Wednesday, December 7, 2011

Linnan juhlat 2011

Ensimmäiseksi onnea 94-vuotiaalle Suomelle! 

Kyllä sitä saa olla ylpeä kotimaastamme - sinivalkoisesta itsenäisestä Suomesta. Joulukuun 6. päivänä huomio keskittyykin valtaosalla vuosittaisiin linnan juhliin, missä maamme vaikuttajat kerääntyvät saman katon alle juhlistamaan tätä historiallista ja tärkeää päivää. Vaikka linnan juhlien arvokkuutta onkin mediassa arvosteltu paljon sen "pinnallisuuden" takia, on minusta hienoa, että meillä on syytä juhlia! Meillä on ehdottomasti syytä pistää ykköset päälle ja olla ylpeitä koti-Suomestamme. Minä ainakin kuulun heihin, jotka ihailevat juhlien vieraiden pukuloistoa, ja kuinka vieraat viestivät panostuksellaan juhlan tärkeydestä. Sen pidemmittä puheitta paneudun juurikin tämän juhlakansan upeisiin kokonaisuuksiin.  

Täytyy näin alkuun todeta, että kylläpä oli paljon onnistujia tänä vuonna. Hyvin vähän oli mitään silmiin sattuvia kokonaisuuksia. Upeaa katseltavaa! Tosin yhtä vuosittaista onnistujaa jäin kaipaamaan - missä oli Tanja Karpela? (EDIT: Tiedättekö, multa oli aivan totaalisesti päässyt unohtumaan, että eihän hän ole enää kansanedustaja! On tällä ulkomailla asumisella selkeästi miinuksensa tällaistenkin asioiden suhteen! :D

Harmikseni en nähnyt lähetystä täällä ulkomailla, joten joudun poimimaan suosikkini lehtikuvien (Ilta-Sanomat & Nelonen) perusteella. Tässä poimintojani:

Jaana Pelkonen hehkui hyvin pelkistetyssä puvussaan. Kyllä, sometimes less is more

Satu Taiveaho näytti upealta kimaltelevassa puvussaan. Ehkä hieman tuo musta merenneito-osio nostatti kulmakarvojani. En ollut aluksi aivan varma pidänkö siitä, mutta mitä enemmän minä sitä katson, sitä paremmalta se minusta näyttää.


Sari Jalonen oli valinnut asukseen beigeä, joka oli mustalla pitsikuviolla kirjailtu. Pitsin suurena ystävänä tämä oli minusta loistava valinta ;)


Lisa Sounion asussa oli jotain hyvin Audrey Hepburnmaista. Pitkät hanskat ja puvun yläosa toi mieleen aamiaisen Tiffanylla. Tosin itse en ollut vakuuttunut tuosta vihreästä Suomi-kuviosta hameen helmassa. Sopihan se tietysti illan teemaan, mutta jotenkin tuo toteutus vaan tuo alas koko puvun arvokkuutta.

Vaikka tässä kuvassa Riikka Manner näyttääkin jokseenkin tympääntyneeltä, ei hänen asussaan ainakaan syytä sille ole. Hyvin kaunis ja yksinkertainen puku. Menee samaan kategoriaan Jaana Pelkosen kanssa - sometimes less is more.

Minusta tämä kreikkalaisvaikutteinen puku oli upea, mutta se ei kuitenkaan ihan täysin istunut kantajalleen Kaisa Wallinheimolle. Puku oli lehtitietojen mukaan tilattu Yhdysvalloista ja rouva Walliheimo oli käynyt luonnollisesti ompelijallakin varmistamassa puvun istuvuutta. Lopputuloksessa oli minusta kylläkin vielä hieman toivomisen varaa, sillä se olisi saanut olla hitusen verran ryhdikkäämmän oloinen yläosasta.

Michael Monroe ja hänen puolisonsa Johanna Fagerholm olivat ihastuttava näky. Heillä näytti olevan hauskaa keskenään ja muutenkin jotenkin todella upealta yhdessä näyttävä pariskunta. Itse pidin myös Johannan keijukaismaisesta puvusta.

Ja sitten illan epäonnistujiin, joita ei ihan kauhean paljon ollut. Miapetra Kumpulan asu oli kertakaikkisen mauton tuolla karvaisella leopardiosallaan. Meikit ja kampaus olivat kuitenkin kauniisti huolitellut.

