Friday, January 21, 2011

Kamera hajosi :/

Eilen otti päähän aika rajusti, sillä jouduin toteamaan, että reilun vuoden vanha Canon 450D kamerani oli hajonnut.

Kamera ei vain mennyt päälle lainkaan, joten oletin ensiksi akun olevan täysin lopussa.
Latasin akun täyteen, mutta sama toistui uudestaan.
Kamerani pysyi täysin hiljaa.
Pimeänä.

Pahinta on, että minulla ei ole aavistustakaan mitä kameralle on voinut käydä? Viimeksi se toimi vielä moitteettomasti ja nyt ottaessani sen pois suojakassistaan, se ei vain enää toiminut.

Kirsikkana kakun päällä, kamera ostettiin 14kk sitten, ja tottakai takuu kameralle on 12kk.
Mahtavaa.

Nyt siis pitää kiikuttaa kamera huoltoon, jossa kuulema menee vähintään 2-3 viikkoa.
Nähtäväksi jää rikkoutumisen syy ja korjauksen summa.

Toivottavasti saan siksi ajaksi lainakameran käyttöön, sillä muuten menee hetki ennenkuin pääsen taas jakamaan kanssanne itse ottamiani kuvia...

Pahoitteluni nyt siis siitä, että saattaakin mennä tovi pidempään näiden persoonattomampien postauksien parissa, vaikka päivän asujen perään onkin tullut paljon kyselyitä.

Äh, ai että nyt harmittaa.

17 comments:

  1. Heippa!

    Laita kamera päälle ja paina vielä muutaman kerran "DISP"-näppäintä. Jos olet vain vahingossa laittanut näytön pimeäksi :)

    Minulle kerran kävi samalla tavalla ja sydän pompahti kurkkuun, mutta onneksi olin laittanut näytön vain pimeäksi :)

    Toivotaan, että sulla on sama juttu!!

    ReplyDelete
  2. Voi ei! Tosi kurja juttu!!! :( KYllä pitäis järkkärin kestää enemmän kun 14 kk hajoamatta jos ei sille oo mitään tapahtunut! Toivottavasti saat sen pian kuntoon!

    ReplyDelete
  3. Äh voi harmi :( Toivotaan tosiaan että saat lainakameran käyttöön!

    ReplyDelete
  4. Vaikka takuu onki ton 12kk niin kameran oletetaan silti kestävän kauemmin ku sen vuoden. Takuuseen se vielä menee.

    ReplyDelete
  5. Hei!! Älä ihmeessä vielä mene viemään korjattavaksi ! Kannattaa yrittää saada menemään takuuseen. Kameran oletettu käyttöikä on huomattavasti pidempi kuin tuo takuu, joten sen pitäisi mennä takuuseen vaikka aika on umpeutunut. Ja kamerassahan on todennäköisesti virhe tai jtn muuta, jos se on itsestään mennyt rikki. Näin meille koulussa on kerrottu vasta äskettäin. :)

    ReplyDelete
  6. Sofie,
    Hei murunuen!:) Kiitos vielä avusta tätäkin kautta <3 Ikävä kyllä ei reagoinut mun kamera tähänkään mitenkäään:(

    Elina,
    Toivotaan tosiaan kun kyseessä on vain 2kk takuun jälkeen, niin kyseessä olisi joku "tehdasvika" että ei tulisi kovia pulituksia korjauksesta,

    Nadja,
    Kyllä! Canonilla onneksi oli todella ystävällistä palvelua ja jos vaan pääsen käymään paikanpäällä niin ehkä saan jonkun kameran siksi aikaa toimittamaan virkaansa:)

    ANonyymi,
    Mä itseasiassa myös mietin kävisikö se kuluttajasuojalain luku 5 täällä asuinmaassanikin:

