Saturday, January 1, 2011

Uudenvuodenlupaukseni

Aloitetaan tämä vuosi vaikkapa uudenvuodenlupauksella.
Yleensä en ikinä niitä tee, koska en usko niiden pitävän. Mutta tänä vuonna ajattelin luvata jotain käytännöllistä, yleistä ja helppoa.
Viime kuukaudet olen ollut äärimmäisen laiska treenaaja. Käytän naurettavana tekosyynä kamalaa kiirettä (pyhpah, kaikelle mille haluaa antaa aikaa niin pystyy tekemään aikaa).

Jotta tavoite olisi mahdollisimman realistinen ja toimiva, on se hyvä tehdä SMART muotoon:
Specific (tarkka)
Measurable (mitattava)
Attainable (mahdollinen)
Relevant (aiheellinen)
Timed (ajoitettu)

Kun tavoite on tarkoin muotoiltu, on se helpompi saavuttaa.

Tosin tehdäkseni tästä vielä tarkemman, tulisi minun määrittää mikä lasketaan liikunnaksi ja mitä haluan sillä saavuttaa.
Liikunnaksi itselleni määrittelen väh.30 minuutin yhtäjaksoisen liikunnan (salilla käynti, juokseminen, ratsastus yms.) ja haluan tavoittaa sillä hyvän olon. En edes erityisesti mitään painon pudotusta. Niin että on mukava olo omassa nahassa ja vaatteet ei kiristä:)

Onko teillä muilla tehtyjä uudenvuodenlupauksia vuodelle 2011?

4 comments:

  1. Hei voisitko kirjoittaa erilaisista liikuntamuodoista, mitä harrastat?=) Ja ottaa kuvia urheiluvarusteistasi ja -vaatteistasi:) Saisi itsellekin motivaatiota:D

    ReplyDelete
  2. Lupasin itselleni käydä säännöllisesti hierojalla, on tuo niska-hartiaseutu aina niin jumissa päätetyöstä. Harkitsin myös jonkun urheilutavoitteen laittamista mutta epäonnistun niissä aina :)

    ReplyDelete
  3. Lupasin itselleni, että yritän saada asenteeni kuntoon ja tavoitella unelmiani. Mikään ei tipu nenän eteen, ellei asian eteen tee mitään. =) Lupasin myös liikkua enemmän, sillä runsaan puolen vuoden tauko on tehnyt pahoja, varsinkin korvienvälille. Haluan taas tuntea oloni kotoisaksi, että vaatteet istuvat ja fiilis on taas pirteä ja energinen.

    ReplyDelete
  4. Tuletko mukaan HeiaHeiaan niin voidaan kannustaa suakin? :) Meillä on aika monella sama UV-lupaus, Lintusemmekin siellä on ja V! Kiva tapa pitää kirjaa liikkumisestaan, motivoi ainakin tätä laiskamatoa kovasti ;)

    http://www.heiaheia.com/

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)