Minna Kauppi on ollut edukseen edellisinä vuosina, mutta tästä puvusta minä en pitänyt. Lehtitietojen mukaan puku oli saanut vaikutteensa Black Swan - elokuvasta, mutta minulle tämä ei oikein välittynyt. Kaunishan tämä suunnistaja on, siitä ei mihinkään pääse, mutta asusta minulle tuli enemmin mustekala mieleen kuin musta joutsen.

Ehkä epäonnistunein kokonaisuus oli Tiina Soinilla. Tässä asussa ei toimi oikein mikään. Siinä vaan tapahtuu aivan liikaa. Jo tuo hihojen pituus on aika erikoinen juhlapuvussa, ja silloinkin se toimii äärimmäisen harvalla pukeutujalla. Myös hanskat olivat tarpeettomat ja hassun pituiset sekä nuo mekon alta vilkkuvat mustat sandaalitkin pistivät silmään pahasti... Ei ikävä kyllä nyt ollut hänen iltansa. Kauniisti hän oli kuitenkin yrittänyt valita värimaailmansa kotimaamme värejä kunnioittaen.


Ja ketkä sitten nousi omalla listallani yliste muiden? Ehdoton ykkönen oli Jenni Vartiainen. Minusta ensinnäkin värivalinta oli mahtava! Oranssi sopi tummalle kaunottarelle loistavasti. Myös hänen meikkinsä ja kampauksensa sopivat asuun kuin nakuutettu. Todella upeaa. Erityisen paljon annan pisteitä näyttävästä kultaisesta kaulakorusta. Se todella viimeisteli asun. Ainoana miinuksena sanon, että tässä kuvassa tuo Katri Niskasen puvun verhoilu ei ole ihan mitä kaunein edestä. Jotenkin näyttää hieman hutiloidulta tuosta lantion seudulta. Tosin liike voi vääristää tätä ja kuva on vaan napsaistu huonossa kohdassa.

Illan toinen kaunotar oli ehdottomasti Mirella Koullias. Hän on pitkään lukeutunut omalla listallani yhdeksi Suomen kauneimmista naisista, joten odotinkin häneltä sydämentykytyksiä. Pienenä miinuksena joudun kuitenkin mainitsemaan tuon kokomustan. Jotenkin hieman liian kovan tuntuinen tuo musta tukka, musta meikki ja kokomusta puku. Tämä nainen kun voisi helposti säväyttää vaikka millä värillä ja näyttää upealta vaikka missä mekossa, niin olisin toivonut ehkä jotain hitusen rohkeampaa. Suurena plussana hänelläkin mainitsen tuon näyttävän kaulakorun. Se kuitenkin vähän rikkoo tuota kokomustaa linjaa.

Ja kuka sitten oli illan upein pari minun mielestäni? Itse pidin kovasti Michael Monroesta yhdessä puolisonsa Johannan kanssa, mutta tämän illan voiton vei kuitenkin niin rakastuneen ja onnellisen näköinen Jani Toivola hänen puolisonsa Teemun kanssa. Toivola lukeutuukin minun listallani ehdottomasti yhdeksi Suomen tyylikkäimmäksi mieheksi niin tyylitajullaan kuin persoonallaankin. Upea pari ja ilo silmälle!

54 comments:

  1. Mirella Koullias, Jenni Vartiainen ja Kaisa Wallinheimo olivat kyllä ehdottomasti illan upeimmat näyt. Etenkin Kaisan asu oli mielestäni upean värinen ja puki urheilullista rouvaa uskomattoman hyvin. Samoin pidin myös Jennin asun väristä hurjan paljon, sopi kaunottarelle todella hyvin.

    ReplyDelete
  2. Samat lempparit mullakin!! Jenni ja Mirella olivat uskomattoman kauniina ja puvut olivat selkeästi upeimmat!!:) <3

    ReplyDelete
  3. Eihän Tanja Karpela ole enää kansanedustaja - miksi hänen siis olisi pitänyt päästä linnaankaan?

    ReplyDelete
  4. Jenni Vartiainen ja Mirella Koullias pääsivät myös minun parhaiten onnistuneiden listalle!

    Ps. Tanja Karpela ei ole enää kansanedustaja joten häntä ei linnaan kutsuttu.

    ReplyDelete
  5. Jenni Vartiainen ja Mirella Koullias olivat minunkin suosikkeja. :) Todella näyttäviä naisia! Jani Toivolakin oli edukseen niinkuin hänellä on tapana olla.

    ReplyDelete
  6. Tanja Karpela ei ole enään kansanedustajana siksi häntä ei nähty linnanjuhlissa. :)Itsekkin olen aina ihastellut hänen onnistuneita puku valintojaan!

