Saturday, February 11, 2012

Going to London Fashion Week!

Jokin aika sitten sain blogini sähköpostiin mailin, missä minulle tarjottiin mahdollisuutta matkustaa Lontooseen ja osallistua London Fashion Week:illä järjestettävään muotinäytökseen. Nopeasti selvitin aikatauluni ja olisiko minun mahdollista tällaiselle pikareissulle lähteä ja onnistuihan se pienellä säädöllä! Nyt ensi viikolla se koittaa - pääsen ottamaan osaa elämäni ensimmäisen muotiviikkoon! :) 

Reilu kuukausi sitten oli pystyssä kilpailu, missä yhden bloggaajan sai äänestää New Yorkin muotiviikolle. Vaikka voittoa ei tullutkaan, minun täytyy kiittää jälleen teitä ihania lukijoitani ihan huimasti, jotka äänillänne avititte minut hyvin kiinni 5 parhaan joukkoon, mistä sitten viime metreillä pois tipuin. Erityiskiitokset lähtevät myös perheeni ja ystävilleni, jotka ahkerasti lobbasivat minua facebookissa sekä ihanalle Mungolifen Annalle, joka niin kauniisti puhui puolestani ja lobbasi minua myöskin kyseiseen tapahtumaan! <3 Olette kaikki niin mielettömiä! <3 Olen jo onnellinen voittaja, sillä minulla on teidät elämässäni! :)

Harmikseni, unelmani ei sillä kertaa käynyt toteen, mutta enemmän kuin mielläni matkaan katsomaan muoti-ihmisten vilinää upeaan Lontooseen!! Olen kerran aiemmin käynyt Lontoossa (tai no oikeastaan 2 kertaa, mutta ekalla kerralla olin niin nuori, että muistan vaan ToysRUs:in olleen kova sana :D) ja kerroinkin matkastani täällä blogissa. Lensimme Lontooseen viime keväänä ja säät suosivat meitä oikein olan takaa! Tässä hieman tunnelmia kaupungista (johon reissullamme ihastuin palavasti), jonne onnellisena matkaan uudestaan! <3








Jee!!! Ensi viikolla taas noihin maisemiin!! Toivottavasti säät ovat yhtä aurinkoiset! :)


Some time ago, I got an e-mail asking, if I was willing to to take part in London fashionweek this spring.  As experiencing Fashion Week euphoria has been a dream of mine for God knows how long, it didn't take me long to answer a big YES to the inquiry! I am so happy, that I was presented with this opportunity - thank you! So next week - I'll be making a very quick trip to London... Can you guess which fashion show I'll be attending? :)

We flew to London for a quick weekend getwaway with my husband last spring and I completely fell in love with the city then! Can't wait to experience that gorgeous and historic city again! Above you can see a few pics from my London visit last year. If you wish to see more of it - check "Travel" section from the right side bar under the header "My old posts". 
So exciting to go there during fashion week!:) 

53 comments:

  1. Lontoo on IHANA! Oltiin siellä Lokakuun lopussa kavereiden kanssa pitkä viikonloppu, ja silloin säät todella suosivat; ilman takkia pärjäsi hyvin päiväsaikaan :)

    Olen suhteellisen tuore lukija, ja halusin sanoa että vaikutat ihan hurmaavalta ihmiseltä! Tämä blogi on todella inspiroiva, vaikka tyylillisesti olenkin ihan eri maata kuin sinä :) Aion ehdottomasti jatkaa seuraamista nyt kun sinut löysin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oih ihana! Lontoo on kyllä upea! :) Voi kiitos ihana kovasti! Olen kovin otettu, että teistä jotkut jaksavat kahlata tätä kommenttiboksia läpi ja lukea rivien välistä hieman juttuja käsittääkseni hieman minuakin ihmisenä, sillä blogi itsessäänhän on kovin pinnallinen, joten todella ihana kun jotkut jaksavat katsoa sen ensivaikutelman läpi <3 Kiitos paljon kun käyt ja ollaan yhteydessä täällä kommenttiboksin puolella! :)

