Sunday, August 16, 2009

Viikuna

Aikasemmin kerroin teille taateleista hyvänä vaihtoehtona makeannälkään.
Koska ruokavalion tulee olla monipuolinen ja vaihtelevuutta täytyy olla että jaksaa noudattaa ns. terveellisiä valintoja, päätin kertoa toisestakin mainiosta vaihtoehdosta illan naposteluun kuin sokerinhimo iskee. Eli seuraavaksi hieman tietoa viikunoista.

Viikunat on jo vuosisatoja tiedetty voimaa antavaksi ja ravitsevaksi ruoaksi. Vanhan myytin mukaan ne kykenivät jopa poistamaan ryppyjä.
Tuoreina ja kuivattuina nämä hedelmät ovat hyväksi ruoansulatukselle, koska ne sisältävät fisiinientsyymiä, joka rauhoittaa suolistoa. Ne ovat myös liiallisesti syötynä laksatiivisia kuten taatelit ja luumut. Kuivatuissa viikunoissa on runsaasti kuitua, rautaa, kaliumia ja kalsiumia, joten ne soveltuvat hyvin myös korkeasta verenpaineesta kärsiville.

Viikunat sisältävät enemmän kuitua kuin useammat hedelmät tai vihannekset, joten ne ovat erinomaisia ruoansulatukselle ja kolesterolitasolle. Niissä on paljon myös polyfenoliantioksidantteja, mikä antaa niille syöpää estävän vaikutuksen.
Nopean energiansaannin ja lihaskouristuksista ehkäisevän vaikutuksensa ansiosta ne sopivat myös hyvin urheilijoille. Kuivatussa viikunassa on n.60% sokeria ja monia vitamiineja sekä yhdessä keskikokoisessa viikunassa on n.37 kaloria.

Muilla kokemuksia viikunasta?

info: Super ruokia - syömällä terveemmäksi
by Michael van Straten & Barbara Griggs

20 comments:

  1. Eikös tuo 37 kaloria YHDESSÄ viikunassa ole aika paljon?

    ReplyDelete
  2. Hei kuule kaunokainen, kun tilasit sieltä asokselta sen neuletakin, niin minkä kokonen se oli? Kun itse tässä vaan arvon, että mitä kokoa mun nyt pitäis tilata (kuinka hyvin joku 8 vastaa Suomen S-kokoa jne).

    ReplyDelete
  3. Kuulostaa hyvältä! En ole ikinä uskaltanut maistaa viikunaa:D Miten tuo tuore viikuna muuten syödään?

    ReplyDelete
  4. täällä on juuri viikunakausi korkattu eli tuoreita alkaa pikkuhiljaa ilmestyä kauppoihin. Mun mielestä kuivattuina (ja vähän tuoreinakin) viikunat ja taatelit on aika makeita mun makuun. Aprikooseista kyllä tykkään, niitä tuli kuivattuina syötyä paljon keväällä ja nyt tuoreina kun se vaan on kaikista helpoin hedelmä syödä ikinä.

    ReplyDelete
  5. Olen käyttänyt tuoretta viikunaa salaatissa ja hyvää oli! :)

    ReplyDelete
  6. miten tota viikunaa sitten syödään ihanc sellaisenaan vai otetaanko ne kuoret pois ja sitten syödään vai että mitess ? :D

    ReplyDelete
  7. ootko joku helvetin ravintoterapeutti :D naurattaa enemmänkin nää sun jutut :D

    ReplyDelete
  8. Kuoretkin voi syödä. Itse tykkään vain viipaloida viikunan ja popsia joko salaatissa kuten joku toinenkin mainitsi tai nami nami Parman kinkun kanssa. Toiset syövät juustojen kanssa, mutta sittenpä lautasella on helposti jo kaloripommi. Kuivatut viikunat ovat hyvin myös. :)

    ReplyDelete
  9. Vitsit sulla on silmää sisustamisen ja somistamisen kanssa, upea oli tuo sun joulukattaus! Ihana saada inspiraatiota aina täältä, kun annat potkua myös muille kun olet niin innoittava :)