    ReplyDelete
  7. Mun mielestä Jenni Vartiainen ja Satu Taiveaho olivat parhaimmat! Minäkin olin vähän pettynyt Minna Kaupin asuun koska yleensä hänellä on ollut todella upeita pukuja!

    ReplyDelete
  8. Olinpa hyvin samaa mieltä kanssasi puvuista.

    Minna Kauppi ehdoton piristys, onnistunein "tavis" Jalosen puoliso. Ehdoton kuningatar Mirella Koullias.

    Tanja Karpelan puuttumisesta - hänhän ei luonnollisesti ole enää kutsuvieraslistalla. Ei ole enää kansanedustaja, vaan tavallinen yksityishenkilö :)

    ReplyDelete
  9. Olemme näköjään aika samoilla linjoilla. =)

    Tiina Soinin puku herätti miehessäkin kauhistusta. ;)

    ReplyDelete
  10. mäkin tykkäsin tosta Mirella Koulliasin mekosta! ja tosi hieno muuten toi sun uusi banneri:)Miten saat aina ittes kuvan liitettyä tolleen johin taustaan, että se on rajattu tolleen tosi siististi?

    ReplyDelete
  11. Satu Taiveaho! Siinä ehdottomasti illan kuningatar, tuo asu vaan kolahti minuun täysin. :)

    Ja hei, aivan mahtava banneri! Jouluinen ja upea, ja sä näytät sädehtivältä kuvassa.<3
    (Voisit laittaa tänne vähän tuota sädehtivyyttä, itellä on ollut se jo jonkin aikaa hukassa.. :P)

    ReplyDelete
  12. Itseni mielestä tuo Vartiaisen puku oli kyllä upea, mutta väri oli enemmänkin "työmaa"oranssi, ainakin tv:ssä. Ylivoimainen kuningatar oli kuitenkin Mirella Koullias. Lisäksi on harmi että vain nämä julkkikset pääsevät lehtien kuviin, koska esim. Helsinginsanomien päätoimittajan vaimon kokonaisuus oli yksinkertaisuudessaan todella upea.

    Jani Toivola on todella fiksun oloinen mies ja hän näytti ihanan rakastuneelta Teemunsa kanssa. Minusta on naurettavaa se että heidän tanssimistaan arvostellaan. Vaikka mitä puhuttaisiin, eivät suomalaiset ole vielä kovinkaan suvaitsevaisia. Vain pieni osa on.

    Ja siitä olen ylpeä, että mitään niin hirveitä asuja ei löytynyt, kuten viimevuonna ja sitä edellisenä löytyi. Upeaa että suomalaisillakin alkaa olemaan makua ja tyylikkyyttä linnanjuhlien suhteen.

    ReplyDelete
  13. Eihän Tanja Karpela ole enää edes kansanedustaja, joten eihän häntä oltu edes kutsuttu :) Sääli tosin, hän oli aina niin häikäisevä.

    ReplyDelete
  14. Samoilla linjoilla täälläkin, paitsi että Satu Taiveaho ei sykähdyttänyt kokonaisuutena tippaakaan. Livenä tuo tukka oli kamala.

    Karpela ei ole enää kansanedustaja, ministeri tai kihloissa edellä mainittujen kanssa joten ei saa automaattista kutsua linnaan.

    sanna

    ReplyDelete
  15. Tanja Karpela ei ole enää kansanedustaja :D? Haloo? :D

    ReplyDelete
  16. Täysin samaa mieltä illan upeimmasta parista!

    ReplyDelete
  17. Mahtavaa että naiset uskaltavat näyttää erilaisilta sekä elegantin seksikkäiltä. Oma ehdoton suosikkini oli tuleva rva Ossi Väänänen, mutta ymmärrän pointtisi koko mustasta :) Ja illan ihanimmasta parista olen kanssasi samaa mieltä!!

    queenofzeal.blogspot.com

    ReplyDelete
  18. Tanja Karpela jätti viime vuonna eduskunnan eikä toimi enää kansanedustajana.. Luonnollisesti siis ei enää saa kutsua linnaan.:)

    Upeita pareja muuten! Olen täysin samaa mieltä tyylikkäimmistä pareista kanssasi!:)

    ReplyDelete
  19. Jani Toivola oli kyllä äärimmäisen viehättävä. Miehet pystyvät erottumaan huonommin kuin naiset, jos haluavat pysyä etiketin mukaisessa pukeutumisessa, mutta Jani onnistui kahdella tapaa. Tuo punainen rintakoru (AIDS-tietoisuusnauha?) oli toinen ja toinen oli se, että hän jotenkin oikein säteili ja hehkui. Tuli hyvä mieli.

