Monday, September 5, 2011

Fashion files - Franca Sozzani

Koska pyrin pitämään blogini kovin pinnallisena ja muotiin keskittyvänä, oletan, että blogiani lukee paljon juurikin muodista kiinnostuneita ihmisiä. Siitä syystä ajattelin hieman laajentaa tätä juttujeni skaalaa ja esitellä omien tyyli-ikoineni lisäksi blogissani muodin tämän päivän suuria nimiä, kuten stylistejä, valokuvaajia, toimittajia, suunnittelijoita sekä suurien muotilehtien avainhenkilöitä. Seuraavaksi esittelemäni henkilö kuuluu viimeiseen kastiin, nimittäin Franca Sozzani, Italian Voguen päätoimittaja.


Franca Sozzani syntyi Italiassa vuonna 1950 ja on koulutukseltaan journalisti. Hän aloitti uransa Vogue Bambinin parissa ja eteni siitä työskentelemään Italian Voguelle. Vuonna 1988, hän siirtyi lehden johtoon päätoimittajan roolissa ja on pitänyt titteliään Vogue Italian editor-in chief:inä nyt jo yli 23 vuoden ajan. Moni saattaakin tunnistaa paremmin Anna Wintourin nimen, joka puolestaan on Amerikan Voguen päätoimittaja. Vaikka heidän toimenkuvansa ovat samat, on muotimaailma todennut Francan kädenjäljen Voguessa olevan taiteellisempaa ja toimivan tiukemmin muodin ehdoilla.


Franca on kirjoittanut uransa varrella myös lukuisia kirjoja, kuten:

  • 30 Years of Italian Vogue (1994), 
  •  A Noir (an exploration of the colour Black between fashion and art, published by Assouline, 1998), 
  • Style in Progress (30 years of L’Uomo Vogue, 1998), 
  • Valentino’s Red Book (2000)
..pari mainitakseni.

Sunday Timesin nettisivuilla esitellään aika ajoin "Fashionista" - kyselyitä, johon myös Ms. Sozzani on antanut vastauksensa. Tässä teillekin tämän fashionistan vinkkejä ja ajatuksia muodista:

What is your favourite item in your wardrobe?
Some Manolo Blahnik heels; they're feminine and quite precious, almost like jewels.

What is your fallback outfit?
A black coat over a black dress. I have many of both by lots of designers.

What is your one piece of fashion or beauty advice?
Don't do too much to your face, either by piling on too much make-up or undergoing cosmetic surgery.

Biggest fashion faux pas?
When your choice of fashion has nothing to do with the shape of your body.

What aspect of fashion do you dislike the most?
That the fashion world is a serious business yet so many people in the industry have such a superficial attitude.

How do you think people perceive you from the way you dress?
Quite seriously, I suppose, though I am still approachable.

If you could steal the wardrobe of anyone - past or present, fictional or real - whose would it be and why? 

Someone from the Renaissance. Lucrezia Borgia, say, for all that gorgeous brocade.

If you could change one part of your body, which would it be?
Ha, it depends what day you ask me that; the answer changes all the time.

List your five desert island staples.
A book, music, Carita hair conditioner, an umbrella and a picture of my son.

What is a day in the fashion life of Franca Sozzani?
There is a lot of changing. I've worked in the fashion world for a long time but I'm not fed up with clothes and I like dressing up, though I'm quite practical during the day. In the evening I like to be more glamorous.


Itse pidän kovasti hänen asenteestaan muodinmaailmaan. Hän suosii luonnollisuutta ja klassisuutta sekä ymmärtää muodin olevan niin paljon muutakin kuin pelkkää pintaa. Todellisuudessa muodinmaailma kun on kova bisnes, missä pyörivät suuret rahat sekä kilpailu on äärimmäisen kovaa ja ankaraa.



My blog, Strictly Style, focuses on fashion and to all things feminine. I strive to maintain my blog as very superficial, without discussing my personal life. Therefore, I believe that the people who continue to read my blog from one day to another, share my passion for the fashion world. This is the reason why I feel, that I want to broaden my topics into more informational posts as well. From now on, I will occasionally create these "Fashion Files" - posts, where I showcase some of the most influential people in fashion today, like: stylists, photographers, designers, journalists and other trend-setters. I will kick-off this category with no other than the editor-in-chief of Vogue Italia, Franca Sozzani.


