Thursday, November 25, 2010

Los Angeles 2009-2010

Viime vuonna lensimme uudeksi vuodeksi Los Angelesiin mieheni kanssa. Matka oli kerrassaan mahtava. Olimme mieheni kanssa super turisteja ja kävimme kaikki suuret nähtävyydet läpi. Kahdeksan päivää tässä kaupungissa meni vilisten ohi kun oli niin paljon nähtävää ja tehtävää. Suosittelen ehdottomasti ihmislle, jotka haluaa yhdistää kaupunkiloman ja auringonpaisteen. Los Angeles oli minusta oli mieletön kokemus. Tässä seuraavaksi kilometripostaus, missä kuvat saa kertoa suurinmanosan matkasta.

Tottakai oli Hollywood hillseille pakko kivuta ja tähyillä maisemia, jotka olivat henkeäsalpaavat.





Yhtenä päivänä vuokrattiin auto päiväksi käyttöön ja ajoimme Santa Monicaan ihailemaan Santa Monica Pieriä ja kalifornialaista elämää rannalla.





Samalla reissuilla ajoimme myös Venice Beachille. Oli muuten eläväisin ranta, jonka olen koskaan nähnyt. Vaikka aurinko ei paistanut kirkkaalta taivaalta tuona päivänä, niin silti kadut olivat täynnä tursisteja, katutaiteilijoita, lenkkeilijöitä, skeittareita, surffareita ihan vastasyntyneistä eläkepäivistä nauttiviin. Mieletön kirjo ihmisiä.





Ja täytyihän sitä kuuluisalla kauppakadulla piipahtaa...





Mieheni tahtoi ehdottomasti nähdä koripallo-ottelun ja mähän lähdin mukaan bonggaamaan julkkiksia ja niitähän siellä näkyi...



Mario Lopez



Hayden Panettier



Bongasin Khloe Kardashianin kaivamasta nenää.



Ja näin sen yhden julkkiksen jonka halusinkin - nimittäin Nicole Richien!



Vietimme myös päivän Universal Studiolla.




Kovasti yritin huudella kaikkia Wisteria Lanesin naisia margaritoille mutta eipä kuulunut.




Hotelliksi valitsimme SLS hotellin, joka sijaitsi Beverly Hilssissä. Suosittelen lämpimästi. Mahtava palvelu, mahtava lokaatio, upea sisustus, mieletön kattoterassi uima-altaineen ja todella hyvä aamiainen.



Ai että mulla on ikävä tuota aamupalaa! Tuoreet marjat ja vanilijajugurtti oli joka-aamuinen herkkuni lalalandissä.

Tottakai turistien piti päästä Sunset Bulevardille hämmästelemään tähtiä...



Ja yksi viikon hauskimmista paikoista oli ehdottomasti Madame Toussaudin vahakabinetti. Siellä tuli leikittyä kuin pikkulapset konsanaan.







Kaiken kaikkiaan mahtava viikko. Jokaiselle päivälle riitti tekemistä ja viihdykettä löytyy varmasti jokaiseen makuun. Los Angelesiin tahdon ehdottomasti uudestaan - upea paikka!

26 comments:

  1. Hah! Sait piristettyä yhden flunssaisen aamua näillä kuvilla! Nauraa räkätin yksikseni näille. Ja samalla puraisi matkustuskärpänen, USA kun kiehtoo kovasti ja haaveissa onkin matka sinne suunnalle, kaupunkia kun ei vaan ole osannut päättää :)

    ReplyDelete
  2. Hei WAU! Kiitos tästä postauksesta! Jenkkilä on meillä seuraavana matkakohteena (ajankohtaa ei olla lyöty lukkoon). Ollaan pyöritelty mielessä lähinnä Floridaa, mutta tämä postaus sai kyllä innostumaan myös Los Angelesista. Näissä on tarpeeksi paljon kivaa ja mielenkiintoista lapsiperheen aikuisille ja lapsille, molemmille =) Mahtava reissu on teillä ollut! Ainoana miinuksena tuossa kai on hullunpitkät lennot ja melkoinen aikaerorasitus...

