Thursday, February 3, 2011

Hennes & Mauritz kevät/kesä 2011

Viime perjantaina suuntasin ihanan ystäväni Charin kanssa after workin merkeissä Hennesin Showroomille Helsingissä. Edelleen totuttelen tilapäiseen kameraani, josta vielä en ole onnistunut saamaan kaikkea irti. Joten suuri kiitos ihanalle Charille, joka on ottanut omalla kamerallaan kaikki kuvat joissa minä vilahdan.

Vaatteiden materiaalit, leikkaukset, printit sekä värit huokuivat selvästi 60- sekä 70-lukujen nostalgiaa. Mekot, housut ja puserot olivat väljiä, hulmuavia ja hyvin selkälinjaisia, sekä väreinä dominoivat beige, sininen, ruskean eri sävyt, keltainen ja persikka.

Täytyy sanoa, että pidin tulevasta mallistosta huimasti. Paljon kauniita maxi- että juhlamekkoja, sailor-tyylisiä housuja sekä bleisereitä, jotka kaikki ovat minun makuuni.





Maukkaiden suupalojen jälkeen tytöt pääsivätkin sitten irti... Char lähti hapuilemaan kaiken mustan ja valkoisen perään kun minä suuntasin kaiken persikkaisen kimppuun.



Sininen yhdistettynä ruskean eri sävyihin oli ehdottomasti ensi kevään teema Hennesin malliston mukaan. Materiaaleina toimivat mokka ja muut nahan jäljitelmät.





Maxi-mekkojen ja haalariasujen ystävänä minä löysin vaikka kuinka paljon himoamisen arvoista.





Kaunis ruskean sävyinen tuubikaulaliina pääsi ainakin minun ostoslistalleni.


Hmmm. Joo. Tän voisi vaikka sitoa tuosta vyötäröltä kauniilla valkoisella köydellä...


Tämä beige-rekki oli minun lempparini. Niin kauniita sifonki-unelmia mekkoina, hempeinä shortseina, hameina ja toppeina.



Myös bikinit toistivat samaa trendiä. Ruskeaa, valkoista ja sinistä. 




Valikoiman laukut ansaitsevat myös erityistä huomiota. Suosittelenkin kurkkaamaan Charin blogiin , missä kuvat tekevät tälle upealle laukulle oikeutta!








Kyllä löytyi paljon minun makuuni kolahtavia vaatekappaleita. Vielä pitää muutama viikko odottaa, että vaatteet saapuvat kauppoihin helmi/maaliskuun vaihteessa.

Loppuun vielä pari suosikkiani H&M lookbookista.
1. Pusero 29,95e, Shortsit 79,95e 2. Mekko 49,95e, Rannekoru 9,95e 3. Pusero 39,95e, Housut 49,95e

Bongasitko sinä tulevasta valikoimasta jo jotain kiinnostavaa?

17 comments:

  1. H&M:n kevät vaikuttaa todella lupaavalta! Mun on pitänyt pariin kertaan sanoakin tästä: eli tykkään sun otteesta kirjoittaa muodista ja trendeistä. Kirjoitat kivan maanläheisesti, mutta silti huomaa, että tiedät asioista :)

    ReplyDelete
  2. Saako tuolla Showroomilla käydä kaikki ihmiset? vai onko se vain blokkaajille tarkotettu?

    ReplyDelete
  3. Oot ollut taas niin nättinä :)
    Ja kiva uusi banneri!

    ReplyDelete
  4. Pussauskoppi,
    Kyllä!:) Ja voi kiitos! Todella kiva kulla että pidät tavastani kirjoittaa, sillä suomen kielen kirjoitustaitoni ovat olleet niiiiin hakusessa ja edelleen on paljon töitä tehtävänä:)

    Anonyymi,
    Oletan, että Showroom on vain joinain tiettyinä päivinä kuusta auki ja eri medioiden edustajia kutsutaan käymään, eli ilman kutsua paikan päälle ei taida päästä:(

    Satu,
    Voi kiitos vaan ja samat sanat sulle kaunis!

    ReplyDelete
  5. Jos mulla olisi sun sääret, niin en ikinä pukeutuisi maksimekkoihin tai edes housuihin. Aivan ihanat koivet!

    ReplyDelete
  6. Oi, ihana banneri! En oo ennen huomannutkaan sitä ollenkaan. Oot niin kivan ruskettunut, i'm jealous!

    ReplyDelete
  7. Ihanat nuo ruskeat bikinit! Nammms!

