Showing posts with label Beauty. Show all posts
Showing posts with label Beauty. Show all posts

Wednesday, January 11, 2012

Kuinka usein minä käyn kauneushoidoissa?

Koska kirjoitan hyvin pinnallista ja vain naisellisiin asioihin keskittyvää blogia, jättäen "todellisen elämän" lähes täysin kirjoituksieni ulkopuolelle, olen aika ajoin törmännyt kommentteihin tuntemattomilta ihmisiltä, jotka sitten kuvittelevat elämäni koostuvan vain kauneushoidoista ja shoppailusta:) Tämä oli toki tietoinen riski, jonka otin kun lähdin tämän tyylistä blogia kirjoittamaan. 

Perustin Strictly Style blogin, koska henk.koht en itse uuvuttavan todellisen arjen lisäksi halunnut blogeista lukea minulle tuntemattomien ihmisten elämästä sekä heidän arjestaan ja murheistaan. Kaipasin jotain kevyttäkin vaihtoehtoa. En missään nimessä näe pahana sitäkään, että jaetaan blogissa paljon omasta elämästään. Minusta se on äärimmäisen rohkeaa ja niin pitkään kun ei omilla teoilla satuteta muita, jokaisen tuleekin toimia juuri niinkuin parhaaksi näkee. Ei tässä bloggaamisessa ole mitään oikeaa tai väärää tapaa. Niiden kirjohan tästä mielenkiintoisen tekee! 
Minä vain en itse halua jakaa yksityselämääni kaikkien esille. Siksi halusin perustaa naistenlehtimäisen blogin, missä keskitytään vain niihin pumpulisiin juttuihin, missä arjen murheet ja kiireet voi hetkeksi siirtää taka-alalle ja saada taas pientä puhtia elämän todellisiin haasteisiin. Minulla on onnekseni valtava joukko upeita ystäviä ympärillä, joiden kanssa sitten puidaan murheita sekä jaetaan iloja yhdessä. Heidän kanssaan tulee jaettuja syntyjä syviä (ja paljon aiheen vierestäkin:D) oikein urakalla. Kiitos teille siitä ystävät <3 Joten toivottavasti se on kuitenkin hyvin pieni joukko, joka tosissaan luulee ettei minulla omia murheita ja vaikeuksia olisi vaikka en niitä tänne kirjoitakaan. Niitä on yhtälailla ja samoista asioista kuin kaikilla muillakin - en vaan halua niitä julkisessa ympäristössä puida. Tänäpäivänä kun Suomeenkin on rantautunut tämä BB-kulttuuri, missä paljastetaan kaikki mitään säästelemättä, voisi kuvitella, että siitä saa ihan tarpeekseen ilman, että minäkin täällä vuodattaisin yksityisiä asioitani. Mutta kuten totesin, valtaosa tämän ymmärtää loistavasti ja varmaan siitä syystä osa tätä blogia lukeekin <3 

Strictly Style on pitkälti pelkkää pintaa ja syvällisempi tasapaino pitää hakea muualta. Tästä syystä itse esimerkiksi luen Hesarin ja selaan Voguen (älkää nyt vaan kukaan luulko, että vertaan blogiani Vogueen!:D). Ei siitä samasta lehdestä tarvitse ihan kaikkea haluamaansa saada. Näin toimin myös blogien kohdalla ja seuraankin monia hyvin erilaisia blogeja. Jotkut luen huolellisesti läpi ja jotkut selaan läpi inspiraation toivossa kauniita kuvia katsellen. Mutta juu, tämä on vaan mun näkemykseni! :)



Ja taas sitten takaisin aiheeseen, eli miten minä sitten kauneutta todellisuudessa hoidan? 

Kampaajalla käynti

Aikoinaan minulla oli hiustenpidennykset, jotka tein aina luottokampaajallani Aleksanterinkadulla sijaitsevassa Stage 11 liikkeessä. Ensi kerran kokeilin pidennyksiä vuonna 2007, kun halusimme hääkampaukseeni lisää hiuksia mahdollsimman luonnollisen näköisesti. Minulle pidennykset tehtiin sineteillä ja jäinkin niihin koukkuun parin vuoden ajaksi. Toki välissä oli puolenkin vuoden mittaisia jaksoja kun minulla ei mitään pidennyksiä ollut ja silloin sain huomata, että hiusteni laatu oli parantunut huomattavasti pidennysten myötä. En tiedä johtuiko se siitä, että sinetit suojasivat omaa hiustani jatkuvalta käsittelyltä vaiko siitä, että pidennysten myötä vaihdoin entistä kosteuttavempiin tuotteisiin. Tosin jatkuvalla käsittelyllä tarkoitan tukkani föönausta ja kuumilla raudoilla kihartamista yms. Olen siinä mielessä outo, etten oikeastaan ikinä käytä hiuslakkaa tai muita vastaavia tuotteita. Ainoastaan lämmöltä suojaavia nesteitä käytän ennen föönausta sekä suoristusraudan käyttöä. 

Nyt minulla ei ole ollut pidennyksiä eikä mitään muutakaan ekstraa hiuksissani yli vuoteen ja jatkuvasti saan kyselyitä siitä, että missä teen pidennykseni :) Joten kiitos kohteliaisuudesta, mutta omat hiukset ovat olleet päässä 100% viimeisen vuoden ajan :) Täten omakohtainen kokemukseni hiustenpidennyksistä on se, että oman hiuksen tuhoamisen sijaan se vahvistaa omaa hiusta. Jos sinä harkitset hiustenpidennyksiä - suosittelen lämpimästi Stage 11 -kampaamoa ja heidän loistavaa henksua!

Olen ehkä hieman eriskummallinen nainen, sillä käyn äärimmäisen harvoin kampaajalla. Ehkä n. kerran vuodessa, jos sitäkään. Tarkemmin ajateltuna, viimeksi kävin kampaajalla vuonna 2010 kun laitoin pidennykset viimeisen kerran hiuksiini :D (Oma ihana luottokampaajani näkee varmaan punaista tällä hetkellä :D Anteeksi ihana T!:D) Olen äärimmäisen huono tekemään mitään uutta hiuksilleni. Hiukseni ovat aina olleet suurinpiirtein tämän mittaiset ja tämän väriset. En ole koskaan kokeillut värjätä hiuksiani vaaleiksi, mustiksi taikka punaisiksikaan. Pystyn itseasiassa laskemaan hiusteni värjäyskerrat yhden käden sormilla koko elämäni ajalta. Noh, mikäpä siinä. Säästänpähän ainakin pitkän pennin :)

Joten hiusteni hoito on lähes 100% kotona tapahtuvaa. Lisää käyttämistäni tuotteista yms. voit löytää oikealta sivupalkista hair -kategorian kohdalta. 


Kynnet 

Tiedättekö kuinka paljon sain kavereiltani aikoinaan palautetta siitä, että miksi ihmeessä en hoida kynsiäni kun yleensä kaikki muu kokonaisuuksissani on huoliteltua? 
Olen aina ollut äärimmäisen laiska tekemään mitään kynsilleni. Kahden ison koiran kanssa sitä vaan on hyväksynyt elämän realiteetit, että ei mun kynnet hyvinä pysy siinä kaikessa myllerryksessä. Kuitenkin reilu vuosi sitten, sain ystävältäni syntympäivälahjaksi lahjakortin kynsiteknikolle, joka sitten teki minulle upean ranskalaisen mankyyrin akryylikynsillä. Oih että miten naisellinen olo niistä tuli ja miten kivaa oli, että kynnet olivat aina huolitellun näköiset eikä niille tarvinnut tehdä mitään! Kestivätkin kulutusta yllättävän hyvin, vaikka siivotessa onkin monen monta kynttä tullut katkottua:/ Sanomattakin selvää, jäin niihin koukkuun. 

