Friday, October 29, 2010

Täydellinen alelöytö

Itse en ole mikään alennusmyyntien ystävä.
Siinä kaikessa tungoksessa ja sekasorrossa minua alkaa helposti ahdistamaan.
En saa minkäänlaista iloa alelaatikoita penkoen, tai täydessä kaaoksessa roikkuvien vaatekappaleiden metsästyksestä hullunkiilto silmissä. Kuinka usein silloin tulisi ostettua vaan siksi, että se nyt oli vaan niin kovin edullinen?

En muutenkaan käy kauhean usein muuten vaan ostoksilla. Yleensä lähden ostoksille vain silloin, kun etsin jotain tiettyä. Näin myös vältyn useimmilta turhilta ostoksilta.

Mutta viime kuussa eteeni käveli jotain aivan fantastista.
Tein mielettömän alelöydön.
Asuinmaani lentokentällä myydään mm. Burberryn takkeja ja viimeksi Suomeen matkustaessani heillä oli käynnissä syysale.
Siinä sitten edessäni roikkui 30% alennuksessa oleva musta trenssi omassa koossani - todella edulliseen hintaan.



Ja takkia ulkolutin jo tällaisissa vetimissä.





Klassiset ja ajattomat perusvaatteet ovat minusta järkevin asia etsiä alennusmyynneistä. Silloin niitä tulee yleensä käytettyä useamminkin kuin vaan sen kerran.
Tällaiset alelöydöt ovat minulle parhaimmistoa ja todellakin kannattavia, eikä tarvinnut edes kauheassa ihmismassassa takista taistella. Kaikessa rauhassa sain kotiuttaa tämän klassisen mustan trenssin.

Mikä on sinun sykähdyttävin alelöytösi?

13 comments:

  1. Ihan mahtava shoppailufilosofia! =) Oma anoppini välillä kauhistelee "kalliita" vaate/laukku/kenkähankintojani. Olen kuitannut asian juurikin niin, että kun ostaa harvemmin, niin on paremmin varaa panostaa laatuun, vaikka se vähän enemmän maksaakin.

    ReplyDelete
  2. Hejsan,

    En ole itsekaan suuri aleshoppailun ystava. Irlannissa tuntuu etta kivatkin kaupat kuten River Island ja Top shop jne kantavat kaikki varastosta loytyvat ratit rekeille ja kaupat ovat todella epasiistin nakoisia.
    Mutta, paras aleloyto on viime viikolla ostettu perus musta parka jonka loysin TK Maxx nimisesta hirvityskaupasta todella hyvaan hintaan. Me likes.
    Tuo sun trenssi on kylla "hyva ostos"! Ajaton ja oletettavasti hyvaa laatua kun on Burberry kyseessa.

    Hauskaa Halloweenia, jos sita sinun asuinmaassasi vietetaan. :)

    ReplyDelete
  3. Ihana alelöytö! Minäkin haluaisin löytää tuollaisen alesta, mieluiten vielä vähän kovemmilla prosenteilla..;)

    ReplyDelete
  4. Aika harvoin tuon tyyppisiä alelöytöjä tulee vastaan, mutta kun tulee niin silloin ne lämmittävät mieltä huomattavasti enemmän ja niistä on oikeasti hyötyä ja niitä tulee varmasti käytettyä :) Kyllä tuollainen trenssi kannattaa ehdottomasti kotiuttaa! Hienon löydön olet tehnyt :)

    By the way, tiedätkö mistä netistä löytäisi Vuittonien laukkujen hinnat?

    ReplyDelete
  5. Mahtava alelöytö! En ole itse kyllä mitään kovin mieleenpainuvia alelöytöjä tehnyt... Parasta on juuri tuollaiset löydöt, että menee johonkin kauppaan jossa sattuu olemaan ale. Jotkut Hullujen päivien tyyppiset alet kierrän kyllä kaukaa, vaikka siellä usein onkin jotain ihan hyviä juttuja. Eilen menin sattumalta Cubukseen, jossa oli tuotteita puoleen hintaan (niinkuin aika usein on) ja löysin ihanan violetin neuletakin. Noissa nuo alet ei nyt niin huimia ole, ihanaa olisi löytää jotain oikeasti laadukasta ja himoittua hyvällä hinnalla:)

    ReplyDelete
  6. Martina...mä alan olla joku epävirallinen vastaaja täällä Mrs.V:n boxissa kohta....Mut LV:n laukkujen hinnat näkyy es. LV:n ranskankielisiltä nettisivuilta.

