Wednesday, March 2, 2011

Oscarien pukuhohtoa

Viime suunnuntai-maanantai välisenä yönä elokuvatähtien kirjo kokoontui taas Los Angelesissa arvostettujen Oscarien merkeissä. Tänä vuonna matolla en nähnyt ainuttakaan todellista kysymysmerkkiä asuvalinnan suhteen, mutta muutama sinne silti mahtui astelemaan, jotka eivät minun silmääni iskeneet. Enimmäkseen ihmettelin sitä, kuinka moni kaunotar oli valinnut asukseen suhteellisen "tavallisen" iltapuvun mahtailevan juhlapuvun sijaan. Onhan kuitenkin kyse Oscareista! Siellä jos jossain on tilaisuus käyttää taivasta rajana näyttävyyden suhteen. Tosin, ehkä näillä kyseisillä upeilla naisilla on näitä juhlapuvun vaatimia tapahtumia ihan riittämiin...

Neljää eri trendiä oli havaittavissa tähtösten juhlapukeutumisessa: Beessiä, femme fatale - punaista, viettelevää violettia sekä hopean hohtoa.



Minusta Michelle Williams oli äärimmäisen onnistunut tässä yksinkertaisessa Chanel Haute Couture luomuksessaan. Saan hyvin vahvoja Audrey Hepburn vivoja tästä kuvasta! Voi olla että Michellen tukalla on osansa tähän linkkiin. Halle Berry oli ryhdistäytynyt huimasti sitten viime palkintogaalan! Tämä beessi kimalteleva tylliunelma todella loksautti minun leukani auki. Luomus oli Marchesan kädenjälkeä. Mandy Mooren kantama Monique Lhuillier puku muistutti pitkälti Hallen asua, mutta ei yltänyt ihan samalle wawawoom- tasolle.




Joka vuosi punaiselle matolle astelee muutama punainen kokonaisuuskin ja harvemmin ne pettävät! Punaisessa on yksinkertaisesti viettelevää femme fatale - efektiä, joka kerää aina katseita. Näistä kahdesta onnistuneesta punaisesta valinnasta minä nostan Sandra Bullockin Vera Wang luomuksen asteen verran upeammaksi. Vaikka pidän kovasti Anne Hathawaysta ja hänen upeista punaisista huulistaan, tuon laahuksen kyhäelmä ei vain ole täysin minun mieleeni. Näytti jotenkin keskeneräiseltä tämä Valentinon Haute Couture mekko.




Oscarin voittanut Natalie Portman kuuluu ehdottomasti lempinäyttelijöihini. Ei ehkä niinkään roolisuoritustensa vuoksi - vaan jotenkin pidän hänestä persoonana. Häntä ei ikinä näe turhanpäiväisissä lööpeissä. Vaikka tämä asu keräsi paljon kiitosta, itseäni hieman häiritsi noiden sandaalien vilkkuminen edestä. Minusta Oscarien tasoiseessa juhlassa Rodarte puvun helma olisi saanut olla pidempi edestäkin.
Scarlett Johansson oli myös pukeutunut samaan sävyyn, mutta minun täytyy todeta, että pidän tästä vielä vähemmän kuin Natalie Portmanin valinnasta. Jotenkin tuo Dolce & Gabbana hame ei vain ollut optimaalinen valinta. En tarkalleen tiedä miksi tämä mekko ei minun silmääni miellytä? Olisikohan toiminut tämäkin paremmin jossain muualla kuin Oscarien tasoisessa juhlassa?
Violeteista valinnoista ehdoton suosikkini oli Mila Kunis. Hän näyttää lumoavalta Elie Saabin kevyen romanttisessa luomuksessa.



Viimeinen trendi näytti olevan metallien hohtoa - erityisesti hopean. Hilary Swank loisti olkaimettomassa Gucci Premièren puvussa. Tuo höyhenlaahus iski minuun ja lujaa. Kerrassaan upea. Myös Gweneth Paltrow luotti hopean hohtoon Calvin Kleinin yksinkertaisessa mutta näyttävässä puvussa. Myös tämän puvun kanssa minulla on sama kysymysmerkki otsalla kuin muutaman edellisen asun kanssa - onko puku todella tarpeeksi näyttävä Oscareihin?