Kuitenkin nyt tässä muutama kuukausi takaperin, olen muuton takia joutunut etsimään uutta kynsiteknikkoa ja hyvää ei ole löytynyt. Aikani ja kärsivällisyyteni ei riittänyt hyvän kynsiteknikon metsästykseen joten nyt taas mennään ihan omilla kamalilla kynsillä. Sori kaverit! :D Tällä kertaa tosin yritän hieman niitä lakkailla, etteivät ihan niin siivottomat olisi kuin aikoinaan ;) 


Hieronta

Olen kärsinyt hyvin monen vuoden ajan todella kovista migreeneistä. Päätä jomotti ohimon toiselta puolelta jopa pahimmillaan monta kertaa viikossa ja kunnon migreenikohtauksiakin oli pari kuukaudessa Olin aika ajoin asian kanssa hyvin uupunut sekä toivoton. Kävin neurologeilla, akupunktiossa, vyöhyketerapiassa, kiropraktikoilla ja ties millä muilla spesialisteilla. Kaikki aina uskoivat pystyvänsä minua ongelmani kanssa auttamaan, mutta mikään ei kuitenkaan koskaan auttanut. Vaivan takia sain lääkäriltä aikoinaan määräyksen käydä säännöllisesti hieronnassa, koska olen semmoista stressaajatyyppiä, että vedän niskani ja yläselkäni todella nopeasti jäykkään umpisolmuun. Hierojalla on tullut käytyä paljon ja hyvän hierojan löydettyäni vaiva lievittyikin hieman. Silloisessa asuinmaassani hierojalla käyminen oli paljon edullisempaa ja vaivani takia sairasvakuutuksenikin kattoi osan maksuista. 

Eräs rakas ystäväni pitkään kehoitti minua lopettamaan e-pillerit, sillä hän oli kuullut monelta taholta, miten e-pillerien lopettaminen oli helpottanut migreeneitä ihan uskomattomalla tavalla. Vuosia silti jatkoin niiden syömistä, mutta reilu vuosi sitten ne lopetin kun olin taas niin toivoton, että halusin kokeilla mitä tahansa uutta. Ja arvatkaas mitä. Migreenini vähenivät n. 80:llä prosentilla! Ei ne kokonaan ole kadonneet, mutta vähentyneet todella huomattavasti! Joten vaikka tässä nyt mennäänkin vähän henkilökohtaisuuksiin, niin haluan naisena suositella tätä kaikille niille muille naisille, jotka samasta vaivasta kärsivät! Ystäväpiirissäni niin moni kärsii tästä vaivasta, joten oletan vaivan olevan hyvin yleinen meidän naisten keskuudessa. Jos sinä olet vaivan kanssa yhtä toivoton ja uupunut sekä syöt vielä e-pillereitä - suosittelen kokeilemaan niiden lopettamista. Toivottavasti auttaa sinullakin, sillä tiedän todella hyvin kuinka voimia vieviä migreenit ovat sekä miten raskasta niiden kanssa on elää.


Kosmetologilla käynti

Hävettää ihan myöntää, mutta viimeksi olen käynyt kosmetologilla ennen häitäni vuonna 2007 :D Olen ymmärtänyt, että alan ammattilaisella olisi silloin tällöin hyvä käydä (viisaammat valistakaa minua miksi näin on?) mutta minä en vain ole kokenut siihen tarvetta. Täällä blogin puolella olen paljon kauneusrutiinejani kanssanne jakanut. Eli myös kasvojeni hoito tapahtuu kutakuinkin 100% kotikonstein

Pesen kasvoni aamuin illoin, aina en välttämättä aamuisin sitä tee, mutta illalla pesen meikkini aina pois vaikka kuinka väsynyt olisin. Kosteuttavat voiteet (päivävoide aamulla, yövoide illalla) ovat omalla kohdallani myös ehdottomat. Kuorin ihoni pari kertaa kuussa (talvella harvemmin kuin kesäaikaan) ja talvella olen nyt käyttänyt kosteuttavempia tuotteita sekä kasvonaamioita, sillä olen huomannut kylmien ilmojen tekevän tehtävänsä. Lisää käyttämistäni ja hyviksi havaitsemistani tuotteista voit löytää Cosmetics- sekä Beauty -kategorien alta oikealla sivupalkissa.

Ripsienpidennykset

Tässä kauneudenhoito prosessi, mihin olen totaalisen koukussa. Ensimmäisen kerran kävin laittamassa itselleni ripsienpidennykset Tapiolassa vuonna 2008 kun näin vastaavat hyvällä ystävälläni ja totesin niiden olevan mielettömän upeat ja luonnollisen näköiset. Sen jälkeen ei ole ollut taakse katsomista. Tässä postauksessa olen selittänyt hyvin tarkasti itse prosessista sekä siitä, miksi minä niitä tykkään käyttää. Lopputulos on omalla kohdallani sama kuin käyttäisin mascaraa, tosin vaan luonnollisemman näköisenä jos mahdollista. Edellä mainisemassani postauksessa on tarkat kuvat miltä omat silmäni näyttävät ilman mascaraa, mascaran kanssa sekä ripsienpidennyksien kanssa. Olen tähän prosessiin ihan toivottoman koukussa. Onko täällä muita uhreja?:D

Asuinmaassani (ainakaan lähimailla) ei ole yhtä hyviä ripsientekijöitä kuin Suomessa. Tästä syystä aika käyntikertojeni välillä saattaa olla jopa kuukausia (koska käyn huollattamassa ripseni aina Suomessa käydessäni), vaikka sopivaksi väliksi suositellaan 4-6 viikkoa. Tästä syystä en käytä näiden ripsien kanssa koskaan mascaraa ja eye-lineriäkin todella harvoin, sillä niiden käyttö lyhentäisi ripsien käyttöikää. Olen harrastanut myös sitä, että kerään tippuneet ripset talteen ja mahdollisten pienien rakojen syntyessä liimaan niitä itse takaisin paikalleen kokonaisuutta paikkailemaan ja odottamaan seuraavaa huoltokertaa. Viime vuodet olen käynyt Bellaz nimisessä liikkeessä teettämässä ripseni luottotytölläni. Suomessa ollessani olen myös huoltanut akryylikynteni heillä (mitä nykyään minulla ei enää ole). Suosittelen - tytöt tekevät loistavaa jälkeä!:)


Ohhoh! Tulipa teksti! Toivottavasti ainakin osa teistä jaksaa lukeakin näitä mun höpötyksiä :D Ihanaa päivän jatkoa teille kaikille!

This lengthy post explains my beauty regimens. I really blabbered on this time! :D In short, I explain how rarely I go to the hairdressers (maximum once a year), I barely ever go to see a cosmetologist (my last visit was in 2007 before my wedding), how bad I used to be at taking care of my nails, how I used to go to a masseuse about once a week because of my heavy migrains and how quitting birth control pills decreased my migreins by 80% and finally how addicted I am to my lash extensions! Today, I could easily live without all of the above mentiones beauty procedures, except these lashes. Yep, I am an addict.