    Kokeilin muuten taateleita ja viikunoita viimeviikonloppuna. Taatelit olivat varsinkin hyviä ja tulen varmasti ostamaan niitä uudestaankin:) Serkkuni kanssa herkuteltiin taateleilla niin mietin siinä samalla, että syötkö sinä todella aina vain yhden sellaisen pienen taatelin? mulla niitä meni helposti enemmänkin:D

    ReplyDelete
  10. Anonyymi,
    kaikki on suhteellista. Nämä ovat näitä terveellisempiä valintoja. ELi pari viikunaa vai sitten se karkkipussi?
    Vähän sama homma kuin avokadon kanssa. Se on todella rasvainen, mutta ne ovat vain hyviä rasvoja...

    Milla,
    Hei kaunis!:) Tilasin kai UK8 koon? Se varmaan näkyy siinä postauksessa kun kerroin että meni vikaan tilaus:)
    Mutta mulla sattu oikein hyvä tuuri ja tuli tilattua sopiva koko:)

    Poupoupidou,
    Viikunaa voi syödä salaateissa, jälkiruoissa tai vaikka lihan kanssa. Ja sitä voi syödä ihan sellaisenaan jos kuoret ei ole liian paksut:) Ihan maku asia:)

    EllaB,
    oot ihan oikeassa. Ne ovat todella makeita...Siksi ei voikkaan kuin muutama syödä sitten onkin sokerikiintiö täysi!:) Mutta siksi niitä aina alan syömäänkin jos makeannälkä iskee:)
    Itse en ole aprikooseja kuivattuina juuri syönytkään. PItäisi varmaan kokeilla:)

    Heini,
    kiitos kovasti kun vinkkasit muillekin tuosta!:)

    anonyymi,
    viikunassa voi syödä kuoretkin. Vähän maku asia sitten tykkääkö niistä vai ei:) Kunhan kuori ei ole liian paksu:)

    anonyymi,
    Minulta on kyselty paljon miten treenaan ja pysyn ns."kunnossa". Nämä ovat vain minun arjen pieniä valintoja:) Ravintoterapeutteja olen toki kiinnostuneena kuunnellut ja ravintoaiheisia kirjoja mielelläni lukenut:)

    Anonyymi,
    hei kiitos monesta hyvästä vinkistä!:) Itse olen juustojen suuri ystävä mutta en ole vielä kokeillut!:) Kiitos muistutuksesta!:) Parmakinkun kanssa syömisestä en ole kuullutkaan!:) Kiitos kovasti avusta!:)

    Kiki,
    Kiitos ihan hirmuisesti sinun kauniista sanoistasi!:) Olen hyvin iloinen että jotkut tosiaan voivat inspiroitua täällä!:) Se on tarkoitus:) Pienistä asioista saa potkua niihin elämään isompiin asioihin!:)
    Ja aivan ihanaa että olet käynyt ostamassa taateleita ja viikunoita!:) Mulla on itseasiassa kaksi taatelia aikalailla se maksimi. Yleensä syön niitä jos makeannälkäiskee (mikä ei itseasiassa mulla ihan hirveen usein iske...olen enemmän suolaisen perään joten pähkinöitä on kans saatavilla:D) Sitä pitää vaan kokeilla kaikkia näitä terveellisimpiä vaihtoehtoja ja löytää itselle se sopiva!:)

    ReplyDelete
  11. Ihana postaus! Tykkään ihan hirveästi kun otat näitä terveys asioita blogissasi myös esille. Ja sehän ei missään nimessä tarkoita sitä, että sinun pitäisi olla ravintoterapeutti! Näkee, että olet kiinnostunut ja olet ottanut selvää asioista. Itsekin näistä ihan harrastusmielessä tiedän jonkin verran ja musta on nin motivoivaa ja innostavaa lukea niistä, esim. kaltaisesi ihanalta kuulostavan ihmisen blogista. Kaunis kiitos!

