Friday, June 5, 2009

Tyylini kulmakivet vol.5 - cardigans

Kuten olette jo saattaneet huomata, käytän mielelläni neuletakkeja.

Jos etsit hyvää neuletakkia edulliseen hintaan, niin Zarassa on lähes jokaisena vuodenaikana kyseisistä lämmikkeistä hyvät valikoimat.
Jos tahdot panostaa, niin suosittelen noita DKNY:n Cozy malliston paitashaaleja. Paitashaalit saa helposti myös (tilaa liikaa viemättä) taiteltua laukun sisään, josta ne saa helposti kaivettua kesän illanistujaisissa ja terasseilla kun vilu iskee.

Niin, ja asiasta kukkaruukkuun.
Nykyään sivuilleni voi kommentoida ainoastaan rekisteröityneet käyttäjät.
Miksi?
Koska minusta tuo anonyymius antaa ihan turhaan kanavan niille ihmisille, joiden tarkoitus on vaan tavalla tai toisella nälviä muille. En toki halua yleistää, sillä valtaosa anonyymeistä kommenoijista ovat kuitenkin asiallisia ja hyväntuulisia kirjoittajia.
Mutta minusta olisi hyvä oppia käyttäytymään internetissäkin niin, kuinka käyttäytyisi kasvotustenkin. Sitä tulee pystyä ottamaan vastuu sanoistaan ja mielipiteistään.
Siksi näin tulevaisuudessa, ainakin minun blogissani:)
Joten jos tahtoo kommentoida sivulleni, on ikävä kyllä vaivauduttava tekemään oma nimike. Onneksi se sujuu kuitenkin käden käänteessä!:)

15 comments:

  1. Okei. Kyllä se kommentoiminen näinkin käy, vaikka ideasi vie sinulta rutkasti kommentteja uskoakseni 8o .. Mutta ei välttämättä. No jaa, kumminkin oli mukavaa saada vähän erilainen postaus sinulta nyt tuon terveys - hössötyksen jälkeen :D

    ReplyDelete
  2. Eksyin tänne Lintun blogin kautta, ja mahtava tyyli sinulla :) Kirjoitat myös elävästi, joten ehdottomasti jään seurailemaan!

    ReplyDelete
  3. Hei käytätkö muuten ripsaria edes iltameikissä? Jos niin mitä? Itsellänikin on ripsienpidennys ja en tiedä mikä oisi hyvä ripsari lisäämään sitä volyymia vielä!

    ReplyDelete
  4. Hihii, täällä toinen jonka tyylin kulmakiviin neuletakit ehdottomasti kuuluu! Ne vaan on niin monikäyttöisiä. En tulis ollenkaan toimeen ilman :)

    ReplyDelete
  5. Olen "mainostuksestasi" inpiroituneena aivan hurahtanut paitashaaleihin :) Yksi musta jo kaapista löytyykin. Tosi hyvä päätös myös lisätä blogiin terveysaiheisia juttuja!

    ReplyDelete
  6. Oi vitsi sun tyyli on niin ihana (:
    Käytkö muuten solariumissa vai oletko luonnostasi noin ruskettunut? Tosin nyt on kyllä kesä... Mutta joo, oon kade, itse en rusketu juuri ollenkaan :( !

    ReplyDelete
  7. Neuletakit on parhaita :)! Itse tykkään käyttää auki jonkun kivan tunikan tai topin kanssa. Sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen!! Kiitos muuten hyvästä blogista, sun blogi on niitä harvoja suomalaisia johon olen jäänyt koukkuun :)!

    ReplyDelete
  8. Tykkään tuosta valkoisesta neuletakista mikä on tuon punaisen paidan päällä. Näyttää tosi pehmoiselta ja keveältä tuo kangas,. Oletko hankkinut sen Suomesta?

    ReplyDelete
  9. Kuka keksikään neuletakit! Eihän niitä ilman voisi eläää!

    ReplyDelete
  10. Look Great,
    täytyy sanoa tähän että ei se määrä, vaan laatu:) Yksi postaus ei ole hössötystä;D Mutta niitä tulee olemaan lisää, joten suosittelen sulle varmaan sivuston vaihtoa?:)

    esbes,
    kiitos siitä että pidät kirjoitustyylistäni. Minusta kun tuntuu että en pääse täällä oikein krijoittamaan kunnolla:D

    Ixu,
    käytän ripsaria vasta sitten kun alkaa olla aika ripsihuollolle (siis kun ripsiä sojottaa vähän siellä sun täällä:D). Käytän ihan sitä samaa mitä käytin ennen noita pidennyksiä eli Lancomen Hypnosea. Tuskin sillä on niin väliä mitä käyttää? Mutta muistaakseni x-treme lashien tekijät myyvät ihan omaakin mascaraa?