Franca Sozzani was born in 1950 in Mantu, Italy. She studied to become a journalist and began her fashion career in Vogue Bambini. Eventually she transfered to Vogue Italia, and since 1988 she has been the editor-in chief in this bible of fashion.
Franca is also an author of several books about photography, fashion, art and design. To mention a few of these books:
  • 30 Years of Italian Vogue (1994),
  • A Noir (an exploration of the colour Black between fashion and art, published by Assouline, 1998), 
  • Style in Progress (30 years of L’Uomo Vogue, 1998), 
  • Valentino’s Red Book (2000) 
Occasionally the Sunday times conducts Fashionista questionnaires, to which Ms. Sozzani has also participated. Above, you can find her tips and thoughts about fashion.

Overall, I really relate to her attitude on fashion. She values natural beauty, classic designs and is a hard core business woman, who understands the magnitude of fashion industry as a business. It might be beautiful on the outside, but it's a red pool of sharks in reality.

11 comments:

  1. Hyvä uudentyyppinen postaus, todella mielenkiintoinen. Sulla riittää kokoajan uusia hyviä ajatuksia. jatka samaanmalliin.
    -Innokas lukijasi-

    ReplyDelete
  2. Sun blogi on aivan mahtava ja tykkään kovasti lukea tätä aamusin aamukahvia juodessani (niiku esim just nyt). :) Mun on pakko kysyy et siis kirjotatko näitä postauksii jo etukätee valmiiksi ja sit aamulla aikasin postaat ne vai heräätkö ihan sika aikasin näitä tekemähän? :)

    ReplyDelete
  3. Olipas mielenkiintonen postaus, näitä vain lisää. :) Hei, onko tuo Kirsi Pyrhönen tuossa alemmassa Voguen kannessa, vai näänkö mä ihan väärin?

    ReplyDelete
  4. Hieno ja mielenkiintoinen postaus! On todella helppoa ajatella, että nopeatempoinen ja pinnallinen muotimaailma - kaikkine glitz&glam-elementteineen nielaisee ihmisen mennessään trendien ja elämää suurempien muotivillitysten pyörremyrskyyn. Francan ajatukset muodista tämän jutun perusteella ovat todella ihanan maanläheisiä ja "maalaisjärkisiä" =).

    Klassisuus ja oman kropan mukaan pukeutuminen ovat simppelit avaimet onneen =)

    Tuli ihan ahaa-elämys tästä tekstistä. Ehkä klassisuus pukeutumisessa on muotimaailman "pomoille" sama asia, kuin valkoinen hillitty koti sisustussuunnittelijoille. Kun työssään pyörittelee silmien edessä joskus levotontakin trenditulvaa, niin vapaa-ajalleen kaipaa varmasti selkeitä linjoja ja klassisuutta, mikä toimii aina! =)

    ReplyDelete
  5. Olipa ihana postaus, näitä lisää :)
    Vaikka blogisi onki pinnallinen on se silti monipuolinen, tykkään!

    http://diamondgirl-janika.blogspot.com

    ReplyDelete
  6. Mielestäni hänen tyylinsä on kyllä enemmän romanttista ja kokeilevaa kuin klassista. Tulee hyvin paljon mieleen Donatella Versace.

    Mielenkiinnolla olen kyllä seurannut myös Italian Vogueta lähiaikoina mutta lähinnä siitä syystä että siellä on esitelty suomalaisuutta eri tavoin tässä muutaman kuukauden aikana. Kotiin minulle tulee Ranskan Vogue joka on omassta mielestäni kyllä tyyliltään klassisempi vaikkakin modernilla vivahteella.

    ReplyDelete
  7. Tämän oli kyllä mielenkiintoinen postaus :)

    http://todellajossain.blogspot.com

    ReplyDelete
  8. Oli kiva lukee tämmönen erilainen postaus! Tykkäsin.. :) En ollu koskaan aiemmin kuullu tästä Francasta, joten senki takia tää oli mielenkiintonen. :)

    ReplyDelete
  9. Ihana postaus! Tälläisiä lisää! :)

    ReplyDelete
  10. hei jos kiinostaa niin stockalla on niitä kultaisia tiger of sweden neuleita :)

    ReplyDelete
  11. Champagnelle ja muille tiedoksi että Franca Sozzani edutaa hyvinkin juuri tuota klassista tyyliä ja ihan samalla mielipidelinjalla ovat olleet monet ystäväni Ranskan muodin huipulta.

    Hän on todella tärkeä nainen tietää muodin alalla.

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)