    ReplyDelete
  12. Hehehehehe=D
    Käyköhän toi fiksun oloinen anonyymi seuraavaksi haukkumassa kaikki muotibloggaajat helvetin stylisteiksi=D Hauska ilta varmaan edessä=D
    On meitä moneksi!

    Itse pidän kovasti näistä sun terveellisistä tietopaukkauksista!=) Saan mukavasti inspiraatiota omaan elämäntaparemonttiini!

    Jatka samaan malliin ja upeaa seurata miten asiallisesti kommentoit noille "erikoisille" anonyymeille!=)

    ReplyDelete
  13. Yhdyn anonyymin kommenttii: "ihana postaus!...."
    Tosi kiva lukea tälläisiä terveys juttuja myös muoti juttujen ohella. Ja susta kyllä näkee että pidät huolta itsestäsi.( ihailtavan terveelisin tavoin, eikä sairaalloisesti yliampuen)Motivoit varmasti monia blogillasi, ainakin minua!:)

    ReplyDelete
  14. Olet sanonut, ettet kerro blogissasi mitään yksityiselämääsi liittyvää. Kysyisin, miksi olet päättänyt esitellä kuitenkin kotisi, joka on ainakin minulle todella henkilökohtainen paikka?
    Ymmärrän, että moni saa sisustuksestasi paljon inspiraatiota omankin kodin sisustamiseen, mutta päätin kuitenkin kysyä mieltäni askarruttavaa asiaa.

    ReplyDelete
  15. Jee! Mahtavaa!

    Just eilen muistelin tuloksetta jälkiruoan äärellä, että mikä on tän hedelmän nimi! Ja nyt se selvisi! :)

    Ps. Kiitti Kat Deluna -lenkkimusavinkistä! Oon juossu sen tahdissa nyt monet päivät täällä Saksassa! :)

    T: Juulia

    ReplyDelete
  16. Anonyymille kritisoijalle ja itse bloggaajallekin pienenä sivuhuomautuksena uudehkolta lukijalta, että minusta ainakin tosi mukavaa lukea tällaista monipuolista blogia. Olen kaiken lisäksi aika paljon vanhempikin kuin mrs.V, mutta on silti kiva seurata tyylitajuisen ja tervepäisen nuoren naisen kertomuksia muodin ja naiseuden tiimoilta. Laidasta laitaan ja vielä terveellisä elämäntapoja korostaen. :) Mukavaa viikon alkua!

    PS. On kovin suomalainen piirre, että kaikesta mistä puhuu, uskaltaa sanoa mielipiteensä tai kirjoittaa, pitää olla vähintään asiantuntija tai erikoistutkija. Muuten täytyy olla hiljaa. ;D

    ReplyDelete
  17. Anonyymi,
    Joskus tein tosiaan asiasta kyselyn ja taisi reilu 80% haluta terveyteen liittyviä kirjoituksia:) Joten näillä mennään:) Ihanaa että sinä olet yksi heistä!:) Tosiaan, nämä ovat aika universaaleja juttuja ja kun täällä blogeissa jengi pyörii ja etsii inspiraatiota pukeutumiseen niin minusta oli hyvä lisä tuoda jokin pieni lisä että lukijani inspiroituisivat myös elämään terveellisemmin! Sillä hyvä olo lähtee sisältäpäin?:) Kauneus säteilee sitten ulospäin:) Ja kaunis kiitos itsellesi ihanista sanoistasi!:)

    Anonyymi,
    Niin...meitä on moneksi:)
    Noh, ihmisen kirjoitustyyli ja asia kertoo niin paljon jo ihmisestä että ei kai tuota tarvitse sen enempää kommentoidakaan?:)
    Olen kovin iloinen jos saat inspiraatiota täältä. Sillä näiden terveellisten postausten idea on juuri alkaa keskittymään omaan hyvin vointiin ja sitä kautta löytää se iloinen mieli sekä hyvä olo ja ote elämään!:) Hienoa että sinä olet sen löytänyt!:)