    Leena,
    ihan sama juttu mulla. Ihan älyttömän usein käytössä!:)

    Katska,
    todella ihana kuulla että olen pystynyt inspiroimaan johonkin (vaikka ovatkin arjen niitä pieniä asioita) mutta kuitenkin hymy huulilla on merkityksellinen?:)
    Yritän vaan laittaa tänne mun kokemia vinkkejä, toivon että kaikki tajuaa että en todellakaan ole alan ammattilainen että mua saa korjata jos tykkää et mun konstit on metsässä!:)

    Cloe,
    pakko sanoa että olen luonnostani hyvin tumma. Pakko kiittää geenejä että rusketun helposti. Mutta siis noista tämän postauksen kuvista ylemmät on otettu jopa yli vuosi sitten. Asuinmaassani kun oli viime vuonna todella hyvät säät jo keväällä:) Muutama otettu talvella niin näkee mun ihan normaalin ihonvärin. Olin reilu kuukausi sitten kyllä myös Dubaissa, ja sen jälkeen olen käynyt kahdesti pitämässä rusketusta yllä. Mutta viime viikonloppu oli kyllä auringonpalvojalle nannaa!:)
    Äh, ei tarvitse kateellinen olla ollenkaan. Eihän auringonotto mitään terveellistä ole! Ja ainahan on suihkurusketus ja itseruskettavat? Turvallisempia vaihtoehtoja?:)

    Maii,
    ihan samaa mieltä oon. Niin käytännöllisiä ja klassisia. Hyvän kun löytää niin laadusta riippuen voi kestää monet vuodet!:)
    Kiitos kovasti äärettömästä kohteliaisuudesta. Onneksi tätä tarjontaa löytyy ihan jokaiselle maulle!:)

    Inna,
    heippa!:)
    Se on ostettu Mangosta tänä keväänä, joten nopea voi varmasti sellaisen vielä sieltä itselleen hankkia!:) Kangas on juuri sopivan kevyt kesäisiin säihin!:)

    ReplyDelete
  11. Kiitos vinkistä! Pitää käydä katsomassa kunhan etelämpään raahaudun =)

    ReplyDelete
  12. Niissä ripsareissa ei saisi olla minkäänlaisia öljyjä, siks kysyinkin mitä itse käytät.

    ReplyDelete
  13. Inna,
    mahtavaa että pystyin olemaan avuksi!:)

    Ixu,
    ei apua, olet ihan oikeassa! olin täysin unohtanut tuon että ripsarissakaan ei tietysti saa olla öljyä! Mä muistin vaan että meikinpoistoaineessa ei saa sitä olla:S Mutta tosiaan, käytän mascaraa vasta sillon kun mulla lähestyy huolto, joten siinä vaiheessa varmaan aika sama onko öljyä vai ei:D Mutta pitääpä tsekata toi mun ripsarin öljytilanne:D En nimittäin tullut edes ajatelleeksi!:) Kiitos muistutuksesta!:)

    ReplyDelete
  14. Tuntuu että mistään ei löydy sellaista ripsaria jossa sitä ei ois :( Siellä paikassa jossa käyn laitattaa näitä niin ei myydä sitä näille tarkotettua ripsaria.

    ReplyDelete
  15. Ixu,
    voi pahus. Ilmoitathan mullekin jos löydät öljyttömän? mäkin ilmoitan eteenpäin jos sellaisen löydän. Tosin mä käytän sitä mascaraa todella harvoin kun mulla on nää pidennykset. Siksi mä ne hankinkin ettei ton mascaran kanssa tartte läträä aamuisin:D

    ReplyDelete

Hei kaikki mahtavat!
Muistutuksen sana:
Blogini keskittyy vain hyvin pinnallisiin asioihin, enkä yksityiselämääni tässä julkisessa ympäristössä halua käsitellä. Tästä syystä kaikki henkilöllisyyttäni/yksityisyyttäni käsittelevät kommentit tulen poistamaan suoralta kädeltä. Kiitos ymmärryksestänne ja mahtavista kommenteistanne!:)