Thursday, June 23, 2011

Päivän asu ja hyvää juhannusta! :)

Pitkästä aikaa päivän asun vuoro! Ihan unholaan jäänyt nämä päivän asu kuvien ottaminen viime aikoina. Tuntuu, että sitä on mennyt pää kolmantena jalkana vaan hoitamassa asioita ja tapaamassa kaikkia ihania ja rakkaita ihmisiä, että blogi huohotukset ovat jääneet hieman taka-alalle. Apua, jos asuisin Suomessa ja saisin ihan vuoden ympäri nauttia moisesta luksuksesta en varmasti ikinä ehtisi kirjoittaa blogia:/ Joten hatun nosto teille Suomessa asuville bloggareille. Ei mikään ihme, että todella moni bloggaaja onkin ulkosuomalainen.


Tämmöistä oli yksi aurinkoinen päivä päällä kun käytiin mieheni kanssa Helsingin keskustassa lounastamassa ja juoksemassa asioilla. Tuon uuden asunnon muutostyöt tuovat kyllä mukanaan ihan hirmuisesti päänvaivaa, mutta ihan mukavaa sellaista. Saapahan juuri sellaisen kodin kuin haluaa. Tänään mennään mm. tekemään sähkösuunnitelmaa kylpyhuoneeseen:D Tämän tiimoilta siis lähiaikoina tulossa postausta kylpyhuoneen, keittiön, olohuoneen, makuuhuoneen sekä eteisen suunnitelmista (fiiliskuvina).

Tänään illalla varmaan moni jo siirtyy juhannuksen viettoon? Oikein ihanaa juhannusta teille kaikille mahtavat! Minäkin pidän ihanan vkoloppuloman ystävieni kesken ja blogin puolella on varmaan hiljaista maanantaihin asti - eihän sitä varmaan kauhean moni kiikuta laptoppiaan ihanaan luonnon helmaan ja hyvän seuran keskelle? Joten paistakaa makkaraa, hellikää ihoanne hunajalla saunassa, nauttikaa rakkaistanne ja ajakaa varovasti niin maalla kuin vesillä!:)

29 comments:

  1. Ihanaa juhannusta myös sinulle kaunokainen!! <3 <3
    -Mona (olen laiska enkä jaksa kirjautua:) )

    ReplyDelete
  2. Musta on ihanaa että nautit nyt ja otat kaiken irti suomessa olo ajastasi :) toki en väitä etteikö sun sisustusjuttuja olisi jo ikävä, ne on aivan mahtavia ja inspiroivia. Rentouttavaa juhannusta ! :)

    ReplyDelete
  3. Tuo sinun uusi banneri on todella kaunis ja tyylikäs! Oikein hauskaa ja rentouttavaa juhannusta myös sinulle :)

    ReplyDelete
  4. Hei ihana Mrs. V!

    Oikein hyvää juhannusta kesä-Suomeen! Täällä eräs ulkosuomalainen, joka joutuu työskentelemään vielä pari päivää (kyllä, myös juhannusaattona), mutta lauantaina on lennot Helsinkiin. Tiiviisti aikataulutettu, mutta ah niin odotettu Suomi-loma edessä siis meilläkin. Blogisi ennätän silti tsekata päivittäin. Aurinkoista kesän jatkoa! :)

    -Mirja

    ReplyDelete
  5. Mahtavaa juhannusta sinullekki (:: Mistä asunnosta kuvat ovat nyt otettu? Siis, että asutteko viellä vanhassa Suomen asunnossa nyt, vaiko hotellissa? :D

    ReplyDelete
  6. Mona,
    Ihanaa jussia!! Ilmoita jos olet suuntaamassa Hesaan päin anytime soon :) hali!

    Veronica,
    Kiitos - ihana olet kuin ymmärrät <3 Samaa sulle!:)

    Minna,
    Voi kiitos paljon, ihanaa kun monet tuntuvat pitävän sen harmonisuudesta:) Mahtavaa jussia sinulle!

