Thursday, September 23, 2010

Celebrity Style - Christine Centenera

Tämä seuraava nainen on varmasti monelle blogien ystävälle ennestään tuttu, nimittäin Australian Harper's Bazaarin muotitoimittaja, Christine Centenera.

Tämä australialainen nainen aloitti aikoinaan Australian Cosmopolitanin leivissä, mutta tänä päivinä on jo itse melkoinen kuuluisuus muotipiireissä katseitavangitsevan tyylinsä vuoksi.
Christine itse myöntää olevansa heikkona kaikkeen nahkaiseen, niitilliseen sekä värikkääseen kuosiin. Hän on myös ilmaissut kykenemättömyytensä käyttää korottomia kenkiä.



Syy miksi minä hänestä pidän on hänen tapansa keksiä aina jotain uutta. Hänen päällään näin ensi kerran college-housut yhdistettynä bleiseriin, karvatakkiin tai johonkin muuhun koristeellisempaan yläosaan. Myös hänen päällään näkyy mitä erikoisimpia ja kauniimpia korkokenkiä!
Hänen tyylissään on vaan ripaus jotain todella uniikkia, mikä toimii.

Kuvat: Google haku Christine Centenera

6 comments:

  1. Ohoh, tuo ihan eka kuva on ensimmäinen kerta, kun tuontyylinen asukokonaisuus näyttää mielestäni hyvältä! :o En ole ikinä aiemmin kuullutkaan Centenerasta, mutta täytyy myöntää, että hän on todella tyylikäs.

    ReplyDelete
  2. Aivan ihania noi kollari-jutut :) Ja viimeisen kuvan mekko, oo! Sama mekko on ollut Trendin sivuilla muuten joskus :>

    ReplyDelete
  3. Hei!

    Ihana blogi, meinasin juuri yksi päivä ehdottaa, että tee postaus kyseisestä naisesta, mutta ehdit ensin. Tosiaan ihania yhdistelmiä!

    ReplyDelete
  4. Mä kans pidän paljon Christinen tyylistä: vaikka se on aika neutraalia niin silti asuissa on sitä jotain!

    ReplyDelete
  5. Mä kiinnitin huomiota (tosi oleellista :D) mut siis eikö hän käytä ollenkaan käsilaukkuja?! Kun joka kuvassa näkyy vaan kädessä kännykkä ja muistiinpanovälineet (vai mikä lie toi valkoinen lituska? )

    ReplyDelete
  6. En ole hänestä ikinä kuullutkaan, mutta kiva kun julkaiset täällä vähän tuntemattomimpiakin julkkiksia. Tykkään kyllä itsekin Olivia Palermon tai Lauren Conradin tyyleistä, mutta silti välillä vähan kyllästyttää nähdä useissa (lukemissani) blogeissa aina näitä samoja julkkiksia.
    Nuo valkoiset niittisandaalit on muuten tosi hienot!

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)