Saturday, June 6, 2009

Valkoinen tee vai vihreä?

Moni juo aamulla kahvia.
Minä en.
Itse juon päivittäin valkoista teetä.

Miksi?

Sillä valkoinen tee on terveellistä.
Painon pudotuksen rinnalla, valkoisella teellä on kasoittain muitakin hyviä terveysvaikutuksia.
Kuten tuosta ihanasta teelaatikkoni sisällöstä näkee, valkoinen tee on kovassa käytössä:)


Ihan mielenkiinnosta, halusin selvittää mitä terveysvaikutuksia valkoisella teellä tosiaan on ja kumpi on teveellisempää - valkoinen vai vihreä tee?

Mitä vihreä tee sisältää?
Vihreä tee on parhaiten tutkittuja luonnontuotteita.
Ainesosissa on runsaasti kasviantioksidantteja, jotka tuhoavat elimistössä syntyviä haitallisia vapaita radikaaleja. Niitä syntyy elimistössä ylimäärin sekä ulkoisista että sisäisistä syistä. Ulkoisia aiheuttajia ovat muun muassa ympäristömyrkyt, ilman epäpuhtaudet, otsoni, UV-säteily ja tupakansavu. Sisäisiä syitä radikaalien syntyyn ovat muun muassa tulehdustaudit ja muut pitkäaikaissairaudet, runsas kahvin ja alkoholin käyttö sekä monet lääkkeet. Emme pääse pakoon vapaita radikaaleja, jotka pommittavat solujamme kymmeniä tuhansia kertoja minuutissa. Olemme siis joka hetki alttiina hapetusstressille. Jos antioksidanttisuoja on heikko, alkavat solut vahingoittua ja sairastua. Antioksidantit estävät solurasvoja härskiintymästä eli ne suojaavat soluja vaurioilta, mutaatioilta, syövältä ja vanhenemiselta. Flavonoidit estävät myös rasvan kertymistä kudoksiin. Toisin sanoen vihreä tee on erinomainen laihdutusjuoma.
Vaikutukset terveyteen?
Vihreän teen vaikutuksia terveyteen on tutkittu runsaasti ja tutkimustoiminta jatkuu vilkkaana kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Tee virkistää ja rauhoittaa ja poistaa väsymystä. Se myös parantaa keskittymis- ja reagointikykyä. Vihreä tee luetaan täsmäruokiin, koska sillä on useita edullisia vaikutusta terveyteen.

