Saturday, June 18, 2011

Mulberry Bayswater Ballerina

Olen saanut kovasti kyselyitä siitä, mistä hankin Mulberryn balleriinani. Muutama kuukausi takaperin tilasin ne Mulberryn nettiliikkeestä.


Toimitus kävi nopeasti ja jouhevasti ensitilauksen varmistusta lukuunottamatta. Koska tänäpäivänä verkossa tapahtuu kasvavassa määrin rikoksia, tiukentuu verkkokauppojen käytännötkin. Ensimmäistä kertaa Mulberryltä tilatessani, minun piti varmistaa henkilöllisyyteni siten, että oston yhteydessä, Mulberry pidätti luottokortiltani pienen, alle yhden euron summan. Kyseinen tarkka summa minun piti sitten pankiltani tiedustella puhelimitse. Kun olin tarkan määrän tietooni saanut (tyyliin 0,07e), pieni summa palautettiin ja toimitus oli varmistettu. Hiukkasen vaivalloista oli siis varmistaminen kun pankista ihmeteltiin tätä uutta käytäntöä ja hekin joutuivat sitä varten luottokunnalle soittamaan. Olin hieman pettynyt myös Mulberryn epäystävälliseen palveluun asian tiimoilta Englannin päässä. 
Kävin kuitenkin pistäytymässä ihan muuten vain Mulberryn omassa liikkeessä Helsingissä, ja sillä taas myyjät olivat erittäin ystävällisiä ja palveluhenkisiä. Joten mikäli vain mahdollista, suosittelen kulkemaan heidän kauttaan.


Nämä kengät ovat kuitenkin nousseet nopeasti yhdiksi lemppareistani ja tunnun käyttävän niitä jatkuvasti. Tullut näemmä pieni kyllästyminen ainaiseen mustaan tai valkoiseen. Kurkkasin nopeasti tämänhetkisen bayswater balleriina tarjonnan Mulberryn nettiliikkeessä ja siellähän oli meneillään kunnon alet! Tätä samaista kenkää oli jäljellä ainakin eilen illalla melkein kaikissa eri koissa ja hintaa oli jäljellä 220 euroa 300 euron sijaan!


Sain myös ihanalta entiseltä lastenhoitajaltani vinkin, että hän oli saanut tilattua omansa Harrod'sin verkkomyymälästä. Nopealla katsauksella siellä taisi olla vielä 37, 40 ja 41,5 kokoja jäljellä. Mustanakin oli valittavissa samaa balleriinaa.



Osaako joku muu neuvoa kyseisiä kenkiä metsästäviä, mistä niitä vielä saisi?

17 comments:

  1. hmm, eiko sita summaa nay katevarauksena tms ihan vaan verkkopankissa? :)

    ReplyDelete
  2. Itse tilasin juuri Mulberryn verkkokaupasta (WINK WINK siellä on ALEt meneillään!) laukun, eikä minkäänlaista varmistustoimenpidettä tehty? :/ Ihan Visalla maksoin kuten muissakin verkkokaupoissa ja se siitä. Eli oikein helposti ja sujuvasti meni, sähköpostiin kilahti heti varmistus ja sen jälkeen vielä viesti että laukku lähetetään, jeeh! Nyt vain pakettia odottelemaan :) Ja ää, noita ballerinoja olen kyllä aina ihastellut, pakko pysyä tiukkana :D Haleja!