    Mirja,
    Voi miten ihana, että pääset Suomeen nauttimaan pernteistä pian!:) Se on kyllä hassu, miten järkyttävä kiire sitä on silloin kun tulee Suomeen! Tuntuu kun loma alkaisi vasta kun palaa takaisin asuinmaahan ja arkeen kun ei enä pää kolmanena jalkana täydy juostu paikasta a paikkaan b! :D Kiitos ihan huimasti, kun jaksat sepityksiäni seurata! ihanaa SUomi kesää!!:)

    Anonyymi,
    Kiitos paljon!:) Joo kuvat ovat "vanhasta" asunnostamme. Mutta siis uusi asuntomme on vasta rakennus vaiheessa (talo ei ole vielä edes kokonaan olemassa) joten pääsemme sinne "muuttamaan" vasta ensi vuoden puolella. Emme kuitenkaan ole vielä Suomeen muuttamassa, ja tämän nykyisen asuntommekin laitamme vuokralle emmekä siitä luovu:)

    ReplyDelete
  7. Hyvät juhannukset myös ihanainen <3

    ReplyDelete
  8. Aivan ihana asu! Tykkään kovasti värimaailmasta ja tuosta puserosta! :)

    Kohti viimeistä työpäivää ja sitten "jussin viettoon", jos cityjuhannusta voi sellaiseksi sanoa :) Mukavaa juhannusta sinulle!

    ReplyDelete
  9. Ma paasen kaymaan Suomessa niin harvoin (n. kerran vuodessa) joten sillon on kylla aina paa kolmantena jalkana tapaamassa ystavia, perhetta ja sukulaisia! Hauskaa juhannusta sinne :)

    Itse en kylla paase jussia viettamaan, sen verran on toita ja gradua pitais kirjotella nappis sauhuten.. onneksi taalla sataa :D

    ReplyDelete
  10. ihanaa juhannusta muru :)

    Lähdemme tänään kohti Turkua. ollaan pian yhteydessä ja ilmottele jos jotakin jännittävää tapahtuu!

    Pus ja hali, eiku paljon pusuja :)


    t. Visitor from LPR ;)

    ReplyDelete
  11. Oikein hyvää juhannusta myös sulle, ja nauti sinä kanssa sydämesi pohjasta. :)

    Mulla on kans bloggailu jäänyt kesän tultua tosi vähälle, ja myös blogien lukeminen.
    Mutta nyt onkin aika nauttia kesästä ja ulkoilmasta, silloin kun sää vain sen sallii. :)

    ReplyDelete
  12. Hesa, muiden kuin Helsinkiläisten, Stadilaisten, käyttämä sana ;) Mistäpäin Suomea olet kotoisin?

    ReplyDelete
  13. oletteko siis muuttamassa Suomeen miesystäväsi kanssa, kun rakennatte asuntoa? vai tuleeko siitä ns. loma-asunto?:)

    ReplyDelete
  14. Leppoisaa (ja lämmintä toivottavasti!!!) juhannusta sinullekin!!

    ReplyDelete
  15. Oikein ihanaa juhannusta! :)

    Bayswater Ballerinani saapuivat tänään, koko on hieman reilu, mutta pysyvät jalassa ja toisaalta nyt on aamupäivä, voi olla, että illalla turvonneissa jaloissa ovat juuri passelit.

    Sellaista mietin, että oletko laitattanut omiisi pohjat vai kuljetko alkuperäisillä nahkapohjilla? Entä oletko laittanut jotain suoja-ainetta kengille?

    Kiitos vastauksestasi jo etukäteen!

    -kolmen äiti

    ReplyDelete
  16. Olen lukenut blogiasi todella pitkään, ja se on mahtava! Näet paljon vaivaa varmasti. Blogisi on todella monipuolinen ja lukeminen on päivää piristävää! Tyylisi on upea ja jotenkin samaistun siihen! :) haaveeni on ollut pitkään se että pääsisi ulkomaille asumaan ja jotenkin blogiasi lukiessa tiedän että haaveeni voi toteutua!