Monday, August 29, 2011

Bloggers for Yves Rocher Waterproof Campaign!

Noniin.
Tuossa elokuun alussa palajastin, että olen mukana kolmen muun pohjoismaisen blogittaren kanssa Yves Rocherin meikkikampanjassa. Tänään julkaistiin työn tulos ja kampanjan teema - eli Yves Rocherin vedenkestävät meikit! Täytyy sanoa, että oli ihan uskomattoman hauska projekti! Sitä niin yritti keskittyä, että ilme ei värähtäisikään kun sitä saa kulhollisen/ilmapallollisen vettä naamalleen, mutta eihän sitä reflekseilleen mitään voinut! :D Eri nettisivuilla, kuten esimerkiksi Facebookissa tai Kenzas.se pyörii Yves Rocherin waterproof campaign - mainos, missä voit käydä heittämässä meidän bloggareiden päälle kasan vettä ja tutkiskella näiden vedenkestävien meikkien pitävyyttä. Tässä teillekin hieman behind the scenes matskua ja tarkemmin tuotteesiin voi tutustua Yves Rocherin omilla sivuilla. Täällä blogini puolella on tulossa vielä mielettömiä arvontoja, joten pysykääpä kuulolla! :)

Iso märkä pusu teille kaikille! :)



A little while ago, I mentioned to you guys that I got to be part of Yves Rocher's new make up campaign. Well today the campaign has been launched and I pasted a behind the scenes video here for you guys. It's amazing, even though you try your hardest not to react to the big bowl/balloon of water coming at you, you just can't help your reflexes! :) Go and see how the waterproof make up survives this test at Yves Rocher's own website! :) Soon there are some amazing ballots coming up in my blog from behalf of Yves Rocher, so stay tuned! 

A big wet kiss to you all! :)

Tuesday, May 10, 2011

Rusketukseni ABC VOL 2

Heippa!

Tuossa aamulla oli pieniä teknisiä ongelmia, josta syystä vain alku postauksestani "Rusketukseni ABC" näkyi. Vika on nyt korjattu ja voitte lukea koko tekstin alemmasta postauksesta!

Rusketukseni ABC

Säätiedotusten mukaan kesä on Suomessa jo ovella! Ihanaa! 
En tahdo olla ilonpilaaja, mutta kaiken tämän säteilyn keskellä on hyvä muistuttaa ihanan aurinkomme varjopuolistakin...
Ruskettuminen on ihon puolustusmekanismi UV-säteilyä (ultraviolettisäteilyä) vastaan.
Ihon altistuessa UV-säteilylle se paksuuntuu, pigmenttituotanto lisääntyy sekä olemassaoleva pigmentti tummenee.
Ihon palamista tulisi välttää, sillä toistuva palaminen lisää huomattavasti ihosyövän riskiä. Melanooma (eli tummasolusyöpä) on lisääntynyt rajusti viime vuosikymmenellä. Suomen säteilyturvakeskuksen mukaan (STUK) melanoomaan sairastuu 500 ja kuolee 120 suomalaista joka vuosi. Huomattavasti enemmän ihmisiä sairastuu tyvi- ja okasolusyöpään, jotka ovat kaksi vielä yleisempää ihosyövän muotoa, mutta niihin kuolee "vain" 30 ihmistä vuosittain.
Rusketus myös vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Iho paksuuntuu, veltostuu sekä rypistyy. Iho ei unohda saamaansa UV-säteilyä, vaan säteilyn vaikutukset kertyvät ihon muistiin koko eliniän ajan.

Kaiken tämän takia on tärkeä muistaa suojautua auringolta. Vaikka et herkästi palaisikaan, suojaa oikeat aurinkovoiteet ihoasi palamisen lisäksi ennenaikaiselta vanhenemiselta.
Minulta on paljon kyselty siitä, kuinka minä suojaudun auringolta (kommenttiboksissa kysytty rusketukseni salaisuutta:)). Rakastan auringonottoa ja rusketunkin hyvin nopeasti, mutta minulla on aina minulla auringolta suojaavaa voidetta mukanani Suomessakin, vaikka moni saattaa kotimaassamme moisen "voiteilla läträilyn" olkien kohautuksella sivuuttaa. Itse suojaudun huolellisesti auringolta kolmella eri vaiheella - jotka tulevat tässä.

Beetakaroteeni
Aloitan yleensä auringolta suojautumisen jo ennen lämpöaaltoa - nimittäin sisäisesti. Olen jo vuosien ajan syönyt beetakaroteenia kesäsesonkien aikaan. Beetakaroteenista ja sen käytöstä olen kertonut enemmän tässä postauksessa. Oman kokemukseni mukaan rusketus tarttuu nopeammin, sävy on tummempi ja väri säilyy pidempään. Jos et halua turvautua pilleripurkin voimaan, samat vaikutukset saat popsimalla porkkanoita, joissa on korkea määrä beetakaroteenia. Minä tykkään syödä miniporkkanoita välipaloina. Suosittelen pitämään lähettyvillä, sillä ne sopivat loistavasti pieneen naposteluun. Terveellistä ja kätevää. Jos tahdot niihin lisää makua tai kaipaat vaihtelua - tee porkkanoillesi dippi. Kermaviiliä, raejuustoa ja tzaziki - dippijauhetta samaan kulhoon ja voilá! Terveellinen välipala on valmis!



Aurinkorasvat
Suurin osa auringonpalvojista muistaakin tämän tärkeän vaiheen. Aurinkovoiteet sisältävät suoja-aineita, jotka vähentävät UV-säteilyn, erityisesti UVB-säteilyn pääsyä iholle.

Voiteissa oleva suojakerroin kertoo tuotteen tehon.
Esim. suojakerroin 6 tarkoittaa, että auringossa voi oleskella palamatta 6 kertaa pidempään kuin ilman voidetta. STUK:in sivuilta saat selville kuinka voimakas UV-indeksi paikkakunnallasi on. Mitä korkeampi indeksi, sitä lyhyempi on aika jonka voi viettää auringossa palamatta. Ajan pituus taas riippuu ihotyypistä.Suomessa UV-indeksin suurin arvo on 5-6, joka saavutetaan keskikesällä keskipäivällä etelärannikolla. Etelä-Euroopassa tyypilliset luvut ovat kesällä 8-10.
Aurinkosuojavoiteen tarjoama suoja riippuu suojakertoimen lisäksi iholle levitettävän voiteen määrästä. Usein ihmiset levittävät iholleen huomattavasti vähemmän ja harvemmin suojavoidetta, kun niiden valmistajat ovat suunnitelleet. Kun voidetta on ohuempi kerros kuin pitäisi, suojavaikutus jää huomattavasti pienemmäksi kuin pakkauksessa ilmoitettu suojakerroin.
Voidetta kannattaa levittää puoli tuntia ennen aurinkoon menoa ja toinen kerros puolen tunnin auringossa oleskelun jälkeen.
Jos palat helposti vältä makaamista, sillä makuuasennossa saat nelinkertaisen määrän aurinkoa pystyasentoon verrattuna. Myös veden heijastus lisää säteilyn määrää.
Itse pidän suuresti Clarinsin aurinkoöljyistä. Ne eivät jätä ihoa lainkaan limaiseksi vaikka öljyjä ovatkin. Iho jää erittäin pehmeäksi ja tuoksukin on pehmeän miellyttävä. Joka vuosi kun haistan tuon tutun Clarinsien voiteiden tuoksun - on se minulle merkki lomasta ja liuta ihania ja lämpimiä muistoja virtaa mieleeni. Nykyään Clarins myy aurinkohajuvettäkin, joka pohjautuu juuri tähän aurinkoöljy sarjaan. Niille, jotka eivät öjyistä välitä, niin Clarinsilta löytyy myös voiteita alemmista kertoimista ainakin korkeaan 50 kertoimeen asti.

