Tuesday, June 30, 2009

Suojaudu auringolta!

Viimein olemme saaneet hieman kesän makua tänne Suomeenkin!
Itse olen ollut aivan intona näistä keleistä.

En tahdo olla ilonpilaaja, mutta kaiken tämän säteilyn keskellä on hyvä ottaa pieni muistutus ihanan aurinkomme varjopuolistakin...
Ruskettuminenhan on ihon puolustusmekanismi UV-säteilyä (ultraviolettisäteilyä) vastaan.
Ihon altistuessa UV-säteilylle se paksuuntuu, pigmenttituotanto lisääntyy sekä olemassaoleva pigmentti tummenee.
Ihon palamista tulisi välttää, sillä toistuva palaminen lisää huomattavasti ihosyövän riskiä. Melanooma (eli tummasolusyöpä) on lisääntynyt rajusti viime vuosikymmenellä. Suomen säteilyturvakeskuksen mukaan (STUK) melanoomaan sairastuu 500 ja kuolee 120 suomalaista joka vuosi. Huomattavasti enemmän ihmisiä sairastuu tyvi- ja okasolusyöpään, jotka ovat kaksi vielä yleisempää ihosyövän muotoa, mutta niihin kuolee "vain" 30 ihmistä vuosittain.
Rusketus myös vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Iho paksuuntuu, veltostuu sekä rypistyy. Iho ei unohda saamaansa UV-säteilyä, vaan säteilyn vaikutukset kertyvät ihon muistiin koko eliniän ajan.
Kaiken tämän takia on tärkeä muistaa suojautua auringolta. Vaikka et herkästi palaisikaan, suojaa oikeat aurinkovoiteet ihoasi palamisen lisäksi ennenaikaiselta vanhenemiselta.

Aurinkovoiteet sisältävät suoja-aineita, jotka vähentävät UV-säteilyn, erityisesti UVB-säteilyn pääsyä iholle.
Suojakerroin kertoo tuotteen tehon.
Esim. suojakerroin 6 tarkoittaa, että auringossa voi oleskella palamatta 6 kertaa pidempään kuin ilman voidetta. STUK:in sivuilta saat selville kuinka voimakas UV-indeksi paikkakunnallasi on. Mitä korkeampi indeksi, sitä lyhyempi on aika jonka voi viettää auringossa palamatta. Ajan pituus taas riippuu ihotyypistä.
Suomessa UV-indeksin suurin arvo on 5-6, joka saavutetaan keskikesällä keskipäivällä etelärannikolla. Etelä-Euroopassa tyypilliset luvut ovat kesällä 8-10.
Aurinkosuojavoiteen tarjoama suoja riippuu suojakertoimen lisäksi iholle levitettävän voiteen määrästä. Usein ihmiset levittävät iholleen huomattavasti vähemmän ja harvemmin suojavoidetta, kun niiden valmistajat ovat suunnitelleet. Kun voidetta on ohuempi kerros kuin pitäisi, suojavaikutus jää huomattavasti pienemmäksi kuin pakkauksessa ilmoitettu suojakerroin.
Voidetta kannattaa levittää puoli tuntia ennen aurinkoon menoa ja toinen kerros puolen tunnin auringossa oleskelun jälkeen.
Jos palat helposti vältä makaamista, sillä makuuasennossa saat nelinkertaisen määrän aurinkoa pystyasentoon verrattuna. Myös veden heijastus lisää säteilyn määrää.
Itse käytän Clarinsin aurinkoöljyjä.
Esim. Dubaissa ollessani aloitan hyvin korkeilla kertoimilla (jopa 30, jolloin vaihtoehtona on vain paksu rasva), mutta Suomessa suihkuttelen iloisesti 6 kerrointa. Ulkomailla ollessani minulla on myös ollut tapana asteittan vähentää kertoimen suuruutta. Jos olen esim. Dubaissa 10 päivää, on minulla viimeisinä päivän käytössä n.8 kerroin. Painotan nyt vielä, että ihoni sietää aurinkoa erittäin hyvin. En ole palanut ja rusketun helposti.

Pidän Clarinsin aurinkovoiteista erittäin paljon. Ne eivät jätä ihoa lainkaan limaiseksi vaikka öljyjä ovatkin. Iho jää erittäin pehmeäksi ja tuoksukin on pehmeän miellyttävä.
Joten vaikka näissä säissä innostutaankin niin muistetaan pitää järki mukana!:)

13 comments:

  1. Oon ollut tosi järkyttynyt katsellessani esim. terasseilla istuvaa kansaa ja samoin kuin Hesarissa joitain viikkoja sitten oli haastateltu ihmisiä Hietsussa ja monet ei käyttänyt mitään suojaa. Ensinnäkin on ihan todella rumannäköistä olla punainen rapu ja toisekseen tietty äärimmäisen epäterveellistä. Sääli että monet ajattelee sen olevan hyvä keino ruskettua, kyllähän se punotus siitä sitten kuitenkin päivetykseksi pikkuhiljaa muuttuu.