    ReplyDelete
  8. Aivan ÄLYTTÖMÄN kaunis banneri! Ehkä paras, mitä olen pitkään aikaan blogeissa nähnytkään! :)

    ReplyDelete
  9. Ihastuin kans uuteen mallistoon, ihana!
    Erityisesti kuvassa kädessäsi oleva valkoinen mekko sekä valkoiset bikinit, pakko saada heti kun tulevat kauppoihin :)
    Tiedätkö paljonko mekko tulee maksamaan?

    ReplyDelete
  10. Joo! Aivan pakko sanoa, että upea uusi banneri sulla! Älä ihan heti vaihda toiseen! :--) jos ollenkaan! Oot siinä tosi upean näkönen. Saanko kysyä kuinka oot noin ruskea? Käytätkö itseruskettavaa/käytkö solariumissa? Ihana tuo ruutupaitakin aijai! Ja tuo TUKKA!! Mulle toi! :--D miten se on noin upea? Taitaa johtua geeneistä..

    ReplyDelete
  11. Pakko saada noi tummansiniset bikinit, aivan ihanat! Paljonkohan niillä on hintaa?
    Sun asu oli muuten tosi hieno :) Toivottavasti mäkin oon yhtä kaunis ja hyvässä kunnossa kuin sä, sit kun oon sun ikänen. Oon melkeen 10 vuotta nuorempi, mut sun blogis on silti yks mun lemppareista :)
    Ootko muuten aina eläny terveellisesti ja esim. syötkö/söitkö ennen paljon roskaruokaa?

    ReplyDelete
  12. Tiinatar,
    täytyy nyt kiittää Charia mielettömästä kuvaustaidosta ja vinkkaa kaikille naisille mustien nilkkurien ja mustien sukkisten illuusiosta!:) Mutta kiitos kauheasti kohteliaisuudesta ihana!

    Jenni,
    Eilen illalla vaihdoin!:) Kiva että vakkari-lukijat huomaa vaihdoksen:) Kohta se kesä on täällä taas ja voidaan kaikki olla mukavan päivettyneitä:)

    Maisku,
    Ne oli munkin lempparit!:)

    Tiramisuheidi,
    Voi kuule kiitos sulle kauniista sanoistasi, mutta kauneus on aina katsoja silmissä:) Joten kiitos kauneudesta menee ihan sun osoitteeseesi:)

    Emmi,
    Kyllä! Ihania juttuja! Bikineistä en tiedä, mutta hameen hinnaksi näin tiedotteessa 30 puntaa, eli n.40e paikkeilla tulee hame maksamaan?:)

    Anonyymi,
    Voi kaunis kiitos sinulle ystävällinen anonyymi. Olin juuri kaksi viikkoa thaimaassa, joten siitä syystä rusketus:) Mutta ihonvärini on kieltämättä normaalistikin hieman "perussuomalaista ihonväriä" tummempi. Mutta käyn kyllä joskus solariumissakin... en tosin enempää kuin 8-10 kertaa vuodessa. Tukasta voit lukea lisää hius osiosta, jonka linkki löytyy oikeasta palkista, sillä nyt on päässä pidennykset... Joten geenien sijasta kyllä ihan kiitettävästi apuja :D Vaikka tosin äitini tukka on kadehdittavan paksu ja kiiltävä:/

    Mongusti,
    Kiitos kaunis!:) pussssss! *

    ReplyDelete
  13. Anonyymi,
    Voi miten herttainen olet!:) Voi kuule kun pidät tuon sisäisen säteilysi ja ystävällisyytesi muita ihmisiä kohtaan vaan ennallaan niin olet varmasi häikäisevä läpi elämäsi!:) Pyrin noudattamaan kultaista keskitietä, joten en kiellä itseltäni mitään:) Roskaruokaa olen aina syönyt ja tulen syömään:) Mutta teen päivittäin myös paljon terveellsiä valintoja...Joten kaikkea kohtuudella, niin minä viihdyn parhaiten:) Ikävä kyllä en tiedä bikinien hintaa :/

    ReplyDelete
  14. Oot niin kovin sulonen näissä kuvissa!!! :)

    ReplyDelete
  15. Tahdon herättää keskustelua.Oletteko sitä mieltä että on ok valkaista hampaat korostaakseen kontrastia...ruskettunut iho kontra vetyperoksidi-hammaskiille!Strictly-Style-blogi is my favorite ehkä voitaisiin kommentoida muualla.....

    ReplyDelete
  16. ANonyymi,
    voi kiitos suloinen:)

    ANonyymi,
    Jos yrität vihjaa että olisin valkaissut hampaani se ei ikävä kyllä pidä paikkaansa. Minulta kysytään sitä usein, mutta ikävä kyllä tämä on luonnollinen värini kun harjaan hampaani:) Koskaan en ole valkaissut:) En ikävä kyllä oikein ymmärrä mitä tarkoitit kommentilla. Mutta toki voit keskustella asiasta?:D

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)