Esim. Dubaissa ollessani aloitan hyvin korkeilla kertoimilla (jopa 30, jolloin vaihtoehtona on vain paksu rasva), mutta Suomessa suihkuttelen iloisesti 6 kerrointa. Ulkomailla ollessani minulla on myös ollut tapana asteittan vähentää kertoimen suuruutta. Jos olen esim. Dubaissa 10 päivää, on minulla viimeisinä päivän käytössä n.8 kerroin. Painotan nyt vielä, että ihoni sietää aurinkoa erittäin hyvin. En ole palanut ja rusketun helposti.

Herkälle kasvojen- että decolteen alueelle olen käyttänyt erityisesti siihen tarkoitettua Clarinsin ryppyjä estävää aurinkovoidetta. Kasvoja suojatessani käytän aina jonkin verran korkeampaa suojakerrointa ja Suomessakin käytän aina vähintään 10 kerrointa.



Viime aikoin olen käyttänyt myös paljon Cocovi:n kookosöljyä aurinkoa ottaessani. Siinä on luontaista suojaa hyvin alhaisten kertoimien verran, mutta on palvellut minua aivan loistavasti Euroopan lomillani. Lisää neitsytkookosöljyn monipuolisuudesta voit lukea tästä postauksesta.
Auringossa ollessa ethän unohda suojata myös huuliasi! Sillä minä olen sen virheen tehnyt ja huuleni kuivuivat pahasti.

Auringon jälkeen
Ihoa on tärkeä muistaa helliä auringonoton jälkeenkin. Itse käytän joko Clarinsin tai Guerlainin after sun tuoteitta, jotka kosteuttavat ihoa pitäen värin iholla pidempään. Clarinsin geelimäinen after sun rauhoittaa ihoa mukavasti hieman viileällä koostumuksellaan. Levittyy loistavasti ja tuoksukin on todella miellyttävä - mitä ei kaikista after sun tuotteista voi sanoa. Kasvoille käytän jälleen niille tarkoitettua omaa Clarinsin tuotetta. Guerlainin Terracotta spray on yksi lempiaurinkotuotteistani. Se viilentää ihoa ihanasti ja jättää iholle ihanan tuoksun, jonka yhdistän myös välittömästi aurinkolomiin. Voimakas tuoksu vaatii hieman totuttelemista, mutta ajan kanssa tuoksu on jopa koukuttava!


1. Guerlain - Terracotta Eau Sous Le Vent after sun mist, 2. Clarins - After Sun Moisture Care For Face and Décolleté 3. Clarins - After Sun Gel

Huh!
Siinäpä oli taas infoa. Toivottavasti joku sai tästä postauksesta jotain uutta tietoa irti ja voitte aloittaa kesänne turvallisissa merkeissä. Upeissa säissä sitä innostutaan helposti liikaakin, joten muistakaa pitää järki mukana ja aurinkovoide laukussa! 

Aurinkoista kesän alkua!

Monday, August 30, 2010

Read Fashion



Tässä lomalla on kerennyt paneutua hieman kevyempäänkin luettavaan.
Yleisesti pidän jännäreistä, kuten esimerkiksi Stieg Larssonin kirjoista, mutta löytyy minulta hyllystä muutama hyvin naisellinenkin painos.
Chic lit ei minuun kyllä jostain kumman syystä putoa. Tähän varmaan osa syynä se, että ensimmäinen ja tähän asti ainut chic lit kateoriaan kuuluva kirja jonka olen lukenut on "Confessions of a shopaholic", ja koko kirjan läpi minua ärsytti suunnattomasti päähenkilön saamattomuus, järjen puute sekä selkärangattomuus. Ei minun käsitykseni nykyajan naisista...:)



Tässä kuitenkin vähän naisellista kirjakokoelmaani, jota ovat rakkaat ystäväni kartuttaneet. Itse en ole saanut ostettua ainuttakaan, vaan näistä kirjoista tekee erikoisen se, että rakkaat, minut hyvin tuntevat ystäväni ovat minua näillä lahjoilla ilahduttaneet.



The Little Dictionary of Fashion, by Christian Dior 

Christian Dior reveals the secrets of style in this charming handbook that no woman should be without. An indispensable guide that covers everything from what to wear to a wedding and how to tie a scarf to how to walk with grace, The Little Dictionary of Fashion is full of timeless tips. From afternoon frocks and accessories to traveling and tweed, Dior’s expertise ensures every girl will know the three fundamentals of fashion: simplicity, grooming, and good taste.

"Simplicity, good taste and grooming are the three fundamentals of good dressing and these do not cost 
money."

-Christian Dior-

That extra half an inch, by Victoria Beckham


That Extra Half an Inch is a revealing and practical book on fashion, beauty and style. Victoria shares her secrets on dressing for special occasions, everyday wear, accessorizing, holiday tips and making the most of your wardrobe. Weather you're getting ready for work, night out on the town or even doing the school run, this is Victoria's personal guide to feeling confident and looking great every time you step out of the front door.


Tämän kirjan ehdoton plussa on sen kauniit kuvat. Muut kirjat ovat kuvitettu piirroksin, kun That Extra Half an Inch on kuvitettu läpi kirjan Victorian mitä kauneimmilla asuilla ja asusteilla.

Hyllystä löytyy ainoana suomalaisena Kerro, kerro kuvastin, jonka on kirjoittanut opetusneuvos Una Nuotio. Hänet palkittiin teoksestaan vastikään Kaunis teko - tunnustuksella Vuoden Paras 2010 gaalassa.

Kerro, kerro kuvastin, by Una Nuotio

Tässä kirjassa on kaikki se tieto, jonka jokainen itsestään huolehtiva nainen tarvitsee. Se kertoo ihon rakenteesta ja hoidosta, ehostuksesta selä vartalon, käsien ja kynsien hoidosta. Kirjassa käydään perusteellisesti läpi myös kosmeettiset raaka-aineet ja niiden vaikutukset. Käytännön neuvojen lisäksi teos sisältää tietoa kauneudenhoison historiasta.



The Little Black Book of Style, by Nina Garcia
Every time you dress, you assert your identity. With style, you tell the world your story. In that way, style affords you opportunities to think about your apperance as a quality of your creative character. The Little Black Book of Style helps you to explore your own fashion voice - the piece of you that joyously revels in the glamorous experience of creating your best self. From cultivating good taste to guarding against definite fashion faux pas, Nina Garcia offers readers the ultimate guide to follow when to weat an outfit, occasion-appropriate wear, advice how to combine colors and textures, and inspiration on how to achieve your own signature look, you learn how to experiment, storyboard, archive, and play. Timeless and universal, this book seeks to remind women that eternal style is internal style, and that everyone has what it takes to discover themselves through the colorful palette that is fashion.


