siis kun ne on niin oudon löysät tosta edestä..

    Mutta ihana yhdistelmä värien puolesta! :)

    ReplyDelete
  27. Punaisesta tykkään enemmän :) Kivalta näyttää tuo toppi myöskin...

    ReplyDelete
  28. Punainen ehdottomasti Ja koru sopii todella hyvin.

    ReplyDelete
  29. ehdottomasti punainen on parempi:)

    ReplyDelete
  30. ehdottomasti punainen on parempi :)

    ReplyDelete
  31. Ehdottomasti punainen ja noi valkoiset korkkarit pois. Ja yhtä kokoa isommat housut niin eivät reisisaumat kiristä vaan laskeutuvat nätimmin..

    ReplyDelete
  32. Voisitko tehdä postauksen Oscar-puvuista, koska olisi hauska nähdä suosikkisi?

    ReplyDelete
  33. Moikka!

    Tämä ei nyt liity postaukseesi, mutta kun olet ilmeisesti perehtynyt mm. noihin raakakaakaoon yms. terveellisiin ruoka-aineisiin, ajattelin kysäistä mielipidettäsi. :)

    Olen 25-vuotias nuori nainen ja ihan normaalimitoissa, urheilullinen ja hieman lihaksikas. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus ottaa itseä niskasta kiinni ja syödä sellaisia ruoka-aineita, jotka pitäisivät sekä kropan että ihon kunnossa. Olen kuitenkin tosi huono tekemään vihanneksia, marjoja tai hedelmiä sisältäviä aamu- ja iltapaloja. Olisiko sinulla mitään hyviä vinkkejä esimerkiksi terveellisen ja kevyen smoothien valmistukseen? Olen jumittunut luonnonjogurtti-marja-tuoremehu-linjalle ja kaipaisin vaihtelua. Maitorahkaa on todella vaikeaa saada maistumaan siedettävältä. :)

    Tarkoituksena olisi nauttia kevyt aamu- ja iltapala, mutta ilman näläntunnetta.

    Terkuin,

    Viksu

    ReplyDelete
  34. Oon kyllä tuon punasen kannalla :) se sopii räiskyvän sinisen kanssa jotenkin mielestäni paremmin, vahva vahvan sävyn kanssa. Toive: olis mahtavaa, jos jaksaisit jälleen videopostauksen tehdä esimerkiksi hiustenlaitosta tai niistä tuotteista mitä hiuksiisi käytät. :) ja myös joku meikki-videopostaus olis mahtavuutta! Värikästä ja iloista kevään alkua sinulle!! :)

    ReplyDelete
  35. Yllättävää kyllä (omasta mielestäni yllättävää), punainen sopii ehdottomasti paremmin. Itse taidan kyllä kuitenkin edelleen tyytyä vain yhden värikkään vaatekappaleen periaatteeseen. :)

    ReplyDelete
  36. Puhun punaisen puolesta. Nyt ei niitä värejä säästellä eikä roosalla hempeillä!! :)

    ReplyDelete
  37. herran jestas mikä upea asu ! :) mun mielestä beige on parempi valinta tossa asukokonaisuudessa mutta ei punanenkaan yhtään liian rohkea ole :)

    ReplyDelete
  38. punanen bleiseri ehdottomasti! ja kenkiinkin väriä:) tuohon alempaan asukokonaisuuteen voisi jäydä valkea tai kultainen paita violetin sijasta ;)

    ReplyDelete
  39. mikä tuo kello on,täydellinen <3 mistä se on ja mitä merkkiä

    ReplyDelete
  40. Hitsiläinen nainen kun saat näyttämään värit kyllä niin upeilta! Upea sinä<3 Ja punaisen bleiserin puolesta äänestän, jotenkin sähäkämpi;)

    ReplyDelete
  41. punainen rocks! :D

    ReplyDelete
  42. Punainen on mielestäni parempi ja näyttää ihan uskomattoman hyvältä. :) Asussa on särmää ja on todella pirtsakka. Tuli niin kesäinen fiilis.
    Pitäis varmaan itsekin opetella käyttämään pukeutumisessa enemmän värejä mustan sijasta. :)

    Anne

    ReplyDelete
  43. Oi ihanat yhdistelmät!!!!:) Mä en kyllä osaa valita kumpi on kivempi..:) itselle ehkä toi alempi olis turvallisempi vaihtoehto, mutta kyllä toi punanen bleiseri vaan ihan äärimmäisen hyvältä näyttää sulla!!!

    ReplyDelete
  44. Mun silmää miellytti eniten se ylempi sarja, jossa asu oli yhdistetty punaiseen jakkuun...:)

    ReplyDelete
  45. Hei,

    mistä valkoiset housut ja violetti toppi on?

    ReplyDelete
  46. minunkin silmiini punainen jakku natsaa jotenkin tosi passelisti =) tuo toppi on aivan uskomattoman ihana !

    ReplyDelete
  47. Punainen bleiseri on ehdottomasti parempi! :) Vaaleanpunainen on myös nätti, mutta siitä puuttuu ehkä pieni särmikkyys. ;)

    ReplyDelete
  48. Hei, mistä tuo sinun ihana kaulakoru on? Se jäi niin kismittämään minua, että oli pakko tulla takaisin ja kysyä :D Ihana asu! Olet aina yhtä kaunis <3

    ReplyDelete
  49. Tykkään todella paljon tuosta liilan ja punaisen yhdistelmästä! Kaulakoru on upea lisäys :)

    ReplyDelete
  50. Tykkään kyllä tosi kovasti hiuksistasi! :)

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)