      Delete
  2. Ah, Lontoo <3 Mä kävin siellä marraskuun lopussa kääntymässä, ja oli kyllä huikee paikka. Meilläkin oli onnea säiden suhteen, aurinko paistoi ja oli ihan suht lämmintäkin vielä.
    Ihana kaupunki!!
    Ja sä vielä pääset yhdistämään siihen muotiviikon tapahtumat, lucky you. :) Mutta odottelen kyllä innolla postausta sieltä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. no kyllä! Mieletön city! Olen kyllä hyvin iloinen, että pääsen kokemaan elämäni ensimmäistä kertaa palan muotiviikkojen hurmasta! Toivottavasti ei ole viimeinen kerta ja tämä olisi vasta alkua! :)

      Delete
  3. Oi onnea reissuun ja ihanaa että pääset sitten lontooseen kun nyc ei onnistunut! Lontooseen kun pääsisi itsekkin joskus! ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon!:) Treffaan muutamia muitakin bloggaajia paikan päällä joten tosi kiva pikareissu edessä ! <3

      Delete
  4. Oi, olen aivan mielettömän iloinen puolestasi!! Mahtava tilaisuus. Odotan jo innolla postauksiasi Lontoosta ja muotiviikosta, täällä nimittäin yksi totaalisesti Lontoolle sydämensä menettänyt.. ;) viidesti olen käynyt siellä, enkä saa koskaan tarpeekseni :)

    ps. blogisi on aivan ihana, oikein päivän piristys :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos ihana paljon! <3 Voi miten kiva, toivottavasti saan paljon hyviä kuvia ja postauksia siis aikaiseksi! :) Lontoo on kyllä mahtava! :) Kiitos paljon, olen niin iloinen, jos tämä joidenkin kohdalla ainakin pystyy tarkoituksensa täyttämään <3

      Delete
  5. mäki haluan lontooseen!! mistä toi takki on (: ?

    ReplyDelete
  6. Siistii et pääset Lontoon muotiviikoille, koska olisin toivonut, että olisit päässyt sinne Ny York:iin. Onneks pääset sit tonne ja pidä hauskaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon tuestasi! :) Ihana kun on niin paljon kannustavia ja tsemppaavia lukijoita! <3

      Delete
  7. hauskaa matkaa!:) ja harmi ette sinne new yorkiin päässyt:( itekin kävin pari kertaa äänestämässä eri koneilla:) jos saan kysyä niin missä hotellissa olitte silloin kun kävitte lontoossa?:) Ollaan kans menossa kuukauden päästä ensimmäistä kertaa Lontoosen eikä oo vielä osattu päättää hotellia:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos ihanuus ihan hirveesti tuestasi!:) Mulla oli todella kovat kilpasiskot, joten tiukkaa oli!:) Oltiin sellaisessa kuin Sheraton Park Tower, aivan Harvey Nicholsia vastapäätä! Oli ihan loistava lokaatio! Buckingham Palace ja Big Ben yms. ihan kävelymatkan päässä! Harrodskin oli ihan nurkan takana ;) Not bad! Suosittelen kurkkaamaan vanhat Lontoo postaukseni! Siellä on tarkempaa tietoa lontoosta, hotellista siellä liikkumisesta jne! :)

      Delete
  8. Oi mäkin haluun takas Lontooseen! Se on kyllä ihana kaupunki:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. se on! Mäkin ihastuin viimeksi ollessani ihan täysin!