    Minna Kaupin asusta olimme näemmä eri mieltä, mutta muuten aika samoilla linjoilla. :) Ja Michael Monroe on tosi symppis ja hänen vaimonsakin vaikutti ihanalta.

    ReplyDelete
  20. Tanja Karpela ei ole enää kansanedustaja.
    Ihan samat suosikit olivat itsellänikin, lukuunottamatta tuota viimeistä ;) Ihan hienoa katsottavaa juhlat olivat ja aika vähän tosiaan mitään karmaisevia yllätyksiä.

    ReplyDelete
  21. Samaa mieltä kaikista kohdista! Tanja Karpela ei ole enää kansanedustaja, joten taisi siksi puuttua juhlakansan joukosta :)

    ReplyDelete
  22. Tanja Karpela ei ole enää kansanedustaja, vaan on jättänyt politiikan. Tämän vuoksi ei tietysty ollut mukana :)

    ReplyDelete
  23. Tanja Karpela ei ole enää kansanedustaja, joten häntä ei tänä vuonna enää Linnanjuhliin kutsuttu:) minunkin mielestäni Jenni Vartiainen ja Mirella Koullias olivat ehdottomasti Linnan kuningattaret!!

    ReplyDelete
  24. Olet jo varmaan saanut monta kommenttia tähän liittyen, mutta siis Tanja Karpelahan on ollut kansanedustajan ja välillä ministerin roolissa presidentinlinnassa, mutta hänhän ei siis asettunuit ehdolle viime eduskuntavaaleissa, joten hän ei enää ole kansanedustaja, jonka vuoksi hän ei tietenkään itseenäisyyspäivän vastaanotolle tullut kutsutuksi.

    Iiris

    ReplyDelete
  25. Minusta on hassua, kun niin moni on ihastunut juuri tuon Mirella Koulliaksen mekkoon, kun minusta se oli aivan liian tönkkö!

    Aivan kuten sanoit, aivan liian musta. Lisäksi minusta tuo mekon yläosa on jotenkin todella arkinen ja trikoisen näkönen, mikä ei mielestäni sovi hyvin yhteen tuon pramean alaosan kanssa....

    Kaunishan tuo lookki kuitenkin on ja ei minusta siis mikään "floppi", mutta ei kyllä niitä parhaitakaan...

    Jenni on kyllä todella pirteä ilmestys!

    Sadulla tuntuu aina olevan ihania asuja :)

    ReplyDelete
  26. Joku tuossa jo mainitsi tästä, mutta otan vielä uudestaan esille. Paljon on upeita pukeutujia myös tuntemattomammissa kansanedustajien puolisoissa. Sääli tosiaan ,että lehtikuviin päätyvät vain enemmän julkkikset henkilöt olivatpa puvut upeita tahi ei....

    Minä jo luin tuota postaustasi ,että etkö noteerannut Mirella Koulliasta, mutta olihan hän siellä postauksen lopussa mukana =) Hän on kerrassaan upea ilmestys!

    -Jaana =)

    ReplyDelete
  27. Leena Harkimo oli omasta mielestäni valinnut päälleen illan ehdottomasti kauneimman asun! Siro, kevyt ja vaalea, kuten kantajasakin.

    ReplyDelete
  28. Heippa!
    Ulkomaillakin pystyi katsomaan juhlia ainakin Ylen nettisivuilta ihan suorana lähetyksenä! Meilläkin oli täällä Belgiassa kunnon "kisastudio" meneillään! Kun mainitsit ettet voinut lähetystä katsoa, vinkkinä siis vaan!
    Donna

    ReplyDelete
  29. Samat suosikit täälläkin, Mike Monroe ja Johanna näyttivät upeilta ja Satu Taiveahonkin puku oli kaunis varsinkin yläosastaan:) Jotenkin ihmettelen joskus juhlijoita katsoessa, että eikö heidän kannattaisi googlettaa vaikka Oscareita ja muita suuria gaaloja joissa on todella upeita mekkoja ja joiltain luksusmerkeiltäkin saa hienoja mekkoja samaan hintaan, mitä osa käyttää pukujensa ompeluun.. Siis että otettaisiin vaikka inspiraatiota hieman jostain, eikä väsätä jotain aivan kamalaa kolttua.. Kun jotkut käyttävät mielettömästi rahaa sitten johonkin aika ei-niin-kauniiseen-asuun.. No joo mutta jokainen tyylillään, pääasia kuitenkin itse tilaisuus vaikka pukuloistoa onkin kiva seurata:)

    ReplyDelete
  30. Heissan!

