Saturday, November 27, 2010

Kamerani

Olen saanut jonkin verran kyselyjä siitä, millä kameralla otan kaikki kuvani. Tässä siis postaus mahtavasta kamerastani: Canon EOS 450D :stä

Sain kameran viime vuonna syntymäpäivälahjaksi ja takaisin ei ole ollut menemistä. Järjestelmäkameroiden kuvalaatu on vaan niin huimasti kovempi kuin tavallisen digikameran ja nyt myöhemmin minun tekee jopa pahaa katsoa kaikkia vanhoja päivän asu kuvia tässä blogissakin, jotka ovat sumuisia, pimeitä ja epätarkkoja ja muuten vain suttuisia.







Joululahjavinkki: Tämähän sopii varmasti kenelle vain! Miehelle tai naiselle, nuorelle tai vanhalle. Kaupoissa taitaa tällä hetkellä uusin malli tästä kamerasta olla 550D, joten kyseistä kameraani voi jo varmastikin löytää alehyllystä. Jos lähimmäiselläsi on jo vastaavanlainen kamera, joululahjaideana voisi toimia myös kaikenlaiset lisävarusteet. Itse en esimerkiksi selviäisi enään ilman lisäsalamaani. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi erikoislinssit, tripodi, kaukolaukaisija etc.

Canon oli sen verran ystävällinen, että antoi minulle hiljattain medialainaan uusimman digikameransa - Canon Powershot s95 :n. Täytyy sanoa että on kyllä paras digikamera, jolla olen koskaan kuvannut. Kaikki ylemmät kuvat järjestelmäkamerastani on otettu tällä kyseisellä digikameralla, ja tämäkin ilman minkäänlaista harjoittelua ja asutusten kanssa säätämistä. Ehdottomasti varteenotettava lahjaidea pukinkonttiin!

Itse olen täysin amatöörikuvaaja ja kuvaan täysin omaksi ilokseni, joten ehkä on paras että jos haluatte tietää tarkempia tietoja tästä kamerasta, käykää tsekkaamassa Canonin sivut aiheesta.

Tässä hieman kuvia Canon Powershot s95 mallista, joita otin omalla järkkärilläni:






Eihän digikameran laatu tietystikään yllä ihan EOS 450D:n tasolle, mutta ehdottomasti ollaan kulkemassa siihen suuntaan! Vielä älyttömän tyylikäs muotoilu ja sopivan jykevä digikameraksi. Aina kun ei mahdu järkkäri mukaan niin tämä pieni ihme varmasti pystyisi korvaamaan monessa tilanteessa. Amatöörinä sanon, että suosittelen.

Myöhemmin tulossa vielä postausta EOS 450D:n lisäosistani.

4 comments:

  1. Mullaki on toi sama kamera ja oon tykänny kovasti. :) Odotan postausta lisäosista, koska ne olisi hankintalistalla. :)

    ReplyDelete
  2. Iso kiitos tästä !
    Meille on tulossa myös Canonin järkkäri, ja varsinkin niistä lisäosista olis kiva kuulla lisää. Itse olen myös täysin amatöörikuvaaja, mutta siinähän ne taidot paranee.
    Mutta täälläkin jo kaivataan selviä kuvia, joten järkkäri on ihan must have ! :)

    ReplyDelete
  3. Järkkäri on tosiaan mahtava kapine. Mutta onhan järkkärisikin digikamera ;) On ehkä parempi puhua kompaktikamerasta ja järjestelmäkamerasta, kun ei ole filmikameroista kyse. Blogisi on mahtava ja monipuolinen, postauksiasi on ilo lukea!

    ReplyDelete
  4. voih,oon itsekkin jo pitkään katsellut järkkäreitä..oon kurkkuani myöten täynnä tohon normaaliin digikameraan ja sen "tavallisuuteen"

    Sinun kamerasihan on Canon EOS 450D,mitä tuo 450D tarkoittaa ? nim.tumpelo ja kokematon :D

    olen seurannut blogiasi jo jonkun aikaa,rakastan sun tyyliä ja tapaa,jolla yhdistelet vaatteita ja asusteita ! Vaikutat muutenkin todella lämpimältä ja ihanalta ihmiseltä :) sun postaukset piristää aina päivää,kiitos !

    -Jenna

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)