Saturday, October 23, 2010

Ensimmäinen kyselypostaus - Pintaraapaisu

Olen aikaisemminkin harmitellut sitä, kuinka minua joskus kyllästyttää blogini pelkkä pinta.
Keskityn kirjoituksissani hyvinvointiin, kauneuteen, muotiin, terveyteen sekä liikuntaan, kuten esimerkiksi moni naistenlehti tekee. Tähän kaikkeen lisään kuitenkin hieman päivän asujani, jotta saisin hieman enemmän persoonaa esiin blogiini, vaikka se onkin täysin pelkkää pintaa.

Blogien viehätys minun mielestäni piilee juuri siinä, että oppii tavallaan tuntemaan kirjoittajan. Tästä syystä haluaisin kovasti antaa teille lukijoille hieman enemmän kuin täysin pelkkää pintaa, sillä tämä blogi ja sen aihepiiri on kuitenkin niin pieni osa elämääni.
Olen kovasti yrittänyt keksiä tapoja jakaa itsestäni hieman enemmän ilman, että jaan julkisessa ympäristössä yksityiskohtia elämästäni.

Niinpä päätin että teen blogini ensimmäisen kyselypostauksen.

Ette tule kuitenkaan kysymään kysymyksiä minulta, vaan lähimmiltä, pitkäaikaisimmilta ja rakkaimmilta ystäviltäni, jotka minut tuntevat parhaiten.
Koska haluan edelleen suojata yksityisyyttäni, pyydän teitä muotoilemaan kysymyksenne luonteeseeni, persoonaani ja tapoihini liittyen. Näin pääsette tutustumaan hieman paremmin minuun, ilman että joudun uhraamaan yksityisyyttäni.

Kysymyksenne voivat olla esimerkiksi:
Mikä tekee minusta hyvän ystävän?
tai
Mikä on minun ärsyttävin piirre?

Toivottavasti selitys oli järkeenkäypä ja teille tulee mieleen mitä hauskimpia ja mielenkiintoisimpia kysymyksiä!:)
Itsekin innolla odotan mitä vastauksista paljastuu...:)

Pistäkää kysymyksiä siis tulemaan kommenttiboksiin!:)

32 comments:

  1. Suuttuuko Mrs. V ikinä, ja jos niin millaisista asioista ?

    Mitä itse tehtyä antaisit lahjaksi Mrs. V:lle ?

    ReplyDelete
  2. Elikkä kysymyksiä lähtee:

    Kuinka pitkään olet tuntenut Mrs.V:n?
    Kuvaile Mrs.V:tä kolmella adjektiivilla?
    Jos sinun tulisi valita yksi adjektiivi joka kuvailee Mrs.V:tä parhaiten, mikä se olisi?

    Olisi paljon muutakin kysyttävää, mutta jotta pysyisin aihepiirin sisällä nämä tulivat ensimmäisenä mieleeni.
    Hyvää lauantaita! =)

    -Mari

    ReplyDelete
  3. Jos Mrs.V olisi joku Sinkkuelämää hahmoista, kuka hän olisi?
    Mrs.V mainitsi muistuttavan paljon frendien Monicaa. Oletko samaa mieltä? Jos olet, niin mitkä piirteet tekevät heistä samanlaiset?
    Jos Mrs.V olisi sarjakuvahahmo kuka hän sinun mielestäsi olisi?
    Jos Mrs.V olisi eläin, mikä eläin sopisi hänen luonteelleen parhaiten?
    Mikä on Mrs.V:lle tärkeää elämässä?
    Kuinka pitkään olette olleet ystäviä?
    Miksi olette olleet niin pitkään ystäviä?

    Siinäpäs oli muutama =D=D=D
    Iloisin terkuin blogisi vakkarilukija Emmi <3

    ReplyDelete
  4. Yksi hyvä muisto lapsuudestasi?
    Mikä oli lempiaineesi koulussa?

    ReplyDelete
  5. Ja luin hyvin ohjeet mutta muisti on kovin lyhyt, mutta eivätköhän nuo kysymykset taivu myös ymmärrettävään muotoon :D.