    En todella ihmettele kasvavia melanoomalukemia ja välillä sitä idarikansaa katsellessa melkein ajattelen että ansaitsisivat kyllä tyhmyydestään jonkun syövän. No, ei niin oikeasti saa toivoa. Itselläni on ollut melanooma enkä ole edes koskaan palanut pahasti, lapsena ja nuorena iho on suojattu hyvin jne. On vaan niin herkkä ja vaalea iho ja tietenkin kai myös huonoa onnea matkassa. Käytän aina suojakertointa 30-50 ja vältän esim. keskipäivän aurinkoa. Ja silti näin voi käydä... Saatika jos ihan ehdoin tahdoin itseään kärtsää niin ei ole syöpäläinen kaukana!

    ReplyDelete
  2. Vitsi tää oli hyvä bloggaus! Kirjotat niiiin asiaa. Ihmiset suhtautuu palamiseen liian hepposasti. Yleisesti jotkut ajattelee, että kun palaa niin iho muuttuu sitten ruskeaksi. Mut ne ei sitten ajatteele, että mitä sille iholle on tapahtunu. Eihän se kaikki näy ulospäin ja rusketus on vain ihon oma suojamekanismi. Monista blogeista on saanut lukea tyyliin "hups paloin", kun unohdin aurinkorasvan. Miten sen voi unohtaa? Itse ainakin rasvaan heti aamulla itseni (20 kertoimella - kyllä suomessakin voi palaa!). Ja lisään tarvittaessa - harvoin olen auringossa pidempää vaikka golfia pelaankin, että lisääminen tuolla kertoimella on tarpeen. Seuraan ihoani aina välillä ja kyllä sen punotuksen tuntee ja huomaa.

    ReplyDelete
  3. Hmm, käytätkö tätä Clarinsin öljyä myös kasvoille, vai jotain muuta ? tuntuu, että kaikki aurinkovoiteet on liian rasvaisia kasvoille :(

    ReplyDelete
  4. Tosi kiva postausidea! Itsekin palan erittäin harvoin, toisin kuin äitini. En mene kuitenkaan aurinkoon pitkäksi ajaksi ilman aurinkosuojaa. Hirvittää kun jotkin ystävät ottavat aurinkoa istuskellessaan terassilla tai piknikillä ilman mitään suojausta. Taidankin olla meillä se joka kantaa aina aurinkorasvan mukaan ja kehottaa muidenkin käyttämään sitä :D

    ReplyDelete
  5. Itse suojaan ihoni auringolta hyvin rutiininomaisesti, sillä pitkän tähtäimen tavoitteenani on näyttää vanhana yhtä nuorekkaalta ja hyväihoiselta kuin aasialaiset vanhat rouvat. Saeki Chizulla on kadehdittavan kaunis iho ja hän on jo 64-vuotias! Salaisuutena heillä on tietenkin hakubi eli auringon iholle tuottamien vaurioiden ennalta ehkäiseminen. Ehkä aasialaiset näyttävät sen takia ikuisesti nuorilta...

    ReplyDelete
  6. Olipa hyvä ja mielenkiintoinen postaus! :) Olisiko mahdollista saada juttua esimerkiksi treeniviikostasi tai mitä kaikkea liikuntaa harrastat pitääksesi kroppasi hyvässä kunnossa?

    ReplyDelete
  7. Rva Herttainen,
    ihan oikeassa olet. Itsekin olen pöyristyneenä kuunnellut kun jengi vielä kerskailee etteivät tarvitse aurinkovoiteita kun eivät kerran pala. Oi ja voi. Se että ei pala niin ei tarkoita ettei iho kärsisi... Sehän näkyy vasta sitten muutaman kymmenen vuoden päästä.
    Onnittelut taistelun voitosta! Kiitos rohkeudestasi kertoa noinkin arka asia! Moni kun miettii ettei omalle kohdalle voi osua niin koskettaa kun joku jonka ainakin "kokee tietävänsä" on sairastunut näinkin vakavaan sairauteen niin pysäyttää. Kyllä. Suojavoiteita on käytettävä ja auringosta tulee nauttia järki mukana!

    Maarit,
    aivan totta. Better safe than sorry! Eikä rasvaa saa unohtaa! Toivottavasti nuoret tajuavat asian vakavuuden tuon punotuksen kanssa. Se että se muuttuu sitten rusketukseksi tarkoittaa että tuho on jo tehty...