    ReplyDelete
  3. hahha! Aivan mahtavia nuo sinun vahakabinetti kuvasi :) <3

    ReplyDelete
  4. Hauskoja kuvia! Olet ollut niin hehkeänä liikkeellä. Olin myös tuolla viime kesänä ja voisinpa sanoa samaa itsestäni! ;)

    Tää sun blogi on muuten nykyään mun lemppari- löysin tämän syksyllä ja oon ensinäkemästä jääny koukkuun. Tämä blogi on ihanan harmoninen kokonaisuus, tykkään todella! :)

    T:Esikko

    ReplyDelete
  5. Ihan mahtavia kuvia, huippuja nuo teidän vahakabinetti poseeraukset, kiitos että jaoit ne piristivät aamua kummasti!

    LA vaikuttaa ihan mahtavalta paikalta, itse olen käyny siellä viimeksi v.1988 ihan pikkutyttönä joten uusintareissu voisi olla paikallaan.

    Olen ihan hullaantunut tuohon sun tyyliin, osaat kyllä valita oikeat asusteet tilanteeseen kun tilanteeseen. Onko sulla aina ollut yhtä täydellinen vaatekaappi vai oletko rakentanut oman tyylisi hiljalleen keräillen? Et taida kovin paljoa tehdä harhaostoksia :) Samaa opetellessa, tätä blogia lukiessa itsellekin on valjennut se "core" sieltä oman tyylin etsimisessä, joten voisin varmaan kiittää sinua siitä että olet toiminut nettistylistinä herättäen uusia ideoita.

    Taas yksi postaustoive, olisiko mahdollista että tekisit postauksen hyvästä ja toimivasta "Travel-setistä" eli miten varaudut matkalle ja miten suunnittelet vaatetuksen eri päiville? Tämän ongelman kanssa itse tulee painittua kerta toisensa jälkeen avonaien matkalaukun edessä. :) Kai siihenkin pitäisi vähitellen kehittyä, mutta aina sitä vaan huomaa ottavansa mukaan joko ihan liikaa kamaa tai liian vähän. Jännä miten lomallakin tulisi ottaa aina huomioon rantavaatteet, kaupunkivaatteet, yöelämävaatteet, ehkä myös urheiluvaatteet, jne. Kun tekisi kuitenkin mieli jättää aina tilaa laukkuun niille ostoksillekin...

    ReplyDelete
  6. Nappi ajan kohta tälle postaukselle, just eilen pyöriteltiin Miamia ja Losia kumpaan lähdetään. Paitsi että reissu ajankohta on helmikuu, ei taida kamalan lämmintä vielä losissa olla?
    Saatika sitten Miamissa..

    Kiitos loisto postauksesta! Upeita kuvia, ja sä vaan oot niin kaunis!

    ReplyDelete
  7. ooooi! yhes vaihees mul oli kauhee vimma päästä los angelesiin, mutta nyttemmin se innostus on laantunut ja nyc kiinnostaisi enemmän.. mutta nåå kuvat sai taas innostuu enemmän la:sta :D

    ReplyDelete
  8. Ää ihania nuo Toussaudin kuvat!!:D Tykkään ainakin itse matkustelessa kierrellä nähtävyyksiä ja kulttuuria vähän rannalla löhöämisen tasapainoksi :)
    ps. Ihana tuo musta neule jonka voi vaan heittästä olan ylitse. Kätevää!!

    ReplyDelete
  9. aivan ihana postaus!
    käytät selvästi ruskeita piilareita. minkä väriset silmäsi ovat oikeasti?:o

    ReplyDelete
  10. Ihan mahdottoman hieno postaus ! :D
    Losi houkuttelisi kyllä...

    Sulla on todella hyvä iho !

    ReplyDelete
  11. Ensimmäisiä kuvia katselin suu auki ihastellen, sitten huulet alkoivat muotoutua aina vain levenevään hymyyn - kunnes repesin tuolle Tiger Woods-kuvalle! :D Aai että, ksihih. Erittäin piristävä aloitus vapaalle loppuviikolle ja tämä postaus myös sopivasti kasvatti matkakuumettani n. 40 asteeseen! ^^

    ReplyDelete
  12. Moi Mrs. V! Mä oon ollu Losissa vaihtarina kauan aikaa sitten! Oli kyllä huippu vuosi! Siellä sitä tekemistä riitti joka lähtöön. Asuimme vuorten läheisyydessä La Crescentan pikkukaupungissa. Kaikki lähiseudut tulivat kyllä tutuksi! Ihania kuvia!