    ReplyDelete
  3. Char: Itse tilasin huivin eilen ja mulle tuli viesti, että ne on sieltä Mulberrylta yhteydessä muhun päin, mutta sitten seuraavaksi tulikin jo info, että tilaus on käsitelty. Eli voiko tää varmistusjuttu jotenkin liittyä pankkiin tms.? Toivon kuitenkin että paketti tulisi nopsaa ja nyt houkuttais tilata vielä noi kengätkin. :)

    Osaatko Mrs. V kommentoida millaiset noi Mulberryn ballerinojen koot on? Itse arvon nyt 38 ja 39 välillä, kun oak värissä ois jäljellä vaan kokoa 39. Eli ovatko ballerinat tosi isot/pienet kooltaan? Kiitos kovasti jo etukäteen, jos osaat auttaa! :)

    ReplyDelete
  4. Löysin just sun blogin ja vaikuttaa tosi hyvältä! (: Ainoa mikä vähän silmään pistää niin on tuo sun banderi :D Jotenkin se on vaan mun mielestä häiritsevä :D Se on mun mielipide vaan asiasta :D

    ReplyDelete
  5. Itse taas olen kahteen otteeseen nyt saanut huonoa palvelua Helsingin myymälässä! Toisella kerralla niin tylyä että valitin asiasta myyjän esimiehelle. Tätä ennen ei kyllä ole ollut mitään ongelmaa ja nuorempanakin kohdeltiin siellä hyvin. Kun taas esim. lukioikäisenä yrittäessäni Stockalla saada palvelua muistan kuinka oli harvinaista että minua todella autettiin ja palveltiin kuin aikuista ihmistä. Nykyisin mielestäni yleisesti ottaen saa hyvää palvelua (johtuuko kenties iästäni? vaikka olenkin edelleen nuori ja vähän babyfacekin :) ) ja nämä viimeaikaiset Mulberry-kokemukseni olivat poikkeuksellisen huonoja. :/

    ReplyDelete
  6. Mä tilasin myös Mulberryn verkkokaupasta, maksoin Amexilla eikä mitään mutkia maksamisessa... Olisko Mastercardin ongelma?

    Mites se koko noissa kengissä, onko isoa, pientä vai normaalia? :)

    ReplyDelete
  7. Hei tiedätkö onko nuo baltsut kuinka kestävät? :)

    ReplyDelete
  8. Apua, tosta ekasta kuvasta tuli mieleen että ihan kuin siihen laukun viereen olisi tapettu joku lintu. :D Tai mitä nyt näkee välillä lehdissä kuvia esimerkiksi huuhkajista jotka istuu lokinhöyhenkasan päällä, haha.

    ReplyDelete
  9. Hei mietin noiden kenkien ostamista, mutta voitko kertoa miltä tuo kanta tuntuu? Kun näyttää tosi ohuelta pohjalta ja joskus itselläni on jäänyt käyttämättä ballerinat juuri sen takia, kun kanta on tullut kipeäksi ohuen pohjan takia... Tosi ihanan näköiset nuo kyllä on!

    ReplyDelete
  10. pystyykö Harrodsilta tilaamaan suomeen?

    ReplyDelete
  11. Yocohoto,
    Yritin, mutta meillä ei näkynyt... Mastercardilla kun tilasin niin menee hetki siinä vissiin?

    Char,
    Varmaan Visa oli parempo kortti heille kuin Mastercard? :D Tai oletko joskus aikaisemmin heiltä tilannut? Kuulema vaan ekakertalaisen vaiva.OOOOOH, en malta odottaa mitä tilasit!! Ehkä saan ihastella sitä ensi keskiviikkona livenä? <3 pus pus muru

    Kersti,
    Joo mä mietin samaa näiden kommenttien myötä... Olisiko mastercardilla maksamisessa osuutta asiaan?:)
    Tilasin mulberryltä koon 39, joka on lähestulkoon aina kokoni ja aivan passeli olivat nytkin! Toivottavasti tämä tieto auttaa! :)

    Anonyymi,
    Voi kiitos paljon!:) Joo no jos rehellisiä ollaan ni nyyppii se muakin!:D Pitäis vääntää pian joku uus banneri (kunhan ehtisin ) joka ei aiheuta itsessänkin sellaista "voi jeezuz" naurahdusta :D