    Mä pidin kanssa pariskuntana Michael Monroeta ja Johannaa ykkösenä. Niin onnellisen näkösiä että kauniilta näyttivät. Ja olihan Makkonen komea tietty puvussaankin. :)

    ReplyDelete
  31. Samoilla linjoilla mennään. Mun ehdottomat suosikit oli Mirella Koullias ja Jenni Vartiainen. Mirella hitusen enemmän minun makuuni. Mirellan puku näytti huomattavasti kauniimmalta liikkuvassa kuvassa ja vaikka musta olikin, niin mielestäni aika herkkä. Laahus nimittäin teki puvusta pehmeämmän. Harmi kun et päässyt näkemään.

    http://katriinajavenla.blogspot.com/2011/12/linnan-juhlien-upeimmat.html

    ReplyDelete
  32. Olen täysin samaa mieltä, että Jenni oli ehdoton kuningatar ja hänen Alexander McQueenin iltalaukku oli aivan mahtava! Rupesin hymyilemään, kun näin Janin ja Teemun, niin iloisia he olivat, ja eihän siitä pääse yli, että Teemu on niin suloinen :).

    ReplyDelete
  33. Hadi,
    Olen samaa mieltä kanssasi!

    Mona,
    He olivat kyllä ehdottomat illan kaunottaret! Tosin olisin toivonut hieman enemmän pehmeyttä upean Mirella Koulliaksen asuun.

    Mustaleski,
    Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/

    Siw,
    Samaa mieltä!:)Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/

    mirrel,
    He olivat kauneimmat, tosin Mirella olisi varmaan ollut kauneimpia roskasäkkikin päällä :D Jani Toivola on niin edustava, sanan jokaisessa merkityksessä!

    Tiia,
    Kiitos paljon muistutuksesta! Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/ Hän tosiaan harvoin astui harhaan asuvalintojensa kanssa!

    Reetta,
    Samaa mieltä Jenni Vartiaisesta! Jotenkin tosiaan Kaupis asu oli liian plaah. Just didn't do it for me. Kai minulla oli odotukset niin korkealla kun odotin jotain upeaa black swan luomusta ja tuo nyt ei ihan kolahtanut.

    Anonyymi,
    Kiva että jaamme samoja mielipiteitä :) Tosin minulla Jenni vie helposti voiton Mirellasta. Mirella on vain niin uskomattoman kaunis, että hän näyttää upeaöta ihan missä vain :) Mutta jos joku muu olisi pukenut päälleen samaisen asun, niin ei varmaan olisi saanut aivan yhtä hyvää vastaanottoa.
    Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että Karpela ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/

    RagDoll,
    Joo, se oli kyllä todella epäonnitunut :(

    Essi,
    Minäkin pidin siitä läpinäkyvästä koristellusta laahuksesta, ja halterneck leikkaus sopi mallille loistavasti, mikä ei ihan kovin monelle sovi - leikkaus kun saa hartiat näyttämään monella aivan liian leveiltä. Käytän PhotoShoppia!:) Ihan vaan kumitan taustan ja lisään kuvan sitten toiseen kuvaan :) Very simple :)

    Helkku,
    Voi kuule, sinhän se sädehivä nainen olet!:) AIna niin iloinen ja positiivinen!!!

    Miss O,
    Minä en ikävä kyllä nähnyt lähetystä:( Mutta minusta oranssi oli todella kaunis. Minusta Mirella oli kertakaikkisen kaunis, mutta tosin niin hän olisi ollut lähes mitä tahansa päällään. Tuo täysin kokomusta kokonaisuus oli minusta hieman liian kova ollakseen illan paras. Voi että, tahdon nähdä tämän Pentikäisen? vaimon!
    Olen aivan samaa mieltä Janista ja Teemusta <3 Oma isoisäni taisteli myös Suomemme puolesta, ja minulle itsenäisyys merkistee suurelti vapauatta - vapautta olla omassa maassamme omana itsenämme. Rakkaus on kaunis asia, ei väliä oliko se miehen ja naisen, miehen ja miehen vai naisen ja naisen välillä.
    Ja ihan totta, ihan kaameuksia ei paljoa tänä vuonna näkynyt, ainakaan lehtikuvien perusteella!