      Delete
  9. Oi, oletpa onnekas! Itsekin haluaisin joskus päästä muotiviikkoja seuraamaan jo pelkästään opintojeni vuoksi. Harmi, että sinne täytyy saada se kutsu :(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minullakin oli pitkään vaan kaukaisena haavena ja se kävi toteen! :) Eli aivan varmasti jonain päivänä pääset sinäkin jos sinne todella haluat! :)

      Delete
  10. Aivan mahtavaa, jään innolla odottamaan postausta kyseisestä matkasta! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin odotan innolla kokemusta! Toivottavasti saan hyviä kuvia kun salama tosiaan on edelleen korjaamolla :/

      Delete
  11. Tervetuloa vaan! Ensi viikolla pitäisi taas lämmetä, joten pitäisi olla ihan kivat säät. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos! Ja ihanaa! Toivottavasti tarkenee päivälläkin kaupungilal vähän pörrätä! :)

      Delete
  12. Replies
    1. Jepsukka!!:) IHana kuulla sustakin pitkästä aikaa!! Kiitos paljon!:)

      Delete
  13. Ah! Näyttää niin ihanalta kun aurinko paistaa eikä lunta missään! :D

    Ihanaa reissua muru, postauksia odotellessa! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No aijaa! SUN SUN SUN SUN SUN! :D :D I MISS YOU!!!!! :D Kiitos mussukka paljon <3 iksu!!

      Delete
  14. welcome to london! tällä hetkellä ulkona on kiva auringonpaiste, toivottavasti pysyis sää yhtä hyvänä siihen asti kun saavut tänne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih! Toivottavasti pysyy!! :) Kiitos paljon!!!:)

      Delete
  15. Hei,

    minkä kokoiset mahtavat olla nuo Raybanin aurinkolasisi? Ja onko tuo väri "ruskea linssi kultaisilla sangoilla" vai mitä niitä vaihtoehtoja nyt onkaan? Pohdin noihin sijoittamista nyt kesäksi ja sinun versiosi näyttävät oikein hyvältä!

    Eeva

    ReplyDelete
    Replies
    1. se on se keskikoon malli! Oon mun mielestä yhteen vanhempaan postaukseen merkinnyt hyvin tarkat tiedot kaikista Raybaneistani! Mun tuolla oikeassa sivupalkissa on HAKU kenttä. Kirjoita siihen rayban niin varmaan löydät sieltä hakutulosten seasta kokonaisen pitkän postaiksen, missä on hyvin tarkat tiedot noistakin laseista! :) Mä käytä melkein ainoastaan Raybanin aviatoreita :D

      Delete
  16. Heippa!

    Tiedätkö minkä kokoiset noi sun Aviatorit on? Ovatko alle 58mm?

    Vilma

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voih! Nyt en muista kokoa numeroina, mutta se on se keskikoon linssi!Oon mun mielestä yhteen vanhempaan postaukseen merkinnyt hyvin tarkat tiedot kaikista Raybaneistani! Mun tuolla oikeassa sivupalkissa on HAKU kenttä. Kirjoita siihen rayban niin varmaan löydät sieltä hakutulosten seasta kokonaisen pitkän postaiksen, missä on hyvin tarkat tiedot noistakin laseista! :)

      Delete
  17. Utelisin myöskin sun takin merkkiä? Näyttää todella hyvältä. Ajatuksissani on hankkia keväällä hyvä ja laadukas trenssi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon! Takki on Burberryn. Eli suosittelen ehdottomasti "aitoa ja alkuperäistä" burberryn trenssiä jos siihen tahdot panostaa! Loistava!! Säilyttää ryhtinsä vuodesta toiseen - mutta muista suojella arkaa vaaleaa väriä! :)

      Delete
  18. Oi että kun oli NIIIIIN ihana kuulla, että pääset Lontooseen! Äänestin sinua aikaisemmin olleessa kilpailussa ja harmittelin kun et päässyt New Yorkiin, olisit nimittäin ollut siellä todella edustava ja minun mielestäni kaikista kilpailuun osallistuneista bloggareista sinä olisit ollut pätevin sinne menemään ja kommentoimaan tunnelmia.