    Mona,
    todella kiva kuulla että pystyn edes joitakin inspiroimaan!:) Ja sehän riittää!:) Pienillä askeleilla mennään eteenpäin!:) Tarpeeksi liikuntaa ja sitten pieniä terveellisiä valintoja on kaikki mitä se vaatii. Silti saa herkutella ja nauttia elämästä jos perusasiat on kunnossa!:) Kiitos vielä että jaoit tämän kanssani:) Olet hyvin ystävällinen:)

    Anonyymi,
    periaatteessa en ole tilivelvollinen selittämään miksi päätän mitäkin täällä kertoa, mutta koska sinä esitit kysymyksen niin asiallisesti että päätin muutamalla sanalla asiaa valaista:) Eli en kerro elämästäni enempää sillä haluan suojella lähimmäisiäni. En halua että täällä on tietoa mistä saataisiin vedettyä linkki heihin. Koska sisutus on minusta melko pintapuolinen asia ja kuvastaa minun tyyliäni, koin että se on ihan ok. Tosin oli sen verran yksiyisyyden rajalla että mietin pitkän tovin ennenkuin ensimmäisen kerran paljastin kuvia kodistani:)

    Juulia,
    Hienoa että selvisi!:) JA aivan mahtavaa että olet saanut inspiraatiota lenkille mukaan!:) Se vasta oli ihana kuulla!:)

    Anonyymi,
    kiitos kovasti tästä kauniista kommentista ja upeista sanoista!:) Kertoo paljon ihmisestä joka "puolustaa" periaatteessa täysin tuntematonta henkilöä näin kauniisti:) Olen äärimmäisen otettu että jopa minua huomattavasti ?! vanhemmat naiset lukevat minun pieniä kertomuksia ja pitävät niitä kivoina!:) Kiitos näistä kokemuksen painavista sanoista!:) Oikein hyvää viikon jatkoa sinulle!:)

    ReplyDelete
  18. Pari päivää sitten olin ruokakaupassa, ja sun postauksesta innostuneena ostin taateita. Eilen illalla sitten avasin pussin ja joo, makeita ne on! Ehkä ens kerralla vois ostaa noita viikunoitakin, ne on kans hyviä.

    Kysyit tuossa pari postausta aikaisemmin, niin asun tosiaan täällä Sveitsin Lausannessa. Oon aupairina seuraavan vuoden. Nyt on pari viikkoa vasta takana, mutta eiköhän tää tästä :)

    ReplyDelete
  19. Ihana postaus!
    Kiitos tästä vinkistä! Olen ostanut jo taaleita SEKÄ viikunoita kuivattuna karkkipussin tilalle. Todella hyviä, ja vievät makeannälän. :) Mieluummin syön 200kcl taateleita kuin suklaapatukan. Kiitos vielä siis hyvästä vinkistä! Ja lisää näitä! Miten käytät esim. avokadoa?

    Odottelisin monen muun säännöllisen lukian lailla juttua siitä -5 kg projektista jonka teit. Kerroit että se pitkä projekti ja ne viimeiset kilothan maillä on kaikilla tiukassa. Mitä muutit? Mitä jätit pois ruokavaliosta, lisäsitkö liikuntaa yms yms. olisin erittäin kiinnostunut lukemaan aiheesta, koska itselläni tuntuu kroppa menevän säästöliekille kun yritän tiputtaa niitä viimeisiä kiloja ihannepainooni. Toivottavasti rohkaistuisit vielä ko aiheesta kirjoittamaan ;)

    Olisi myös erittäin mukava lukea postaus tulevan syksyn mallistoista, esim kuten elle:ssä autum/winter 2009- mitä hankintoja aiot tehdä kaudelle vaatekaappiisi?

    -Piia

    ReplyDelete
  20. Minä tykkään just näistä jutuista! Kiitos, siis! Ihana tietopaketti, taas :) En tienytkään, että tuore viikuna näyttää tuolta ja nyt tiedän myös, että miten sitä käytetään. Kuivattuja taateleita, sekä viikunoita olen syönyt, mutta en ole tiennyt niiden terveydellisistä vaikutuksista ja sisällöistä. Eli tosi kiva nyt!

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)