    Anonyymi
    Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/ Ihan samaa mieltä olen kanssasi!

    sanna,
    Ymmärrän hyvin, että puku jakaa mielipiteitä. En itsekään osannut päättää pidänkö siitä vai en :D
    Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/

    ReplyDelete
  34. Anonyymi,
    No haloo haloo :D Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/

    Anonyymi
    <3

    Emmi,
    Olemme siis aivan samoilla linjoilla! :) Mutta eivätkö he menneet jo viime kesänä naimisiin?

    anonyymi,
    Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/ Upeaa, että uusi sukupolvemme ymmärtää olla suvaitsevampi ja avarakatseisempi. Maailma muuttuu :)

    Norppa,
    Ihan samaa mieltä! Hän ja Teemu toivat hymyn kasvoilleni. Itse olen ylpeä suomalainen katsoessan heidän yhteistä onneaan tärkeänä päivänä!:)
    Joo, Minna Kauppi ei vaan purrut minuun :) Ja minustakin tuo symppis sana onnistuu kuvailemaan tätä paria loistavasti!

    Anonyymi,
    Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/ Kuka sinun lempiparisi oli? :)

    S,
    Ah, menetys jos lähetys ei Jaana Pelkosta onnistunut tallentamaan! Luin toki netistä näistä juontajista :/ Itse en tällä kertaa siis onneksi joutunut kuuntelemaan. Ja kyllä, Jenni oli nappivalinta!

    Anonyymi,
    Kiva! :)
    Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/

    Anonyymi,
    Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/

    Emppu,Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/ Ihan samaa mieltä olen kanssasi! :)

    Iiris,
    Ihan oikeassa olet! :) Samasta asiasta tosiaan muutamaan kertaan sanottu :)Minulta oli ikävä kyllä ihan täysin päässyt unohtumaan että hänhän ei asettunut viimeksi lainkaan ehdolle! Tästä syystä sekaannus! Täällä ulkomailla ei nämä asiat aina ole ihan tuoreimmassa muistissa :/

    Anonyymi,
    Juttelin asiasta siskoni kanssa ja hän oli ihan samaa mieltä kanssasi. Itsekin ensimmäisen kuvan nähtyäni ihmettelin kovasti tylsää mustaa mekkoa, mutta sitten joistain kuvista ymmärsin puvun kokonaisuuden paremmin. Koska Mirella on niin uskomattoman kaunis, sopii hänelle aivan mikä vaan, olisin toivonut häneltä jotain enemmän sydämentykytyksiä aiheuttavaa, naisella kun on kroppa ja kasvot ihan mihin vain!:) Eli periaatteessa olen hyvin samaa mieltä kanssasi.

    ReplyDelete
  35. Jaana,
    Voi että, toivottavasti nään jostain nämä mainitsemanne ei niin tutut kasvot.... Hän on upea, ihan sama mitä pistää päälleen :D

    Anonyymi,
    Leena Harkimo oli minulle jotenkin vähän mitään sanomaton. Tottakai kaunis, mutta ei erottunut minusta joukosta.

    Donna,
    Näin minäkin toivoin, mutta heikki nettisignaalimme ei suostunut pyörittämään lähetystä :( Kiitos kuitenkin <3

    Kira,
    Ihan totta. Tosin Suomessa usein nähdään kaikki jenkeistä lähtöisin oleva turhana pröystäilynä ja pinnallisena turhuutena, joten ehkä myös sen takia vanhempi sukupolvi ei sieltä vaikutteita halua jakaa? Jotenkin rivien välistä joskus lukee, että kaikki suomeen rantautuvat jenkkivaikutteet ovat itse paholainen :D Kuten isän kävely morsiamen kanssa alttarille, vauvakutsut, halloween jne :D

    Anonyymi,
    He olivat ehdottomasti todella upea pari myös, mutta nostan ehkä sen takia vielä Janin ja Teemun korkeammalle heidän rohkeutensa takia, vaikka iltapäivälehdet ovatkin täyttyneet joidenkin (minun mielestä naurettavista) paheksumisista. Rakkaus on kaunis asia, seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta <3 Minusta he rakkauden lisäksi edustavat suvaitsevampaa ja avarakatseisempaa tulevaisuutta :)

    ReplyDelete
  36. Ensiksi aivan mahtava banneri :) Ja samaa mieltä, että Mirella Koullias oli illan kuningar ja toinen josta tykkäsin niin Anssi Salmelan puoliso.