Näistä kolmesta perustelinkin jo piittaamattomuuteni Scarlettin pukuun, mutta ihmetystä herätti myös Cate Blanchettin valinta. Tässä Givenchyn asussa on minusta äärimmäisen kaunis kirjailu, mutta jotenkin en ymmärrä tuota yläosaa. Minun silmääni näyttää futuristiselta lautasliinalta. Aina niin kaunis Penelope Cruz nostatti myös kulmakarvaani asullaan. Miksi minun tekee mieli laulaa: "Vivaaaaa Las Vegas?!"




Huonoiten pukeutuneen tittelin vei tällä kertaa Jennifer Hudson. Itseasiassa tuo Versacen hame on minusta kaunis - se on tuo rintavako mikä minua häiritsee. Katse ei saisi mennä suoraan sinne neitien väliin... Ja vielä juhlapuvun kanssa moinen korostuu entisestään. Kauhistuksen kruunaa vielä se, että neidin varustus näyttää olevan survottuna sisään ihan miten sattuu. "Tissiteippiä" olisi tarvittu.




Ylistystä minulta saikin nämä seuraavat puvut ja voiton vei minun silmissäni...



Hilary Swank Gucci Première numerollaan.

Kuka oli sinun lempparisi?

27 comments:

  1. mäkin tein maanantaina samasta aiheesta postauksen:D

    withsugarapple.blogspot.com

    ReplyDelete
  2. Oscarit näkyi eilen (uusintana?) Suomen tv:ssä ja ihmettelin myöskin suuresti tuota Jennifer Hudsonin pukua... Halle taas on mun mielestä upea vaikka vetäisi säkkikangasta päälleen! : ))

    Sanna

    ReplyDelete
  3. ihana kooste, kiitos! :) lempparini on halle tai mila, mila tai halle. sanon kuitenkin halle :) kaunis asu yksinkertaisesti ja mielestäni tarpeeksi näyttävä myöskin :) mä niin tykkään tuollaisista tyllijutuista...

    ReplyDelete
  4. moikka ! ensinnäkin rakastan sinun blogia ja vaikutat aivan uskomattoman ihanalta ihmiseltä.
    piristät joka kerta päivää,kun postaat :)
    Ajattelin vain kysäistä,että oletko meinannut tehdä postausta hiustenpidennyksistäsi ? Itse olen miettinyt pitkään ja alan vaan enemmän ja enemmän olla pidennysten kannalla,kun kattelen aina päivän asu-postauksissa sinun ihania hiuksia !
    Muistaakseni olen lukenut joitain postauksia,mistä kerrot niistä.
    Ois kiva saada "päivitetty" postaus niistä :)

    hyvää kevättä sinulle !

    ReplyDelete
  5. Valitsen suosikikseni Halle Berryn! Upea puku ja sopii hyvin kantajalleen! Scarlettin puku on tosiaan jotenkin "verhomainen", tuon tyylinen tapetti olisi kyllä hieno ;-D
    Natalie Portmanilla taisi vauvamasu nostaa pukua liian ylös.

    ReplyDelete
  6. Hahah, veit sanat mun suustani näiden pukujen osalta. Aivan tasan samat puvut oli mun lemppareita, mutta Halle Berry ehkä kuitenkin vei mun mielestä voiton. En myöskäään ymmärtänyt tuota Jennifer Hudsonin paljon kehuttua mekkoa, musta se meni täysin mauttomuuden puolelle! Lähes yhtä outoja valintoja olivat mun mielestä Penelope Cruzin sekä Scarlett Johanssonin mekot. Jälkimmäinen muistutti hämmästyttävän paljon verhoa :D

    ReplyDelete
  7. Meidän top 3 näyttää olevan aivan sama. :) Mun kolmen kärkikisan kuitenkin voitti tuo Mila Kunisin liila unelma! NIIN kaunis! Ja tuo Penelopen lopahdus oli kyllä pahoin isku.

    ReplyDelete
  8. Nyt tajusin mikä Gwyneth Paltowssa tökki - hän on niin YSÄRI. Puku on niin ysäri kun olla ja voi, tukka ysäri, tuo look voisi olla suoraan Oscar-gaalasta -98.