    Tavaran ominaisuudet ja virhe
    12 § (5.1.1994/16)
    Yleinen virhesäännös Tavaran on lajiltaan, määrältään, laadultaan, muilta ominaisuuksiltaan ja pakkaukseltaan vastattava sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Jos muuta ei voida katsoa sovitun, tavaran tulee:
    1) soveltua tarkoitukseen, johon sellaisia tavaroita yleensä käytetään; 2) soveltua siihen erityiseen tarkoitukseen, johon tavaraa oli tarkoitus käyttää, jos myyjän on kaupantekohetkellä täytynyt olla selvillä tästä tarkoituksesta eikä hän ole ennen kaupantekoa ilmoittanut ostajalle, että tavara ei mahdollisesti sovellu aiottuun käyttötarkoitukseen; (13.12.2001/1258) 3) olla myyjän siitä antaman kuvauksen mukainen ja vastata ominaisuuksiltaan sitä, mihin myyjä on viitannut esittämällä näytteen tai mallin; (13.12.2001/1258)

    5) kestävyydeltään ja muuten vastata sitä, mitä kuluttajalla yleensä on sellaisen tavaran kaupassa perusteltua aihetta olettaa.


    Mutta vien sen tänään liikeeseen mistä ostinkin kuittini kanssa ja katsotaan mitä tulee:)

    ReplyDelete
  7. Mary,
    Kiitos kauheasti tiedosta! Hyviä vinkkejä!:) Mahtavaa kun autatte minua täällä eteenpäin!:)

    ReplyDelete
  8. Moi!
    Kameran kyllä kuuluisi vielä mennä takuuseen, vaikka takuuaika olisikin jo mennyt ohi. Ei tavarat nimittäin saa hajota heti takuun päätyttyä. Monilla laitteilla on ainakin vielä 10% lisäaika mainitusta takuusta.

    Täältäkin kannattaa käydä lukasemassa :):

    http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/kuluttajaneuvonta/kuluttajan-oikeudet/takuu/

    ReplyDelete
  9. En tiedä miten sinun asuinmaassasi, mutta ainakin Suomessa kuluttajasuojalain mukaan 14kk ikäinen laite pitäisi mennä vielä takuuseen. Vaikka myyjä ei olisi antanut takuuta, sillä on silti lainmukainen virhevastuu. Kameroiden, keittiölaitteiden, televisioiden yms oletettu käyttöikä on kuitenkin varmasti väh. 3 vuotta, joten niin kauan on myös virhevastuu, myönnetystä takuusta huolimatta.

    ReplyDelete
  10. hei! mulla oli kerran kanssa tosin pokkari kameran kanssa ihan sama ongelma! ongelma oli ollut se että akku oli vain syöpynyt! eli jos on mahdollista niin kokeile ensteks jos vain mahdollista toista akkua! toivotaan että saat sen pian kuntoon :)

    ReplyDelete
  11. Kotivak. Aina korvaa mut kokeilitko vaihtaa uutta akkua? Meillä hajos 2v vanha järkkäri ja vein huoltoon ni vika oli kuluneissa akuissa, ei mennyt yks aamu vaan enää päälle. Koklaa:)

    ReplyDelete
  12. Pitäisi mennä vielä takuuseen! Alat rähisemään jos jotain muuta väittävät... :D

    ReplyDelete
  13. Itsellänikin hajosi canonin kamera muutamia kuukausia sitten. Suojakassista otin ulos, eikä mitään tapahtunut.
    Kävin sitten jälleenmyyjällä ja kuulemma sulkijamekanismi oli mennyt rikki. Ja koska kamerat on pakattu niin tiiviiseen kokonaisuuteen, olisi sen korjaaminen ollut kallis. Toivotaan ettei oo sama käyny :)

    ReplyDelete
  14. :( ÄH! Itelläni on alle vuoden vanha Canon EOS 1000d ja ois ihan katastrofi jos se hajois:s
    Mitenköhän tollain voi käydä? Todella outoa.

    ReplyDelete
  15. Mulle kävi joskus optiikan kanssa noin..lakkas vaan zoomaamasta..sanoivat, että halvempaa on ostaa uus ku huoltaa. Niin se taitaa olla melkein kaikkien teknisten laitteiden kanssa nykyään. Mälsää.

    ReplyDelete
  16. Saat kaikki sympatiani! Itse rikoin oman kamerani käyttökelvottomaksi myös eilen pudottamalla sen vahingossa lattialle. Kirsikkana päälle: kotivakuutus omavastuu = sama kuin kameran korjaus = sama kuin uuden kameran hinta. Että teki niin tai näin, maksaa ... :(

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)