    ReplyDelete
  6. Kuinkahan henk. kohtasta sitä saa kysellä?

    No tässä muutamia :)

    * Missä MRS. V asuu (siis suomessa vai ulkomailla?)
    * Mitä hän tekee työkseen?
    * Haluaako hän lapsia joskus?

    Voi olisi niin paljon kysymyksiä, saako kysellä lisää? :D

    Siunattua lauantaita,

    Halein naana :)

    ReplyDelete
  7. naana,
    pieni korjaus!
    Eli siis ystäväni eivät tule vastaamaan kysymyksiin missä kysytään yksityiskohtia elämästäni, vaan pyysin muotoilemaan kysymykset luonteeseen, persoonaan tai tapoihin liityen!:)
    Eli siis esittämiisi kysymyksiin en ikävä kyllä tulla vastaamaan.

    ReplyDelete
  8. Jos Mrs. V olisi väri, mikä väri hän olisi? Ei siis sen perusteella mistä väristä hän pitää, vaan luonteen :)

    Entä mikä eläin? :)

    t. Maija

    ps. mukavaa lauantaita!

    ReplyDelete
  9. Ohhoh saako anonyymit vihdoin kommentoida? Jesh=)!

    Elikkäs ihan ekaks pakko sanoa, että kuinka kaunis olet, sitä en ole päässyt sanomaan kun joskus kommentit oltiin estetty anonyymeiltä:P Oot mahtava ihminen ja otan esimerkkiä tyylistäsi, joka on yksinkertaisesti upea.

    Ja kysymykset muut saavat hoitaa=)

    ReplyDelete
  10. Hei saanko kysyä missä päin maailmaa asustelet?:)

    ReplyDelete
  11. Mrs. V:n mukavimmat ja ärsyttävimmät puolet? :DD

    ReplyDelete
  12. Onko Mrs. V pitkävihainen?
    Mikä on mielestäsi paras puoli Mrs. V.ssä?
    Mistä Mrs. V tykkää itsessään eniten? Entäpä vähiten?
    Onko Mrs. V.llä outoja tapoja?
    Mikä Mrs. V.ssä tekee hänestä hyvän ystävän?
    Tykkääkö Mrs. V pitää hauskaa?
    Onko Mrs. V hyvä kokki?

    Meni pieni tovi keksiessä noita, mutta toivottavasti kelpaavat ja noihin saisi vastaukset :)) Kivaa viikonloppua !

    ReplyDelete
  13. Itse kamppailen koko ajan sen kanssa, että paljonko rahaa voin käyttää ulkonäkööni...

    Paljonko suunnilleen Mrs. V:llä menee rahaa meikkeihin, hiuksiin ja hoitoihin kuukaudessa?

    ReplyDelete
  14. Tykkääkö Mrs. V auringonotosta? :)

    ReplyDelete
  15. Oi, anteeksi.

    Kysyn sitten vaikka että mikä on lempi ruoka ja juoma? :)

    ReplyDelete
  16. Mä täälä nyt sekoilen. :D

    Siis tiedätkö mikä on MRS. V:n lempi ruoka ja juoma?

    Menikö nyt oikein. ;)

    ReplyDelete
  17. Missä maassa mrs.v haluaisi asua ?
    Voiko mrs.v lähteä ilman meikkiä kaupungille?
    Villiintyyko mrs.v tyttöjenillassa ?

    niin ja kun nyt kerrankin saa anonyymitkin kommenotida olisi ihanaa jos tekisit jonkunlaisen postauksen häistäsi. Ymmärrän kyllä että et halua paljastaa yksityisasioitasi, mutta pystyisikö postauksen tekemään niin että et paljasta liikaa.
    Olen itse menossa naimisiin ja pidän tyylistäsi niin olisi kiva saada vähän vinkkejä. Ymmärsit varmaan mitä tarkoitin. :D

    Niin ja blogisi on aivan mahtava !!

    ReplyDelete
  18. Ihanaa että haluat hieman antaa myös itsestäsi jotain, vaikkakin ymmärrettävää kenen tahansa blogin pitäjän kannalta että yksityisyys on vedettävä, eikä perhe- ja muut suhteet ulkopuolisille kuulukaan.

