Monday, May 16, 2011

Fashionstore kilpailu!

Muutama viikko takaperin minua pyydettiin muutaman muun bloggaajan kanssa ottamaan osaa Fashionstoren Liu Jo kilpailuun. Tiesin merkin, mutten sitä kovin hyvin vielä tuntenut. Kuvaus heidän farkuistaan oli kuitenkin sen verran houkutteleva, että päätin tarttua tilaisuuteen.



Italialaisen huippumerkin Liu Jo Jeansin Bottom Up-farkkujen paras ominaisuus on niiden upea istuvuus. Jokaisessa Bottom Up-mallissa on muotoleikkaukset takapuolessa, jotka nostavat ja muotoilevat sinullekkin unelmien pepun!

Niinkuin edellisessä postauksessa totesin, epäilyksistäni huolimatta kyseisen merkin farkut lunastivat lupauksensa. Malli toisensa jälkeen imarteli takapuolta ja sai jalat näyttämään pitkiltä ja solakoilta. Ja onko yhtään niin lojaalia ystävää naisella vaatekaapissa kuin tyköistuvat farkut?

Kyseisiä farkkuja voi ostaa Fashionstore verkkokaupasta, ja sinulla - mahtava lukijani, on mahdollisuus voittaa 100 euron lahjakortti kyseiseen liikkeeseen!



Minun lisäkseni monta kerrassaan ihastuttavaa bloggaajaa (joita monia saan kunnian kutsua ihaniksi ystävikseni) ovat stailanneet asut Liu Jo farkkujen ympärille ja te, arvon lukijat, saatte äänestää mieluisinta!

Voit ottaa osaa arvontaan Fashionstoren Facebook - sivuilla. Teidän tulee ensin tykätä Fashionstoresta, jonka jälkeen pääsette äänestämään mieluisinta stailausta. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 1 kpl 100 euron ja 4 kpl:tta 50 euron lahjakortteja Fashionstoren verkkokauppaan. Äänestys on käynnissä sunnuntaihin 22.5 asti.

Ei muuta kuin siis TÄSTÄ äänestämään mieluisinta asua ja arpaonnea!:)

14 comments:

  1. Kiva kisa! Ääneni lähti sinulle! :)

    ReplyDelete
  2. Heippa!

    Osaatko sanoa mikä farkkumalli yläkuvan mallilla on päällä neljännessä kuvassa? Kyseessä on siis ne farkut, joissa on etutaskuissa jotain koristetta ja reisissä kulumaa. Mallilla on ko. kuvassa huivi.

    p.s. Kiitos mahtavasta blogista!

    ReplyDelete
  3. Mikä malli ja koko itselläsi on tuossa kuvassa? Oikein istuvat ja muutenkin todella hyvännäköiset ! Oletko muuten havainnut kankaan löystymistä takapuolesta/reisistä? Ja entä ovatko kovin matalat?

    Huhhuh, tulipas oikein tenttausta :D

    -Salla

    ReplyDelete
  4. Hei siis apua!
    Mistä sitä arpaonnea äänestetään???

    ReplyDelete
  5. Tiramisuheidi,
    Voi kiitos paljon kannustuksestasi!!:)

    Anonyymi,
    Moikka! Kysyin suoraan maahantuojalta ja malli on: W11255. nimi Liu Jeans bottom up super low waist. Ikävä kyllä sitä ei löydy tällä hetkellä Suomen valikoimasta, mutta varmaan muualta verkosta voi onnistaa!:)

    Salla,
    Tuo malli ja muut tiedot löytdät suoraan tuolta Fashionstoren stailauskisan sivulta! Siinä on farkuista kuvat ja tiedot yhdessä!:) Minulla on vasta pari viikkoa ollu farkut käytössä ja vielä ei ole mitään valitettavaa:) Ja paljon on olleet käytössä!!:)

    ANonyymi,
    hahahah :D Voihan sen noinkin lukea ;)

    ReplyDelete
  6. Esikko,
    Voi kiitos kauhiasti! :)

    ReplyDelete
  7. Hei, sinulla on ihana blogi ja aivan mahtavia vaatteita ja varsinkin kenkiä. Kyselisin olisiko sinulla tiedossa joku hyvä nettikauppa mistä saisi tilattua Louboutineja?

    ReplyDelete
  8. Anonyymi,
    Voi kiitos paljon! Kuule ihan sinua varten löytyisi postaus multa aiheesta!:) Käyppä katsomassa tämä postaus:http://strictlystyle.blogspot.com/2010/09/kenkafriikin-nettikaupat.html

    Siellä olen luetellut!:)

    ReplyDelete
  9. Ihana asu sinulla jälleen kerran!<3

    Onnea kisaan! En oikein tykkäile Face-äänestyksistä, mutta muuten olisit saanut ääneni :)

    ReplyDelete
  10. Sait ääneni! :)

    Minkä merkin huivi sinulla on kuvassa?

    ReplyDelete
  11. ihana stailaus! casual mut silti niiiin tyylikäs. jeij lisää tämmösiä kilpailuja:)

    ReplyDelete
  12. Ääneni meni ehdottomasti sulle. Oot yks parhaimmista pukeutujista, joita vaan tiedän. Muutaman vuoden kuluttua sä voisit olla mun henkilökohtanen stailaaja :D Tuo LV.n huivi, pure love<3

    Miten muuten, ootko seurannu maailmanmestaruus juhlia? :)

    ReplyDelete
  13. Tää oli kyllä ihan loistava asukokonaisuus, pakko paljastaa, että sait ääneni vaikea päätöksen jälkeen :)
    Ja nuo sinun kenkäsi, aivan ihanat!!!

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)