Vihreän ja valkoisen teen ero?
Valkoiseen teehen käytetään teepensaan nuppuja ja hienoimpia lehtiä. Toisin kuin vihreä tee, joka altistetaan varsin voimakkaalle lämmölle jotta kosteus saadaan poistettua teelehdistä, kuivataan valkoista teetä useimmiten auringonvalossa muutaman tunnin ajan, kunnes 40% teen alkuperäisestä painosta katoaa. Tämän jälkeen teelehtiä usein vielä paahdetaan kevyesti, ja lopputuloksena vaalea ja hienoarominen tee. Valkoinen tee on hyvin antioksidanttipitoista, ja kiinalaisessa lääketieteessä sen terveysvaikutuksia pidetään suuressa arvossaan.Eli toisin sanoen valkoinen tee on lähes sama asia kuin vihreä tee. Ne tehdään samasta kasvista, mutta valkoinen tee kerätään jo nupuista.
Kumpi on terveellisempää? Valkoinen vai vihreä tee?
Vihreä tee on saanut kovan kilpailijan, valkoisen teen. Molempien alkuperänä on sama teepensas, mutta valkoiseen teehen käytetään versovia lehtiä ja nuppuja, kun taas vihreä tee valmistetaan vanhemmista lehdistä.Eroja sadonkorjuun ajankohtien välillä on tutkittu, ja tulos on selvä. Valkoinen tee on monessa suhteessa terveellisempää. Se sisältää etenkin immuunipuolustusta vahvistavia katekiineja, mutta myös teobromiinia ja muita aineita, jotka muun muassa edistävät suuhygieniaa.
Lopputulos: Tee on terveellistä väristä riippumatta. Parhaat terveysvaikutukset saa kuitenkin valkoisesta teestä.
Seuraavaksi tutkittuja vihreän teen terveysvaikutuksia, jotka ovat jopa tehokkaammat valkoista teetä nauttiessa.
1. Vihreä tee laihduttaa
Vihreäteeuute nopeuttaa rasvan palamista, todettiin äskettäin tutkimuksessa, joka tehtiin Geneven yliopistossa. Koehenkilöille annettiin vihreää teetä kapseloituna uutteena; puolet koehenkilöistä sai vastaavia lumekapseleita. Tutkijat mittasivat aineenvaihdunnan nopeutta 24 tunnin ajan. Teeuutetta saaneiden kalorit paloivat neljä prosenttia nopeammin ja kokonaisenergian kulutus lisääntyi lähes viisi prosenttia.Vihreän teen laihduttava vaikutus perustuu sen sisältämiin katekiini-polyfenoleihin. Tutkijat korostavat nimenomaan, ettei kyse ole pelkästään teen sisältämän kofeiinin vaikutuksesta, vaan kofeiinin ja katekiiniaineiden yhteisvaikutuksesta, joka kiihdyttää aineenvaihduntaa. Tutkijat sanovat, että vihreästä teestä voi olla apua laihduttamisessa, vartalon muodon parantamisessa, koska vihreä tee on termogeenista (kalorien polttoa nopeuttavaa) ja se hapettaa rasvoja energiaksi. Vihreää teetä pidetään sydänystävällisempänä kuin kahvia.
2. Suojaa auringon haitallisilta UV-säteiltä
Ihotautilääkärit ovat vakuuttuneita siitä, että vihreä tee - sisäisesti nautittuna sekä ulkoisesti iholle siveltynä - suojaa auringon haitallisilta UV-säteiltä. Tätä vaikutusta on tutkittu jo monen vuoden ajan ja tulokset on julkaistu ihotautialan tieteellisissä lehdissä.
3. Suojaa sydäntä ja verisuonia
4. Alentaa kohonnutta kolesterolia
Kolesterolia on kahta päälajia, hyvää (HDL) ja pahaa (LDL ja VLDL). Paha kolesteroli hapettuu herkästi, ja juuri hapettuneessa muodossaan se kiinnittyy verisuonten seinämiin ja muodostaa niihin ahtauttavia paakkuja (plakkeja). Vähitellen verenkierto huononee ja verisuoni voi jopa tukkeutua. Japanilaiset tutkijat Muramatsu ja Hara ovat osoittaneet, että vihreän teen ainesosat estävät LDL- ja VLDL-kolesterolin hapettumista ja hapettuneen kolesterolin kiinnittymistä valtimoihin.
5. Alentaa kohonnutta verenpainetta
Kohonnut verenpaine rasittaa sydäntä ja voi aiheuttaa aivohalvauksen. Siksi on tärkeää, että verenpaine olisi normaalin rajoissa. Verenpaineen kokoamisen kaikkia syitä ei vielä tunneta, mutta yhtenä tekijänä vaikuttaa elimistössä syntyvä yhdiste nimeltään angiotensiini II. Se lisää myös ahtaumia munuaisten verisuonissa. Ihmisen ja muiden nisäkkäiden veressä on luonnostaan angiotensiogeeni-nimistä yhdistettä, jota tietty entsyymi muuntaa angiotensiini I:ksi. Toinen entsyymi, nimeltään Angiotensin Converting Enzyme (ACE) muuntaa sitä angiotensiini II:ksi, joka on voimakas verisuonten supistaja. Supistus puolestaan nostaa verenpainetta.Japanilainen tukija tohtori Hara on osoittanut, että vihreän teen katekiini estää ACE:n toimintaa ja vähentää angiotensiini II:n syntyä.
6. Alentaa kohonnutta verensokeria
Japanilainen lääkäri Minowada Kioton yliopistosta totesi jo 60 vuotta sitten, että diabeetikkojen virtsan sokerimäärä väheni teeseremonioiden jälkeen. Hän ehdotti jo ennen toista maailmansotaa, että teejauhetta voitaisiin käyttää alentamaan veren kohonneita sokeriarvoja.
7. Estää syöpää
Monet väestötutkimukset eri puolilta maailmaa osoittavat, että vihreän teen nauttiminen vähentää alttiutta sairastua syöpätauteihin. Vihreän teen ainesosia pidetään yleisesti antimutageenisina ja antikarsinogeenisina. Japanilaisen tutkimuksen mukaan vihreä tee vähentää alkuvaiheen rintasyöpään sairastuneiden naisten riskiä saada etäpesäkkeitä imusolmukkeisiin. Japanilaistutkijoiden mukaan vihreä tee vähentää myös keuhko-, maha- ja ihosyöpien vaaraa. Amerikkalaiset syöpätutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että virheä tee ehkäisee syöpää. Epigallokatekiinigallaattia (EGCG) pidetään tärkeänä syöpää ehkäisevänä teen yhdisteenä. Musta tee sisältää syöpäsoluja tappavaa yhdistettä TF-2, jota saattaa olla myös vihreässä teessä.
8. Hidastaa vanhenemista
Vihreä tee sisältää kasviantioksidantteja, jotka reagoivat kemiallisesti vapaiden radikaalien kanssa ja suojaavat siten soluja vaurioilta ja vanhenemismuutoksilta. Vihreän teen katekiini on jopa tehokkaampi antioksidantti kuin E-vitamiiini.
9. Ehkäisee Parkinsonin tautia
Heinäkuussa 2001 Helsingissä pidettiin kansainvälinen Parkinsonin taudin tutkijain kongressi. Siellä israelilaiset tutkijat raportoivat, että vihreän teen ainesosat suojaavat aivosoluja Parkinsonin taudille tyypillisiltä muutoksilta.
10. Estää matkailijan ruokamyrkytystä ja ripulia
Kokemuksesta on jo pitkään tiedetty, että vihreä tee tappaa bakteereja ja suojaa ruokamyrkytyksiltä. Nyt on osoitettu tieteellisin menetelmin, että vihreän teen katekiini on vahva antibiootti, joka tappaa monia sellaisia bakteereja, jotka aiheuttavat muun muassa ruokamyrkytyksiä
11. Estää hammasmätää ja pahanhajuista hengitystä
Vihreän teen katekiini estää kariesbakteerien kasvua estämällä glukosyylitransferaasi-nimistä entsyymiä, jonka avulla kariesbakteerit valmistavat glukaania. Katekiinit kykenevät suorastaan tuhoamaan kariesbakteereja. Vihreän teen ainesosat tappavat myös sellaisia bakteereja, jotka aiheuttavat suussa pahanhajuista hengitystä.
12. Estää viruksia
Tupakanviljelijät käyttävät vihreästä teestä valmistettua nestettä tappamaan tupakan mosaiikkivirusta, joka uhkaa satoa. Katekiini ja theaflaviini estävät myös influenssavirusta leviämästä. Laboratorioviljelmissä katekiini estää myös HIV:tä.