    Koska vastaajana toimivat nyt ystäväsi, en halua pahoittaa kenenkään mieltä vaan toivoisin että he uskaltaisivat myös antaa rehellisen mielipiteen, sillä tämä kysymys pyörii jokapäivä myös muiden kauniiden ja itsevarmojen naisten ympärillä.

    Koetteko koskaan minkäänlaista katkeruutta tai kateutta Mrs V:tä kohtaan? En tarkoita tällä nyt sellaista katkeruutta että juorutaan seläntakana, vaan puhtaasti kateutta sillä että hän on hyvännäköinen ja kaunisnainen ja elämässä ehkä siinäkin tilanteessa missä moni nainen toivoisi olevansa. Nämä on kovin yleisiä "ongelmia" ehkä pahempanakin joissain piireissä naisten keskuudessa, siksi mielenkiinnosta kysyn tälläisen :)

    Pelham W

    ReplyDelete
  19. Onko MRS. V koskaan ollut blondi?
    Onko MRS. V:llä ollut koskaan lyhyitä hiuksia?
    Mitä MRS. V ei tekisi vaikka maksettaisiin?
    Mistä ruoasta MRS. V ei tykkää?
    Mikä on MRS. V:n lempi herkku?
    Tykkääkö MRS. V työstään?
    Mikä on MRS. V lempi kukka?
    Mitkä ovat MRS. V:n lempi kengät?
    Juoko MRS. V paljon kahvia?
    Onko MRS. V pitkävihainen?
    Onko MRS. V äkkipikainen?
    Onko MRS. V helposti lähestyttävä?
    Mitä vaatetta MRS. V ei koskaan pukisi päälleen?
    Mistä MRS. V tulee iloiseksi?
    Mistä MRS. V tulee surulliseksi?
    Mistä MRS. V tulee vihaiseksi?

    Sori, tapahtui pieni innostuminen ja kymyksiä alkoi virtaamaan. Toivottavasti edes johonkin tulisi vastaus! :)

    ReplyDelete
  20. haluaisin tietää missä asutte?=)

    ReplyDelete
  21. - Mitkä ovat Mrs V:n viisi tärkeintä tai suurinta kiinnostuksenkohdetta tässä maailmassa? (Vastaajan oman näkemyksen tai mielikuvan mukaan, tietty!)
    Voivat olla mitä vain, esim. jokin oppiala tai tiede tmv. (historia, politiikka, biologia, talous, kielet...)// harrastus //sydäntä lähellä oleva asia // asia, jota Mrs. V seuraa tarkasti tiedotusvälineistä jne. Tämä "top 5" voi sisältää toki myös jotain hömppäjuttuja - esim. jos Mrs. V on vaikka mielestäsi erityisesti laukkufriikki tai vaikkapa Elvis-fani. ;) (Läheisiä ihmisiä ei nyt lasketa, koska ne eivät ole varsinaisesti "kiinnostuksenkohteita"...)

    - Kerro jokin pieni sinun ja Mrs. V:n yhteinen muisto jostakin tapahtumasta/tapauksesta menneisyydestä (saa olla vanhakin), joka mielestäsi kuvaa hyvin Mrs. V:n luonnetta.

    - Mikä rooli Mrs. V:llä on kaveriporukassanne? Porukan äitihahmo/arkajalka/pikkusisko/hulluttelija/järjen ääni/vitsinkertoja/tunteilija/drama queen/antiuusavuton DIY-nainen tms. tms. :)

    - Missä kolmessa ammatissa uskoisit Mrs. V:n pärjäävän luonteensa puolesta erityisen hyvin? Entä missä kolmessa huonosti? (Vastaa kumpaankin kolme ensiksi mieleen tullutta. :))

    ReplyDelete
  22. Olet jo pitkään pähkäillyt tätä pinnallisuutta ja anonyymiteettiä. Asian ydinhän on siinä, että syvällisempään tekstiin pyrkiessä kirjoittaja joutuu aina antamaan itsestään jotain. Itse et halua tätä ja postauksesi tuntuvat sinusta itsestäkin pinnallisilta. Taidat olla valinnan edessä... Tämmöiset kavereiden kautta kyselyt eivät taida tuoda vastausta siihen, mitä oikeasti haluat.
    Tsemppiä mietintöihisi!