    -heinie

    ReplyDelete
  37. Taidat tämän jo tietääkin, mutta ajattelin vaan mainita, jos et ole huomannut, niin YleAreenasta voi katsoa koko lähetyksen myös ulkomailla:http://areena.yle.fi/video/1323212139315

    ReplyDelete
  38. Heips :) oot aina niin tyylikäs ja nyt tarvitsisinkin apua pukeutumiskriisiin!
    Mitä mieltä olet olkaimettoman mekon ja mustien sukkisten yhdistämisessä? Minulla on pari kivaa olkaimetonta mekkoa, väriltään musta ja turkoosi, ja kamala sukkahousu kriisi: uskaltaako laittaa mustat vai pitäisikö mennä ihonvärisillä :D koska mekot ovat vähän lyhyenlaisia ajattelin että mustat olisivat sen kantilta paremmat, mutta.. en tiedä!

    ReplyDelete
  39. Ajattelin vain kertoa, itsekin ulkomailla asuvana, että suoralähetys linnasta näkyi yle arenaalta netistä kyllä :) itse mielenkiinnolla siellä mukana seurailin!

    ReplyDelete
  40. Harmi jos et saanut katsottua netistä, itse pystyin onneksi seuraamaan lähetystä suorana areenasta. Oma suosikki oli Mike Monroen vaimo, tosi onnistunut puku ja kaunis puku! Ja minä myös pidä Mirella Koulliasta tosi kauniina, mutta tuo kokonaisuus on tosiaan vähän liian tumma enkä yhtään tykkään hänen hiuksistaan. Jonossa vilahti myös yksi tosi kaunis vihreä puku, joka oli Elina Kiikolla.

    ReplyDelete
  41. Samat naiset olivat omasta mielestänikin illan kuningattaret. Kiinnitin itse myös huomiota Katri Niskasen työn jälkeen Jenni Vartiaisen asussa; minullekin tuli jotekin tunne että käden jälki ei ollut kovin kaunista tuosta lantion seudulta. Kummastuttaa muutenkin Niskasen toistuva tyyli luoda tuollaisia "roikkuvia osia" pukuihinsa, niinkuin Jennin puvussa tuosta edestä lantion kohdalta taakse jatkuva osio, joka roikkuu vain, kiinnitettynä puolelta toiselle. (Sitä on vaikeampi havaita koska se jää tuon selkäosion alle.) Myöskin satiinia hän käyttää melko paljon, mikä on mielestäni aika raskas materiaali, ja joissain puvuissa jopa hieman mauton. Mielestäni esimerkiksi Riikka Mannerin puku olisi toiminut paremmin jos ainakin alaosan kangas olisi ollut jotain kevyempää materiaalia. Hienoahan se on, että puvut ovat tunnistettavia, mutta monesti niistä itselleni välittyy huolimattomalta näyttävä käden jälki, ja nämä "roikkuvat" osat eivät mielestäni ole imartelevia. Vaikea selittää tuota roikkuvaa osaa, itselläni se on vain hänen designeissa pistänyt silmään, ehkä joku tajuaa mitä tarkoitan ;P

    - Hannah

    ReplyDelete
  42. Tolla Tiina Soinilla on myös etikettivirhe, nimittäin avonaiset kengät (varpaat näkyy) :)

    ReplyDelete
  43. Niinhän se on varmaan:) Mutta voisivathan he ottaa vaikutteita vaikka mistä hienoista ja arvokkaista juhlista kun niitä on niin kovin paljon maailmalla muitakin:) Tosiaan joskus sen ajan seuraaminen ja pieni inspiraatiokaan jostain hienosta puvusta ei olisi pahitteeksi, ainakin heille joilla niitä vähemmän nättejä pukuja näkyy:) Mutta suotakoon jokaisen pukeutua kuten lystää, se vaan että miksi pukeutua "huonommin" jos voisi paremminkin? Kun tuolla ne asut on kuitenkin se vuosittainen suht. isokin juttu:) Mukavaa viikkoa sinulle!

    ReplyDelete
  44. Itsekin aluksi ihmettelin että mihin karpela oli kadonnut, mutta muistin että ei, hän ei ole enää kansanedustaja!

    tykkäsin itse myös noista, mutta hauska asu oli se joku angry birds-mekko sen pelin luojan peter vesterbackan vaimolla!