    ReplyDelete
  9. Omat suosikkini olivat todellakin myös nuo sinunkin favoritit, mutta voiton vei kuvan kaunis Mila Kunis, upealla puvullaan (=

    ReplyDelete
  10. Tykkäsin kyllä hirveästi tosta Gwyneth Paltrown asusta, se on kyllä uksinkertaisen tyylikäs, mutta toi hopea väri nostaa sen kiinnostavuuden potenssiin sata.

    Blanchett on pettymys, koska hän yleensä puekutuu kauniisti, mutta tää mekko oli vaan jotenkin outo? :D
    Joo ja Penelope Cruz näyttää ihan hirveältä, mitäköhän senkin päässä on liikkunut tota mekkoa valitessa. Tulee joku joulukuusi mieleen.

    ReplyDelete
  11. IHANAA, että joku muukin huomasin Jennifer Hudsonin ällöttävän etumuksen! Heti kun häntä telkkarissa kuvattiin purskahti kahvit syliin. Todella mauton ja likainen vaikutelma tulee tuosta tissivaosta :D Tissit oli kieltämättä vaan sullottu mekon sisään.

    Halle Berry ja Mila Kunis olivat kyllä minun suosikkejani! Milalle sopii tuo väri aivan täydellisesti.... Myös Reese Witherspoon oli yksinkertaisen kaunis (vaikkakin melko överissä ponnarissa)
    http://static.iltalehti.fi/kuvagalleria/img/yleinen/17101.jpg

    ReplyDelete
  12. Mun suosikit löytyy sun not so great -listalta eli Cate Blanchett ja Scarlett Johansson. Musta molempien puvut oli upeita. Mila Kuniskin oli lumoava.
    Mä en tällä kertaa syttynyt oikein beesseistä enkä punasista puvuista. Worst dressed pukeutujasta olen samaa mieltä kuin myös siitä, että Natalie Portmanin puvun helma ois voinut olla pidempi.
    Michelle Williamsin puvussa häiritsee puvun etusauma, joka hohtaa läpi. En pääse ns. asian yli, heh. Muuten hän on tosi suloinen. Gwyneth Paltrow'n puku oli musta aika onnistunut, koruista pidin erityisesti.

    ReplyDelete
  13. Ei voi olla! Meillä on ihan sama suosikki, eli Hilary Swank :D Mä selailin noita pukuja tuolla kuvagalleriassa, niin Swank oli kyllä ainoa joka ponnahti kunnolla esille ja lumosi täysin. :)
    Toiseksi oli Anne Hathaway, vaikka se laahus näytti munkin silmissä vähän oudolta.. ihan joltain vaatekasalta. :P Mutta se kokonaisuus oli ihana. :)

    ReplyDelete
  14. rakastan blogiasi, mutta yksi pieni asia on häirinnyt jo pitkän aikaa - se, kun puhut mekosta joskus hameena. varmasti tiedät mikä ero on hameella ja mekolla, mutta esim. tässä postauksessa kuitenkin sekoitat noita käsitteitä. en tiedä miksi häiritsee näin kovasti, mutta häiritseepä kuitenkin :-)

    kiitos blogistasi!

    ReplyDelete
  15. Olit sitten tullut lähes 100 prosenttisesti samaan tulokseen kun minäkin!
    Michelle, Halle, Mandy, Sandra, Natalie, Mila ja Hilary olivat onnistuneet musta loistavasti.
    En tykänny Penelopesta, enkä Scarlettista. Mun mielestä Scarlettin puku oli ihan okei, mutta ei ehkä Oscarin tasoinen? Ja muuten koko nainen oli kauhean suttuisen näköinen, meikki ja hiukset ihan kamalat.
    Ja katen puvusta nimeenomaan tuli mieleen kankainen lautasliina tai nenäliina. :D

    ReplyDelete
  16. Ehdottomasti Halle Berry, aivan mielettömän upea tuossa puvussa!:)