The One Hundred, by Nina Garcia 
A guide to the pieces every stylish woman must own.
The One Hundred answers to the question: "Exactly what are fashion's timeless pieces?"
The book contains the 100 items that Nina believes will never go out of style, and that have become absolutely indispensible for many woman reashing for her own eternal fashion look.


Itse pidän Nina Garcian molemmista kirjoista valtavasti.  Olen hänen kanssaan monista tyyliä käsittelevistä asiosta samaa mieltä, sekä edesauttaa tykästymistäni myös se, että olen pohjimmiltani hyvin klassisen tyylin suosija.




Olen ennättänyt lukea kaikki muotia käsittelevät kirjat - pariinkin kertaan, vaikka ne eivät hyllyllä ole pitkään seisseetkään. Tosin kuviuksiensa ansiosta, ne ovat hyvin nopealukuisia.
Tällä hetkellä olen paneutunut Kerro, kerro kuvastin kirjaan, joka todella antaa syvemmän ymmärryksen kauneudenhoidosta täysin maallikolle, mikä minusta on aivan fantastista, sillä minulle on lähes pakonomaista selvittää syy-seuraus suhteet. Todella kattava teos!

Onko sinulla kokemuksia näistä kirjoista?

Wednesday, August 18, 2010

Body Shopin aurinkopuuteri

Tänä kesänä meikkipussiini on löytänyt tiensä uusi kaveri. Nimittäin Body Shopin aurinkopuuteri.
Olen aikaisemmin käyttänyt Lumenen sekä Guerlainin vastaavia, mutta tällä hetkellä tulokseltaan tämä kaunokainen vie voiton! Tämä puuteri antaa minun mielestäni ihanan kesäisen hehkeän ja sopivan heleän lopputuloksen.






Muilla kokemuksia tästä tuotteesta?

Wednesday, July 15, 2009

Xtreme Lashes

Olen tässä muutamaan kertaan täällä bloginkin puolella iloinnut siitä, kun minun ei ole tarvinnut käyttää meikkiä lainkaan rusketukseni ja Xtreme lashieni ansiosta.
Tosiaan, moni käy huoltamassa kynsiään, minä käyn huoltamassa ripsiäni:) Koska kynnet eivät minulla hyvinä pitkään kestä, niin panostan sitten mielummin ripsiin.
Unelmoitko kauniista, pitkistä, kaartuvista ja luonnollisen näköisistä ripsistä?
Xtreme Lashesin avulla saat kauniit ja helppohoitoiset ripset – ja voit unohtaa ripsivärin, ripsien kestovärjäyksen ja ripsipermanentin kokonaan!
Xtreme Lashes -ripsipidennykset tuntuvat kevyiltä ja näyttävät luonnollisilta - kuten omiltasi, mutta pidemmiltä ja kauniimmilta. Xtreme Lashes -ripsipidennykset eivät ole, kuten perinteiset tekoripset, koska ne istutetaan yksittäin kiinni omiin ripsiisi. Kiinnitysaine laitetaan ainoastaan ripsiin, jolloin ne näyttävät luonnollisilta. -Kitty Cat Beauty Center
Ensimmäisen kerran hankin ripsienpidennykset reilu vuosi sitten Tapiolan Kitty Cat Beauty Centerissä. Siellä ripsiä toivekkaille loihtii Oksana, joka on kouluttanut monet muut Xtreme lashien tekijät Suomessa. Hän osaa hommansa erinomaisesti.
Kävin siellä melkein vuoden päivät, mutta sain tänä kesänä huomata miten pitkät jonot hänelle on. Jopa kuukauden saatat joutua odottamaan, mikäli haluat että juuri hän luo sinulle säihkysilmät.

Sain sitten Kitty Cat Beauty Centeristä vinkin, että Helsingissä Lapinrinteessä kauneushoitola Maarit Leikoski tekisi myös näitä pidennyksiä samalla tekniikalla. Suomessa ollessani kävin heillä pari kertaa, ja olin hyvin tyytyväinen heidän kättensä työhön. Kaiken lisäksi ko. kauneushoitolan ripsien tekijät olivat erittäin herttaisia ja ihania nuoria naisia joiden kanssa helposti rupatteli sen tunnin kun ripsiäni huolsivat. Ja sen lisäksi salonki oli myös ihanan lähellä Helsingin kotiani:)

Tässä hieman kuvia ripsienlaittoprosessista, kun kävimme hyvän ystäväni kanssa hänelle vastaavat tekemässä.

Tässä tulos jonka sain ensimmäisellä kerralla omiin silmiini.

Tässä hieman tarkempaa tietoa Xtreme Lasheista Kitty Cat Beauty Centerin sivuilta:

Muutamassa vuodessa yhdysvaltalainen Xtreme Lashes on saavuttanut valtavan suosion ympäri maailman. Markkinoiden edelläkävijänä Xtreme Lashes panostaa systemaattisesti tekniikkansa kehittämiseen ja tuotekehitykseen tuoden markkinoille jatkuvasti uusia tuotteita, joilla alan kovimmat ammattilaiset voivat luoda menestyksekästä uraa ripsien pidennysten alalla. Xtreme Lashes on tunnettu erittäin tarkoista laatuvaatimuksistaan ja on sekä laatutietoisen kauneudenhoitoalan ammattilaisen että parasta laatua vaativan asiakkaan valinta.

Xtreme Lashes -ripsienpidennykset:

  • Pitkät, kaartuvat ja kauniit ripset ilman ripsiväriä, kestoväriä tai ripsipermanenttia – joka päivä, aamusta iltaan
  • Luonnolliset tai näyttävät, permanentatun näköiset tai luonnollisen kaarevat, ohuet, keskipaksut tai paksut, pituusvaihtoehdot 6 mm:stä 17 mm:iin, mustina, ruskeina tai tehostettuina muilla väreillä, Svarowski-kristalleilla tai ilman – luomme jokaiselle asiakkaalle juuri sellaisen ilmeen, jonka hän haluaa.
  • Tuntuvat ja näyttävät luonnollisilta
  • Xtreme Lashes™ -ripset tuntuvat ja näyttävät oikein laitettuina oikeilta ripsiltä
  • Xtreme Lashes™ -ripset ovat synteettisiä, yksittäisiä ripsiä, jotka säilyttävät kauniin muotonsa päivästä toiseen
  • Jokainen ripsi on erittäin kevyt ja muodoltaan luonnollinen: juuresta paksumpi ja kärjestä ohut.
  • Xtreme-ripset istutetaan luonnonripsiin yksittäin siten, että ne näyttävät kuin oikeilta ripsiltä, mutta pidemmiltä, kaarevammilta ja halutessasi paksummilta
  • Oikein laitettuina ja pidettyinä Xtreme Lashes –ripset voivat kestää jopa kaksi kuukautta.
  • 2-5 viikon välein lisätään uusiin kasvaneisiin ripsiin ripsijatkeet.
  • Ripsien kasvuaika on normaalisti 60-90 päivää, jonka jälkeen ne tippuvat pois ja uudet ripset kasvavat tilalle.
  • Koska Xtreme Lash –ripsienpidennykset liitetään ainoastaan omaan ripseesi kiinni, Xtreme –ripset tippuvat pois yksittäin omien ripsiesi kasvukauden päättyessä.
  • Joka hetki silmissä on ripsiä, jotka ovat eri kasvuvaiheessa. Ripsiä tippuu pois niiden kasvukauden päättyessä joka päivä samoin kuin uusia ripsiä kasvaa.
  • Suosittelemme käyntiä ripsistylistisi luona 2-4 viikon välein, jolloin täytetään kohdat, joista ripsiä on näkyvästi pudonnut ja uusia, riittävän pitkiä ripsiä on kasvanut, joihin pidennykset voidaan liittää.

