Friday, September 11, 2009

I see stars

Mikäköhän tämä tähtivillitykseni oikein on kun tunnun löytäväni tätä kuviota nyt ihan kaikkialta. Ensin huivi Zarasta ja sitten ostin tuollaisen vyön GT:stä viime viikonloppuna.
Noita Jimmy Choon balleriinoja olen vain ihaillut, ja kaikenlisäksi minun pitkät ja rumat hattivattivarpaiden välit jäävät näistä kauniista balleriinoista rumasti esille.


Mikäli tykästyit noihin balleriinoihin, Fredalla pieni myymälä nimeltä minus myy erään tanskalaisen suunnittelijan hyvin samannäköisiä balleriinoja, mutta hinta taisi olla yhtä suolainen kuin Jimmy Choo:n vastaavien.
Mutta jos kiinnostaa niin käy ihmeessä katsomassa!:)

9 comments:

  1. Hei Mrs.V
    Hassu yhteensattuma,minäkin olen ihstunut tähtiin,tosin sisustuksessa.Sisustelen parhaillaan uutta kotia ja kaikki missä on tähtiä kiinnittää huomioni.Lexingtonin tekstiileitä on tullut melkein must,niin raikkailta ja ihanilta ne näyttävät,varsinkin viime kesän mallisto.
    Swiss girl

    ReplyDelete
  2. Hei kaunis!
    Olen seurannut blogiasi alusta asti ja pysynyt enimmäkseen hiljaisena lukijana. Nyt sain luotua itselleni google-tilin ja kommentoiminenkin tuntuu paljon kivemmalta, jee! (:
    Blogisi on kyllä suosikkini ja posiitivista asennettasi, sekä upeaa tyyliäsi ei voi muuta kuin ihailla!! On myös hienoa huomata kuinka erilaisista aiheista kirjoitat ja jaksat nähdä paljon vaivaa. (: Juttujasi lukiessa tulee kyllä aina hyvälle tuulelle!
    Mukavaa viikonlopun alkua sinne! (:

    ReplyDelete
  3. Kiitos ihanasta vihjeestä, en ole tuota Minusta ennen löytänytkään!

    Ja kiitos myös tosi kivasta blogista, meillä monella olis oppimista sun pysyväisoptimismistasi. :) Positiivisuus kaunistaa mut sun tapauksessa on jo liioiteltu, olet niin über-nätti. :)


    t.Susse

    ReplyDelete
  4. Hmm.. Astut siis Sveitsissä? Ihana blogi :)

    ReplyDelete
  5. Tuli näistä tähdistä mieleen, että mm. Thierry Muglerilta saa laukkuja, joissa on tähtikuvioita tai -koristeita... :)

    ReplyDelete
  6. jimmy choon. ei jimmy choo:n........

    ReplyDelete
  7. swiss girl,
    mullakin hakusessa Gantin ruskeat tähtityynyt!:D Vielä kun löytäis täältä jostain Lexingtonia... Kiitos vinkistä!:)

    Nelly,
    voi miten ihanaa että loit oman google tilin!:) Näin lukijoita on myös helpompi oppia tuntemaan!:)
    Ja kiitos ihanasta kommentistasi!:) olen äärimmäisen iloinen että positiivisuuteni välittyy sinne sinulle!!:)
    Kaikkea ihanaa sinulle ja toivottavasti kuulen sinusta vielä Nelly!:)

    Susse,
    voi kiitos itsellesi uber ihanasta kommentista!:) kertoo paljon ihmisestä joka kykenee kirjoittamaan noin kauniisti tuntemattomalle!:) Ja ihanaa jos vinkki oli toimiva sinulle!:)
    Kaikkea ihanaa sinulle ja kiitos vielä ihanuudestasi ja ystävällisyydestäsi.

    ANonyymu,
    ikävä kyllä en paljasta täällä mitään henkilökohtaista - en edes asuinmaatani. Pahoitteluni. Mutta kiitos kuitenkin!:)

    Catherina,
    Kiitos vinkistä!:) Heidän tähden muotoinen hajuvesipullokin löytyy multa vuosien takaa...:)

    Anonyymi,
    kappas. Osannut ensimmäisen kerran kirjoittaa oikein mutta en sitten tokaa:D Noh, tekevälle sattuu!:D Thanks for pointing it out:)

    ReplyDelete
  8. Hih mäkin olen innostunut tähdistä, tosin enemmänkin sisustuspuolella! Himoaisin kaikkia ihania Gantin tähtityynyjä ja neulevilttejä ja niitä muita ihania! Vaikka omaa kotia ei vielä olekaan niin ainahan niistä voi jo haaveilla:) Mulla onkin kohta jo kodin sisustus valmiina, enää koti tarvitaan:D

    Ja kiitti muuten inspiraatiosta siinä sun yhdessä harmaaneule postauksessa. Mä olin kokonaan unohtanut harmaan värin olemassaolon, mutta sen postauksen jälkeen päätin, että mun on löydettävä syksyksi harmaa neule! :D

    ReplyDelete
  9. Mullakin on sama villitys meneillään, sisustuksessa. Lexington, Gant, tähtiä..Oih, että! Ja tohon toiseen vyöhön liittyen, multakin puuttuu perusmusta vyö!Nykysin pitää aina jotain erikoista jos pitää mutta usein paita on niin pitkä, ettei perusvyötä perusfarkkujen ole tullut pidettyä aikoihin!

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)