Tietoa täältä

Oletko sinä jo nauttinut päivittäisen annoksesi antioksidantteja?

26 comments:

  1. En ole koskaan tutkinut teen terveysvaikutuksia, olen vain ajatellut että vihreä on sitä "parasta". Minä juon päivittäin teetä, kahvi ei myöskään ole hyvä vatsalleni =) joitakin makukahveja juon silloin tällöin. Kiva postaus tämä, vaihtelua. Ja hyvä tietää noista valkoisen teen vaikutuksista.

    ReplyDelete
  2. Moi!

    Noi teet on kyl tosi terveellisiä. Itse nautin vihreän teen vaikutuksista tabletti muodossa, koska liika teen juonti tuhoo hammaskiillettä ja sitä sais juoda melko paljon, jotta vaikutus ois tehokas. Mutta suosittelen.

    ReplyDelete
  3. Inna,
    todella kiva kuulla jos joku sai tästä pitkästä sepustuksesta jotain irti!:) Mulla on ihan sama kahvin kanssa, ei vaan sovi mun vatsalle!

    Niina,
    kiitos todella paljon vinkistä. Pitääpä ryhtyä tutkimaan eroja. Olen tosiaan kuullut ja lukenut että tee tuhoaisi hampaita ennemmän jopa kun kahvi?! Pitääpä paneutua asiaan...Mutta on kiva jotain lämmintä juoda aamuisin niin siksi varmaan pidän tuon teen nauttimisen nestemäisenä. Kiitos vielä vinkistä, rupeanpa tutkimaan!:D

    ReplyDelete
  4. Kiitos tästä! Lähden kohta ostamaan valkoista teetä. Rakastan tällaisia inspiroivia blogeja :)

    ReplyDelete
  5. Valkoinen tee on varmasti terveellistä, mutta mielestäni se ei maistu miellekään. Vihreä tee on parempaa.