    Anonyymi,
    No voi harmi! Se on kyllä ollut harmillista, että todella usein on nuorempana asiakkaana saanut paljon tylympää palvelua, mutta nyt viime aikoina olen todella pitänyt asiakaspalvelijoita silmällä niin tuntuu että törmään nyt koko ajan äärimmäisen ystävällisiin ja avuliaisiiin myyjiin! Täytyy sanoa, että kyllä on siihen kiinnitetty viimeaikoina huomiota, sillä aivan loistavaa palvelua olen viimeaikoina kasvotusten saanut!:)

    Anonyymi,
    Taisi siis olla mun mastercardin ongelma? Mä tilasin koon 39 (mikä on normaali kokoni) ja ne istuvat ihan täydellisesti - joten sanoisin olevan aivan normaalia kokoa!:)

    Essi,
    No omat on olleet nyt muutaman kuukauden kovassa käytössä ja ainakin vielä ovat erinomaisessa kunnossa vaikka kovaa rääkkiä saavatkin!:)

    ANonyymi,
    hahahhaha. Totta :D
    kiitti nauruista:)

    Anonyymi,
    joo tiedän probleeman! Mutta näiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmia! ja mä saan rakkuloita ihan super herkästi kaikista kengistä! Todella mukavat kävelykengät ovat!:) Valintani ehdottomasti päiville kun on paljon kävelyä edessä!:)

    Anonyymi,'
    äsh, en osaa tähän vastata:( Heidän sivuiltaan varmaan saa asiasta selkoa?

    ReplyDelete
  12. Anonyymi, jonka viestiä en julkaissut.
    Kiitos kauheasti ystävällisyydestäsi. Joo, tosiaan, silloin aikoinaan en osannut ollenkaan varoa asiaa, enkä osannut mitenkään asiaa "varjella". Nyt on elämä opettanut kantapään kautta ja osaan vetää rajani tarkemmin:) Mulle kun asia ei ole mitenkään erikoinen. Mutta selvästikin joillekin on. Niin ja eihän kuvasta tiedä muut kuin tietävät että onko kyseessä serkku, veli, kaveri vai mikä?:) En tähän oikein pysty vastata julkisesti. Mutta laita ihmeessä mailia kun selvästi asiaa pohdit:)

    ReplyDelete
  13. Törmäsin bloglovinin kautta blogiisi ja tässä hurmoksessa selailen postauksiasi läpi. Oliko muuten miten paljon halvempaa tilata laukku netistä kuin että olisit käynyt ostamassa sen Helsingin liikkeestä?

    ReplyDelete
  14. Itse tialsin verkkokaupasta laukun tuossa aikaisemmin keväällä, myöskin mastercardilla ja tuon varmennuksen vaativat. Mulla se näkyi kyllä verkkopankissa (nordea), eli ei tarvinnut pankkiin alkaa soittelemaan.

    ReplyDelete
  15. Tulin vain kertomaan, että kiitos vastauksesta. Kengät on tilattu ja viestiäkin tuli, että ovat nyt lähteneet sieltä matkalle. :)
    Tilasin ensimmäistä kertaa ja Mastercardilla, mutta ei tarvinnut varmistaa mitään (hyvä niin, sillä kortti on puolisoni, enkä uskaltanut kertoa vielä tilauksestani... :D).

    ReplyDelete
  16. TIlasin juuri mustat ballerinat mustan bayswaterin kera...auh...ei pitanyt kuluttaa noin paljon rahaa mutten voinut vastustaa :-)

    ReplyDelete
  17. Tilasinpa just pitkään haaveilemani ballerinat oakin värisenä. Tosi pitkään 38 on ollut "sold out", jo ennen näitä aleja. Nyt sitten vielä kerran menin tän postauksen innoittamana katsomaan ja niitähän oli saatavana! Ja vielä alehinnalla!

    Mulle tuli toi parin sentin varmistus silloin kun ekaa kertaa tilasin Mulberryltä, se näkyi ihan verkkopankin kautta ja siitä sen sitten soittelin Mulberrylle ja palvelu oli ystävällistä.

    Samoin Helsingin Mulberryllä on kyllä oltu aina todella ystävällisiä.

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)