    ReplyDelete
  13. Heips. Makin olen muinoin viettanyt aikaa Losissa, jenkeissa vaihdossa ollessani. Mun kaupunkin jatti vahan kylmaksi, mutta olin silloin 17 vuotias koyha opiskelija :) Mun makuuni oli huomattavasti enemman San Francisco, joka on yha mun lempikaupunkien joukossa. Muistan vielakin elavasti astuneeni ulos Losin lentokentalla ja savusumun haju tulvahti vastaan kuin seina.

    Ehka mun pitaisi antaa Los Angelesille uusi mahdollisuus, varsinkin kun poikaystava on innokas sinne menemaan lomalle. Itse toki haluaisin nahda jotakin uutta.

    Hauskaa joulun odotusta sinne suunnalle! Oma joulun odotus saa alkaa kun menen viikonloppuna SWEA naisten joulumarkkinoille auttamaan. (Alkaa kertoko kelleen kotosuomessa etta autan ruotsalaisia...)Glogia, nam!

    T.Ansku Irlanti

    ReplyDelete
  14. Voi kun ihana ihana ihana postaus!! Onpas sulla ollut kunnon julkkissaldo! :)

    ReplyDelete
  15. haha ihania nuo vahakabinettikuvat =))

    ReplyDelete
  16. Heippa!

    Upeita matkakuvia! Millä liikuitte tuolla? Kun itse kävin LA:ssa vuokrasimme auton koko ajaksi ja tuntui kyllä, ettei ilman sitä olisi mitenkään pärjännyt.

    En tiedä meneekö tämä liikaa pinnan alle, mutta kysympä kuitenkin. Ymmärrän hyvin syyt miksi et itsestäsi pintaa syvempää kerro, mutta mua kiinnostaisi kovasti millaista työtä teet, kun asut ulkomailla. Et varmastikaan halua itse työstä kertoa, mutta oliko työpaikka helppo/vaikea saada, onko vakituinen työ ja 5pv/vko vai vaihtelevammin? Olisin iloinen jos vastaisit näihin, mielestäni eivät mene vielä hlökohtaisuus-tasolle, mutta ymmärrän tietenkin jos jätät vastaamattakin! :)

    -Taija

    ReplyDelete
  17. Tää postaus oli paras ! :)
    Olet kyllä niin kaunis. Kauniinpi vielä näissä "luonnollisissa" kuvissa :D

    ReplyDelete
  18. Toi sinä ja Audrey Hepburn kuva on ihana! :-)

    ReplyDelete
  19. Täytyy myöntää että mä olen ihastunut Los Angelesiin täysin The Hilssin kautta... Se paikka vaan näyttää täydelliseltä, siellä näyttää olevan kaikille kaikkea, muotia, rentoa kaupunkielämää... Ah. Olen kateellinen! <3 Oliko lennot tuonne kalliit?

    ReplyDelete
  20. muahahhaha repeilin sun ja vahanukkejen jutuille x) ihania kuvia!

    ReplyDelete
  21. Voi oon kyllä niin kateellinen, että näit Khloe Kardashianin :D Paljonko suunnilleen matka kaikenkaikkiaan maksoi? Olisi mahtavaa joskus päästä, mutta tuskin moneen vuoteen vielä :) Vaan mistä sitä ikinä tietää!

    ReplyDelete
  22. HEI,

    Jaksaisitkos kertoa miten ja millä sitten liikuitte tuolla ympäriinsä? Kirjoitit että vuokrasitte auton yhtenä päivänä. Olen luullut että jenkeissä pitää aina olla auto alla että pääsee johonkin liikkumaan. Miten kaikki maksut tapahtuu tuolla? Ravintoloissa jne.?
    Shoppailitko jotain? Vinkkejä?
    Mille lentokentälle lensitte ja millä kuljitte sieltä hotellille?
    Ois kiva kuulla paljon vinkkejä!
    Kivoja kuvia ja kiva postaus!

    Sinna

    ReplyDelete
  23. IHANA BLOGI ja ihana matkapostaus ! Löysin tän sun blogin vasta äskettäin ja voii täähän on ihana:) Kiitos nää sun jutut piristää ja inspiroi monia päiviä, jatka samaan malliin !!! :)

    Terkuin,
    Manna

    ReplyDelete
  24. Voi mieki haluan matkustaa just tuonne! Hienoja kuvia!

    //Idance.blogg.se

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)