    ReplyDelete
  6. Pink Sircus,
    todella ihanaa että tämä teksti on voinut olla inspiroiva!:) Kerrohan mitä mieltä olit! Suosittelen maullisia!:)

    Apricot,
    Mä kuulin itseasiassa ihan saman kommentin mun parhaalta ystävältä (Bellagiolta) kun yritin "käännyttää":D häntä valkoisen teen puollelle. Hänen mielestään ne kun eivät maistu oikein millekkään - ja sehän on totta! Siksi suosinkin maustettuja valkoisen teen makuja! Esim luontaistuotekaupoista saa vadelman, mansikan ja monen muun makuisia!:) Nyt hänkin on jäänyt kiinni valkoiseen teehen!:) Suomen peruselintarvikekaupoista kun ei oikein löydy eri makuvaihtoehtoja valkoiselle teelle. Minun asuinmaassani kun niitä on ihan joka lähtöön niin niitä raahaan sitten Suomeenkin:)

    ReplyDelete
  7. Mistä olet tuon teerasian löytänyt? Kaunis :)
    Taidanpa itsekin käydä valkoisen teen hakemassa seuraavalla kauppakäynnillä. Tällaisia juttuja vain lisää.

    ReplyDelete
  8. Itsekin olen siirtynyt valkoiseen teehen, koska en pidä vihreän teen mausta. Ja Suomestakin saa maustettua valkoista teetä! Nordqvstilla (sama firma joka valmistaa mm. Keisarin morsianta jne.) löytyy pakkaus, missä on viisi erilaista maustettua valkoista teetä. Löytyy varmasti jokaisesta perusruokakaupasta. Suosittelen:)

    ReplyDelete
  9. Olin monta vuotta koukussa kahviin, enkä voinut kuvitellakaan lopettavani sen juomista, vaikka useimmiten sen maistui todella pahalta! Vuosi sitten siirryin vihreään ja valkoiseen teehen, ja on kyllä ollut hyvä päätös! Maistuu paljon paremmalta ja on niin paljon terveellisempää. Ja nukkuminenkin on helpompaa, kun ei käytä niin paljon kofeiinia, saatoin nimittäin juoda päivittäin viisikin kuppia kahvia!

    ReplyDelete
  10. Jonna ja Nella,
    Kiitos kovasti. Se on itseasiassa ostettu mun asuinmaastani, mutta tiedän, että olen kyseisiä laatikoita Suomessakin nähnyt... En nyt vaan muista varmasti missä!? Stockalla?! Niin ja tostahan tuli hyvä vinkki Siniltä!:)

    Sini,
    Äh, kyllä mä tiesin ton mutta en muistanu sanoa. Onneksi sä osasit välittää tiedon muillekin! Just eilen Bellagio mulle siitä sano:D Mutta hän valitteli että ne Nordqvstin maut olivat jotenkin hassuja (tyyliin mustikkamuffinsin makuisia jotkut?!) ja jos haluaa suurenman valikoiman niin hakee sitten ihan suomalaisista luontaistuotekaupoista mieluisamman maun!:) Kiitos muistutuksesta!:)

    Poupoupidou,
    mahtavaa kuulla konkreettisesti miten muillakin on teen juonti auttanut!:) Mä en kyllä ikinä oikein ole ollut kova kahvin juoja niin siksi mulla ei ole niin vankkaa vetailupohjaa. Hienoa että jaoit meidän kanssamme omasi!:) Kiitos!

    ReplyDelete
  11. Rakastan teetä ja join sitä ennen päivittäin, mutta minä hölmö menin pilaamaan hammaskiilteeni valkaisevalla hammastahnalla (jossa hiovat mikrokristallit) ja nyt en uskalla juoda mitään mahdollisesti hampaita värjäävää. =/

    ReplyDelete
  12. Varsinkin talvisin juon joka päivä vihreätä teetä. Nyt kun tulee lämpimämmät ilmat niin ei kuumaa teetä tee mieli.

