Sunday, June 5, 2011

Kaunista musiikkia

Tiedätteko joskus, kun kuulee äänen jonka voi tuntea luissa asti?
Noh, tämän naisen ääni tekee sen minulle.
Jos yhdellä sanalla hänen ääntään kuvailisin, sanoisin sen olevan sielukas.

Itse en ole niinkään innostunut naisen aiemmista biiseistä, vaikka ääni mieleeni olikin. Tämä uusi biisi tosin, set fire to the rain, koskettaa syvältä, vaikka sanoitus ei ihan omaan elämääni sovikaan. Täydellinen niihin melankolisiin päiviin, joita minulla on ollut tässä viime aikoina muutama.

Koska tässä on nyt sattunut yhtä sun toista ja aikani joudun priorisoimaan, en ole ehtinyt vastata kommentteihinne. Pahoitteluni siitä. Onneksi olen ajoittanut postauksia hyvissä määrin, sillä muuten ei välttämättä tulisi nyt niitäkään hetkeen.
Asia korjaantuu varmasti tässä lähitulevaisuudessa - joten bare with me! 


Ihanaa sunnuntaita!!



17 comments:

  1. Jaksamista kiireeseen! Tiedän tunteen, kun jonkun laulajan ääni saa sydämen pomppailemaan ja itsellä ihan kyyneleet valumaan silmistä. Itse olen monena iltana mennyt Kaivarin mattolaiturin takana oleville kallioille makaamaan, kuunnellut ipodia ja katsellut pilviä. Sellaiset hetket on vain yksinkertaisuudessaan pysäyttäviä. Niin tuli tehtyä lapsena ja nykyisin aikuisena, kun tuntuu, että kaikki tulee tehtyä tietyllä tapaa suorituksena ja matkan aikana ei osaa nauttia, niin siellä sielu pysähtyy ja nauttii menneistä, tulevista sekä ennen kaikkea vain siitä hetkestä. Ensi kerralla kuuntelen esittämäsi artistin kappaleet:). Kiitos Mrs V! Blogisi on upea ja sinä ainutlaatuinen. Niin kaunis ihminen sisäisesti ja ulkoisesti. Nauti kauniista päivästä:)!

    ReplyDelete
  2. Adele on kyllä aivan huippu, itse pidän lähes jokaisesta kappaleesta joita häneltä on ulos tullut. Voimia sinulle kiireisiin! :)

    ReplyDelete
  3. Todellakin ihanaa musiikkia, sielukasta niin kuin sanoit.
    Ja take your time honey, ihanaa ylipäänsä kun jatkat blogia <3 Niin kuin monelle muullekkin naiselle, olet minullekkin aamujen ilo ja oikea inspiraation lähde pieniin arkisiin asioihin jotka tekevät niin hyvän mielen <3 Haleja paljon Mrs.V <3

    ReplyDelete
  4. Adele on ihan mahtava, ihana ääni, ja laulut on kyllä todella koskettavia. Kun ekaa kertaa kuulin tuon someone like you, olin itkeä. Niiden sanoitukset vaan koskettaa niin paljon... Tuo oli mulle uusi biisi tuo eka, mutta todella upea sekin. Sinulle tsemppiä kiireisiin!

    Näin muuten viime yönä unta, että olin kanssasi asuinmaasi talossa :D Siellä näytit mulle vaatteitasi, ja kai me järjesteltiin sun vaatekaappia. Tarjosit mulle mehua, ja tuliaisiks sain viedä ison kassin koulukirjoja... :D Tais teidän pihalla pari poniakin olla... Tarina näin tiivistettynä :D

    ReplyDelete
  5. Rakastan Adelea, mahtava ääni ja ihania kappaleita, todellakin upean sielukas:) Tykkään myös siitä Rolling in the deep kappaleesta ja toki monista muista, nuo kaksi ovat myös aivan superihania:)

    Ihanaa sunnuntaita sinullekin!

    ReplyDelete
  6. Ehdottomasti aivan upea laulaja!! Ja nämä kaksi biisiä on aika lailla saanut mut kevään läpi, lemppareita. :)

    ReplyDelete
  7. Todella koskettavia biisejä ja kaunis ääni adelella!

    ReplyDelete
  8. Someone like you on ollut mun ehdoton lemppari siitä lähtien kun sen kuulin. Vaikka sanat eivät kosketa juurikaan omaa elämääni, silti sen ottaa jotenkin henkilökohtaisesti. Joidenkin biisien kanssa käy niin.

    ReplyDelete
  9. Someone Like You saa mut aina itkemään:-(

    ReplyDelete
  10. Mistä tuo valkoinen hame on? :)

    ReplyDelete
  11. Ei liity tähän postaukseen mutta tuossa: http://strictlystyle.blogspot.com/2011/05/paivan-asu-oranssia-persikkaa-ja-kultaa.html postauksessa kun sinulla on nuo vaaleat housut, niin onko niissä tassunjälkiä tuossa reisien kohdalla?
    Kysyin sitä jo aiemmin mutta ajattelin vaan ettet huomannut kysymystäni... :)

    ReplyDelete
  12. Hei! Voisitko joskus laittaa blogiin kuvaa hääpuvustasi ja häistä muuten vai meneekö se jo liian henkilökohtaiseksi? :)

    ReplyDelete
  13. En ole tästä Adelesta ennen kuulutkaan. Hieno biisi ja ääni!
    Jännä juttu, kun mun mies kuuli tän biisin samalla kuin minä äsken ja hän ajatteli, että laulaja on mies :-)


    Tsemppiä sulle Mrs V.!

    T: Namuro

    ReplyDelete
  14. Se kirjoitetaan "bear with me", jos pyydät ihmisiä jaksamaan kanssasi. Sana "bare" tarkoittaa "alasti" :)

    ReplyDelete
  15. Kiitos näistä kappaleista! Se on niin ihanaa kun löytää uusia kappaleita/artisteja, jotka koskettavat. Sama tunne tulee kun lukee jonkin mahtavan kirjan, josta pääsenkin toiveeseen, että jos luet kirjoja niin voisitko joskus listata lemppareitasi kirjavinkeiksi? Mukavaa viikkoa! :)
    t. Tiina

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)