    Ripsienpidennysten laittoprosessi on täysin kivuton ja rentouttava. Useimmat asiakkaista nukkuvat ripsien laittoajan. Ripsien laittoon varataan 2 - 2,5 tuntia. Laittoaika riippuu laitettavien ripsien määrästä. Tyypillisesti ripsiä laitetaan n. 85 kpl / silmä, mutta Xtreme Lashes -stylistit laittavat ripsiä niin paljon kuin asiakkailla on omia ripsiä (max 110 ripseä per silmä). Tulos on tällöin erittäin näyttävä ja pitkäkestoinen.
    Jos et muuta toivo, pyrimme pidentämään lähes jokaisen ripsesi (max 110 ripseä), jolloin huoltoväli pitenee jopa 5 viikkoon (jos ripsiä laitetaan esim. 40 kpl, ne saattavat olla erittäin huonokuntoiset jo viikon tai kahden viikon jälkeen).

Xtreme Lashes -ripsien hoito-ohje:

Vain pienet muutokset elintavoissasi ovat tarpeen, että voit nauttia uusista kauniista ripsistäsi. Xtreme Lashes -ripsienpidennyksesi huolellinen hoito ja tarpeellinen varovaisuus varmistavat, että ripsesi pysyvät yhtä kauniina ja näyttävinä kuin ne ovat silloin, kun ripset laitetaan.
Säilyttääksesi ripsiesi optimaalisen ulkonäön ja pidentääksesi niiden ikää, seuraa näitä vinkkejä ja helppoja hoito-ohjeita:

  • Vältä ripsien kastumista ensimmäisten 24 tunnin kuluessa että liima ehtii kuivua läpikotaisin.
  • Suosittelemme selällään nukkumista ensimmäisenä yönä että ripsesi eivät sotkeutuisi kuivumisen aikana. Harjaa ripset varovasti ripsiharjalla seuraavana aamuna erotellaksesi ripset.
  • Vältä suihkun ja saunan kuumaa höyryä, samoin uimista ja rusketushoitoja ensimmäisten 48 tunnin aikana ripsien laitosta. Tämänkin jakson jälkeen pidä käynnit saunassa, höyryhuoneessa ja rusketushoidoissa minimissä, koska alituinen kuumuus voi aiheuttaa liimasiteen heikkenemisen.
  • Vältä kovia mekaanisia ripsentaivuttajia, sillä ne voivat katkaista sekä luonnolliset että synteettiset ripset.
  • Voit muotoilla ja taivuttaa ripsien kärkiä varovasti kuumennettavalla ripsikihartimella.
  • Älä käytä ripsikiharrinta ripsien tyveen missä sidos on. Jos haluat permanentatun näköiset Xtreme Lashes -ripset, kerro siitä stylistillemme. Hän voi laittaa sinulle permanentatun muotoiset C-Curl -ripset.
  • Älä käytä öljypohjaisia puhdistusaineita silmiin ja silmänympärysalueelle. Käytä sen sijaan vettä tai geelimäisiä puhdistustuotteita kuten Xtreme Lashes -silmämeikinpoistoainetta ja mikrokuitutikkuja sekä nukkaamatonta liinaa poistaaksesi varovasti meikin silmän ympäriltä. Älä käytä vanupalloja, vanulappuja tai vanupuikkoja suoraan ripsiin, koska kuidut voivat tarttua ripsien sidoskohtaan.
  • Tiedustele kauneudenhoitajaltasi Xtreme Lashes -ripsiä suojaavaa ja niiden kestoa pidentävää Protective Coating -suojanestettä. Ensimmäisten 24: n tunnin kuluttua voit lisätä sitä ripsiisi joka seitsemäs tai kymmenes päivä säilyttääksesi ripsiesi ulkonäön ja pidentääksesi niiden ikää. Noudata tuoteselosteen ohjeita saavuttaaksesi parhaan tuloksen.
  • Ripsivärin käyttö ei ole tarpeen Xtreme Lashes-ripsien kanssa. Voit kuitenkin käyttää sitä säästäen halutessasi vieläkin näyttävämmän lopputuloksen. Xtreme Lashesin tuotevalikoimista löytyy Xtreme Lashes ripsille kehitetyt ripsivärit. Noudata Xtreme Lashes -ripsivärin tuoteselosteen ohjeita saavuttaaksesi parhaan tuloksen. Vältä öljypohjaisia ja vedenkestäviä ripsivärejä, koska niiden ainesosat liuottavat liimasidoksen.
  • Vältä kaikkien öljypohjaisten tuotteiden käyttöä ripsiin tai niiden lähelle. Öljy liuottaa liimasidoksen. Käytä sen sijaan vettä tai geelipohjaisia kosmetiikkatuotteita.
  • Vältä kemiallisia kuorinta-aineita, alphahydroksidia, beetahydroksidia ja muita happopitoisia aineita kun sinulla on Xtreme Lashes -ripsipidennykset. Nämä aineet tuhoavat liimasidoksen.
  • Ennen kaikkea, ole varovainen! Älä nyi tai kisko ripsiäsi ja pidättäydy hieromasta silmiäsi liiallisesti.

Kun Xtreme Lashes –pidennyksesi on huolellisesti laitettu ja huollettu, ne voivat kestää kaksi kuukautta riippuen omien ripsiesi luonnollisesta kasvusta ja siitä miten hyvin hoidat pidennystäsi. Silmäripsen kasvukausi kestää 60–90 päivää. Ripset putoavat luonnollisesti kasvunsa päätyttyä joten 2-4 viikon välein tarvitaan täydentäviä ripsiä korvaamaan pudonneet ripset.

Hintava tämä prosessi kyllä on. Ensimmäinen kerta maksaa 140€ (kestää n. kaksi tuntia) ja huolto kerta (kestää n. tunnin) maksaa n. 50€, riippuen tippuneiden ripsien määrästä.

Mikäli tahdot lisätietoa, kannattaa kääntyä Kitty Cat Beauty Centerin tai Kauneushoitola Maarit Leikosken nettisivujen puoleen.

Sunday, July 5, 2009

Lip Care

Tuossa aikaisemmin kerroin kuinka tärkeää on muistaa suojautua auringolta.
Unohdin mainita sen yhden paikan, joka monilta jää vaille huomiota - nimittäin huulet.
Minun huuleni kuivuvat alta aikayksikön jos ne unohdan rasvata.
Tänä kesänä olen käyttänyt Labellon lipcare huulipuikkoa, jonka SPF on 25.

Mutta jos haaveri kuitenkin käy ja huulet pääsevät palamaan niin Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream on monen pelastus. Tätä käytän muutenkin huulirasvana. En ole ikinä törmännyt yhtä tehokkaaseen huulten kosteuttajaan! Tätä tuotettahan voi käyttää joka puolelle kehoa ja mitä erikoisempiin vaivoihin.