    ReplyDelete
  23. Johan tuo asuinpaikka on selvinnyt kun katselee kuvia vähän tarkemmin...

    ReplyDelete
  24. Kiitos kaikille kysymyksistä!:)Viikonlopun yli on aikaa vielä miettiä ja sitten laitan kysymykset eteenpäin!:)

    Ps. Niin ja siis mikään elämässäni ei ole mikään salaisuus. Ei siis asuinpaikkanikaan. En vaan halua mainostaa yksityiskohtia hyvin julkisessa ympäristössä. Joten ne jotka ovat arvanneet asuinmaan niin laittakaa vaan mailia jos olette samassa maassa niin voisi järkkää blogimiittiäkin!:)

    Pps.Olen ehdottomasti valintani tehnyt ja koen antavani juuri näissä pienissä muissa postauksissa rivienvälistä itsestäni jotain - vähän kuin kultainen keskitie tässä bloggaamisessakin, niinkuin tykkään mennä vähän kaiken muunkin kanssa:) Kiitos vielä tsempistä:)

    ReplyDelete
  25. Tämä kysymys ei nyt liity kysymyspostaukseen, mutta miltä sivuilta selailet julkkiksien asuja?:) Olet löytänyt niin upeita kuvia!

    ReplyDelete
  26. Wow, jee!!!! olin viime kesana vakkarilukija ja blogin lopetuksen jalken kavin pitkaan kurkkimassa oletko postaillut ja sitten luovutin... eksyin tanne jostain uudestaan ja mahtavaa etta postailet taas!
    kysymyksia... en nyt oikein keksi sellaista kuin pyysit, mutta mielessani on pitkaan pyorinyt ihmettelya ja kunnioitusta, etta milla ihmeella saat ajan riittamaan kaikkeen (parisuhteeseen, tyohon, ystaviin, koiriin, itsensa "hoitoon" ja laittautumiseen, kotiin, harrastuksiin, yms) kysyisinkin sinulta ajanhallintavinkkeja :> eli vinkkeja siihen miten ehtii ja pystyy piutamaan "kaikki langat kasissa". itsellani on rotikka ja tyo ja aika ei meinaa millaan riittaa, koti on aina taynna koirankarvoja jatkuvasta siivouksesta huolimatta ja olen ihan tuskassa monesti. olisi ihanaa jos viitsisit touhuta jonkinlaista ajanhallintapostausta :) ja anteeksi etten kysynyt ohjeiden mukaan, ja ihanaa etta olet palannut takaisin julkiseen blogosfaariin :D xxx

    ReplyDelete
  27. keksin virallisen kysymyksenkin: millainen Mrs. V on aamuisin? eli onko aamuihminen vai ei ja muriseeko vai kehraako herattyaan :) ? sujuuko aamu rauhallisesti vai kovassa kiireessa?

    ReplyDelete
  28. Kerro jokin kiva muisto Mrs. V:stä. :)

    ReplyDelete
  29. onko Mrs. V:n tyyli muuttunut paljon vuosien aikana?
    Mikä tekee Mrs. V:stä hyvän ystävän?
    Onko Mrs. V hiljainen vai äänekäs uudessa seurassa?

    Olisihan noita vielä, mutta tuossa nyt muutama! :) Ja ihana kun teet tälläisen postauksen! todella kiva idea antaa enemmän, mutta kuitenkin säilyttää yksityisyys :>

    ReplyDelete
  30. - Onko Mrs V aina ollut yhtä tyylikäs?

    - Millainen Mrs V on ollut luonteeltaan nuorempana, onko suurta eroa nykypäivään?

    - Kuvaile Mrs V.tä kolmella sanalla

    Ihanaa viikko!

    ReplyDelete
  31. Jos Mrs. V ottaisi tatuoinnin, niin millainen siitä tulisi ja missä se sijaitsisi? :)

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)