    ReplyDelete
  13. Totta on että tee ei kovin pahasta ole ja että valkoinen tee on vielä vihreää terveellisempää. Mutta ainakin pussiteissä ne terveysvaikutukset jää aika nollille (tietty jos korvaa kahvin niillä niin se on hyvä mutta suurta etua sillä ei silti saa). Jos ostaa jostain kunnon kaupasta teetä, eikä mitään liptoneita sun muita, niin sit siinä on jo vähän hyötyä ja sen huomaa maussa ja muussakin et ihan erilaista, lähinnä se on siis se teeuute, missä ne terveysvaikutukset tulee esiin kunnolla. Tai vielä terveellisimpiä on ne kapselit sun muut lisäravinnejutut, joita vihreästä teestä on valmistettu (niissä on siis huomattavasti enemmän sitä EGCG:tä kuin juotavassa teessä ja se on se rasvan polttaja, ja tehokas antioksidantti jne)

    Tai siis tykkään teestä ja juon sitä paljon (enemmän vihreää tai mustaa kuin valkoista, sillä sen mausta en oikein välitä) mutta noi terveysvaikutukset on ehkä vähän liioteltuja. Ei sontaa, mutta teetä pitäisi juoda epäinhimillisen paljon et ne edut pääsis kunnolla esille. Ja näistä kofeiinipitoisista juomista varmasti fiksuin vaihtoehto kuitenkin :) Moni vaan meinaa melkein ajatella, että kun juo vähän teetä niin rasva palaa ja mitään ei tarvi tehdä, mikä menee vähän vikaan :D

    Tästä tuli vähän päätön kommentti, kun kiireessä kirjoitin... Voi toki olla että muissa noissa riittää vaikuttamaan se melko pienikin määrä niitä teen ainesosia, mutta monesti teestä annetaan kuitenkin turhan ylivertainen kuva, hieno juoma se on ja hyvä ja ei varmasti tee pahaa, mutta ei se suuria ihmeitä silti tee :)

    ReplyDelete
  14. Rakastan vihreää ja valkoista teetä: vihreää sen ihon epäpuhtauksia vähentävän vaikutuksen takia ja valkoista sen anti-age ominaisuuksien takia. Sille on syynsä miksi kiinalaisnaiset ja japanilaisnaiset omaavat niin kauniin ihon. Suosittelisin kokeilemaan pussiteen lisäksi irtoteetä, sillä pussiteessä on (ystävieni mukaan) vähemmän terveydellisiä vaikutuksia edistäviä antioksidantteja kuin pussiteessä.

    ReplyDelete
  15. Ragdoll,
    apua! mistä sinä sellaisen keksit?:)

    tresors,
    totta, ehkä kesäisin sitten on mukavempi vetää niitä kapseleita joista joku jo mainitsi?

    Tanja,
    kiitos tästä uudesta tiedosta. Minä en ollut kuullutkaan, että pussiteestä ei näitä vaikutuksia saisi? Pitääpä tutkia syvemmin juuri miten suuri ero niillä vaikutukseen nähden on.

    Valkoinen tee ei maistu juuri millekään, mutta itse pidän niistä maustetuista:) Ihanan pehmeän makuista kun vihreä tee taas ehkä hieman kitkerämpää. Tosin pidän myös maustetuista vihreistä teistä:)

    Ja maalaisjärkihän sen jo sanoo, että aina terveellisen syömisen yhteydessä tulisi liikkua. Aika harva varmaan uskoo, että rasva palaa pelkällä teellä:D Se nimenomaan kiihdyttää rasvan palamista treenin jälkeen.

    Tosta mun postauksen perästä löytyy linkki niille lääkäri sivuille, mistä teksti on peräisin (suurimmaksi osaksi). Joten jos he sinun mielestään siellä liioittelevat, niin käyppä ihmeessä oikaisemassa!

    Jossu,
    kiitos sinullekin tuosta maininnasta pussi- ja irtoteen välillä. Täytyy nyt paneutua siihenkin mikä niiden ero tosiaan on ja myös esim kapseleihin!:)

    ReplyDelete
  16. Pitääkin seuraavaksi ostaa tuota valkoista teetä! Kiitos vinkistä! :)

    ReplyDelete
  17. Mäkin tykkään kovasti teestä, jotain pari vuotta sitten täti esitteli mulle valkoisen teen. Nykyään olen sitä löytänyt ihan citymarketista, naturellina tai appelsiinilla maustettuna, en muista merkkiä, joku vihreä puteli on. Muuten juon aamulla vihreää teetä (herättää varmaan se kitkerä maku enemmän:), ja sen jälkeen vielä kupin kahvia, tapa jonka opin kun piti tehdä 8-20h30-päiviä, ja meinasi tula väsy...Näin kesällä valmistan teen ajoissa, niin että ehtii jäähtyä. Juon jopa jäähtynyttä kahvia, joka on aika outoa, ja tykkään siitä vielä kaiken lisäksi!