Löytyykö muita tuotteen suosijoita ja mihin te olette sitä käyttäneet?

Ja tosiaan, kun on rusketus hankittu ja Xtreme lashit ripsissä niin en ole käyttänyt meikkiä lainkaan (paitsi kun yökerhossa käväisin). Ainut meikki mitä tällä hetkellä käytän on Diorin huulikiiltoni. Tämä tuote sisältää kollageenia ja täten sen pitäisi "turvottaa" huulia. Itse en huomaa pienintäkään eroa huulteni suuruudella, mutta tuote on muuten hyvin miellyttävä. Kiiltoa lisätessä kollageeni nipistelee hetken, mutta sen raikas tuoksu (ja makukin) on ihanan piparminttuinen joka sisältää vielä aavistuksen vaniljaa.

Tuesday, June 30, 2009

Suojaudu auringolta!

Viimein olemme saaneet hieman kesän makua tänne Suomeenkin!
Itse olen ollut aivan intona näistä keleistä.

En tahdo olla ilonpilaaja, mutta kaiken tämän säteilyn keskellä on hyvä ottaa pieni muistutus ihanan aurinkomme varjopuolistakin...
Ruskettuminenhan on ihon puolustusmekanismi UV-säteilyä (ultraviolettisäteilyä) vastaan.
Ihon altistuessa UV-säteilylle se paksuuntuu, pigmenttituotanto lisääntyy sekä olemassaoleva pigmentti tummenee.
Ihon palamista tulisi välttää, sillä toistuva palaminen lisää huomattavasti ihosyövän riskiä. Melanooma (eli tummasolusyöpä) on lisääntynyt rajusti viime vuosikymmenellä. Suomen säteilyturvakeskuksen mukaan (STUK) melanoomaan sairastuu 500 ja kuolee 120 suomalaista joka vuosi. Huomattavasti enemmän ihmisiä sairastuu tyvi- ja okasolusyöpään, jotka ovat kaksi vielä yleisempää ihosyövän muotoa, mutta niihin kuolee "vain" 30 ihmistä vuosittain.
Rusketus myös vanhentaa ihoa ennenaikaisesti. Iho paksuuntuu, veltostuu sekä rypistyy. Iho ei unohda saamaansa UV-säteilyä, vaan säteilyn vaikutukset kertyvät ihon muistiin koko eliniän ajan.
Kaiken tämän takia on tärkeä muistaa suojautua auringolta. Vaikka et herkästi palaisikaan, suojaa oikeat aurinkovoiteet ihoasi palamisen lisäksi ennenaikaiselta vanhenemiselta.

Aurinkovoiteet sisältävät suoja-aineita, jotka vähentävät UV-säteilyn, erityisesti UVB-säteilyn pääsyä iholle.
Suojakerroin kertoo tuotteen tehon.
Esim. suojakerroin 6 tarkoittaa, että auringossa voi oleskella palamatta 6 kertaa pidempään kuin ilman voidetta. STUK:in sivuilta saat selville kuinka voimakas UV-indeksi paikkakunnallasi on. Mitä korkeampi indeksi, sitä lyhyempi on aika jonka voi viettää auringossa palamatta. Ajan pituus taas riippuu ihotyypistä.
Suomessa UV-indeksin suurin arvo on 5-6, joka saavutetaan keskikesällä keskipäivällä etelärannikolla. Etelä-Euroopassa tyypilliset luvut ovat kesällä 8-10.
Aurinkosuojavoiteen tarjoama suoja riippuu suojakertoimen lisäksi iholle levitettävän voiteen määrästä. Usein ihmiset levittävät iholleen huomattavasti vähemmän ja harvemmin suojavoidetta, kun niiden valmistajat ovat suunnitelleet. Kun voidetta on ohuempi kerros kuin pitäisi, suojavaikutus jää huomattavasti pienemmäksi kuin pakkauksessa ilmoitettu suojakerroin.
Voidetta kannattaa levittää puoli tuntia ennen aurinkoon menoa ja toinen kerros puolen tunnin auringossa oleskelun jälkeen.
Jos palat helposti vältä makaamista, sillä makuuasennossa saat nelinkertaisen määrän aurinkoa pystyasentoon verrattuna. Myös veden heijastus lisää säteilyn määrää.
Itse käytän Clarinsin aurinkoöljyjä.
Esim. Dubaissa ollessani aloitan hyvin korkeilla kertoimilla (jopa 30, jolloin vaihtoehtona on vain paksu rasva), mutta Suomessa suihkuttelen iloisesti 6 kerrointa. Ulkomailla ollessani minulla on myös ollut tapana asteittan vähentää kertoimen suuruutta. Jos olen esim. Dubaissa 10 päivää, on minulla viimeisinä päivän käytössä n.8 kerroin. Painotan nyt vielä, että ihoni sietää aurinkoa erittäin hyvin. En ole palanut ja rusketun helposti.

Pidän Clarinsin aurinkovoiteista erittäin paljon. Ne eivät jätä ihoa lainkaan limaiseksi vaikka öljyjä ovatkin. Iho jää erittäin pehmeäksi ja tuoksukin on pehmeän miellyttävä.
Joten vaikka näissä säissä innostutaankin niin muistetaan pitää järki mukana!:)

Saturday, June 20, 2009

Ihoni hoito

Minä suosin ihoni puhdistuksessa Cliniquen tuotteita.
Reilu vuosi sitten siskoni tutustutti minut 3-step sarjaan, joka pitää ainakin minun ihoni kirkkaana ja hyvinvoivana.

Aloitan puhdistuksen Cliniquen kasvosaippualla (liquid facial soap).
Purkki on hyvin riittoisa, sillä pienikin määrä tätä geeliä vaahtoaa oikein kiitettävästi.
Jatkan puhdistusta Cliniquen kirkastavalla kasvovedellä (clarifying lotion).
Tässä tuotteessa on alkoholia, joka sitten kirpaisee jos kasvoissa on haavoja tai epäpuhtauksia. Alkoholi myös tunnetusti kuivattaa ihoa, joten tämän vaiheen jälkeen kasvot saattavat tuntua hieman kireältä. Tuotteen seloste kertoo sen sopii kuivalle, normaalille sekä sekaiholle, mutta ihmettelen kuinka alkoholillista tuotetta suositellaan kuivalle iholle? En tiedä mikä tässä sitten tekee tuotteesta erilaisen? Joku asiasta tietoisempi valaiskoon minua:)
Minun ihotyyppini taitaa olla ihan normaali, ja minulle tuote ainakin näyttää sopivan.
Viimeiseksi lisään Cliniquen super kosteuttavaa kasvorasvaa (dramatically different moisturizing lotion).
Kolme pientä painallusta riittää kosteuttamaan kasvoni. Se levittyy helposti sekä siinä on muutenkin miellyttävä koostumus.
Koko operaation jälkeen iho tuntuu samettisen pehmeältä. Koska Cliniquen tuotteet ovat täysin hajuttomia, sopii se herkkänenäisillekin!:)

Minä myös kuorin ihoni kerran noin viikossa Cliniquen kuorintavoiteella (exfoliating scrub).
Se tekee ihosta entistäkin pehemämmän ja erittäin kuulaan. Viimeistele kosteuttavalla kasvorasvalla ja iho oikein hehkuu pehmeyttään.
Muilla mitään ihonhoitotuotteita joiden nimeen vannoisitte?:)