    Nanna,
    voi ei, unohdin täysin mainita Clarinsin aurinkovoiteen kasvoille mitä käytän! Käytän siis ihan erityisesti kasvoille tarkoitettua Clarinsin voidetta, joita mulla on 30 ja 15 kerroin. Estää myös ryppyjen muodostumista!:) Eli nimi on Clarins Sun Wrinkle Control Cream Moderate Protection For Face.

    ellybo,
    hienoa että joku toimii siellä porukan aivona ettei jokossa tyhmyys tiivisty!:) hienoa!

    Jossu,
    Totta, aasialaisilla naisilla iho ja hiukset ovat usein kadehdittavan upeassa kunnossa. Pitääkin käydä katsastamassa tuo mainitsemasi nimi. Ei ole todellakaan turhaa poimia sieltä päin kaikkia kauneusvinkkejä...

    Olivia,
    on ehdottomasti mahdollista:) Tosin nyt kesälomalla olen löysäillyt huomattavasti enemmän kuin normaalisti:D Mutta palaan asuinmaahani ensi viikolla niin ehkä sitten saan taas arkirytmistä kiinni ja treenipostaus voisi olla ajankohtainen:)

    ReplyDelete
  8. Hei, hyvä ja aiheellinen postaus. Kertoisitko vielä, missä tuota Clarinsia myydään?

    ReplyDelete
  9. Hei Mrs.V, ja kiitos ihanasta blogistasi :)

    Anteeksi ylipäätään että vaivaan tällaisella asialla, mutta jotakin aasin siltaa pitkin, tämäkin liittyy aurinkorasvoihin...;)
    Tiedän että satut omistamaan muutaman LV:n laukun ja ajattelin kysäistä josko osaisit auttaa ongelmassani...
    Onnistuin nimittäin tuhoamaan uuden keepall laukkuni pohjan ja etenkin pohjan nahkaosat aurinkoöljyllä :(( Öljypullo oli rantareissulta unohtunut laukun pohjalle ja valunut pohjan läpi lattialle asti...nahkaosat ovat nyt pohjasta läpeensä tummuneet ja imeneet itsensä täyteen öljyä. En ole uskaltanut muuta kuin pyyhkiä sitä kostealla pyyhkeellä, enkä tiedä mikä neuvoksi. Täytyy myöntää että itku tuli :(

    Oletko itse joutunut puhdistamaan laukkujasi, ja miten olet siinä parhaiten onnistunut?
    Ja anteeksi vielä että vaivaan tällaisella... :(

    -Jenni-

    ReplyDelete
  10. Jatkatko tämän blogin kirjoittamista, vaikka palaatkin asuinmaahasi? Olisi mukava lukea kirjoituksiasi jatkossakin. :)

    ReplyDelete
  11. Neiti S,
    jokaisessa hyvin varustetussa kosmetiikkaliikkeessä:) Eli ainakin Stockalta:) Ostan myös usein lentokentältä TAX Freenä:)

    Jen,
    voi ymmärrän hyvin surusi. Kuitenkin klassikko laukku jonka tulisi kestää vuosia ja sitten käy noinkin harmillinen vahinko...
    En ikävä kyllä osaa auttaa lainkaan. Itse olen kylläkin sitä mieltä että elämän tulee hieman kaikessa näkyä, mutta en tiedä kuinka NÄKYVÄ tämä sinun onnettomuutesi on. Suosittelen kääntymään liikkeen puoleen, itselläni ei ole hajuakaan kuinka tilanteessasi tulisi toimia. Olen hyvin pahoillani ettei minusta ole tässä mitään apua.

    Kata,
    ainakin alkuun, mutta kun kesän loppua kohti kiireet ja arki todella alkavat niin en tiedä jääkö minulla aikaa tähän...

    ReplyDelete
  12. Hei vielä, ja kiitos kuitenkin :)
    Tämä onnettomuus valitettavasti on varsin "näkyvä" :( Koitan vielä kuivatella laukkua, ja toivoa että nahkaosat eivät jäisi ihan niin tummiksi kuin nyt ovat... (kyllähän ne ajan kanssa muutenkin tummuvat, joten jospa lopputulos ei jäisi ihan niin kamalaksi. (saahan sitä aina toivoa;))
    Mies oli kuitenkin ihanan lohduttava kun näki kuinka murheen murtama olin, lupasi että hankitaan pian uusi :) Aurinkoista päivää sinulle!:)

    -Jenni-

    ReplyDelete
  13. Olen ehkä yksi niistä jotka eivät niin rutiininomaisesti tuota rasvaa iholleen levitä. Siispä juttusi sai miettimään uudelleen tuota huolettomuutta ystäväämme aurinkoa kohtaan ja heti seuraavana aamuna juttusi luettuani kuorrutin ihoni tuolla mönjällä. Kiitos siis, sait ajattelemaan! Aurinkorasva taitaa eksyä biitsilaukkuuni tästä lähtien joka kerta kun aurinkoon lähden.

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)