    ReplyDelete
  45. Mun mielestä upeimmat oli Jenni Vartiainen ja Satu Taiveaho!

    http://whatamiwaitingfor-emma.blogspot.com/

    ReplyDelete
  46. Olen samaa mieltä illan kuningattarista; niin erilaisia mutta molemmat niin upeita pukuja ja pukujen kantajia :) Myös Riikka Manner ja Satu Taiveaho olivat huikaisevia.

    En ehtinyt nähdä kunnolla tuota Jaana Pelkosen pukua juhlissa mutta tässä se näyttää vähän valjulta. Vaalea beige lienee haastava väri, niin kaunis kuin Jaana muutoin onkin.

    ReplyDelete
  47. Kauniita pukuja ja laittautuneita ihmisiä näkyi kyllä paljon enemmän, kuin edellisinä vuosina :) Samoja suosikkeja oli omienikin joukossa. Satu on kyllä vuosi toisensa jälkeen kaunis, ja Mirella oli upea! Ylempänä joku mainitsikin jo Leena Harkimon, jolla oli todella tyylikäs ja kaunis vaalea mekko.

    ReplyDelete
  48. Mitä mieltä olet Angry Bird-puvusta? :-)

    ReplyDelete
  49. Satu Taiveaho oli mielestäni kaunein, ehkä omaan valintaani vaikuttaa oudosti myös se että mitä itse voisin pukea ja Satun puku sopisi itsellenikin ;) Musta laukku olisi liittänyt mustan helman paremmin kokonaisuuteen!

    ReplyDelete
  50. mun ielestä suomalaiset ei osaa pukeutua :( ainakin muissa maissa on mun mielestä muodikkaammat/kauneimmat ihmiset

    ReplyDelete
  51. Mielestäni Minna Kauppi näyttää kauniilta ja huolitellulta ja on varmasti kääntänyt tällä juhlatyylillään monet päät. Puku on siisti, istuu hyvin ja Kauppi kantaa puvun kauniisti. Hän kyllä mielestäni todellakaan kuulu floppaajien joukkoon.

    - Maria S.

    ReplyDelete
  52. Pikku kommentteja edellisiin; Yksi anonyymeista totesti, että satiini on raskas materiaali; duchessesilkkisatiini on upea raskaasti laskeutuva kangaslaatu, mutta Katri on käyttänyt kyllä ihan tavallista silkkisatiinia puvuissa. Samaa laatua käytetään paljon juhlapukujen vuorina, eikä sitä keveytensä ja rypistyvyytensä takia paljoakan pitkissä iltapuvuissa.

    Jennin puvusn lantion verhoilun sijaan oikeampia olisivat termit vedostus tai drapeeraus.

    Hämmästelen hineman kommenttia, että kannattaa mieluummin ostaa luksusmerkin iltapuku kuin teettää. Luksusmerkin iltapukuakin joutuu usein korjauttamaan omiin mittoihin, jolloin sen mittasuhteet saattavat kärsiä. Teetetty puku on valmiiksi tehty kantajansa mittoihin. Pukua teettäessä kannattaa tietysti valita hyvä tekijä (jonka ei tarvitse olla tunnettu suunnittelija, Suomessa on monia erinomaisia "nimettömiä" ammattiompelijoita, jotka osaavat suunnitella ja kaavoittaa kantajalleen sopivan puvun, laatukagasliikkeissä osataan neuvoa hyviä ompelijoita), jonka kanssa pääsee mallista samalle aaltopituudelle. Maan suurimpaan juhlaan kannattaa teettää puku tietysti parhaista materiaaleista, joihin on varaa. Merkkivalmistajiekaan valmiit puvut eivät nykyisin yleensä ole niin laadukkaista kankaista valmistettuja kuin aiemmin eli merkistä maksaa enemmän kuin todellisesta laadusta.

    Teetetyn puvun voi tarvittaessa suunnitella sellaiseksi, että sitä voi myöhemmin muunnella. Ja tietysti myös suomalaista työtä kannattaa tukea, etenkin kansaedustajien.

    ReplyDelete
  53. Lumolta vähän omituinen kommentti. Arvioin pukua maallikon silmin, joten en luonnollisestikaan osaa käyttää ammattitermistöä tai tiedä erilaisten satiinien ominaisuuksista mitään. Olkoon se mitä satiinia hyvänsä, se näytti minun silmääni raskaalta. Tosin tällä maalikkokielellä paremmin mielipidettäni olisi ehkä kuvannut "roikkuva" eikä "raskas". Hieman hassua korostaa omaa tietouttaan kommenttini varjolla.

    - Hannah

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)