Friday, June 19, 2009

Kauneutta hunajasta

Niinkuin moni muukin, suuntaan viikonlopuksi mökille juhannusta viettämään perheeni kesken.
Itse en ole kova alkoholilla läträäjä, en vaan koskaan ole ollut.
Minulla kun on ihan yhtä hauskaa selvinkin päin.
Joten minun juhannukseni tulee kulumaan hyvän seuran, hyvän ruoan, lautapelien, kirjojen, saunomisen ja järviuinnin merkeissä:)
Mikä siis olisikaan parempaa aikaa itsensä hellimiseen?
Tässä teille muillekin pieni vinkki juhannussaunaan:
Minulta löytyi kaapista hiljattain hunajapurkin rippeet.
Sen sitten vein saunaan, sivelin hunajaa koko iholle, annoin sen vaikuttaa iholla 5-10 minuuttia ja pesin pois.
Ai että iho oli sen jälkeen pehmeä ja hyväntuoksuinen!:) Mä sitten jaksan sepustaa hunajasta...!:)

Onko teillä muilla hyväksi koettuja kauneuden kotikonsteja?

Thursday, May 21, 2009

Make My Make-Up

Tässä postauksessa selitän kuvien kera askel askeleelta kuinka minä meikkaan.
Meikkaan aina hiukset kiinni, joten älkää nyt pelästykö näitä karmaisevia kuvia kun aloitan meikittä paplarit päässä:D
Ennen kuin aloitan meikkauksen, puhdistan ihoni.
Parhaan tuloksen saa jos muistaa kuoria ihon n. kerran viikossa. Itse käytän Cliniquen exfoliating scrubia, joka jättää ihon uskomattoman samettiseksi. Noin 15minuuttia ennen meikkaamista kosteutan kasvoni hyvällä kasvorasvalla. Itse käytän Cliniquen 3-stepin dramaticly different moisturizing lotionia tai La Merin kasvorasvaa jos on erikoinen tilaisuus...

Aloitan meikkauksen meikkivoiteen levittämisellä, jonka teen kostean meikkisienen avulla.
Käytän kolmea eri sävyistä meikkivoidetta.
Ensiksi levitän koko kasvolle Lancomen Teint Idole (sävy nro 3), joka on niin lähellä omaa ihonväriäni kuin mahdollista. Sillä on myös hieman peittävämpi koostumus, joten se kätkee ihoni pinnalla näkyvät ohuet verisuonet.

Tämän jälkeen siirryn Lancomen Photogenic voiteeseen, jonka sävy on asteen vaaleampi kuin oma ihonvärini. Sitä käytän korostukseen, eli levitän sitä silmien alle poskipäille, leuan keskiosaan sekä vielä otsan T-alueelle (otsan keskiosa ja nenän keskiosa koko pituudeltaan). Tämä voide heijastaa valoa enemmän, eikä ole läheskään yhtä peittävä kuin ensimmäinen meikkivoide. Täten se tuo kasvoille lievää hehkua.

Tämän jälkeen siirryn viimeiseen mekkivoiteeseen, joka on Macin. Tämä meikkivoide on taas asteen tummempi kuin oma ihonvärini. Tätä käytän varjostukseen, eli antamaan kasvoilleni kontrastia. Levitän sitä kasvoni reunoihin, ikään kuin kuvittelisin ovaalin kasvoilleni. Kaikki mikä jää tuon täydellisen ovaalinmuotoisen kasvon ympärille varjostan tällä tummemmalla meikkivoiteella.
Tämän jälkeen otan Macin irtopuuterin, jota hennosti levitän koko kasvolle. Tämä kiinnittää meikkivoiteen paremmin, sekä poistaa turhan kiillon. Puuterin väri on translucent, eli väritön.
Tämän jälkeen siirryn silmämeikkiini. Aloitan levittämällä valkoisen helmiäistä luomiväriä silmän sisäkulmaan, sekä kulmaluulle. Käyttämäni värin nimi on Shroom.
Seuraavaksi käyttämäni väri riippuu siitä onko kyseessä päivä- vai iltameikki. Mutta oli mikä oli, suosin Macin eri luomivärejä. Olen älyttömän huono käyttämään väriä silmämeikissäni. Suosin lähes ainoastaan ruskean eri sävyjä, jotka saattavat vivahtaa kultaan tai persikkaan.
Tänään käytän metallinhohtoista vaaleanruskehtavaa sävyä nimeltä Honey Lust. Levitän sitä koko liikkuvalle luomelle, paitsi silmän sisäkulmaan. Hieman haihdutan sitä myös silmävaosta ylöspäin sekä sisäkulmaluulle tuomaan syvyyttä silmään.
Tämän jälkeen otan pienemmän siveltimen ja siirryn tummempaan sävyyn kuin kumpikin aikaisempi luomiväri. Tätä tummempaa sävyä levitän liikkuvanluomen ulkonurkkaan, silmävakoon sekä ylä- ja alaripsientyveen lähes koko pituudelta. Ihan silmän sisänurkkaan asti en levitä tätä tummempaa sävyä, jota suosin matta-väreissä. Tämän jälkeen pehmennän vielä tämän siveltimen jälkeä edellisien kuvien siveltimellä. Tässä käytin sävyä nimeltä Handwritten.
Tämän jälkeen teen kulmakarvani, joihin käytän ohutta sivellintä sekä vaalean ruskeaa luomiväriä. Sivelen luomiväriä hieman koko kulmakarvalle.
Seuraavaksi siirryn aurinkopuuteriin. Käytän Lumenen sekä Guerlianin sävyä numero kaksi. Sivelen sitä samoihin alueisiin kuin sitä tummempaa meikivoidetta. Kuvittelen ovaalin naamani ympärille ja kaikki sen ulkopuolelle jäävät alueet tuputtelen aurinkopuuterilla. Kun pistät suun suppuun, helpottaa se ovaalisi löytämistä:)
Seuraavaksi rajaan huulet. Käytän Macin huultenrajaus kynää sävyä nimeltä nude brown.
Pehmitän rajaukset vielä sormellani.


Viimeiseksi lisään huulikiillon tai nuden huulipunan. Huulikiiltoina suosin L'orealin Glam Shinea nro.6, Lancome Juicy Tubea sävyä Pink Grapefruit ja Macin huulipunaa sävyä Glaze Frou.
Kuten huomasitte, en joutunut käyttämään ripsiväriä X-treme Lashieni ansiosta. Jos teen iltameikkiä tai haluan muuten vain dramaattisemman lopputuloksen käytän vielä Lancomen nestemäistä eyelineriä yläripsentyveen sekä lancomen mustaa kajaalia ylä- ja alaripsien tyveen. Hyvä pelastus tummille silmänalusille on Yve Saint Laurentin valokynä.
Lopputulos:
And let me get my hair down:
Juu, paplarit tekee ihmeitä...
Koko hommaan meni 15minuuttia.
Jos minulla on kiire, käytän kolmen meikkivoiteen sijasta vain ensimmäistä, kahden puuterin sijasta vain aurinkopuuteria, sekä vain kahta luomiväriä kolmen sijaan. Näin aikaa menee vain 5 minuuttia.