    Nauti Suomesta ja rakkaistasi, olet sen ansainnut varmasti! :)

    Terv. Elli

    ReplyDelete
  17. Oletko muuttamassa Suomeen?
    -Anu


    ps. Hyvää Juhannusta lempibloggaajalleni :)

    ReplyDelete
  18. meisje van NederlandJune 23, 2011 at 2:40 PM

    Onko sinulla sitten ystäviä ja harrastuksia ulkomailla?

    Minä oon ulkosuomalainen ja musta kyl tuntuu että Suomessa kun vierailen niin on vähän liikaakin aikaa :D
    Aina tapaan perhettäni ja muutamaa parasta ystävää mutta maaseudun huomassa aika on kuin pysähtynyt ja kerkeen tehdä vaikka mitä, kirjoitella päiväkirjaakin :D

    Sitten kun oon taas ulkomailla niin on kiirettä töissä ja koulussa ja pitää rampata kaiken maailman kissanristiäisissä kokoajan ja totta kai on piväkahveja ja äitilapsi kahvituksia ja kotiakin pitäisi puunata ja perheen kanssa viettää laatuaikaa ja muistaa ulkoilla ja urheilla ja joskus tuntuu että täällä taas aika ei riitä mihinkään ja sitten haikailen Suomen rauhaan...

    ReplyDelete
  19. tosi ihana ja kiva blogi sulla:) jos haluat käy lukasemassa blogiani

    http://annika-diamonddiary.blogspot.com/

    t: annika

    ReplyDelete
  20. hheei tyhmä kysymys mut ootko itse tossa bannerissa?
    Nii ja oot ihan mielettömän upee nainen!(:

    ReplyDelete
  21. Heippa,
    olen lueskellut sun blogia jo pitkään, mutta nyt vasta uskallauduin kommentoimaan; ihan huippu blogi!:) Yksi parhaimmista, mihin olen törmännyt! Asukuvat kyllä inspiroi omaakin pukeutumista paljonkin ja tykkään erityisesti siitä, että käytät paljon värejä:) Itsekin asustelen ulkomailla ja on myös kiva lueskella toisen ulkosuomalaisen ajatuksia:) Rentouttavaa juhannusta sullekin!
    -Silja

    ReplyDelete
  22. Elisabete,
    Kiitos ihanainen!:)

    Jonttu,
    Voi kiitos! Hyvää vikaa työpäivää ja jussia!!:)

    Yocohoto,
    Joo meilläkin on vaan yksi pidempi loma vuodessa, mutta tänä vuonna oli onneksi jopa 10päivän joululomakin. Siinä on meidän yhteiset lomat kanssa miehen kanssa - ei ole edes kahtapäivää peräkkäin vkoloppuisin vapaana:/ Uuh... tiedän niin tunteen!! Voimia hirveesti näpyttelyyn... Ja intoa!! Se kun tuntuu loppumetreillä jotenkin kummasti katoavan! :D

    Kristiina,
    Sitä samaa sulle murusein <3 Olkaa turvallisesti vesillä ja nauttikaa Kreikasta! <3 halipuspus

    Helkku,
    Hei ihanainen! joo mullakin nyt tulee parin päivän tauko näin jussin ajan! Mutta niin varmaan monella muullakin jää blogit lukematta luonnon helmassa makkaraa paistaen :)

    Anonyymi,
    Mä olen Kauniaisista, eli tuossa espoon keskellä olen varttunut :) Kaupunkiin muutin aikalailla heti kun 18 täytin:)

    Essi,
    Ei, aviomiehen kanssa vaan viimein ostettiin isompi asunto tästä keskustasta. Ollu hakusessa jo yli 4 vuotta - nyt löyty täydellinen lokaatio ja itse saa suunnitella melkein alusta loppuun:) Mutta siis toimii "loma-asuntona". Ei vielä olla Suomeen muuttamassa.