    Sinulla on ihana tyyli ja olen innolla lukenut postauksiasi vaatekaapin kulmakivistä ja erityisesti tulevan kevät/kesän trendeistä. Ihanaa kun on olemassa ihminen, joka tuo meille suomalaisillekin ajankohtaiset trendit näkyville niin että niitä ymmärtää. Itse en ole ainakaan aikaisemmin ymmärtänyt kauheasti muotinäytösten päälle, vaikka muotia rakastankin, mutta tänä keväänä koin valaistumisen, osaksi sinun ansiostasi. =) Kiitos siis blogistasi, kiitos että postaat mielenkiintoisia postauksia. Toivottavasti saamme lukea blogiasi vielä pitkään ja hyvää matkaa Lontooseen! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi vitsi että olet ihana!!! Kiitos niiiiiin paljon tuestasi!:) Kaikki kilpailun tytöt olivat ihan loistavia ehdokkaita, joten en olisi ikinä kyennyt sanomaan kuka sen oikeasti ansaitsee - kaikilla varmasti ihan yhtä suuri unelma! <3
      Olen myös niiin kiitollinen näistä sun kauniista sanoista! Todella kiva, jos olen kyennyt tuomaan catwalkia hieman ymmärrettävämmälle tasolle kun moni aina pitää sitä jotenkin hyvin kaukaisena ja mahdottomana käyttää. Sieltä ne kaikki trendit tulevat ja mielelläni teidän kanssanne pohdin miten sitä meistä jokainen voisi tuntea olevansa catwalkien kuningatar paljon fiksummallakin budjetilla! :)Kiitos paljon, että luet blogiani <3

      Delete
  19. Replies
    1. Yocohoto! Ollut ikävä suakin! :) Kiitos paljon!!

      Delete
  20. aaaa mä olin just siel 3 viikkoo sit ja ihastuin niin pahasti paikkaan! ooon kateellinen !!! :)

    ReplyDelete
  21. Mielenkiintoisia raportteja odotellessa! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uuuh, toivottavasti kykenen sellaisia teille tarjoamaan! :)

      Delete
  22. Tervetuloa Lontooseen!
    Itsehän muotiviikkoja pääsen seuraamaan lähinnä netistä :DD Mielenkiinnolla postauksia odotellessa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! Minäkin olen ennen niitä netistä seurannut ja innolla otan tämän ensikerran vastaan! :)

      Delete
  23. Kivaa Lontoon reissua!

    Sitten kysyn, että kun teet niitä "tyylini kulmakivet"- postauksia, niin voisitko tehdä tai olisitko halukas niistä tekemään ihan sellaisen "Wardrobe cornerstones" tunnisteen tuonne oikeaan sivupalkkiin? Ilmeisesti ne löytyy nyt tuolta Fashion ja Trends- tunnisteista, mutta kokisin, että ne olisi helpompi löytää omasta tunnisteestaan, niin niihin palaaminen olisi helpompaaa. Vai onko ihan tyhmä idea?

    Kristina

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!

      Voin toki tehdä jos se tuntuu sellaiselta mikä olisi helpottava tekijä tulevaisuudessakin! :) Laitan tästä edes kaikkiin Wardrobe cornerstones postauksiin oman taginsa (käyn lisäämässä edellisiinkin NYT)! :) Kiitos ideasta ja toivottavasti on hyödyllinen tulevaisuudessa muillekin!:)

      Delete
  24. Ihanaa, raporttia odotellen! Hauskaa reissua!

    Lontoo kutsuu meitäkin elokuussa, jippii! : )

    ReplyDelete
  25. Muuten noista tyylini kulmakivet postauksista tuli mieleen, että alusvaatteethan ovat tärkeä osa pukeutumista ja varsinkin se, että ne ovat istuvia. Jotenka, voisitko tehdä postauksen alusvaatteista? :)

    ReplyDelete
  26. Aurinkoista on, mutta KYLMA! :-) Kerro, jos tarviit ravintola- tai mitaan muita menovinkkeja.

    ReplyDelete
  27. onnea kovasti! Täällä odotetaan jo vesi kielellä fw-postauksia. ;)

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)