    ReplyDelete
  18. Tee on ihanaa! Kahvikin on hyvää, mutta tekee temput vatsalleni :/ Hyvä postaus :)

    ReplyDelete
  19. Heli,
    hienoa jos tämä postaus onnistui inspiroimaan. Pitääpä vielä tutkia pussiteen, kapseleiden ja irtoteen eroja!:)

    Ella B,
    Hei, mä olen niin outo, että laitan joskus jääpaloja teehen!:D Ihan koska olen malttamaton ja haluan juoda sen vähän viileempänä!:D
    Niin ja vanha sanontahan kuuluu:
    Kylmä kahvi kaunistaa:D

    skippingschool,
    mulla on vähän sama...:) Hienoa jos pidit!:)

    ReplyDelete
  20. Aamutee on parasta mitä tiiän :) ♥

    Tosin juon vaan mustaa teetä. En oo varma oonko koskaan maistanu valkosta. Enkä juo teetä terveysvaikutusten takia, vaan sen takia, että erilaiset Liptonin marjateet on ihan parhaita maultaan :)

    ReplyDelete
  21. miksi sulla on muuten pussi-teetä vaan jos niin pidät teestä? en terveys puolesta niin tiiä mutta pusseihin pakataan kaikkein huonolaatusin jämä teepöly ja roskat. valkoinen tee on myös niin hennon makuista että ite pussi maistuu melkeen enmmän noissa kun tee.
    Hakanimen hallisssa on parhiala niminen kauppa, sieltä sa vaikka mitä hienoja valkosia ja muita teitä.. jos tietty asut hesassa..

    ReplyDelete
  22. mari,
    niinhän se pitää mennäkin että juo sitä mistä ite pitää ja nauttii:)

    aleksi,
    voih:) Koska minusta se maistuu hyvältä!:) Makueroista kun ei voi kiistellä. Itse en asu Suomessa. Olen täällä kesäisin vain kesälomani ajan:)
    Mutta siksi tänne on kiva kirjoittaa näistä jutuista, että saisi muilta vielä parempia vikkejä!:) Eihän sitä mitenkään voi tietää kaikesta kaikkea!:) Olen iloinen että ihmisillä on suhteellisen sama maku ja jakavat tietojaan miten vielä sitä omaa opittua tapaa voisi tehostaa!:)
    Kaikkihan tietää mikä olisi optimaalisin, mutta ei sitä niinkään voi elää että kaiken pitää olla juuri näin ja sitä parasta. Pitää löytää se "kultainen keskitie". Kiitos muuten vinkistä!:)

    ReplyDelete
  23. Heippa ja sori en jaksanu lukea tätä juttua loppuun, niin en tiedä mainitsitko tästä siinä, mutta kerronpa kuitenkin ahkerana vihreän teen juojana. Tuoreen tutkimuksen mukaan yhdessä kupissa vihreää teetä on enemmän vitamiineja kuin 13 omenassa. Ajattelin vaan että sua vois kiinnostaa :)

    ReplyDelete
  24. Päätin aloittaa kaamoksen kuuniaksi terveys kuurin. Lueskelin vihreän teen vaikutuksista ja nyt on jätetty tilaus teekauppaan, siis nettiin. keiko-tee on kuulemma terveellisempää kuin vesi ja puhdasta kuin vauvan peppu.
    Kerron kokemuksia kun olen juonut sitä parin viikon ajan..

    ReplyDelete
  25. Valkoinen teekin alkaa maistua ihan sillä kikalla, että hauduttaa sitä enemmän kerralla pannussa. Samoin vihreä tee maistuu paljon paremmalta kun sitä ei tee vain pussiteenä yhteen kupilliseen kerralla. Irtoteestä kuulin jossain vaiheessa että on terveellisempää ja huomattavasti lähempänä alkuperäistä - ainakin maistuu paremmalta usein, muusta en tiedä.

    ReplyDelete
  26. Hyviä valkoisia teelajikkeita saa netistä:

    http://www.teekauppa.fi/Teet/Valkoinen-tee

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)