    Soccermom,
    Hei ihana!! Pitkästä aikaa! Samaa sinne!:)

    Kolmen äiti,
    Kiitos paljon ihana!
    Toivottavasti saat niistä niin paljon nautintoa irti un itse olen omistani saanut! Vielä en ole läsitellyt niitä mitenkään enkä uusia pohjiakaan laittanut. Hyvin on äärimmäisen kovaa käyttöä vielä kestäneet. Voisi varmaankin kysyä tuolta Mulberryn liikkeeltä mitä siihen suosittelevat? Tai ihan suutarilta? Jos saat hyvän vastauksen niin hihkaise siitä sitten ihmeessä mullekin niin meen tekemään perässä samoin!:)

    Elli,
    Voi vitsi miten ihana olet! kiitos paljon ystävällisyydestäsi ja mukava kuulla että meidän makumme menevät niin yksiyhteen! Ihanaa jussia ja paljon onnea ja menestystä tulevaisuuden valintoihisi! When there is a will there is a way! :)

    ANu,
    Ei olla vielä..:( Tuo on vaan Suomen "tukikohtamme" ja vielä vietämme 11k vuodesta muualla:(

    meisje van Nederland,
    Mulla on vähän se ongelma, että ei olla asuttu yhdessä paikkaa kovin pitkään, vaan töiden takia muutettu ympäriinsä... Maisema vaihtunut sen verran usein ja ystävät siinä mukana kun maakin on vaihtunut niin ei ole sama kuin Suomen ystävät. Toki on niitä ystäviä asuinmaassakin, mutta ei todelakaan sitä ystävyysuhteiden määrää ja syvyyslaatua kuin Suomessa... Mulla kun kaverit ovat pysyneet samoina jotkut jopa kehdosta asti <3 Mutta katotaan sitten mikä on tilanne kun siunataan perheenlisäyksellä joku päivä <3

    AnnikA,
    Kiitos ihana paljon!:)

    emsii,
    Voi en ole minä! Vaan sellainen upea näyttelijätär nimeltä Emmanuelle Chirqui, joka tunnetaan Entourage - sarjan Sloanena. Oot kovin ystävällinen - kiitos siitä! :)

    Silja,
    Kiitos nyt ihan hirveesti sun hyvyydestäsi ja ihanuudestasi. Kertoo kaunis kommenttisi paljon enemmän sinusta kuin minusta <3 Mikään kun ei kerro ihmisen luonteesta paremmin kuin se, miten sitä kuivailee muita ihmisiä ;) Ihanaa juhannusta sinne ulkomaille? ja toivottavasti saan nauttia seurastasi täällä blogissa vielä pitkään! Kiitos uskalluksestasi kommentoida!:)

    ReplyDelete
  23. Todella kaunis tuo Mulberryn Alexasi! Ihanaa, että edes yksi "suomalainen" bloggaaja ymmärtää laukkujen päälle! :D

    ReplyDelete
  24. Ihanaa juhannusta sinulle mrsV! :)

    ReplyDelete
  25. voi että, miten sulla aina onkin ihan täydellinen asu. tai sitte se oot vaan sinä, jos sulla ois perunasäkki päällä ni olisin varmaan silti ihan yhtä fiiliksissä. ihanaa juhannusta !

    ReplyDelete
  26. ihanaa juhannusta! minä niin oisin oottanut postauksia koko vkonlopun mutta antaa sitten olla :D

    ReplyDelete
  27. Ihana asu jälleen kerran. Oikeesti, sulla on aina ihan tajunnan räjäyttävän upeita asuja ! Ihan paras blogi hei! :)

    ReplyDelete
  28. Upea asu, taas kerran:) Tyylitajusi taitaa olla pettämätön, ei voi kuin ihastella! Olen kyllä ihan koukussa tähän blogiin.. Sinä kruunaat täydellisesti tämän omalla persoonallasi tekemiesi postausten lisäksi, jotka on aina tyylikkäitä ja hyvällä maulla tehty. Olet luonut upean blogin ja sieltä alta paistaa myös sinustakin jotain, minkä koen olevan kaunista. Olet jotenkin tosi mahtavan oloinen ihminen, vaikutat niin fiksulle ja mukavalle, sellaiselle joka välittää:) Ei muuta kuin ihanaa juhannusta sinullekin!
    Ps. Minä aion ainakin syödä makkaraa ja voisinpa laittaa hunajaakin saunassa käydessä:)

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)