Sunday, October 3, 2010

Vaatteet kiertoon

Joka kevät ja syksy käyn läpi pienen vaateoperaation. Nimittäin vaihdan kesähepeneet kaapin perukoille ja otan villapaidat sekä talvitakit takaisin esille roikkumaan tai vice versa. Siinä samalla käyn läpi vaatteet joita en ole pitkään aikaan käyttänyt ja vien ne vaatekeräykseen.
Löysin ullakolta myös laatikon jonka olin nimikoinut lapulla "vanhoja vaatteita"(aka vaatteita joita en ole käyttänyt ikuisuuksiin, mutta en ole raaskinut niistä luopuakaan.) Minussa oli sen verran tarmoa, että nyt lähti kiertoon se koko laatikko. Näky oli sen mukainen:S





Löytyi seasta muutama vaatekappale, jotka olivat sen verran hyvässä kunnossa (kuten esimerkiksi Zaran vaalea trenssi), että ajattelin järjestää piakkoin huutokaupan...

6 comments:

  1. Minunkin pitäisi alkaa ottaa tämä tavaksi. Yleensä kuitenkin jätän esim. kesän vaatteet kaapin pohjalle enkä siivoa niitä alta pois. Täytyy yrittää tehdä tänä vuonna poikkeus, koska on kivempi kun 100% kaapissa olevista vaatteista on sellaisia joita voi käyttää nyt.

    ReplyDelete
  2. Tuo on varmasti hyvä tapa. Pitäisi kokeilla itsekin :) Tosin mulla ei ole ullakkoa, mistä voisi löytää vanhoja vaatteita..
    Eiköhän tuolta kaapeistakin jotain käyttökelvotonta löydy.. :)

    ReplyDelete
  3. Minulla on joka syksyinen ja keväinen rituaali jolloin pakkaan kesä vaatteet siististi laatikoihin ja laitan talvisäilöön. Kaikkein kivointa on tuoda kesän säilössä olleet vaatteet takaisin vaatekappiin ja huomata löytävänsä jotain uutta ja unohdettuja, uusia aarteita:) Oikeastaan jos en veisi osaa vaatteistani säilöön, ei vaatekaappini mahtuisi edes kiinni...

    ReplyDelete
  4. Ihanaa, odotan huutokauppasi kuola valuen!!! =P

    Laitoin muuten s.postia.

    Ihanaa sunnuntaita muru! =O*

    ReplyDelete
  5. Tuollainen inventaario kannattaa kyllä tehdä säännöllisin väliajoin. Itsekkin huomaan, että kaapin kätköistä löytyy vaatteita, joita ei ole muistanut olevankaan ja joissa roikkuu vielä hintalappu :/ Vaatekaappini sisältää myös paljon vaatteita joita ei vain yksinkertaisesti raaski heittää pois, sitä vain ajattelee, että ehkä tämä tulee vielä joskus muotiin :)

    ReplyDelete
  6. Jep, mä kannatan kans tämmöstä läpikäymistä. Itselläni lähti viime keväänä n.70% vaatehuoneen kamppeista kirpparille. Mä pyrin jatkuvasti pitämään huolen, ettei nurkissa pyöri mitään "turhaa" ja "ylimääräistä", mutta niin vain oli isot pinot käyttöä vailla olevia vaatteita ja vaatteiden ohella verhoja, sohvatyynyjä, laukkuja jne... Huh, oikein mieli ja olo kevenivät, kun sain myytyä kaikki pois =). Kirpputorit ja nettihuutokaupat on ihan mieletön juttu; toiselle tarpeettomaksi käynyt vaate/tavara on toiselle aarre =)

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)