    ReplyDelete
  7. Jaana,
    Kiitos sulle ihan kauheasti kun autat täällä muita eteenpäin! Mulla ollut niin kaamea kiire etten millään ole ehtinyt vastaamaan kommentteihin! Eli kiitos ja toivottavasti jaksat tulevaisuudessakin auttaa muita ihania ihmisiä täällä blogissa!:)

    Anna,
    Ihan totta. Mä oon lähes neuroottinen mitä tulee järjestyksen suhteen, siinä varmaan suurin syy mun alekammoon :D
    Ihanaa halloweenia sinne myös!:)

    Erika,
    Itseasiassa tuo takki oli hieman edullisempi normaalihintaisenakin kuin useimmat. Alkuperäinen hinta oli jotain n.450e. Joten hyvään hintaan lähti laatutakki:)

    Martina,
    Kiitos kovasti. Olin niin innoissai kun tuon vahinko löydön tein. Heräteostoksia teen hyvin harvoin, mutta something tells me, tuo takki ei jää kaapin perälle pölyttymään...;)
    Jaana vastasikin että ranskalaisilta LV sivuilta löytyy. Myös purse forumilta löytyy hinnat suurinpiirtein!:)

    Heidi,
    Mulla tulee muuten pian postaus just toisesta löydöstä hulluilta päiviltä, ja mainitsen myös kammoni sitä kaikkea hulinaa kohtaan :D

    Jaana,
    Kiitos vielä kovasti kun autat muita <3

    ReplyDelete
  8. Mrs V: ystävällisen kadehdinnan maustama ihastelu jälleen asustasi!
    Itselläni tuli jo melkein hankittua Burberryn trenssi sveitsiläisestä outlet-myymälästä, mutta haluamastani mallista oli tietysti kokoni loppunut.
    Paras alelöytöni on Mulberryn nettikaupasta ostamani nahkalaukku puoleen hintaan.

    Kommentoin myös Martinan kysymystä: LV:n virallisilla nettisivuilla löytyy laukkujen hintoja, mutta esim. Helsingin myymälässä hinnat ovat hitusen korkeampia (esim. Speedy 30 on nettisivuilla n.15€ halvempi kuin Helsingin liikkeessä). Kuljetuskustannukset vaikuttanevat.

    ReplyDelete
  9. Totta puhut:)

    Mulla löyty adidas verkkarit just omaa kokoa
    viimeiset ja niin hyvällä alella
    että oli kiva ostaa;).

    Jamssi

    ReplyDelete
  10. pettämätöntä taas kerran ;) näyttää hyvältä ostokselta ja istuu sinulle kuin nenä päähän :)
    Itse vierastan myös aleja, enkä juurikaan niissä koskaan pyöri (joskus nettikaupoissa saatan ohimennen vilkuilla tarjonnan) kuitenkin paras alelöytöni on guccin isokokoinen clutchi joka oli joulualessa -50%. Harvemmin noista löytää mitään alennus kappaleita kun kaikki viedään käsistä :D

    ReplyDelete
  11. oon jo pitkään miettinyt sun kuvien hyvää laatua ja asukuvia. Joten saako kysyä minkälaisen kameran omistat ja kuinka otat asuistasi kuvia ?

    ReplyDelete
  12. Sun koira on mielettömän upea. Eikä omistajassakaan vikaa ole! :)

    ReplyDelete
  13. Ihana toi trenssi, toi näyttää ihan upealta! (Ainakin sun päällä) Saisinko vielä udella että mistä oot ostanu noi nilkkurit, oon nimittäin itse ettiny just ton tyylisiä mutta en vaan oo löytänyt mistään:(

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)