    ReplyDelete
  17. Tosi osuvasti oot arvioinu pukuja! Tosi kiva postaus :)
    Mä luulen syyn siihen että oscareissa näky niin paljon simppeleitä pukuja on se, että nyt muodissa hehkutetaan olevan pelkistetty, yksinkertainen "calvin klein":maisuus.
    Oon aivan samaa mieltä siitä, että Hilary Swankin puku on poikkeuksellisen himoittava. Yhdessä mun pitää kuitenkin olla erimieltä: cate blancettin puku. Hänet kuitenkin tunnetaan erittäin persoonallisena pukeutujana, ja mun mielestä puku oli nappivalinta hänelle :) Hudsonin rintavaon suhteen en kuitenkaan voisi olla enempää samaa mieltä :D kamala :D
    niin ja natalie portmanin sandaalien näkymisen syynä saattaa olla se, että hän on onnellisesti raskaana :) Ei yllä enää helma vatsakummun yli ;)

    ReplyDelete
  18. Lemppari oli ehdottomasti Anne Hathaway, mutta en tiedä johtuuko lemppari puvusta vai persoonasta. Anne on todella kaunis ja puku istuu hyvin. Anne näyttää oikein symppikseltä ja kokonaisuus hipoo täydellisyyttä omasta mielestäni :)

    ReplyDelete
  19. eiköhän tuo natalie portmanin puvun "liian lyhyt" etuhelma (miten sen nyt sanoisi järkevästi :D) ollut puhtaasti turvallisuussyistä. Hän kun on pitkällä raskaana eikä varmasti ota turhia riskejä kompastella. Näin ainakin useasti olen kuullut, että tekevät.

    ReplyDelete
  20. Scarlettilla on upea kurvikas kroppa mutta mielestäni tuo hänen pukunsa olisi pukenut paremmin hoikempaa ja hieman poikamaisempaa vartaloa. Tuo puku korostaa hänen rintojaan jotenkin huonolla tavalla. =)

    ReplyDelete
  21. Hahahahaaa, toi Jennifer Hudsonin kaula-aukko :D toi mekko ei mua häiritse eikä itse kaula-aukon laajuus vaan noi tissit. Ne näyttää ihan patalapuilta, jotka on on litistetty yhteen :D ihan järkyttävää. Tollaisten tissien kanssa ei käytetä tommosia mekkoja.

    ReplyDelete
  22. heippa ! : )

    hieno postaus!! Itse en nähnyt oscareita : ( ja nyt ekan kerran katsoin pukuja ja kävin vielä netissä vilkaisemassa oscarien pukuloistoa : ) sitten aloin miettimään kauneinta pukua mutta ehkä hieman itsekkäästi ja todeten ettei minusta ainakaan olisi stylistiksi : D eli se minkä itselleni ; D olisin oscarien puvuista pukenut päälleni, ; ) olisi ollunna celine dionin puku sinänsä tylsä mutta mielestäni ihanan veistoksellinen! : ) tai mila kunisin ihanan untuvaisen herkän mekon ^^ : P

    ReplyDelete
  23. Hassua! Meillä oli ihan sama TOP 3 ja myös minun suosikkini oli Swankin puku! :) Tosin minuun kolahti myös Paltrown silakkapuku, koska harakkamainen makuni rakastaa kaikkea kiiltävää ja kimaltelevaa.. ;)

    ReplyDelete
  24. Mä en voi sille mitään, että Gwyneth on aina niin simppelisti tyyllikäs. Ja tolla kropalla tietty kaikki näyttää mielettömän hyvältä.
    J.Hudson oli tosi mauton. olikohan ideana sitten esitellä hoikistunutta ulkomuotoa vai mitä mutta meni metsään ja kovaa.

    ReplyDelete
  25. Minusta Caten asu oli todella ihana!

    ReplyDelete
  26. Useaa noista no-no -listalaisista (samoja ajatuksia siis mulla myös!) yhdistää myös kampaus, tai oikeastaan kampauksen puute. Jotenkin tommonen tukka auki/surffilaine-look ei ihan matchaa gaalapukeutumiseen.. Luulisi et just tommosia mokia varten ne huippustailistit olis näppärä apu ;)

    ReplyDelete
  27. Halle Berry ehdottomasti! Aivan ihana mekko :)
    Hävettää Jennifer Hudsonin puolesta..

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)